perjantai 31. toukokuuta 2013

Väitös kouluampujan ennakkoilmoituksesta

Väitös: Moni kouluampuja on kertonut aikeistaan netissä.

Elämä on palautumassa uomaansa

Elämä on palautumassa uomaansa Hyvinkäällä. Ei saa jäädä tuleen makaamaan. On kaivauduttava suojaan poteroonsa siksi aikaa, kun vaara sitten on ohi jonakin päivänä. Suojapoteron muistan aina, missä se on, oliko siellä muita. Elämä on....
Aamun ajatus
Tässä maailmassa jotkut heittelevät kiviä menestyksesi polulle, riippuu siitä mitä teet niistä - seinän vai sillan.


Kaikkea on nähty tai ainakin kuultu. Päivä päivältä uskalletaan puhua enemmän vaietuista asioista. On pitänyt hävetä syntyperäänsä. 5 -kymppiseksi sillä minua on lyöty. Ateistiksi julistautunut elämään pettynyt alistaja tuli haudatuksi elävältä eroottiseen hautausmaahan parvekkeelle. Hänen mukaanaan hautasin muutkin vallankäyttäjät vuoden 1991 jälkeen. Heiltä puuttuu taustatuki. Nimeä on, mutta pahan paikan tullen on vaihdettava leiriä.


Luoja kyllä tietää, mutta ei kerro etukäteen, mitä on tulossa. Kaikki on otettava vastaan,  mitä ylhäältä annetaan. Ylläkerran ukkojen ampumiset ovat saaneet minut muuttamaan suuntaa. Aina uudelleen kuulen heidän ampumistuloksistaan. Ovat onnistuneet saadessaan maailman kulkemaan haluttuun suuntaan. 

Björn Wahlroos: Kuten tavallista, olimme oikeassa.
Hänen ennakointinsa toteutuminen on yhtä juhlaa. Emme kuulu samoihin seurapiireihin, joten en pääse hehkuttamaan hänen oikeassa olemistaan. Olen ollut kuitenkin osallisena monessa ennakkotilanteessa. 

Nyt odotan sydän syrjällään kaupungin kohtaloa, kun toinen toisensa epäonnistuneen yrityksen jälkeen kaverit ovat äänestäneet hänet päättämään kaupungin asioista. Hän korottaa itsensä asianajajana, kaikkitietävänä poliitikkona  lehdessä kehoittaa nimeltä mainittuja poistumaan kaupungista. Jäljelle jäävät ovat hänen mielestään tyhmiä, joista hän selviää, kun ei saa puhekaveria. Keisari on pukeutumassa uusiin vaatteisiin ja tyhmäkin huomaa hänen olevan alasti. Kaikki on riisuttu, millä luulee itseään pönkittäväsä. 

Yläkerran ukot ovat aina ampuneet kovilla panoksilla, että rauhan välikappaletta ihan hirvittää. 

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kesästä syksyyn ja syksystä jouluun metsättömien metsälakia

Kesällä 1938 
 


Syksyllä 2001



I Am an Engineer to Change the World
picture with a meaning!
More At:- I Am an Engineer to Change the World
18. toukokuuta 2013
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=484135571656477&set=a.246759602060743.58106.246755835394453&type=1&relevant_count=1

Keväällä 2013

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
- Eeva Kilpi
 torstai 26. marraskuuta 2009

EIKÖ OLISI SÄRKYNYT MINUSSA

Eikö olisi särkynyt minussa 
Olit kuunnellut sydäntäsi, yö yöltä ahdistusta
painanut kädellä rintaa vastamäessä, lyhentänyt askelta,
kuunnellut jäsenten vastahakoista myöntymistä lepoon,
taas kolotusta, aamujen hidasta kankeutta kauan
olit kuunnellut, viimein suostuit lähtemään:
eilen tuuletit mekon, tarkastit napit ja vyön hakaset,
otit esiin liivit ja alushameen, lämmitit saunan
ja saippualla pestynä, puhtaana, myös mieleltäsi

tulit

viisikymmentä vuotta työtä
mökin vaimona, kaksitoista kertaa äiti, kolmesti
kesken mennyt, kaksikymmentä vuotta miehen selkää
ja keuhkoja, kuusi lesken yksinäisyyttä

tulit

viisikymmentä vaivan ja puutteen vuotta,
nuoruudessa jokunen poutapävä iloista heinäpoutaa
hiljaista riemua kasvamista katsoessa; kuinka tietäisin
monestiko olet astunut, huokaissut, tarttunut kantanut
kyykistynyt palellut hikoillut uneksinut valvonut odottanut
itkenyt nauranut, parsinut, monestiko painanut otsaa
lehmän mahaan, pistänyt käsiä jäiseen veteen, solminut
huivia essun nauhoja, katsonut kauas;
kuinka ulottuisin,
kuinka tavottaisin uupumustasi,
näen kätesi,
silmäsi, seitsemänkymmentä vuotta
ihmisen yksinäisyyttä, nöyryyttä,
toisten tahtoon taipumista
niiaat edessäni,
eikö särkyisi minussa.

Helinä Siikala: Pysähdytään anna kätesi


torstai 23. toukokuuta 2013

Mitä se lounatuuli itkee

Istun koirakoulussa opettelemassa verkkokirjoituksen saloja. Kotona viimeisiä vetelevä, käytettynä ostettu tietokone. Ei onnistunut kuvansiirto netistä. Koneella on kuitenkin kuvien skannausmahdollisuus, jota käytin aikanaan ahkerasti. Muulta osin kone on ilman suojauksia, ei riitä tilaa palomuureihin eikä virustorjuntaan.

Sain läppärin synttärilahjaksi. Tietokonetohtori herätti sen henkiin, mutta vain siltä osin kuin katsoi tarpeelliseksi. Kuvia voin ladata ja siirtää sieltä bloggeriin. Sitten piti palata taaksepäin, liian paljon pyrkijöitä olin sallinut koneelleni. Sietokyky ylittyi, enkä ole vistan kanssa enää samalla aaltopituudella.

http://cdn3.newsner.com/attachments/images/000/263/375/newsner_default/cool3.jpg?1478698809 
korvaa omalla kasvokuvalla Leimatut puupinot heti halkomisen jälkeen. Lepäämään käynyt sukupuu etenee maata pitkin, ettei herätä kenessäkään kateutta.


Palaan Vihtaniemelle halkomistoimituksen rajankäyntiin. Tarvitsimme ulkopuolisen jakajan, joka arvotti osuudet valkoisen miehen metodia käyttäen auringonlaskujen ja ilmansuuntien mukaan. YEAT:n näyttökansiossa on puhe sukupolvenvaihdoksen esteistä.

INTIAANIPÄÄLLIKKÖ SEATLEN PUHE
SUURELLE VALKOISELLE PÄÄLLIKÖLLE




Washingtonin suuri päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa meidän maamme.
Suuri päällikkö lähettää meille myös ystävyyden sanoja ja vaikuttaa hyvää tahtoaan meille.
Se on hänelle kunniaksi, sillä me tiedämme, että valkoinen mies voi tulla aseiden kanssa ja ottaa maamme, ellemme myy.

Kuinka kukaan voi ostaa tai myydä taivasta yläpuoleltamme tai maan lämpöä?
Koko ajatus on meille outo.
Ellemme omista ilman raikkautta tai veden kimallusta,
kuinka kukaan voi ne ostaa?
Jokainen pala tätä maata on pyhä minun kansalleni.
Jokainen kiiltävä männynneulanen, jokainen rannan hiekkajyvä, usva hämärtyvässä metsässä, jokainen aukio ja jokainen pörräävä hyönteinen on pyhä kansan muistoissa ja kokemuksissa.
Puissa virtaava mahla kuljettaa mukanaan punaisen miehen muistoja.
Siirtyessään tähtien pariin unohtavat valkoisen miehen kuolleet sen maan, jossa he ensi kerran näkivät päivänvalon.
Meidän kuolleemme eivät koskaan unohda tätä ihmeellistä maata, koska se on punaisen miehen äiti.
Me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä.
Tuoksuvat kukat ovat sisariamme, kauris, hevonen ja mahtava kotka ne ovat veljiämme.
Kallioiset harjanteet, niittyjen rehevyys, ponin ruumiin lämpö ja ihminen --- kaikki kuuluvat samaan perheeseen.
Kun siis Washingtonin Suuri Päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa maamme, hän vaatii meiltä todella paljon.
Suuri päällikkö sanoo, että hän varaa meille paikan, jossa voimme elää omissa oloissamme, levossa ja rauhassa.
Hän olisi meidän isämme ja me hänen lapsiaan.
Me siis harkitsemme tarjoustasi ostaa meidän maamme.
Mutta se ei ole helppoa.
Sillä tämä maa on meille pyhä.
Purojen ja jokien kimaltava vesi ei ole vain vettä,
vaan se on meidän esi-isiemme verta.
Jos me myymme tämän maan, täytyy teidän muistaa, että se on pyhä.
Teidän täytyy opettaa lapsillenne, että se on pyhä ja että jokainen häilähtävä varjo järvien kirkkaassa vedessä todistaa minun kansani elämän tapahtumista ja muistoista.
Veden solina on minun isäni isän ääni.
Virrat ovat veljiämme, ne sammuttavat janomme.
Virrat kantavat kanoottejamme ja ruokkivat lapsemme.
Jos me myymme sinulle maamme, teidän täytyy muistaa ja myös opettaa lapsillenne,
että virrat ovat veljiämme ja teidän veljiänne, ja teidän tulee kohdella niitä niin kuin veljiänne.

Punainen mies on aina joutunut väistymään etenevän valkoisen miehen tieltä, niin kuin usva häipyy vuorilta aamuauringon noustessa.
Mutta meidän isiemme tuhka on pyhä.
Heidän hautansa on pyhä tanner ja niin ovat nämä kunnaat, nämä puut; tämän maan kolkka on pyhitetty meille.
Me tiedämme, ettei valkoinen mies voi ymmärtää meidän teitämme.
Hänelle yksi paikka on yhtä hyvä kuin toinenkin, sillä hän on kuin muukalainen, joka tulee yöllä ja ottaa maasta, mitä tarvitsee.
Maa ei ole hänelle veli vaan vihollinen, ja kun hän on voittanut sen, hän jatkaa matkaansa.
Isiensä haudat hän jättää taaksensa eikä välitä.
Hän ryöstää maan lapsiltaan, siitäkään hän ei välitä.
Hänen isiensä haudat ja hänen lastensa perintöoikeudet on unohdettu.
Hän kohtelee äitiään maata ja veljeään taivasta kuin tavaroita,
joita voi ostaa, ryöstää ja myydä kuin lampaita tai lasihelmiä.
Hänen ahneutensa nielaisee kaiken ja jäljelle jää vain autio maa.
Mitäpä minä tiedän.
Meidän tapamme eivät ole teidän tapojanne.
Teidän kaupunkienne näkeminen koskee punaisen miehen silmiin.
Mutta ehkäpä punainen mies on villi eikä ymmärrä.
Ei ole hiljaista paikkaa valkoisen miehen kaupungeissa.
Ei yhtään paikkaa, jossa voi kuulla silmujen puhkeavan keväisin tai hyönteisen siipien rahinan.
Mutta ehkä kaikki johtuu siitä, että olen villi enkä ymmärrä.
Melu vain loukkaa korvia.
Ja mitä on elämä, ellei voi kuulla kehrääjän yksinäistä huutoa tai sammakoiden kinastelua yöllä lammen ympärillä?
Minä olen punainen mies, enkä ymmärrä sitä.
Intiaani kaipaa lammen kasvien yli suhahtavan tuulen pehmeää ääntä ja metsä havujen tuoksua tuulessa sateen jälkeen.
Ilma on kallisarvoista punaiselle miehelle, sillä kaikilla elävillä on osansa jokaisessa hengenvedossa; eläimet, puut, ihmiset --- kaikki hengittävät samaa ilmaa.
Valkoinen mies ei näytä huomanneen ilmaa, jota hän hengittää.
Hän on löyhkälle turta kuin päiviä kuolemaisillaan ollut mies.
Mutta jos me myymme sinulle maamme, täytyy teidän muistaa, että ilma on meille kallisarvoista, sillä se jakaa henkensä kaiken sen elämän kanssa, jota se ylläpitää.
Tuuli, joka antoi isoisällemme hänen ensimmäisen hengenvetonsa, ottaa vastaan myös hänen viimeisen huokauksensa.
Ja tuulen täytyy antaa myös lapsillemme elämän henki.
Ja jos me myymme maamme, täytyy sinun pitää se erillään ja pyhänä; paikkana jonne valkoinen mieskin voi tulla maistamaan tuulta, jolle niityn kukat ovat antaneet tuoksun.

Niin me harkitsemme tarjoustanne ostaa maamme.
Jos me päätämme hyväksyä sen, minä asetan yhden ehdon:
Valkoisen miehen pitää kohdella kaikkia eläimiä alueella veljinään.
Minä olen villi, enkä ymmärrä mitään muuta tapaa.
Olen nähnyt tuhansien puhvelien mätänevän preerialla valkoisen miehen jäljiltä, kun hän ampui ne ohikiitävästä junasta.
Minä olen vain villi, enkä voi ymmärtää, miksi savuava rautahevonen olisi tärkeämpi kuin puhveli, jonka me tapamme vain pysyäksemme hengissä.
Mitä on ihminen ilman eläimiä?
Jos kaikki eläimet olisivat poissa , ihminen kuolisi hengen suureen yksinäisyyteen.
Sillä mitä tahansa tapahtuu eläimille, tapahtuu ennen pitkää myös ihmiselle.
Kaikilla on yhteys.
Teidän täytyy opettaa lapsillenne, että maa heidän jalkojensa alla on esi-isiemme tuhkaa.
Niin että he kunnioittavat maata, joka on kyllästetty heidän kaltaistensa elämällä.
Opettaa lapsillenne, mitä me olemme opettaneet lapsillemme, että maa on meidän äitimme.
Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille.
Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.
Tämän me tiedämme. Maa ei kuulu ihmiselle, vaan ihminen maalle.
Tämän me tiedämme.
Kaikki luontokappaleet ovat yhtä kuin veri, joka liittää suvun yhteen.
Kaikki luodut ovat yhtä.
Mitä tapahtuu maalle, tapahtuu maan pojille.
Ei ihminen kutonut elämän kudosta, hän on vain sen säie.
Mitä hän kudokselle tekee, sen hän tekee itselleen.

Mutta me harkitsemme tarjoustasi muuttaa reservaattiin, jonka olet varannut minun kansalleni.
Elämme syrjässä ja rauhassa.
Ei se paljon merkitse, missä asumme päiviemme loppuun.
Lapsemme ovat nähneet isiensä nöyryyttävän tappion.
Soturimme ovat häpeästä tappion jälkeen vajonneet joutilaisuuteen ja saastuttaneet itsensä makeilla ruuilla ja kovilla juomilla.
Merkitsee kovin vähän, missä me vietämme loput päivämme.
Niitä ei ole monta.
Vain joitakin tunteja, joitakin talvia vielä, eikä yhtään lasta niistä suurista heimoista, jotka kerran elivät ja asuivat tällä maalla tai jotka nyt vaeltavat pieninä ryhminä metsissä, ole jäljellä suremassa sen kansan hautojen äärellä, joka kerran oli yhtä mahtava ja toiveikas kuin sinun kansasi nyt.
Mutta miksi murehtisin kansani menoa.
Heimot koostuvat vain ihmisistä, ei muusta.
Ja ihmiset tulevat ja menevät kuin meren aallot.

Ei myöskään valkoinen mies, jonka Jumala puhuu hänelle kuin ystävä ystävälle, ole mikään poikkeus yhteisestä kohtalostamme.
Ehkä meistä lopulta tulee veljiä, kuka tietää.
Yhden asian me tiedämme, asian jonka valkoinen mies voi joskus tajuta --- meillä on yhteinen Jumala.
Te voitte luulla, että omistatte Hänet niin kuin tahdotte omistaa maamme.
Mutta sitä ette voi.
Hän on kaikkien ihmisten Jumala ja hän tuntee samaa sääliä niin valkoista kuin punaistakin kohtaan.
Tämä maa on Hänelle kallis ja joka vahingoittaa sitä, halveksii sen Luojaa.
Myös valkoiset katoavat ehkä ennemmin kuin kaikki muut heimot.
Joka jatkuvasti likaa oman sijansa, tukehtuu jonain yönä omaan saastaansa.
Mutta hukkuessanne te loistatte kirkkaasti sen Jumalan voiman sytyttäminä, joka toi teidät tähän maahan ja jossain erityisessä tarkoituksessa antoi teille vallan tämän maan ja punaisen miehen yli.
Se tarkoitus on meille mysteeri, sillä me emme ymmärrä, kun puhvelit tapetaan, villihevoset kesytetään, metsien salatut lokerot täyttyvät ihmisjoukoilla ja kypsien kukkuloiden näkymät pilataan puhuvilla rautalangoilla.
Missä on tiheikkö? Poissa. Missä on kotka? Poissa.
Hyvästit ketterälle hevoselle ja ajolle?
Se on elämän loppu ja lopun alku.

Niin me harkitsemme ehdotustasi ostaa meidän maamme. Jos me suostumme, teemme sen varmistaaksemme itsellemme reservaatin, jonka olet meille luvannut.
Ehkä me siellä voimme elää loput päivämme niin kuin haluamme.
Kun viimeinen punainen mies on kadonnut täältä ja hänen muistonsa on vain pilven varjo, joka lipuu preerian yli, viipyvät kansani henget näillä rannoilla ja näissä metsissä.
Sillä ne rakastavat tätä maata, kuin vastasyntynyt rakastaa äitinsä sydämenlyöntejä.

Jos me siis myymme sinulle maamme, rakastakaa sitä, niin kuin me olemme sitä rakastaneet.
Huolehtikaa siitä, niin kuin me olemme siitä huolehtineet.
Pitäkää mielessänne sen kuva sellaisena, kuin se on nyt, kun otatte sen meiltä vastaan.
Ja kaikella voimallanne, kaikella mielellänne, kaikella sydämellänne säilyttäkää se lapsillenne ja rakastakaa sitä, niin kuin Jumala rakastaa meitä kaikkia.

Erään asian me tiedämme.
Meidän Jumalamme on sama Jumala.
Tämä maa on Hänelle kallis.
Valkoinenkaan mies ei voi välittää yhteistä kohtaloamme.
Voi olla, että meistä lopulta tulee veljiä.
Sen me näemme.


Minulla ei ole mitään lisättävää eikä mitään poisotettavaa kokemuksesta. On Talvitytön ja hänen ikäistensä nuorten lakkiaisjuhla. Mummolla on tyttömäinen olo opittuaan verkkokirjoitustaidon. Aika oli toinen 1961 ja aika on sama tänään Lemmenjoen keskiosissa yöttömänä yönä 2013. 


Kultarannan, Kesärannan, Mäntyniemen ja Valkoisen talon pesäpuut 
ovat itkunsa itkeneet.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Aforismeja

Ruotsin prinsessa Estelle juhli Tre Kronor -paidassa. Prinsessa Estelle, MM-kulta ja Tre Kronor -paita on kuvattu jääkiekkojoukkueen käynnillä kuninkaanlinnassa. Kuningaskunnan voitolla ja tasavallan häviöllä tai tosin päin on tietty ero. Perseet olalle ja turvalleen, vaikka kotiin tuomisina olisi kultapokaali. Leijonat on lyöty ja vaikka Leijonat tulisivat voittajina, heiltä menee kuppi ja nuppi nurin. 

Kevään juhlat lähestyvät. Olen ottanut kutsun vastaan kiitollisena. Samalla palautuu mieleen kevät 52 vuotta sitten. Vihtaniemen ensimmäinen ja viimeinen ylioppilas palasi kotiin. Syksyllä aloittaisin juopon miesopettajan jälkeen va opettajana pienessä kyläkoulussa. 
Seuraavana syksynä 3-opettajaisessa koulussa. Lapsia oli niin paljon, että koulu kävi ahtaaksi. Purettava tyhjilleen jäänyt mökki  sai toimia alakouluna. Meillä oli oma rauha, tupa ja lupa oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Opintokerhoon kokoonnuimme yläkoululla. 
Todistukset oli jaettu ja koulunovet sulkeutuneet minun osalta. Vielä käynti yläkoululla pyynnöstä. Sen käynnin muistan loppuikäni. Jos tapahtumat olisivat tänä päivänä, olisin omalla käytökselläni hankkinut mustelmani humalassa riehuneelta johtajaopettajalta suutari-Jussin pojan avustuksella. 
- Miksi et ollut itse kaatopaikalla opettamassa lapsia lukemaan? Kuulin kysymyksen kerrottuani ranskalaisen 75 -vuotiaan nunnan tarinaa jouduttuaan eläkkeelle, itsekin jo eläkeikäisenä. Sen ajan olot maalla olivat kuitenkin erilaiset jokaisella kotonaan. Kylän henki eli kaatopaikkaelämää.

Oman koulupiirin tapahtumista en tiedä juuri mitään. Salmen takana naapurin Antti oli lähtenyt oppikouluun Outokumpuun. Emme tavanneet kertaakaan näinä vuosina. Eräänä päivänä 2000 -luvulla tuttu mies seisoo edessäni kassajonossa.
- Kärsiskö puhutella, kysyin tunnistettuani samalta kylältä lähtöisin olevan miehen. Olemme naapureita täälläkin, puisto erottaa meidän katumme, Puisto ja Harju kadun nimenä. Puisto on tulevaisuuden naapurusten kohtaamispaikka. 

Siirrän tämän kevään ylioppilaille hiljaisen tiedon siitä, että tietävät olevansa naapureita Juojärven eri rannoilla vuosien kuluttua. Heidän varaansa huominen jää tämän kevään jälkeen. He ovat tulevaisuuden tekijöitä. 

Syntymäkunnassa on ollut vallalla kateus omaan kuntaan jääneiden ja sieltä lähteneiden välillä. Lääkärinä Anttia on katsottu kuitenkin ylöspäin. Minuun suhtautuminen on ollut näkyvästi kielteistä niin kuin olisin heidän osaansa ottamassa.

Ministerivahdosten jälkeen on syntynyt naisenergiaa asioiden eteenpäin viemiseksi. Syntymäkuntani naisenergia on ollut pahinta. Joskin yksittäiset johtajat eivät pystyneet piilottamaan omaneduntavoitteluaan. Siitä seurauksena on Tiekartta Länsirannalla. Olen miljonääri-isän miljoonaperijä. Sitä ei kuitenkaan minulle suoda valittamatta, valittamatta ja vielä kerran valittamatta. 

Aurinkosena päivänä kutsun fb-pikaviestillä tulevaisuuden tekijän puistoon, jossa tapahtuu juhlallinen naapuruuden vahvistamisasiakirjan luovutus. Tästä ajatuksesta ilahtuneena jatkan kuolinsiivousta kahden maan kansalaisena. 

Suomi-neito etsii linjaansa. Löytyykö meiltä johtajuutta yhdistämään koko kansa yhdeksi? Kuningaskunnalla on se etu, että jääkiekkojoukkue tietää, missä heidän kuninkaansa ottaa vastaan. Prinsessa Estelle ja kultapokaali ovat keskipisteenä. Meillä on parantamisen varaa tai jatkamme valitsemallamme tiellä perseet olalla. Miesenergiasta on minulla yhtä huonoja kokemuksia kuin naisista presidentin tekijöinä. 

Aamuhartaus 21.5. Päätoimittaja Olli Seppälä, Helsinki, nauttii puristettua viisautta eli aforismeja Markku Envallin kirjasta Vastassa kulman takana. Virsi 135. Virsi alkaa sanoin: "Jumala loi auringon, kuun." Psallamus-kuoro, joht. Ilmo Riihimäki, urut Juhani Haapasalo, nokkahuilu Matti Kilpiö. Hartausohjelmat: Aamuhartaus 21.5

Aamuhartaus ti 21.05.2013
Olli Seppälä, päätoimittaja, Helsinki
Aamuhartaus on kuin kuppi hyvää kahvia huonosti nukutun yön jälkeen. Useimpia se virkistää, mutta teeihmisiä ei.

Edellä sanottu yritti olla aforismi, leikkisä sellainen. Aforismi, ajatelma, mietelause, mietelmä, on oma kirjallisuudenlajinsa. Aforsimi kiteyttää jonkin asian nasevaan ja oivaltavaan muotoon, hakee sille uuden näkökulman. Aforismi voi olla leikkisä, vakava, ironinen, mahtipontinen, kriittinen ja usein pirullisen tarkka.

Kristilliseen perinteeseen ovat kuuluneet erilaiset aforismit ja mietelmät. Usein tätä tehtävää toimittavat Raamatusta peräisin olevat jakeet, joista joka päivälle on valittu yksi. Suomessa tunnetuin tällainen kirja, kirjanen on Päivän tunnussana, jota on julkaistu suomeksi vuodesta 1905 saakka. Yhä edelleen sille löytyy käyttöä ja käyttäjiä. Idea on lähtöisin Saksasta 1700-luvulta.

Mutta kristilliset mietelauseet voivat olla peräisin myös hengellisestä kirjallisuudesta tai kristillisten ajattelijoiden tuotannosta. Esimerkiksi kirkkoisä Augustinus on sanonut lauseen, johon törmää monissa yhteyksissä:
”Sinä loit meidät itseäsi varten ja levoton on sydämemme, kunnes löytää levon Sinussa.”

Minulla on tapana lukea silloin tällöin aforismeja ihan tarkoituksella. Tarve siihen tulee ikään kuin aalloissa. Voi kulua pitkiä aikoja, jolloin en mietelmäviisautta kaipaa, mutta sitten taas tulee tarve kaiken samean ajattelun ja yleisen hälyn keskellä nauttia puristettua viisautta.

Viime aikoina olen ollut innossani Markku Envallin tuoreimmasta aforismikokoelmasta Vastassa kulman takana. Se on samalla Envallin kirjailijanuran eräänlainen 30-vuotisjuhlakirja.

Envall on vuosien ajan kehittänyt perinteistä aforismia niin sanottuun sarjalliseen suuntaan. Siis yhden kiteytyksen sijasta on peräkkäin monta kiteytystä tai kiteytyksen yritystä. Lukijalle paljastetaan kirjoittajan ajatuksenjuoksu välivaiheineen. Lukija näkee rautalankamallin, ei vain hiottua timanttia, jollainen jokaisen aforismin tietysti soisi oleva. Löysiä ja itsestään selviä asioita toistavia aforismeja on ikävä lukea

Vastassa kulman takana sisältää mietelmäsarjoja, mutta myös irt0lauseita ja –ajatuksia, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jota pitää kasassa Envallin kirjailijan laatu, huumori, purevuus, oivaltavuus ja joskus lempeyskin.

Envallin aforismikokoelmissa on usein mukana paljon kristillistä, uskonnollista ja teologista pohdintaa. Hän puhuu uskosta tavalla, joka tekee sen ymmärtämisen helpoksi. Envall ikään kuin katselee kristillisyyttä sisältäpäin ja osaa asettaa sanansa lukijan tasolle, hän ei lähde liitämään liian filosofisiin sfääreihin, vaikka ei Envallkaan aina ihan helppo ajatetlija ole. Sarjallisuus on lisäksi hankala ja vähän outo kirjallisen ilmaisun muoto. Siihen pitää tottua.

Uudessa kokoelmassa Envall puhuu paljon dogmeista eli uskonlauseista, uskonopeista, oppilauseista. Hän on esimerkiksi sitä mieltä, että varmuus lujittaa tietoa, mutta haurastuttaa uskoa. Aforistikot harvoin ovat varmuuden asialla, pikemminkin he osoittavat yksiviivaisen ja sävyttömyyden harhan niin uskossa kuin elämässä yleensäkin. Envall kehittelee ajatusta uskosta ja varmuudesta eteenpäin ja päätyy hienoon kiteytykseen: Dogmi antaa tiedon muodon sille, mikä ei tietoa ole.

Niin totta. Monet oppilauseet kiteyttävät ja käsitteellistävät asioita, joilla ei ole tiedon kanssa mitään tekemistä.

Usko on uskoa ja tieto on tietoa. Monta kertaa nämä asetetaan vastakkain, mutta turhaan, sillä tieto ei kumoa uskoa eikä usko tietoa. Emme herää aamulla tiedon varassa uuteen päivään vaan uskon varassa. Emme tiedä, tuleeko päivästä hyvä, mutta voimme uskoa ja toivoa, että kyllä siitä hyvä tulee.

Envall puhuu myös elävistä dogmeista, uskonlauseista, joita ei voi tunnistaa, koska ne ovat niin yhteisiä ja yleisiä. Mutta, Envallin sanoin: Dogmin tunnistaa vain epäilijä, epäuskoinen, harhaoppinen. Muille se on vettä jossa kala ui, ilmaa jossa lintu lentää.

Kunnon aforistikon tapaan Envall säilyttää vapautensa ja näkökulmiensa moneuden. Hänestä kirkolla ei ole dogmeja, koska niitä pidetään itsestään selvinä kirkollisissa ja uskovien piireissä: jos sanoo dogmeja vastaan, epäillään itsenäiseksi ajattelijaksi.
Voiko rukous olla aforismi?

Se selviää kokeilemalla – ja olkoon yrityksemme vilpitön. Rukoilkaamme sarjallisen aforismin keinoin:

Jumala, sinua voi sinutella, vaikka teitittely olisi kohteliaampaa. Mutta sinä et piittaa, kunhan rukoilijan sydän on aidosti mukana sanojen rukousnauhassa.
Sinuteltu Jumala on ihmisen oloinen. Mutta onko Jumala sellainen?
Kuuletteko Te Jumala, jos en lauseen loppuun laita kysymys- tai huutomerkkejä.
Jumalaa tulee rukouksessa teititellä kuiskaten ja laittaa lauseen loppuun kolme pistettä, kuin vertauskuva Jumalan kolminaisuudesta.
Se mitä kolmen pisteen jälkeen tulee, on arvoitus, lupaus ja oikeastaan kaikki rukoukset pitäisi lopettaa kolmeen pisteeseen.
Rukouksen lopuksi sanokaamme aamen – ja sen perään tulee myös kolme pistettä, kuin kolme tuskin huomaamatonta puhallusta, huokausta.
Aamen...

Virsi: 135: 1-3

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kuolintodistus tilaukseen hautaamista varten

Yhteiskunta on kuollut, jos keskustelu on lakannut. Meillä annetaan valitusosoite käteen, jos haluaisi vaihtaa mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Viimeiset kokemukset tältä päivältä omalla kottoopoistumisluvalla hissillä kuudennesta kerroksesta ulos. 
Perhe oli vieraillut isoäitiä katsomassa keskenkasvuisten kersojen käyttäessä hissiä. Nyt ei ollut töhritty kerrosnumeroita tussilla, vaan hissi oli painettu pysähtymään joka kerroksessa ilman että kukaan tulisi kyytiin. 

Siitä on kulunut monta vuotta, kun tavoitin pojat itseteossa. Kysyin edellä kulkevilta pojilta, millä asioilla he liikkuivat talossa. Vanhemmat tulivat rappuja alas. 
- Käytiin isoäitiä tervehtimässä, vastasi isä iloisesti. 
- Kysyin siksi pojilta, kun hississä oli sabotaasin jäljet.
- Ei olla riehuttu hississä, vastasi äiti reippaasti. Poikien ryhti kohentui silmin nähden, kun äiti puolusti poikiaan.
Kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Hissi on ollut kunnossa nämä vuodet, ei ole tarvinnut tilata huoltoyhtiöltä luvattua mustaa kantajaa.

Toinen opetus VR:ltä lipun maksamisessa. Jääköön se huomiseen. Äitienpäivä oli kuitenkin kaikilta osin odotusten mukainen. Mitäpä me merkitsemme millekään systeemille. Odotetaan päivää, kun meitä ei enää ole, ei tarvita teitäkään neuvostoajan agentteja. 

Otsikkoon viitaten lääkäri ilmoittaa lopettavansa vanhan, sairaan isän hoidot. Siitä oltiin keskusteltu kotona etukäteen. Minulla oli vastaus valmiina lääkärin lähetteeseen.
- Minulle ei jää muuta tehtävää kuin tilata kuolintodistus, jotta saan haudata luvan perästä.
Lääkäri häkeltyy moista tilausta ja pitää sitä kovana puheena.
- Otetaan Arviitti vuodeosastolle (pakkohoitoon) ja sinä saat mennä pois / (pakkopaitaan).
Nämä oli viimeiset keskustelut lääkärin kanssa koskien isän hoitoa. Hoitajan kysyessä pitääkö minun viedä isä kotiin kohtauksen jälkeen, kun päivystys oli tulossa.
- Vie sitten kun vie. 7.2.2000 presidentinvalinta juhlat eivät vielä olleet päättyneet, kun isä näki parhaaksi jättää hyvästit tälle maailmalle ja lähteä "paimentamaan Tuonelan karjaa". Sain tehdä työni loppuun ja sen jälkeen vielä edessä oli pesänselvitys. Senkin tein parhaaksi katsomallani tavalla sisarusten parhaaksi. Pesänselvittelijöille esitin suoran kysymyksen.
- Mitä perkeleitä te luulette olevanne, kun lisäätte minulle velvollisuuksia rakentaa teitä ja siltoja. Toinen uskottumies sai horkan hyvästellessään, ehkä se vähän kosketti, mikä oli hänen roolinsa meidän pesänselvittelyssä.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Voisitko olla vuoden ilman?

Punainen heinäkuu 1941 oli heinäntekoaika. Äidillä oli kiire huolehtia lehmän heinät kuivumaan, enot naapurista olivat auttamassa. Mihinkä se Saikkara hävisi kesken heinänseivästyksen.? Saunaltahan tuo tulee mytty kainalossa.

Voisitko olla vuoden ilman nettiä?
Olen väärä ihminen vastaamaan mihinkään kysymykseen tämän päivän mittapuun mukaan. Olenhan elänyt kaiken puutteessa tiettömän taipaleen takana. Isä oli rintamalla Suur-Suomea valloittamassa. Isänmaan kohtalo oli vaakalaudalla. Tärkeintä oli koti, jossa liikuntakyvytön Isoisä oli vierihoitaja vastasyntyneelle. Samalla hän piti kahta vanhempaa omin jaloin juoksevaa sisarusta silmällä. Palautti heidät äänellään näköpiiriinsä.

Koulunkäyntiä aloiteltiin ajallaan. Oltiin kaikki sodasta elävänä palanneiden isien lapsia. En tuntenut eriarvoisuutta lähtökohdista, vaikka ei ollut omaa koulurakennusta. Koivuharjun toisessa kamarissa oli luokka, toisessa opettajan sänky. Sitten tuli halu jatkaa oppikouluun vieraalle paikkakunnalle. 
Isänmaan itsenäisyys oli säilynyt. Yhtä tärkeä oli koti minulle palata lomilla 12. ikävuoden jälkeen nostamaan perunaa, viettämään joulua, pääsiäistä ja 3 kk kesälomaa. Näillä lomilla käytiin kirkossa 7 km:n järvimatkasta huolimatta. 

Pidettiin öljypaastoa, jota ei paastoksi osattu nimetä. Puhelin hankittiin myöhemmin järvikaapelina. Posti kannettiin parina päivänä viikossa eikä mitään puutetta tunnettu. Koti, uskonto ja isänmaa ovat puhumattomat arvot, joita ilman ei tulla toimeen tänäkään päivänä. Aina oli lähdettävä palveluja hakemaan kesällä soutaen ja talvella umpihangessa tarpoen.

Vanhemmat olivat tulleet vanhoiksi ja sairaiksi. Hankkivat ensiksi kuitenkin tien Vihtaniemeen naapureiden kanssa. Vanhemmat eivät jaksaneet enää lähteä matkojen taakse, kun kaikki oli kaukana. He hankkivat kirkonkylästä oman osakehuoneiston. Kunnanlääkäri teki heistä lakovariksia. Pysyisivät siellä entisissä oloissaan. Mitä sitä tulee istumaan vanhusten talojen pihamaille kaikkien töllisteltäväksi.

Näihin olosuhteisiin palasin jouluksi 1990 vanhempieni kotonahoitajaksi. Silloin kuulin www-sivuista kaiken tiedon lähteenä. Pääsiäiseksi 2000 palasin Lahteen uupuneena unen puutteesta.
- Et voi olla uupunut, onhan omaishoitoaikasi päättynyt. Mihinkään ei huolittu mukaan. Olin kirjoitustaidoton toistamiseen. Alkoi uudet oppivuodet, taakse jäi 54 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta, joista käytän nimeä Öllin isän oppivuodet.

Pankki saneli ehdot ottaa käyttöön maksu- ja ottoautomaatit. Oli opittava seurustelemaan automaattien kanssa. Suomi eli vielä neuvostoaikaa. Minulle riittäisi vanhat koneet loppuelämäksi. Olin ajatellut hankkivani uusimmat versiot käyttööni, kun palaisin Vihtaniemelle sukupolvenvaihtajana. 
Kunta oli myynyt rantansa sijoittajille. Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset/sijoittajat edunsaajana saivat aikaan sotatilan lapsuuskodin uimarannassa luullen sitä omakseen. Se noudattaa samaa kaavaa kuin Israelissa käytävä sotamalli Tiekarttana Länsirannalla. Jos muutosta tarvitaan, sanon sitä muukalaisten hautausmaaksi. 

Mariinskin ll näyttämön avajaisgaala:ssa Putinin puhe noudatti samaa ajatuskulkua, "kun jotakin tehdään, käytetään hyväksi viimeinen tekniikka". Näin ajattelin itsekin päästessäni opiskelemaan verkkoympäristössä, vaikka taloyhtiö ei ollut vielä budjetoinutkaan digiaikaan siirtymistä. Olemme kaikessa jälkijunassa ja pyörimme kuin täi tervassa.
Tulin toimeen ilman nettiä 6 -kymppiseksi. Pankkiasiat on siirretty nettipankkiin. Siihen tarvitsen säännöllisesti toimivan yhteyden. Hyötynä itselleni, ettei tarvitse lähteä kauaksi hakemaan pankkipalveluja. 
Viihdyn itsekseni tehdäkseni kuolinsiivousta kotona. Välillä tutkin lehtien otsikoita, vierailen fb:ssä ja kirjoitan blogia. Saan käydä vuoropuhelua itseni kanssa kirjoittamalla enkä tunne tarvetta varata aikaa psykiatriseen sairaanhoitoon. 

Kunnat tarvitsevat uudistumista 1990 -luvulta alkaneeseen palvelujen purkamiseen. Päivän sanaksi on tullut Sote-uudistus. Hyvinvointivaltio tarvitsee kaikille riittävät palvelut, joita on purettu ja keritty kuin hölmöläinen puunhakureissulla kahteen kertaan.
- Kun sinä tuon jaksat, jaksat sinä tuonkin. Kuorma ei liikahtanutkaan. Hölmöläisellä välähti, mikä neuvoksi. 
- Kun et tuota jaksa, et jaksa tuotakaan. Hölmöläinen kantoi hevosenkin kotiin.

Olemme liikaa lastattuja olleet jo palvelujen purkamisesta lähtien vuodesta 1991 tähän päivään asti.  Kodin korvaa Verkkokirjoittajan talo ja Munkkiklubi, maistraatti on siirtänyt "muuhun uskonnolliseen yhteisöön" pakottamatta luopumaan  lapsenuskosta ja Suomi-neito isänmaana on myynnissä ihmisineen velallisena ulkolaisen perinnän kohteena. 
Jos ei makseta otetaan koko maa, kuin maanmittaustoimistosta sotaraakki julisti lapsuuskodin kohtaloksi. Yksi ihminen ei mahda mitään julmalle jumalalle, joka ahmii omat lapsensa. Huumaa tarjoaa nettikatselu, milloin vain, missä vain kuin juutalaisille annettiin pala saippuaa päästäkseen suihkuun.

Iltahartaus ke 01.05.2013
Markku Kukkonen, johtava diakoni, Rovaniemi
Ei ole hyvä olla. Syyllisyys ja häpeä iskevät yhä uudelleen tietoisuuteeni illan ja yön tapahtumista. Tulihan sitä otettua liikaa, meni kontrolli. Miksi en hillinnyt itseäni ja pysynyt päätöksessäni ottaa vain vähän, sopivasti? Mokasin jälleen itseni ja käyttäydyin sopimattomasti. Olihan minulla hauskaakin, aluksi kun nousuhumala kiidätti minua matkaan ja sen jälkeenkin, mutta sitten viina muuttui itkuviinaksi.

Nyt tuntuu niin tyhjältä. Masentaa. On kevät. Luonto pursuaa uutta elämää ja kesän odotusta, mutta sisälläni asuu tyhjyys ja näköalattomuus. En odota kesää. Vain pienen hetken elämästäni tunnen välillä saavani haltuun kemian ja ystävien avulla, mutta kun koittaa krapula ja yksinäisyys, minun on entistä kylmempi olo. Tunnen syvällä, en pääse pakoon elämäni suurta kysymystä, mikä on elämäni syvin mieli ja tarkoitus? Onko koko todellisuus vain siinä, minkä minä näen silmilläni ja pidän käsissäni? Vai onko vielä jotakin tärkeämpää ja parempaa, kuin mitä minä tiedän?”

Kysytkö sinä tänään vappupäivän iltana kuvailemani ihmisen tavoin oman elämäsi suuntaa ja tarkoitusta? Oliko sinulla samoin tänä vappuna vain hetken lämmin ja sitten jälleen masentava kylmyys ja näköalattomuus?

Jumala on tullut avuksemme. Kaksi tuhatta vuotta sitten Hän lähetti meille elämän ja totuuden etsijöille vastauksia poikansa Jeesuksen kautta. Hän näki, ettei syntiin sidottu ihminen kykene ja voi saavuttaa omin avuin hyvää ja elää Hänen säädöksien mukaan. Jeesus sovitti kärsimyksellään ja ristinkuolemallaan puolestamme meidän syntimme, niin että me saamme lahjana uskon kautta pelastuksen. Ristin mysteerio merkitsi myös voittoa kuolemasta ja sielunvihollisesta.

Jeesuksen esimerkki ja sanat ovat meille edelleen valona ja suuntana. Hän sanoi itsestään: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni.” (Joh. 14:6-7) Hän sanoi myös: ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8: 12) Jeesuksen kautta opimme tuntemaan Isän Jumalan ja hänen tarkoituksensa elämässämme. Löydämme ikään kuin paikkamme Jumalan suuressa palapelissä. Jeesuksen antama tie on merkillinen. Emme näe sitä ennen kuin itse lähdemme sille tielle ja elämme sillä tiellä. Vain elämällä yhteydessä häneen tunnistamme Jumalan todellisuutta ja läsnäoloa. Vasta sitten käsitämme, kuinka totta se on ja kuinka elämä alkaa maistua tarkoitukselliselta elämältä.

Psalmintekijä kirjoittaa, ”minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani” (Ps. 73:28). Jeesuksen johtamalla tiellä tämä tulee todeksi, kun Jumala tulee Jumalaksi - ei teoriassa, vaan tavallisessa elämänsykkeessä. Olosuhteista riippumatta saan aina tietää olevani turvassa ja luottaa Jumalan rakkauteen ja johdatukseen.

Mitä minun pitää tehdä löytääkseni elävä yhteys Jeesukseen? Riittää, kun pyydät rukouksessa Hänet elämäsi kuninkaaksi. Tuntuu hurjalta, voiko tämä olla näin yksinkertaista. Kyllä se on! Ei minun ensin tarvitse yrittää muuttua joksikin toiseksi, paremmaksi, ennen kuin uskallan edes puhua Jeesuksesta ja uskosta Häneen. Jeesus kutsuu meitä seuraansa juuri sellaisina kuin me olemme. Epätäydellisinä, monesti vääriä valintoja tehneinä, epäonnistuneina, kaikkine luonteenpiirteinemme ja oksankohtinemme Hän ottaa meidät vastaan. Hänen voi ajatella lempeästi sanovan meille:

-Tule ystäväni, tule sellaisena kuin olet, minä annan syntisi sinulle anteeksi. Sitä vartenhan minä kärsin ja kuolin Golgatan keskimmäisellä ristillä, että juuri sinä saat anteeksi virheesi ja väärät valintasi. Saat lahjaksi tämän armon, ei tekemisiesi tähden vaan puhtaasti lahjana uskon kautta. Ole turvallisella mielellä, luota minuun, uskalla katsoa minuun ja sitä kautta Isääni. Annan sinulle rauhani, en sellaista kuin maailma antaa, vaan oman rauhani. Ole rohkea. Älä vaivu epätoivoon.

Hyvä kuulija, uskalla puhua Jeesukselle asiasi olipa ne mitä tahansa. Uskalla pyytää Hänen apuaan ja johdatustaan elämäsi kysymysten keskellä. Raamatussa meille vakuutetaan: ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (Jaak. 4:8) Tarkoitus ja tie löytyy etsijälle. Jumala on luvannut tulla vastaan.

Rukoillaan yhdessä:
Jeesus, Vapahtajamme, kuule meitä. Jos tässä hetkessä joku tahtoo sinut elämänsä Herraksi, niin tule. Jos jonkun suhde sinuun on kylmennyt, korjaa se. Anna apusi sairaille ja muille kriisien ja vaikeuksien keskellä oleville. Vapauta meidät peloista ja epätoivosta. Tule Pyhä Henki ja johda meitä. Lahjoita meille rakkautta. Aamen.


Virsi: 517

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Työn patsas ja toisenlainen vappu

 Kaukana kotoa sotilaallinen kuoro

127 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1886: Yhdysvalloissa alkoi yleislakko, joka lopulta johti kahdeksantuntiseen työpäivään. Tapahtumaa juhlitaan ”vappuna” (May Day) tai ”Työväen päivänä” (Labour Day) useimmissa teollisuusmaissa.

Viime vappuna tutustuin tarkemmin patsaisiin puistossa, jota ylpeänä esittelen omakseni. Poliittisesti kaupungintaloa lähimpänä on sisällissodassa kaatuneiden valkoisten patsas. On ollut sitä aina ja on edelleen punavankipatsaan ympärille sovinnon eleeksi toteutetusta suurperformanssista huolimatta.

Työn patsas on sitoutumaton. Ensi vappuna on vain työn patsas muistuttamassa Suomi-neidon työttömyydestä.  Mitä me muistelemme kahtiajakaunutta isänmaata. On kyse omistamisesta. Ich bin - Ich habe. Olemisella ei ole väliä hyvinvointivaltion kaatopaikalla. 

Kaupungintalonpuistossa on neljä patsasta. Keskusakselilla lähinnä kaupungintaloa on Vapaudenpatsas. Victor Janssonin tekemä patsas on paljastettu 1921, sisällissodassa kaatuneiden valkoisten sotilaiden muistoksi. Patsas kuvastaa alastonta mieshahmoa, jonka mallina oli sittemmin IKL- aktivistina tunnettu rovasti ja kansanedustaja Elias Simojoki.
Toisessa päässä keskusakselia on Yrjö Liipolan Työn patsas. Patsas on muistomerkki lahtelaiselle puunjalostukselle sekä ylistys työnteolle. Patsas on paljastettu 1946 ja se kuvastaa puunkaatajaa. Patsaan jalustan kohokuvissa kuvataan onnellinen koti, puuseppä ja oppipoika, sekä moderni teollisuuslaitos.
Pensaston suojassa on vuonna 1952 paljastettu Sakari Tohkan Marjatta patsas. Patsas kuvastaa nöyrää ja mietteliästä Kalevan Marjattaa, joka tuli raskaaksi syömästään puolukasta ja synnytti Karjalan kuninkaan. Tarina kertoo kansallisromantiikasta, seksuaalisesta pidättyväisyydestä sekä raskaaksi tulemisen häpeästä.
Kaupungintalon suljetulla sisäpihalla on Mikko Hovin vuonna 1950 paljastettu Kalapoika. Patsas kuvastaa sadunomaisuutta ja lapsen maailmaa. Patsas on valmistunut 1920 luvulla ja on sijainnut aiemmin Oikokadun leikkipuistossa.

Marjatta patsas ja Kalapoika kuuluvat oman sanataiteen osa-alueen piiriin. Lisäkurssina lääkäreille; taide ja taudit. Sairaalasarjat ovat hävinneet ohjelmistosta. Tulihan tuo todettua, että meidän terveydenhoitoa toteutetaan Teho-osaston formaatilla. Tänään en tiedä, missä on Riverside Medical Clinic, jonne voisin soittaa. Jäljellä on vain Riverside musiikkiteatterin esitysareenana.

Värillä on väliä
ferrarinpunainen hyytyneille
Karjalan punamusta kärsineille

Katson livenä 2013
olin tiputuksessa 2010