maanantai 24. syyskuuta 2012

Hymy korvissa vöihin köytettynä

Vaje olisi näin lähes kaksi kertaa suurempi kuin Kreikan hallitus on ilmoittanut.
Budjettivaje on Kreikalle suuri taakka, sillä vajeen kurominen umpeen on ehtona kansainvälisten rahoittajien uudelle tukipaketille. Säästötoimet ovat olleet Kreikassa kovassa vastatuulessa, koska osa hallituspuolueista ja suuri osa kansalaisista on vastustanut ehdotuksia leikata julkisia menoja.
Der Spiegelin mukaan Kreikan pääministeri Antonis Samaras on pyytänyt, voidaanko velkoja antaa anteeksi ja voiko Kreikka saada kaksi vuotta lisäaikaa vaadittujen säästötoimien toteuttamiseen.

Taloussanomat ovat lähteneet ajelemaan mökkitietä, mikä oli seitsemän talvisavun aikaansaama kulkureitti tiettömän taipaleen taakse. Koskaan en ehtinyt istua takapenkillä hymy korvissa vöihin köytettynä, hainhan jo avioeroa vuonna 1986 (x) rastina ruudussa avioliitossa elävästä miehestä. Hänellä oli muut tarkoitukset mielessä ajaessaan mökkitietä. Hänen jälkeensä tuli yli sata kunnan uusrikasta mökkiläistä. Metsätiestä oli tullut todellinen mökkitie lomakiinteistöille. 

Erokriisi helpotti, eurokriisi tuli tilalle. Viimeinen villitys on pahempi kuin ensimmäinen. Vöihin köytetyn euron hymy on hyytynyt. Vanhempien aikanaan hankkima lankapuhelin yhteys on purettava pois. Sukupolvenvaihdos on estetty enkä muista milloin olisin yöpynyt mummonmökillä vanhempien muutettua kirkonkylään. 

Viimeinen yritys osoittaa halunsa ottaa perintönsä käyttöön muuttui joukkoraiskauskokemukseksi.
- Mitä perkeleitä jäi puissa soimaan. Tilalle ovat tulleet nuoret koulutetut naiset, jotka opettavat minulle lakipykälillä, kuinka yhtymän asioita hoidetaan. Kuka on köytetty ja kuka on köyttäjä? Odotan kukonkiekaisua kuin hallinto-oikeuden valituspäätöstä. Radiopsykiatrini diagnoosi tilanteeseen; Mikä meidät tekee hulluksi? Sanojen ja tekojen kaksoismerkitys. Puhutaan toista ja tarkoitetaan toista. Siitä tulee draamaa.

Ei kommentteja: