perjantai 7. joulukuuta 2012

7. luukku itsenäisyyspäivän jälkeiseen yöhön

Finlandian jälkeen kajahtaa kalenterissa Gloria in Excelsis Deo. Rauhallisin mielin avaan luukun vielä yöllä, on mennyt pikkutunneille juhlinta. Katsoin Linnan juhlia tai kuuntelin vieraiden esittelyä. Keisareilla ja keisrinnoilla oli uusia vaatteita, joita kilvan kehuttiin. Oi doch!

Tuli aika kun kenkäkaupat lakkautettiin. Ostin palmrootit pakkastalven kengiksi. Silloin huomasin, että jalkoja voi palella jalkapohjasta. Tytöt olivat pyyhkineet aulan lattian kostealla ennen asiakkaiden tuloa. Pahaa aavistamatta jäisillä kengillä lensin selälleni kuin luistinradalla luistinten luiskahtaessa alta. Pää ei kuitenkaan halennut kahtia ja aloitin päivän työt. Kenkiin laitettiin korkolaput ja ½-pohjat liukkauden estoksi. Sitten nekin tulivat tiensä päähän. Seuraavat kengät ostin torilta. Mallit muistuttivat Andiamon kenkiä, mutta olivat ulkolaisia. Niihinkin piti laittaa samat viritykset kuin edellisiin. Kahden viikon kuluttua petti ontto muovikorko. Olivat liian lyhytikäiset hylättäväksi, mutta niitä ei voinut korjata.

Hakukoneyhtiö Google on huomioinut Suomen itsenäisyyspäivän doodlellaan. Googlen etusivulla komeilee tänään Suomen lippu keskellä lumista maisemaa. 
Tästä huomionosoituksesta tunnistan Suomen itsenäisyyspäivän, Suomen lipun keskellä lumista maisemaa. 
Hakukone, Google ja doodle ovat uusia sanoja. Google tekee parhaansa hakiessaan sanan perusteella kaiken mahdollisen. Mitä vispilänkauppaa lienee 95 -vuotiaalla Suomi-neidolla Googlen kanssa. Meistä varmaankin on tullut Googlen omaisuutta, nimi ja teksti on soinnutettu sävy sävyyn siniseksi ja valkoiseksi. Tämän jälkeen sininen ja valkoinen eivät enää ole vapauden värit, vaan kolmas on jo liikaa. Sähköposti järjesti yllätyksen. Tilillä olleet postit monistuivat kolminkertaiseksi. Sähköpostiani on levitetty tahallisesti maailmalle ja nyt tuli hyökkäys. 

Itsenäisyyttä juhlittiin 95. kerran. Siihen on tullut mukaan hakukoneita ja muita vieraita elementtejä. Tähtien sotaa käytiin tietokoneiden avulla. 
Linnan juhlat olivat onnistuneet, siitä kiitos presidenttiparille. Ei tullut ikäviä yllätyksiä eikä yllätyshyökkäyksiä. Virtuaalisesti epävarmuus jatkuu meillä ja muualla. Ollaan taantumassa taantuman tekijöiden avustamana. On uskottu suuriin lupauksiin. Niin esteri aina keväisin kehaisi. 
- Tulee niin hirveen hyvä sato, kun toivo vain saisi siemenet maahan. Sitä saa niittää, mitä kylvää. Jollekin pettävälle rahoitusjärjestelmälle kehitellään  toimintaa. Kun rahat loppuu on yritykset siirtyneet uusiin kohteisiin rahastamaan. Sanoisin sitä järjen köyhyydeksi en rahan puutteeksi. 

Ei kommentteja: