sunnuntai 30. joulukuuta 2012

3. ja 4. joulupäivä





Perjantai 28.12.2012
Viattomien lasten päivä
4. joulupäivä
Jeesus pakolaisena
Joulukuun 28. päivänä muistellaan Herodeksen lastenmurhan uhreja sekä Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen pakoa Egyptiin. Tapaninpäivän tavoin tämäkin päivä muistuttaa, että uskoon kuuluu valmius marttyyriuteen ja vaino Jeesuksen tähden voi kohdata myös sivullisia. Päivä muistuttaa lisäksi Jeesus-lapsen ihmeellisestä pelastumisesta. Jumalan Poika säästyi Vapahtajan tehtävää varten.
Vuosikerta:Ei vuosikertaa
Liturginen väri:Valkoinen tai punainen
Alttarikynttilät:Neljä alttarikynttilää

Torstai 27.12.2012
Apostoli Jonanneksen päivä
3. joulupäivä
Jumala on rakkaus
Joulukuun 27. päivä on vanhan ajan lopulta asti omistettu apostoli Johannekselle, joka kirkon perinteessä on samastettu neljännen evankeliumin kirjoittajaan. Johanneksen päivän sijoittaminen joulunpyhiin johtunee siitä, että Johanneksen evankeliumin alku julistaa Sanan lihaksituloa.
Johannes korostaa Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan. Tämä rakkaus on tullut ilmi Jeesuksen syntymässä. Jumalan rakkaus velvoittaa kristityt rakastamaan toisiaan.
Vuosikerta:Ei vuosikertaa
Liturginen väri:Valkoinen
Alttarikynttilät:Neljä alttarikynttilää



PS. Vuoden viimeinen sunnuntai 
 
Seitsemäs taivas Jakso 15/16   http://areena.yle.fi/tv/1749726/#/pla
Lisääntyykö onni vatvomalla lapsuuden traumoja? Onko onnellisuusreseptiä olemassakaan? Vieraana onnellisuusprofessori Markku Ojanen.






Ei kommentteja: