keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Korjaan, sanoi Esko käytyään armeijan

 Lauluni - Esa A. Luukkainen & kumppanit / näytekappaleita levyltä
tekijä: Samuli Moilanen
 "moilasen studiossa puuhattiin syys-lokakuussa plätty, mukana rakkaat osaavat lahjakkaat kollegat. osa tuotosta suunnataan perheentalolle joensuussa, kiitos järjestöjonglööri ani-elina heikkisen johdatuksen ja lionsleidien organisoinnin!" 

Päivä on ollut erikoinen teeveeruudulta nähtynä. Sama näkymä jatkuu kuin puolen yön jälkeen sinisellä taustalla uutistekstejä. Taustamusiikkina RadioSuomen yölähetys. Olenko noussut ylös väärään aikaan vai väärällä jalalla. Mistään en osaa tiedustella, mistä on kysymys. Oma arvailuni  vanhalta muistilta.
- Neuvostoliiton päämies on kuollut, lähetetään musiikkia koko päivän.
- panssarit ovat lähtenneet liikkeelle, Joutsenlampi balettina jatkuu koko päivän. 
- helvetti on irti, Estonia upposi.
- WTC-kaksoistornit sortuivat.
- hiihtäjät kärysivät dopingista.

- Talvivaaran jätevesivuoto.
- Kreikan tukipaketti ja €uron kriisi.
Kaksi viimeistä on tämän päivän harmin aihe kahden pimeän välissä. Näin epätodellisena en muista kokeneeni maailmaa. 
Lauluni - levyn näytekappaleet tulivat illalla ulos. Osa tuotosta osoitetaan perheentalolle Joensuussa. 

19.00
4/8: Kesäloma puukengissä. Matkailu avartaa - sanotaan. Auttoiko Ruotsissa asuminen suomalaisia ymmärtämään muita kulttuureja ja kansalaisuuksia suvaitsevammin?. O: Emilia Putkinen.
21.50
Ruotsi vastaanotti sotavuosina 1939-1945 turvaan 70 000 suomalaislasta. Moni sotalapsi sai hyvän kodin, mutta osa joutui kärsimään perheissä käsittämättömästä väkivallasta tai päätyi sodan ajaksi lastenkoteihin.
Sotalapset ja kansankodin kuokkaviraat esittelee naapurimaan antamaa apua, kun on ollut pakko.
Siksi kuultuna perheentalo muuttuu perhekodiksi tai perheenkodiksi. Joku siinä ei täsmää perheentalon kanssa.

- Korjaan, punastelematta ajatuksen harharetket. 
- Korjaan, korjasi Esko, nuori aviomies matikanmaikkana armeijan jälkeen ja punastui korvia myöten. 
Google -hakuna tiedän enemmän avustuskohteesta.

Perheentalo on lapsiperheiden kohtauspaikka - Joensuun ...
joensuu.pelastakaalapset.fi/?x103997=118591 - Translate this page
 10. helmikuu 2011 – Tavoitteena on, että Perheentalo voisi aloittaa toimintansa syksyllä 2012 ... Anne-Maria Saaristo, Perheentalo Joensuu -hankkeen suunnittelija,

Pyydän jokaista lukemaan suomeksi tai kääntämään itse ymmärtämälleen kielelle. Translate this page - palvelu ei ole täydellisen hyvää suomea, jos suomea ollenkaan, onhan se koneen tuottamaa tekstiä. Siitä muistuttaa profiilin luominen ilmoitetun syntymäajan perusteella. Horoskooppimerkki syöpä. Ymmärrän sen, mutta syöpä en suostu olemaan.
Jänikset -rabbits on koneen ajatusvirhe, minulle tahaton, huomasin jälkikäteen.
- sull' aina on äiti, se hätä ja hoppu - sull' always has a mother, it is an emergency and rushing,
- isä pystyyn nous', siit on tehtävä loppu. - father standing nous', "penis" has to stop.

Iltapäivällä selvisi teeveeruudun harmaa, sini ja musta tausta. Oli alkamassa suora lähetys Smolnasta pääministerien haastattelusta. Kataisen puhe tulkattuna venäjäksi jatkui ja jatkui. Kerrottiinko siinä sana sanalta puheen sisältö vai lisäsikö tulkki omiaan? Olen epäluuloinen kuin kuullessani kysymyksen .
- Mitä mieltä Medvedev oli Islannin ilmatilan valvonnasta Nato-operaationa?
- Se on Suomen sisäinen asia, kuittasi naapurimaan pääministeri.

Aivotutkija Paavo Riekkinen kävi Tuusniemellä kertomassa aivojen tyhjäkäynnin seurauksena aivosolujen kuolemasta. Se oli huvittava dialogi muistisairaiden mummojen kanssa. Professori oli pimentynyt samalle tasolle, kun käytti aivotutkimukseen suunnatut rahat omiin ja lastensa perheiden tarpeisiin. Sviitti odotti Turussa, kun professori oli käynyt vankilassa sovittamansa väärinkäytöksen.
Tänään kierrätetään päättäjiä kärähtämisen jälkeen, mutta kupru ei ole haitannut viran hoitamista, joten paikan jättäminen riittää hyödyn hankkimisesta.

Tulevaisuuden tutkimus toteaa, raha on lopetettu, nyt on kulttuurin vuoro. Näin synkkänä en kuitenkaan näe, etteikö kultturivaihto maiden välillä jatkuisi. Oh, boy, oh, boy sanoisi vanha mestari nuorille lupauksille hyväksyvästi. Pojasta on polvi parantunut.

Ei kommentteja: