sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lady Grace

Matkavekka.fi
Purjehtiminenko turhaa?
- sanon, minä meen ja kohta huomaan, etten mennyt mihinkään. Enää ei tule kuukausikirjettä eikä kuulumisia Turusta. Otan yhteyttä mitä kuuluu? Tilaan vielä sateenkaariöljyt lähikauppaan, kun posti siirtyi lähemmäksi Helsinkiä.

Eteenpäin päättäväisesti kuin Lady Grace. Kävi Japanissa avaamassa aromaattisen hoitolan. Valoisaa, vaaleaa, kukkia ja tuoksuja näin ja aistin hoitolaa esittelevästä kuvasarjasta. Aromahieronnasta on omat kokemukset, joista Lady Grace esitti tietokonekuvauksen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, piipputupakantuoksu liittyy Siniseen Salonkiin ja Pavarottiin.

Kuulin ystävänpäiväristeilystä M/s Viking Grace'lla. Kaikki myöteiset tapahtumat antavat toivoa, että jonakin päivänä omat ovet avautuvat. Voin lähteä omalla luvalla kotoa ilmoittamatta haastemiehelle, mistä minut tavoittaa. Suomi-neidon oikeuslaitokselle on annettava tekohengitystä, että elämä voi jatkua vapaasti. Viestintäviraston edeltäjäkin armahti vapauttamalla tv-lupa maksusta, kun yhteyksiä ei vielä ollut muutettu digiaikaan ja ruutu pimeni.

Yleisradiovero otti tiukemman otteen, vero on maksettava riippumatta siitä käyttääkö palveluja vai ei, jos on verotettavaa tuloa. Tästä ei hyvää seuraa, onhan Berlusconi ja naapurivanki esillä rikastumisestaan viestimien hallinnalla.

Ei kommentteja: