lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesä jatkuu. Kesä

Hakemalla haen heinäkuun teemaa. Murhaavaa heinäkuuta en muista viettäneeni, jos lukuun ei oteta punaista heinäkuuta 1941. Olen ollut hyvin perillä, mitä se meille sota-aikana syntyneille merkitsee. Murhat mielessä aikalaiset siirtyvät romantiikan heinäkuuhun. Välilevyillä Myyttisestä parisuhdeoppaasta aloitetaan.

Englantilainen pappi kiersi tutustumassa uskomattomiin uskonmenoihin. Woodoomenoja ja lisääntymisriittejä harjoitettiin kaikkialla. Ne ovat tämän päivän lakisääteisiä asioita kirkon ja valtion päänvaivaksi asti. 

Jaakko Löytty Helsinki - Dakar 1991 Veljeni saapui kotiin - YouTube

Jaakko Löytyn ilmoitus siirtyä rakkauslauluihin nosti vireystasoa plussan puolelle. Sisarussuhde ei kuulu parisuhteisiin. Parisuhde on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti miehen ja naisen avioliittona. 

Karjalaiset joutuivat jättämään kotinsa sota-alueella. Evakkoina he joutuivat kokemaan alhaista suhtautumista paikkallaan asuvien ylemmyydentuntosten taholta. Oli tehtävä poliittisia päätöksiä karjalaisten sopeuttamiseksi kaventuneen Suomi-neidon alueella. Ei muodostunut pakolaisleirejä. Alusta oli aloitettava elämän rakentaminen.

Ikea valmistaa tilapäissuojia pakolaisleireille - Ulkomaat - ESS.f

Shalom -toivotus ei toteudu meillä eikä muualla. Suomi-neito kohosi hyvinvointivaltioiden joukkoon rahallisesti. Nyt on aika purkaa saavutettu asema, siitä ei ole pääministerillä mitään sanottavaa, kun puolueen kannatusluvut putoavat. Meistä on tehty yli varojen eläneiden pankkien pelastajia. Eletään veroparatiiseissä ja  näyttäydytään suvaitsevaisuuskulkueissa valtion päämiesten vierailun aikana. Mielenosoitus sekin, mutta en ymmärrä, minkä puolesta ja ketä vastaan. 

Jaakko Löytty: Aatami ja Eeva paratiisissä pysyivät aiheessaan. Meidän kulttuuri on perustunut luonnon opetukseen.
Urbaanisanakirjasta:

kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää


20.6.2013 21:30
"sanonnalla tarkoitettiin aikoinaan, ettei nuoria tarvinnut valistaa seksistä, koska he oppisivat ne asiat muutenkin. Sanontaa käytetään nykyisin kuvallisesa mielessä monissa eri yhteyksissä.

Urho Kekkosen puheesta:
Suomalainen sotilas on tuntenut nahassaan, että hermovoimien säilyttäminen edessä olevien taistelujen varalta vaatii irtonaista, jännittämätöntä olemista, pingoittamatonta vapaa-aikojen viettämistä. Sitä ei ole hänelle opetettu missään ohjesäännöissä, päinvastoin se saattaa suorastaan sotia ohjesääntöjen henkeä, vieläpä kirjaintakin vastaan, mutta sen on opettanut hänelle luonto, joka vetää tikanpojan puuhun."

Kirkko teki syntymästä synnin, synnissä siinnyt, syntisestä sukukunnasta. Moni on odottanut täydellistä parisuhdetta ja huomaa elinkellon edistäneen lisääntymisajan ohi. Edessä on vain vaihdevuodet ja miehillä viihdevuodet. Säästytään omien lasten uhmaiältä, joten ryhdytään kasvattamaan toisten lapsia moraalinvartijoina. Niitä vanhojapiikoja on riittänyt matkan varrella opettajan tehtävissä. Hakekaa kätilö oli erilainen sarja suuren syntyvyyden aikoihin. 

Parasta lisääntymistä on ollut kutsuttuna äidiksi suvuttomasti. Sen kautta selvisi kuinka kaunista on ihmisen lisääntyminen solutasolta lähtien. Biologian opettajan antama ohje kuninkaallisten sukujen tervehdyttämiseksi, on ollut käytössä. Lapset saivat perintötekijänsä kuninkaallisen heittäytyessä satamajätkäseikkailuun.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Eilen evakko, tänään Säkkijärven polkka

1941: Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomea ilman sodanjulistusta. Jatkosota alkoi.

Punaisesta heinäkuusta alkoi, toistui uudelleen punaisena heinäkuuna. Mihinkä ollaan menossa?

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Lääke etsii sairasta, sairas lääkäriä

Älyä tulee, mutta vasta iltajunassa.

Uutiskommentti Nuoriso käy kierroksilla ja istuu huonossa asennossa 

TYÖmaa haittaa liikennettä Harjukadulla
 
Lääke etsii sairasta – syötkö pillereitä turhaan? (23.6.2013 6:01)

Uutiskommentti nuorisosta ei koske kaikkia nuoria. Suurin osa hoitaa mallikkaasti omat asiansa. Lemmikiksi joutuneet pesästä pudonneet odottavat jokaisen suupalan hoitajansa kädestä. Sattumalla on suuri merkitys, millaiseen perheeseen on syntynyt.

TYÖmaa haittaa liikennettä kotinurkilla. Kävelyreittejä ei sentään tukita. Pienemmät rakennuskohteet lähellä tuottavat melua. Siltä ei voi välttyä, aina on muutostarvetta. Siinä kesä menee kohisten poliittisten puheiden myötävaikutuksella. Onko maailma valmiimpi lomien jälkeen?

Lääke etsii sairasta on tätä päivää. Pari kuukautta sitten hakeuduin terveyskeskukseen uusiutuneiden oireiden takia. Käyttämäni lääke aiheutti sivuvaikutuksia. Tunsin itseni yhtä sairaaksi kuin punkinpureman jälkeen 1990 -luvun alkupuolella. Minusta tuli vanha akka, jonka polvet kuluivat hetkessä vaikeuttaen kävelyä. Vasta syksyllä 2009 sain vahvistuksen, että myöhäisborreliasta oli kysymys. Ei ollut uutta punkinpuremaa, mutta laboratoriotulos oli positiivinen. Tehtiin turhia tutkimuksia, söin turhaan vahvoja lääkkeitä. Vasta täsmähoito tehosi. Kolme viikkoa tiputuksessa kotisairaalassa. Vappuna 2010 istuin tippa käsivarressa kotona. Sen jälkeen jäin seurantalinjalle.

Ei voi olla borreliaa, vaikka on samat oireet ilman puremaa. Kehoitus mennä keskustelemaan psykiatrisen hoitajan kanssa. Kallonkutistajalla ei rakenteet muuksi muutu enempää kuin omaishoitajakokemuksista mitään olisi opittu.

Kuuntelen radiota yötä päivää. Musiikkitarjonnasta antoi apteekkariystäväni kauan sitten Onnelliset juhannusmuistot. Toisen apteekkarin kohtalosta sain kuulla Sinisen salongin everstin kautta. Soitti aina uudelleen peläten, että hänkin saisi juoppohulluuskohtauksen ja joutuisi suljetulle. 

Eeva Kilpeä haastatellaan Kuolinsiivouksesta.
On kolme vuotta sairauskertomuksien lukemisesta enkä muista, mihin kirjeet olen tallentanut. Koko iltapäivän käänsin laatikoita ylösalasin. Terveystalon hermoratatutkimustulokset löytyvät ensiksi. Yöllä istun sängyn reunalla. Katsonpa, mitä tuo lemmarikansio pitää sisällään. Löysin etsimäni loppulausunnon. Kuinka paljon on poisheitettävää paperia pienessä yksiössä. 
Käyn ostamassa Kesätytön kukkia ukolle -kuvaan samanlaiset kehykset kuin Talvitytölle aikaisemmin. Samalla rulla mustaa jätesäkkiä. Osa kirjoitetuista teksteistä silppuriin ja loput talteen uutta työstämistä varten.

Tuntemalleni R:lle kirjoitin onnitelut suuresta saavutuksesta
26.10.2002 Love... With all my heart.

"Olet lentänyt siivin voitollisin läpi ilmojen häikäiseväin. 
Tuhat aurinkokuntaa kiersit, joka ainoan taivaan näit."
Saima Harmajaa mukaellen

On opittava uudestaan
Anna-Maija Raittila
Paratiisini puut
Joensuun Yhteiskoulun 
90-vuotisjuhlaan 
4.10.1997 
Oma elämäni oli vaiheessa oppia uudelleen. Hän kaiken saavuttaneena ja vielä lisää tavoitteita pitkälle eteenpäin. Kesken jäi hänen tavoitteensa. Itse lainaan Eeva Kilven Kuolinsiivouksesta.

TAMMIKUU

Saattaa olla 
että minuun pätevät vain vihonviimeiset 
karjalaiset sananparret:
Mikäs pahan tappaisi?

On siis varustauduttava pitkään ikään.
Saattaa olla että elän satavuotiaaksi
ja ties vaikka ylikin.
Koettakaa kestää jos niin käy.
Myös minä koetan.

On opeteltava itsekkyyttä.
On pidettävä itsestään huolta.
On oltava oma palvelukuntansa.
Oma uskottunsa.

Elämä on velvollisuus.
Elämä on intohimoa.
Elämä on syyllisyyttä.

On niin omituisen urhea olo.
Kuolenkohan minä nyt?

Postiluukku kolahtaa. Lisää mainoksia alennusmyynneistä. Heitän suoraan lehtikeräykseen. Et kutsuu ystävien joukkoon tarjoten lehdentilausta kylkiäisineen. Toinen nimellä varustettu tarjouskirje toivottaa Onnea syntymäpäivänäsi. Niitä syntymäpäiviä ei enää vietetä. Kuluuhan vuodet juhlimatta onnella tai onnettomuudella. Jokaisen päivän vietän, mitä päivä tuokin tullessaan. 
Nyt töihin ennen kuin joku ehtii tarjoamaan apua.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Tänään en enkä huomennakaan

Kummituslinna ja superkuu ovat tämän juhannuksen taivaanmerkit. Poikkesin vieraalle sivulle presidentin esittelyyn heti valinnan jälkeen ja siitäkös masina innostui. Olenhan sen huomannut ennenkin, että vieraissa käymisestä saa maksaa ylimääräistä.

Sen verran olen lukenut Harry Potteria, että Tylypahka jäi mieleen. Tänään superkuu valaisee kummituslinnaa. Habbo-hotelli on toinen vaihtoehto.



Akustinen kulta-aika, Juhannus, on kuunneltu. Luvattu maa odottaa areenassa päivänäytöstä. Pommi-iskut tulevat yöllä uniin.

Tirli li dei tralla lalla hei hei...
rallatamme, kun on mieli huoleton.
Kun taas leskenlehti kukkaan jo ehti,
kevät tullut on. 
GAMLA ONSDAG
Konkarikeskiviikko

Antik så in i Norden

- Sydämellisesti tervetuloa antiikkiohjelmamme pariin, toivottaa Max Forsman.
Olen vanhassa 1800 -luvun torpassa ja seurassani on Gunnar Vinkel.
- Tämä on kertakaikkiaan mahtava miljöö.
- Autenttinen.
- Tämä vetää aika mietteliääksi, kun näkee, miten kovaa ihmisten elämä oli ennen vanhaan.
- Suurenmoista. He vain istuivat täällä tappamassa aikaa, vailla huolen häivää. Kalat melkein hyppäsivät suoraan ikkunasta sisään. Tuossa heillä oli oma pizzauuni.
- Erikoista, että ajattelet noin. Meidän käsityksemme mukaan se oli todella rankkaa aikaa.
- Oli huikeaa kuulua hyväosaisiin ja löhöillä torpassa tarvitsematta juuri liikahtaa. Ottaa vain uunista pizza slice, ja katosta leipää.
- On kiehtovaa huomata, kuinka eri tavalla tutkijat näkevät saman aikakauden.
Kuulimme aivan uuden näkemyksen 1800 -luvun torpparikulttuurista. Kiitos siitä.
- Olen kateellinen. Olisi ollut hienoa nauttia siitä suurenmoisesta elämästä.
- Olemme tutustuneet hieman tähän aikakauteen.
- Hienoa aikaa.
- Se oli rankkaa aikaa ja palaamme hieman...
- Olisinpa ollut täällä. Elämästä pitää nauttia täysillä.
Niin silloin.
- Olivatko he köyhiä?
- Todella köyhiä. He kärsivät.
- Minun mielestäni päinvastoin.
- Huomasin sen.
Sehän on tämän päivän naurunaihe,
jota tyhmät eivät huomaa. He nauravat itselleen.

Tiekartta Länsirannalla  alkoi, kun omistussuhteet muuttuivat. Kysyin tiekokouksessa olemattoman lomakiinteistön ja rakentamattoman tontin  tiemaksuista. Lautakuntaan päässyt naapuri nauroi kysymystä sukulaiselleni.
Naurakaa minulle kysymyksiäni, jos ne herättävät hilpeyttä.  

Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset/sijoittajat edunsaajana pääsevät Öllin isän oppivuodet -kirjaan omilla nimillä aikana, jolloin lääkärin leski toivoo Tuusniemen muuttuvan Floridaksi. Tuusniemen Joulu 2007 

1633: Roomalaiskatolinen kirkko määräsi Galileo Galilein kieltämään heliosentrisen teorian, jonka mukaan Maa kiertää Aurinkoa. 

1976: Kanadan alahuone luopui kuoleman­tuomiosta. 

Joka ei vanhaa tunne, ei uuttakaan ymmärrä. Sijoittajat eivät tulleet rannoille tekemään työtä, vaan lisäämään sijoituksilleen lisäarvoa. Siinä on kuntauudistuksen kohtalonkysymys nähdä metsä puilta tai olla näkemättä. Kaikki on kertaalleen todistettu oikeaksi ja sitten toiset ovat kumonneet todisteet. 
Maa kiertää aurinkoa luvallisesti, kaikki muu on amerikkalaista oikeudenkäyntiä. Kaikkea sanomaasi, tekemääsi, perintöäsi ollaan käyttämässä sinua vastaan tuomion julistamisessa. Ei ole YYE:n päätöksen ylitse käynyttä. Siitä tässä on kysymys.

 Vedettiin hatusta
Lomakiinteistö, käydään normaalisti
omistaja Eeva Penttinen

1900 -luvulta Mäkituvasta vakituiseksi asunnoksi muuttuneen lapsuuskodin historia. 
Suomen lippu ja Tirkkosen sukuviiri 1996




Kesällä 1938 isovanhemmat, vanhemmat,
isän sylissä vanhin veli, oikealla äidin sisar, Martta.
 
PS 1.3.2014, laskiaissunnuntaina päivitys. Verkkokirjoittajan talo sai turvapaikan nettihotellista dna:n häädön seurauksena. Lapsuuskoti on sama 1914 rakennettu vakituinen asuinpaikka tiettömän taipaleen takana. Kunta on myynyt Vihtaniemen rannat sijoittajille kesämökkiplänteiksi. Siitä seurasi vakituisen asukkaan uskomaton arvonnousu. Lahosta mökistä tuli lomakiinteistö uusrikkaiden mökkiläisten mielestä. Kiinteistövero sen mukaan. Rannan he tarvitsevat muukalaisilleen hautausmaaksi. Muu maa tarvitaan tiealueiksi juosten kustuja juoperoita pitkin. 
Ukrainassa ollaan napit vastakkain. 1991 alkoi Irakin sota ja Jugoslaviassa yksittäisistä ampumiskohtauksesta seurasi mittava sota.  



 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Iltatuulen viesti


Elämä on kotimatka.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
- Älä tule meitä opettaamaan, tuusniemeläisten kielteinen tervetulotoivotus. Mitä opin tästä?

Selaan aamun otsikoita netissä. Eteen tulee kunnanjohtajan tervetulotoivotus Sysmään. Kunnat ovat erilaisia riippuen siitä, kuka kuntaa johtaa. Omat kokemukseni ovat syntymäkunnastani ja työn perässä muuttokunnasta. 

Tuusniemellä kävin syntymässä sodan aika. Kunta järjesti 5 lukuvuotta kansakoulua Koivuharjun kamarissa ja Korpelan tuvassa 12 -vuotiaaksi. Sitten oli lähdettävä oppikouluun vieraalle paikkakunnalle. Lapsuuskoti tiettömän taipaleen takana säilyi lomilla käyntiä varten. Suonenjoelle en ole halunnut palata riemuyliooppilaana hautausmaakäynneille. Muistoa kunnioitan samalla mitalla millä minua mitattiin 8 lukuvuoden aikana. 

Vanhempien hoivantarve oli tosiasia 1989-1990. Palasin omaishoitajaksi syntymäkuntaani. Sain kokea todeksi, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Niin paljon vastusta herätti kunnassa päätökseni hoitaa vanhempani kotonaan. Kunnassa purettiin laitospaikkoja eikä avopalveluille uhrattu ajatustakaan. Sitä samaa vaihetta toteutettiin monissa muissa kunnissa. 
Isän kuoleman jälkeen palasin Lahteen, joka oli muutokuntani ennen omaishoitoaikaa 20 vuotta ja vuodesta 2000 paluu työhön, peritty omistukseni vielä Tuusniemellä. Vastaan huutoni omien asioiden hoitajana. Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja uusrikkaat kunnanmökkiläiset sijoittajina tekevät parhaansa saadakseen itselleen suvun halussa 1900 -luvulta lähtien olleen maan.

Varastotalon Welhot tekevät parhaansa ilkeyttään tai tyhmyyttään enkä ole ainoa alkuperäinen kuntalainen, jota kohdellaan näin. Aamuhartaus sivuaa elämääni Verkkokirjoittajan talossa. Nyt sekin on hävitettävien listalla dnan toimesta.

Tiistai-aamusin kuullaan kirjallisuuteen pohjautuvia hartauksia. Hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen, Kuopio, puhuu Stanley Hauerwaksen ja Jean Vanierin kirjoittamasta "Living Gently in a Violent World" -teoksesta. Virsi 428: 5-7. Virsi alkaa sanoin "Kiitos suuren Kuninkaan". Psallamus-kuoro, Ilmo Riihimäki (joht). Hartausohjelmat: Aamuhartaus 18.6



Projektin muuntaminen
Projektityöväline, jonka avulla projektisuunnitelmaa
muutetaan tarvittaessa toteutusvaiheen aikana.

Projektin muuntaminen Tarvittavat resurssit
Vapaaehtoistyö Erityisosaaminen
tieto, taito, tunne

"Yhdessä työskentelevän ihmisyhteisön hyvinvointi on sitä suurempi, mitä vähemmän henkilö vaatii suorituksensa tuloksesta ja mitä enemmän hänen tarpeensa tulevat tyydytetyiksi, ei hänen omista suorituksistaan, vaan toisten suorituksista."
(Rudolf Steiner: sosiaalinen peruslaki)

Koko Suomi-neidon tulevaisuus on vaakalaudalla. Kultarannan keskustelu presidentin johdolla käsitteli ulko -ja turvallisuuspolitiikkaa. Stubb selvensi politiikan olevan taloutta. Lukemani valtion ohjesääntö on muuksi muuttunut. Kyvykkäimmät johtaa, rohkeimmat puolustaa ja markkinamiehet kauppiaina hoitavat taloutta. Nämä kolme osa-aluetta ovat sotkeutuneet lillukanvarsiin matalan maavaransa vuoksi. Presidentti on tasavallan päämies. Edeltäjältä vietiin lautasen mukana valtaoikeudet. Hänen edeltäjä lähti ovet paukkuen, kun jatkokautta ei luvattu suoraan. Se koitui hänelle ansioksi Nobel-palkinnon muodossa. Ei olisi saanut palkintoa presidenttinä. Meistä hän kuitenkin teki rauhan välikappaleita S-ryhmän sponsoroidessa rauhantyötä ohjaamalla kalliisti maksetusta ruokalaskusta bonukset päältä rauhanruhtinaalle. Nämä on ajanmerkit vuodesta 1991 tähän päivään.

Pitäisikö työnjakoa selventää, jos Suomi-neidon itsenäisyys on uhattuna? Suomalaisen itsetunto ei ole hävinnyt mihinkään. Sitä murentaa heikolla itsetunnolla varustetut päättäjät. On uskoteltu avoimesta yhteiskunnasta naapurin olohin vertaamaalla. Meillä on käytössä suljetun yhteiskunnan säännöt. Lakeja uudistetaan, mutta todellisuudessa mikään muu ei muutu kuin päivämäärät ja lain vahvistaja. Saattaa kuitenkin pysyä samana pikauudistuksella, mutta omaishoitoasia on alkutekijöissään. Kenelläkään ei ole kykyä hallita omaa elämäänsäkään vauvasta vaariin tai muksusta muoriin. Rahalla sitä ei ainakkaan ratkaista enempää kuin nuorten syrjäytymistä.


 Kaikella on aikansa auringon alla.
On aika toivottaa; tervetuloa,
ja aika toivottaa; tervemenoa.
Kummastakin on kokemusta karttunut enkä vielä ole varannut vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Muurin muiston varjossa

Kun asiat joskus menevät pieleen,
niin älä sinä mene niiden mukana. -Jussi
13. kesäkuuta, 2013 
79 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
Aamun ajatus antaa aihetta mukaan menosta pieleen tai olla menemättä. Ite-arvioinnin kysymyksillä kartoitin alkutilanteen hyvinvointipalvelut - laatu ja tasa-arvo -hankkeessa ja koulutuksen lopussa uudelleen, onko mikään asia muuttunut. Se ainakin, että sinkut olivat keskeyttäneet osallistumisensa ja oma sinkku-arviointi jäi vaille keskiarvojen vertailukohdetta. Näinhän se meni kaikissa koulutuksissa 2003 - 2006 tietoyhteiskunta kaikille -hankkeissa.

Minulla oli selkeä ajatus, mitä teen 5 -kymppisestä eteenpäin. Ja tässä on tulos. Kunta vastaan haratessaan on mennyt enemmän pieleen enkä minä mennyt mukana. Minulla on edelleen selkeä toiminta ajatus 72 - vuotiaana. Kunta on menettämässä itsemääräämisoikeutensa eikä sote-palvelut ole kehittyneet sen siitään. 

Jussi ajattelee asioiden kulkusuuntaa, kuitenkin asioista päättävät ihmiset ovat tukkanuottasilla. Katainenkin kieltää lyömästä hevosta, joka on jo kontallaan. Hölmöläinen lastasi rekeen puita mitaten hevosen jaksamista.
- Jos sinä jaksat tuon, jaksat sinä tuonkin vetää. Kuorma kasvoi niin korkeaksi, ettei hälmöläinen ylettynyt lisäämään yhtään kalikkaa kuormaan. Oli liikkeelle lähdön aika. Kuorma ei liikahtanutkaan ja Hölmöläinen ryhtyi purkamaan kuormaa.
- Kun et jaksanut tuota, et sinä jaksa tuotakaan, hän mutisi viimeisen kalikan kohdalla ja heitti sen pois. Reki oli tyhjä ja Hölmöläinen kantoi hevosenkin kotiin.

Viisas Matti kutsutaan hätiin, kun valtiontalous on kuralla, velka kasvanut, työttömyys lisääntynyt. Valtion hallinnosta on kyse, jokainen on syönyt kuormasta ja hamstrannut yli oman tarpeen. 
Perälautapuheet herättää eloon penkkaripäivän rekiajelun kuvan perälaudan tekstistä ja Eilasta. "Jos olisi elektroniaivot, olisi menestystä." 
Minua on lyöty, kun minusta ei mitään tullut valkolakista huolimatta. Eila istui Kelan toimiston johtajana, kuoli syöpään 5 -kymppisenä. Minun aikani vasta alkoi 5 -kymppisenä. Vanhempani tarvitsivat apua kotona selviämisessään. Lupasin isälle.
- Minä tulen. 

Folkhälsan laski omaishoitajan vuodesta kertyvän 5.4 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta. Näistä kymmenestä vuodesta kertyi 54 miestyövuotta. Se aika ei ollut paperien siirtämistä pinosta toiseen. Valtiontalouden tarkastusvirasto laski omaishoitajien säästämiä miljardeja. Kunnat käyttivät rahat muihin tarkoituksiin mielivaltaisesti.
- Kyllä ne ovat viisaita, kuulen isän äänen.
- Tyhmiä ne ovat, lohdutin isää, kun asiat menivät pieleen enkä jaksanut/osannut valittaa kaikista pielessä olevista päätöksistä.

Uutisvuodon vieraan terveysministeri Hyssälän ja Tommy Tabermannin välillä syntyi keskustelu.
- Omaishoitajat, hehän hoitavat ilmaiseksikin. 
Vahvuuteni - Heikkouteni nelikentässä on kuvat:
Isoisän kuoltua Pikkunalle katselee kun äiti kunnostaa Näköalamajaa. Sukupolvi on vaihtunut.
Lassi ihmettelee mikä maassa makaavan kaverin on noin väsyttänyt. Huokaus,
Kela antoi kuvan tuolille nostetusta vanhuksesta. Kynä ja paperi käteen, malli eteen kehoituksella.
- Piirrä ruusu, jos muistat. 

Kaikesta on kauan. Sodan jälkeen virkamiehet olivat vapisevia sodan kokeneita miehiä. Kaikkia sota oli koskettanut kauheudellaan. Tänään on koulutusta, mutta onko valmiutta soveltaa sitä kansanedustajana yhteisten asioiden hoitamiseen. Pitää olla julkkis ääniharavaksi ja puolueen kannatuslukujen nostajaksi. Pielessä ollaan ja syvällä.

79 vuotta sitten Mussoliini uskalsi verrata selän takana tulevaa Führeriä "pieneksi hassuksi apinaksi", johon myöhemmin on lisätty ominaisuus 1-kiveksinen. Nämähän ovat tänä päivänä puheenaiheita lisääntyneiden syöpien amputaatioiden tuloksena. Medikalisoituminen lisääntyy. Otetaan estococktail aamulla pahan päivän varalle. Spede esti päänsärkyä, mutta kuolla sai saappaat jalassa golfkentällä.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Siivet

Aamun ajatus
  
Jos ihminen ei joudu jyrkänteen partaalle
ei hänen selkäänsä kasva siipiä.
- Niko Kazantakis 

Huoneentaulusta
Vertaistukiverkko:

Wenn du dich 
nicht fallen lässt, 
kannst du nicht erfaren, 
dass du getragen wirst.


Jos et salli itsesi pudota,
et saa kokea sitä, 
että sinua kannatellaan. Arkkipiispa emeritus John Vikström

Ota iisisti
kyllä se siitä
lutviutuu. Sotaveteraani Nils Eklundh  

Päättäjät ovat aloittaneet kiipeämisen latvasta alas. On katsottu viimeinen sininen Marj Vuoreisen suulla kuultuaan pitäjäneuvoksen muilutuksesta. 
- Sennii kahmuran olivat ottaneet kuletellakseen, hän huusi suureen valittavan ääneen Eteissaaren kunnanmökissä. Pitäjäneuvos oli menettänyt jalkansa ratatyömaalla ja hän käytti sen ajan pyörätuolia liikkumiseen.
Pitäjäneuvos sai kyydin itärajalle, siellä hänet vapautettiin. Omin konstein saapui takaisin kotiinsa. Oli varmasti yhtä huikea seikkailu kuin Evald Virtasella karattuaan muukalaislegioonasta. Hänen huvilaansa sain tutustua terveystupa -projektin retkellä.

Tie on aina tiennyt, minne olen menossa. Viimeisestä käynnistä Rastor Oy:n raportti  on tulostettavana versiona kirjakaupassa.
"Suorittajakohtanen  arviointipöytäkirja 
YRITTÄJÄN ERIKOISAMMATTITUTKINTO

Loppuarviointi perusteluineen:
Yrityksen toiminnan johtaminen ja suunnittelu HYVÄKSYTTY 

Maire Tirkkonen suunnittelee eläkkeelle jäämissyistä jo keskeytyneen yritystoimintansa aloittamista Tuusniemellä. Näytönantaja keskittyy projektityössään verkossa antamaansa omaishoitajien vertaistukeen.

Tutkinnon pakollisessa osassa Tirkkosen pitkä kokemus näkyy intohimoisena, omaan osaamiseensa uskovana ja toisaalta pioneerimaisen ennakkoluulottomana otteena  omintakeiseen kolmannen sektorin palvelutoimintaan.
Tirkkosen lähestymistapa on osin ei-yrittäjämäinen, mutta juuri tällainen suhtautuminen on eduksi kehittämishankkeen sosiaalista ajattelutapaa ja myötäelämisen kykyä sekä henkisestä että ruumiillista jaksamista edellyttävässä hankkeessa."

Tämä riittää minulle tekemisistäni omaishoitajana ja elinikäisenä oppijana. Yhteiskunta on mitätöinyt kaikki. Turvautuu konsultteihin ja avustajiin lakeja laatiessaan, himaset on enemmän suunnitellessaan ulkomailla Suomi-neidon tulevaisuutta kuin kansa kaatopaikkajätelaatikkoon heitettynä yrittää selvitä ennen tuntematonta loppusijoituspaikkaa. 
Kuinka moneen kertaan samat asiat on käytävä läpi, että tyydyttäisi vain elämään ihmisinä, että vielä jälkipolvillekin jäisi elämisen mahdollisuus?


Polli on hukassa ja koirat yrittävät onkia sen kuiville.

Projektityöksi valitsin omaishoitajan vertaistuen verkossa.
Nyt on sanallisen arvioinnin vuoro:

Inhimillisten voimavarojen kehittäminen HYVÄKSYTTY

Maire Tirkkonen erottaa kehittämissuunnitelman omannäköisekseen hankkeeksi tutkinnon perusteiden mukaisesti ja onnistuu tarkastelemaan työnsä problematiikkaa inhorealistisen kriittisesti. Tutkinnon suorittajan laaja näyttökansio pohjautuu toimintaevidenssin ohella runsaaseen omaishoitokysymyksiä käsittävään kirjeenvaihtoon eri sidosryhmien kanssa.
Näytölle on ominainen tapa esittää  omaishoidossa vastaan tulevia ongelmia kuvakollaasien, päiväkirjamerkintöjen, eri viestimin tapahtuvan kirjeenvaihdon, kirjallisuuslainausten, sarjakuvaintuitioiden sekä jopa
David Suchet on esittänyt mestarietsivän roolia vuodesta 1989. kansainvälisessä rikostutkinnassa esiintyvien menettelytapojen valossa. 

Kaikkinensa Maire Tirkkosen huolellisesti kokoonharsima, ulottuvuuksiltaan mittava näyttö on eräänlainen hätähuuto vähäosaisten ja syrjäytyneiden puolesta. Vaikkakin tutkinnon perusteiden arvioinnin kohteet ja kriteerit ylittyvät osin vaivoin, Tirkkosen sanoma poliittisille päätöksentekijöille sekä suurten ikäluokkien hyvinvoinnista vastaaville kansalaisille tulee laajan, syvällisen pohdinnan ansiosta selväksi. Pienen ihmisen puolustajana Tirkkosen esimerkki ansaitsee varauksettoman arvon ja tunnustuksen.

Hyväksymistä voidaan puoltaa tutkinnon kummassakin osassa.

Helsingissä 28. syyskuuta 2006

Ryhmän vastuuhenkilö
Pekka Kurvinen
Näyttötutkintomestari
 Tutkinnon suorittaja
Maire Tirkkonen
Tutkintovastaava
Jaana Korppi 
Koulutuspäällikkö 
Näyttötutkinkintomestari 

 

Koulutusrahastoa koskevan lain esittelijä järjesti keppikeiton kuin lukkarin koulun lukkari seitsemälle veljekselle. Hutki tutkimatta mistä tässä on kysymys. Mutta haitanneeko tuo mittää.

Nyt on muuta tekemistä, seisoohan suma jostakin tuntemattomasta syystä. Hallitus on sompaillut  2 vuotta, ministerit kierrätykseen ja uudet pitävät hallituksen kasassa vielä 2 vuotta. Epäselväksi ei ole jäänyt kenellekään, että puolueiden kannatuslukujen nostamisesta on kysymys. Yhteisten asioiden hoidon kylkiäisenä hallitus tekee mitä tahtoo. Julma jumala ahmii kuitenkin omat lapsensa. Metsää ei nähdä puilta, ei puhuta pellon ylityksestä, jota verrataan elämään, vaan pellon aidoista rajoittavina tekijöinä.

Juuret



Käsittämättömän sepustuksen mukana oli valitusosoitus:
Tähän päätökseen tyytymätön asianomistaja on oikeutettu hakemaan muutosta Kuopion lääninoikeudelta kirjallisella valituksella kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tiedoksiantopäivää lukuunottamatta. Valituskirjelmä voidaan sanottuna aikana antaa myös sosiaalilautakunnalle, jonka tulee viipymättä toimittaa se omine lausuntoineen edelleen.
Tiedoksiantotodistus
Tämä päätös on lähetetty 22/12 1993 asianomaiselle

Tiedoksiantaja Sihteerikkö 

Tapahtui niinä päivinä, kun valtakunnan vanhus oli kuollut ja vara Manu oli valittu presidentiksi. Kaikilla oli omat arkikiireensä eikä joka päivä raportoitu, miten maan korkein johto hoiti yhteisiä asioitamme. Vanhempieni omaishoitajana jouduin väistämättömästi myrskynsilmään. Lähtölaskenta nykypäivään polkaistiin käyntiin. Kenellä on sille annetaan, kenellä ei ole, siltä otetaan ja annetaan niille, joilla on yli oman tarpeen. 

Päivän Heinonen oli sen päivän piirtäjä, joka tallensi kuolemattoman puolustuksen.
- Minun veskaan ei kosketa.
Pienelle ihmiselle kunta antoi, kunta otti takaisin. En osannut kiittää sosiaalijohtajaa ja kysyin, miksi? Sain vastauksen, jossa vedottiin lakiin ja asetukseen omaishoidontuesta. Liitteenä oli valitusosoitus päivättynä 22.12.1993. Ahneuden aika oli alkanut ja valitusosoitus  seurasi toinen toisensa perään.

Valittiin uusi presidentti kilauttamalla kaverille ja omaishoitoaika jatkui. Siirryttiin uudelle vuosituhannelle. Vallanvaihto tapahtui 6.2.2000 isän viimeisenä elonpäivänä. Seuraavana aamuna hän jätti viestin. "Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille." Paimenpoikana aloitti ja paimenpojaksi palasi Sydämeni laulussa.



 

Koulutus kasvatti juuret syvälle kiviseen, kylmään ja kovaan maahan sodan jälkeen. Juhlapuheissa puhuttiin elinikäisestä oppimisesta. Vielä 6 -kymppisenä halusin oppia verkkokirjoitustaidon ja pitää huolta kansalaisvalmiuksista. Mitään muuta ei kunta tarjonnut elämän alussa kuin 5 lukuvuotta kansakoulua ja lopussa omaishoitopaikan syntymäkunnassani kymmeneksi vuodeksi. Sain siivet ja kunta tekee kuolemaa EU -direktiivin vaatimusten mukaan.

Valta vie jalat alta ja järjen päästä

Polli hukassa -päivän alku

 

Kunta on myynyt viimeiset tonttinsa Vihtaniemen kärjestä. Vihtaniemen vakituiset asukkaat, 7 talvisavua, olivat hankkineet tien metsäautotienä. Kunta ei halunnut nähdä Pahkasalon tarvitsevan tietä puolelleen. Tekovaiheessa kunta ohjasi tien päättyväksi meidän rantaan varaten puidenvarastoimispaikan saarista kerättyjä puita varten. Kerran sitä ehkä käytettiin siihen tarkoitukseen. 

Sitten alkaa tapahtua. Tarvitaan tie kunnan puolelle meidän maan halki rasitetienä. Meistä tuli eriarvoisia maanomistajia muihin vakituisiin asukkaisiin nähden. Vihtaniemen yksityistie kulki yksityisten maitten halki yksityistienä. Meidän kohtaloksi koitui olla kunnan naapurina viimeisenä rannasta rantaan ulottuvana kiinteistönä. Osallistuessani ensimmäisen kerran isän kanssa tiekokoukseen ilmassa oli sodanjulistuksen tuntua. Kysyin kunnan edustajalta.
- Onko kunta myynyt rantansa niin tarkkaan, että tarvitsee jo meidän maan ja rannan sijoittajilleen viihde- ja vapaa-aikaa varten?
- Maaoikeushan sen viimekädessä päättää, oli kunnan edustajan vastaushuuto, jonka kuulen vieläkin korvissani.

 

Yksityistien hoitokunta isäntänä tilasi uudet yksikkölaskelmat. Maanmittaustomiston Hallikainen teki laskelmat harjoitustyönä, eihän vielä ollut yhteneväistä käytäntöä. Yksinkertaisten ymmärtämättömien enemmistöpäätös näkyy kokouskutsussa 1999. Tuusniemen Asemahuollossa ei ollut maksuunpanoluettelo nähtävänä. Huumonen kuljetti sitä mukanaan. 

Viimeisen kerran käydessäni katsomassa luetteloa rouva Huumosella oli paha päivä. Hän huusi ja haukkui minut asiakkaitten kuullen. Koko kylä tiesi, mikä minä olin omaishoitajana ja yhtymän asioidenhoitajana. Kuuntelin aikani ja kysyin.
- Missä on johtaja?  
Matkahuollon takahuoneesta hänet löysin. Yritti piiloutua pöydän alle, mutta ei mahtunut kokonaan. Siellä hän istui lattialla kuin nurkkaan ahdistettu eläin. 
Tähän päivään liittyi tapaus, jonka johtajan poika oli aiheuttanut joutuessaan poliisin haaviin. Sain kuulla vasta jälkeenpäin ja ymmärsin, ettei näillä asioilla ollut mitään yhteyttä keskenään. Kuitenkin tulin julkisesti haukutuksi vieraiden ihmisten kuullen. Jokainen hoitakoon henkilökohtaiset ongelmansa itse syyttämättä syyttömiä kasvojenmenetykseen.

Ulosottomies puheenjohtajana teki laskelmat sihteerikkönä omasta päästään. 
Rantala ja Kuolemalahti olivat vielä erilliset kiinteistöt, olihan isä vielä elossa. 
Rantala ei koskaan ole ollut lomakiinteistö. Sen olen selvittänyt verottajalta, maistraatin kautta rakennusvalvontarekisteriin ja viimeksi Kuopion hallinto-oikeus on poistanut rekisteristä jätemaksusta tehdyn valituksen seurauksena. 
Nämä muutokset eivät mahdu kenenkään umpiluuhun. Sain terveiset tämän kevään tiekokouksesta kysyessäni olemattoman lomakiinteistön tiemaksuista. Kokouksessa se oli herättänyt ivallista hilpeyttä. Tulee taas mieleen harakoiden konsertti siantappopäivänä tappaisten toivossa. 


 

Tie Vihtaniemeen on viety päätökseen. Kunta ei halunnut nähdä niemenkärjen uusrikkaiden mökkiläisten tientarvetta omalle puolelleen. Olen käynyt aineiston läpi YEAT:n  näyttökansiossa hankkiessani yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen. Opinnäytetyöni on SWOT-analyysin nelikentän kuvissa Vahvuuteni - Heikkouteni, Mahdollisuudet - Uhat.
Tähän liittyy SUURIA SANOJA pieniä askelia -julkaisu. Lapsuuskodin uimarannassa käydään Tiekarttaa Länsirannalla. Pidän varastopaikkaa varattuna muukalaisille hautausmaaksi.  Eihän niillä kavallusrahoilla, 30 hopearahaa, saatu muuta aikaan ajanlaskun alussa. Venäläiset Moskovan takaa ovat naapureina Vihtaniemessä. Heidän kanssaan ei ole minulla selvittämättömiä rajariitoja. Kunta on tässä tapauksessa sodanlietsoja. Toivotan Putinin puolivallattomana poikamiehenä tervetulleeksi Vihtaniemelle rantabileisiin rauhanvuonna 2XXX.