sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23. luukku 4. adventti

Pyhä adventti
Neljäs adventtisunnuntai, pyhä adventti (Adventus sanctificationis), on monissa kirkkokunnissa omistettu Marialle. Niin on vuodesta 2000 lähtien ollut myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, jotta se erottuisi selkeämmin kolmannesta adventista. Neljäs kynttilä on rakkauden kynttilä[4].

Adventtivirressä lauletaan portin aukaisemisesta. Seisoin Jännevirran sillalla elokuussa, kun muuri pystytettiin. Se jakoi ideologiat itään ja länteen. Osani on ollut jäädä aina itäpuolelle, vaikka puhutaan avoimesta yhteiskunnasta. Kuitenkin eletään vielä tänä päivänä suljetun yhteiskunnan säännöillä.



Itämaan tietäjät ovat tulleet ylitsepääsemättömälle muurille. Mihinkä meillä varaudutaan. Ehkä siitä yli missä aita matalin tai sitten riman alitse kuoppaa kaivamalla.
Panimomestari kertoi kotona käydessään olevan varautumisen käynnissä portin aukaisua varten. He olivat varastoineet riisisäkkejä monta kuukautta, kun köyhä itäsaksalaisten joukko ryntää länteen.
Tästä samasta kahtiajakautumisesta kertovat meidän leipäjonot. Keväällä on tulossa vielä uusia ryhmiä jakamaan niukkuutta.

Jos Jumala suo, julistetaan päivän päästä joulurauha Suomen Turusta. Toivon, että suo kenenkään sotkeutumatta asiaan.
 
Herran syntymä on lähellä
Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen.
Jouluun valmistautumisen loppuvaihe alkaa. Ihmisen sisäisen mielialan tulee olla valmis suuren sanoman vastaanottamiseen.
Vuosikerta:Ensimmäinen vuosikerta
Liturginen väri:Violetti tai sininen
Alttarikynttilät:Kaksi alttarikynttilää

Ei kommentteja: