tiistai 6. marraskuuta 2012

Kimppakivaa ja vähemmän kivaa kimpassa

Kummallakin oma esitys

Vuosi sitten oli vielä jotakin odotettavissa. Nyt kimppakiva on muuttunut vähemmän kivaksi. Kaikki odottavat uudistuksia, uusia valittuja, uutta presidenttiä Amerikassa eikä mikään muutu miksikään. On kerrattava vanhaa siirtymävaiheen kautta.

Välienselvittelyä aamutuimaan

Susijahti

Tämän vuosituhannen punainen heinäkuu puhutteli. En ollut vielä silloin verkkokirjoitustaitoinen. Radion välityksellä pääsin osalliseksi syntymäni punaisen heinäkuun tapahtumiin. Virtuaalimaailmaan siirryin loppuun käytetyn PC:n kautta. Tekniikka vanhenee tai positiivisesti uudistuu udistuttuaan ja alkaa saattohoitovaihe. Ihmisiin tämä ei ole sovellettavissa elettyjen vuosien jälkeen. On opittava uudestaan, uudestaan ja vielä kerran uudestaan. Huomattava ettei mikään ole kuollut vanhuuttaan. Kaamos tulee ajallaan ja yötön yö seuraa vuoden kiertokulussa. Susijahti suomennettuna on elämäni punainen lanka. Vallanpitäjistä on tullut komukkeja, eivät uskalla hypätä lippusiiman yli.

Ei kommentteja: