maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen päivä

Maisin miettein aloitin kirkkovuoden 1.12.2012. Positiivareiden joulukalenterin kuvat palauttivat mieleen lapsuuden jouluun valmistautumisen. Siitä on jäljellä Käpytikkametsän joulu liimattuna digi-tv-laatikon kylkeen. En ole ottanut esille, kun sain kutsun tulla maalle viettämään joulua. Tytöillä oli joululahjatoiveensa, jotka toteutuivat; merkkikello ja -koru ja hipaisunäytöllä koko ubiyhteiskunta käsissä.
Viikko siellä vierähti täysihoidossa. Aattopäivän polikäynti oli syy palata kotiin. Suunnittelematon aatto on vapaa lähteä peruutuspaikalla vuositarkastukseen. Laborantti kaipailee asiakkaita, kun puolet työajasta on vielä jäljellä. Meillä kiireettömillä on aikaa käyttää sairaalan työaikaa hyväksi aattopäivinä. Se oli pelastukseni vuosia sitten. Olin työhön kykenemätön, mutta en saanut sairauslomaa jonossa vuoroa odottaessani. 
2 ja ½ vuotta noudatin lääkärinohjeita. Puhelinlääkäri antoi lopullisen lääkärinmääräyksen.
- Syö loppuikäsi rautaa, sinä tarvitset sitä. Huusin hänelle.
- Nyt menen lääkäriin, olen sairastunut.

Tilasin ajan homeopatialla hoitavalle lääkärille. Hän epäili minun sairastuneen syöpään ja ajatteli ääneen. 
- Olisit tullut aikaisemmin. 
- Olen ollut lääkärinhoidossa 2 ja ½ vuotta. Luotin lääkäriin enkä lähtenyt etsimään apua toiselta lääkäriltä. 
- Olisit tullut aikaisemmin, hän mutisi itsekseen.

Koululääketiede ja vaihtoehtolääkärin hoitaminen olivat ristiriidassa. Voi, sitä halveksuntaa äänessä, kun homeopaatin lähetteellä kävin polilla tutkimuksissa.
- No, mitä se homeopaatti määräsi?
- Homeopaattista kalkkia, ettei seinät kaadu päälle.
- No, en ole ennen kuullut. Ei se vaiva leikkausta odottamalla jonossa parantunut. Kipukohtaus pakotti hakeutumaan yksityislääkärille. Hän kuunteli ja tähysti jo seuraavalla viikolla. Sain lääkettä, kun en voinut mennä isoon leikkaukseen. Pienempään leikkaukseen hän kutsui juhannuksen aattona. Sain sairauslomaa siihen asti kuin seuraava leikkaus jo oli sovittu hyvältä puukkomieheltä eemelinä. Pitkä sairausloma oli jo pidetty, kun vuoro  jonossa oli tullut minun kohdalle. 
Näin maalliset asiat ovat olleet aina priorisoitu, ketä hoidetaan, kuka jätetään hoitamatta. Olemmeko kuntalaisina kuntaa varten ja onko kunta kuntalaisia varten? Kunnan hallinto on ruvennut pyörimään oman napansa ympärillä. Samoin kirkkovuotta yritetään maallistaa kaupallisuudelle ja julmalle jumalalle. Hyvillä mielin odotan hallinto-oikeuden päätöstä jätemaksusta tekemääni valitukseen. Pääsiäisen kukosta merkinantajana on tullut JäteKukko ulkolaisen perintätomiston INTRUM JUSTITIAn työllistäjä. Olemme taantuneet torppariaikaan.

Tähän päätän kirkkovuoden kertaamisen blogissa. Pidän välivuoden ja jatkan 1.1.2014 uudenvuodenpäivästä. 
Illallinen yhdelle:
Kreivitär Sophie järjestää illalliset 90. syntymäpäivänsä kunniaksi ja pyytää hovimestariaan palvelemaan vieraiksi kutsuttuja ystäviään samoin kuin viime vuonnakin. Hovimestarina Freddie Frinton. O: Heinz Dunkhase.
 
Maanantai 31.12.2012
Uudenvuodenaatto
Joulujakso, jouluaika



Aikamme on Jumalan kädessä
Kun kalenterivuoden vaihde uuden ajan alkupuolella vakiintui tammikuun alkuun, joulukuun viimeisen illan aiheeksi tuli muistaa ajan kulumista. Meitä muistutetaan siitä, että elämämme ei riipu ainoastaan maailmassa vallitsevista valloista ja laeista. Elämämme on Jumalan kädessä. Meillä on paljon aihetta kiitokseen ja katumukseen. Uusi vuosi merkitsee myös sitä, että Jumala antaa meille mahdollisuuden aloittaa uudestaan.
Vuosikerta:Ei vuosikertaa
Liturginen väri:Valkoinen
Alttarikynttilät:Neljä alttarikynttilää

Ei kommentteja: