lauantai 29. syyskuuta 2012

Espanjattaret anteliaimpia

Aamusoitto luetteloaarioineen karistaa viimeisetkin unihiekat silmistä la 29.9.2012
W.A. Mozart: Leporellon luetteloaaria oopp. Don Giovanni (Bryn Terfel ja Metropolitan-oopperan ork./James Levine). 

Don Giovannin tunsin vain nimeltä 30. tammikuuta 2011 mennessä tai tullessa. Sain osallistua silloin Placido Domingon  70 -vuotisjuhlagaalaan areenan välityksellä. 
Näissä mietteissä nousin ylös odottamaan puhelinsoittoa, milloin "muutto ja kuljetus" -auto saapuu noutamaan ylimääräisiä  tavaroita. Enteileekö tämä palvelutaloon siirtymistä lähitulevaisuudessa vai sitten joskus? Siirrettävät mööbelit ovat lähtövalmiina. Olen helpottunut ja samalla tunnen olleeni "masentunut"  tai turhautunut jo kauan.

- Pitäisikö mennä lääkäriin?
Sain lähetteen psykiatriseen hoitoon nuorelta naislääkäriltä, kun en suostunut tekonivelleikkaukseen. 
Sitä ennen Tunisian matkan jälkeen sain neuvon.
- Tutkituta pääsi. 
Silloin ymmärsin, että olin uupunut unen puutteesta omaishoitojakson jälkeen eikä sitä voinut poistaa jäämällä sänkyyn päiviksi, viikoiksi, vuosiksi. Siihen auttaa vain aika ja ymmärrys, mutta sitä ymmärrystä ei ollut missään. On tultu aikaan; kun mikää ei riitä. On vain lakattava puhumasta ääneen, istuttava hiljaa näkymättömänä. 

Mutta minkäs teet, jos pelkkä paikalle tuleminen on jo kysymyksen paikka.
- Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä?
- Sitä juuri, en ole vielä vanhainkotipaikka lakanoiden välissä varannut.
Siitä pitää säätää laki ja säästää koulutusrahastostipendi x2. Ikä on ehdoton 61/64 vuotta. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana tehty työ ei kerrytä työhistoriaa." Jäljellä on vain palkkatyö, joka oikeuttaa eläkkeeseen. On siirryttävä sanataiteessa lääkäreille suunnattuun kurssitarjontaan "taide ja taudit". Sen tajuaminen on  pelastanut minut pakkohoidolta. Minua ei ole unohdettu ulosoton kohteena.  Vielä on perintöosa tallella.

Tässä toinen yli ymmärryksen menevä odotusaika. Jos ei suostu maksamaan huijareiden tekaistuja laskuja, pitää valittaa. Kuinka kauan hallinto-oikeuden valituksen käsittely kestää, sitä ei ole määrätty. Mutta parhaani olen tehnyt siirtääkseni perintöni seuraavalle sukupolvelle. Yhteiskunta ei antanut sodankäyneiden isien jälkeläisille mahdollisuutta sukupolvenvaihdokseen jatkaa vanhempien jalanjäljissä. Kukaan ei tee enää työtä elääkseen. Tilalle on tullut viihde- ja vapaa-aika ja jakajan käsi. Elämisen este ei ole rahanpuute vaan järjen köyhyys. 

Nyt olen eläkkeensaaja. Enää ei ole tarjolla halpaa hierontaa ei edes vapaaehtoistyönä. Tuotteesta en ole luopunut. Se on tarjonnut monta hauskaa hetkeä naisena. Madamina on luettelo näistä vanhenevan miehen esittämänä pappi paitasillaan ja taiteilijan hattu päässä. Länsimaissa mies käyttäytyy kuin ori villihevoslaumassa. On siinä haaremissa pitelemistä. 
Kuortissa laukku-Leena siirteli tavaroitaan paikasta toiseen. Oli nähtävyys  monta viikoa ja talvi teki tuloaan.

Sai sitten kyydin vilkkaammalle paikkakunnalle. Hän oli pettynyt elämään ja turhautunut yhteiskunnan päätöksiin. Odotti eläkkeelle pääsyä. Sen enempää en tiedä laukku-Leenasta. Samaistun kuitenkin häneen aloittaessani vanhempieni hoitamisen tili miinuksella 20 000 mummonmarkaa kahden kuukauden jälkeen. Minulle riittää rikastuminen. Kunta lupaa kuitenkin kunnallisen kotihoitotuen, kun säästän kaksi laitospaikkaa ja hoidan vanhempani kotona. Asetus omaishoidontuesta vesittää kaiken.
Maksetaan minulle ja otetaan isältä takaisin sosiaalilautakunalle minun tekemästä työstä ilman kunnan palveluja. 
- Kyllä ne ovat viisaita.
- Tyhmiä ne ovat. Eikä se muuksi ole muuttunut 21 vuoteen. Sellaisia ovat ministerin kiireet.
Nyt eletään tätä amerikkalaista unelmaa todeksi Don Giovannin esittämänä. 
Eroottinen hautausmaa antaa woodoomenoille siunauksensa.
"Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että he ymmärtävät ymmärtämisen väärin ja tunkevat liian liki. Nythän se asia on kukkapenkissä."

Placido Domingon juhlagaala aloitti vuoden 2011 näyttävästi. Hänelle esitettiin onnittelut oopperan sanoin ja sävelin. Ervin Schrott'in Madamina otettiin iloisesti vastaan. Sen jälkeen olen löytänyt Schrott'in  ystäviensä seurasta monissa yhteyksissä.

Omaa 70. syntymäpäivää heinäkuussa seurasi mykkä huuto, koko Norjan ilo muuttui maansuruksi. Bräiviik sen aiheutti Oslossa ja Utöyan saarella. Tähän on tultu ja tullaan uudelleen ennalta arvaamattomissa paikoissa. Hyvinkään yö viimeksi tuli liian lähelle. 

Mitä opin tästä. Vähin äänin teen mitä teen, lähden mihin lähden. Kaiken kestääkseni olen sulkenut silmät ja korvat maailman pahuudelta. Kiire on mennyt ohi. Iloitsen siitä mitä minulla on. Ja siitä, miksi minä olen tullut. Paljon iloa välittää Riverside Medical Clinic taidetta tauteihin. 


  

Yhden omaishoitajan tarinasta on tullut ooppera tai tässä tapauksessa Madaminasta omaishoitajan samaistumiskohde. Taiteilijalla ei ole varaa nipottaa poliittisista syistä ja kieltäytyä esiintymästä kuuntelijan kannatuksista.

Anna Netrebko and Erwin Schrott with song Don Giovanni

Pikkukuva

Erwin Schrott "Madamina" Don Giovanni - W. A. Mozart

***Joku on taas vetänyt herneen nenään ja valittanut tekijänoikeuksista
ERWIN SCHROTT MOZART {catalogue aria} DON GIOVANNI

PLACIDO DOMINGO 70th BIRTHDAY GALA
1 vuosi sitten | 4 528 näyttökertaa tekijä: mrkariobangi




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Totuus tekee vapaaksi - nunna Munkkiklubilla

Hartausohjelmat: Aamuhartaus 26.9 26.09.2012
Katekismussarjassa puhuu Pastori Risto Leppänen, Turku. Virsi 631:5. Virsi alkaa sanoin "Oi Herra, jos mä matkamies maan". Kampin laulu, joht. Markku Pihlaja.
Kuuntele aikaa 31 päivää

Keskiviikon katekismussarjan aamuhartautta voin kuunnella kuukauden ajan. Jos pastori antaa julkaisuluvan ja areena sen toteuttaa tekstin voin lukea Tuliukko-blogista. Yritän pysyä mukana nuotiopiirissä keskustelun tuloksena tehtävän annon kautta kymmenen uuden käskyn kirjoittamisessa. 
Rakkauden kaksoiskäsky: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" säästää minut väärältä rakkaudelta,  hyväksikäytöltä ja narsismilta. Neljääs ukkaasi on kovalla koetuksella, jos siihen sovelletaan fantastista vanhuspalvelulakia. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi!" Vanhempieni omaishoitamista 1/8 mandaatilla 
- ennen kunnan kanssa tehtyä sopimusta,  
- kunnan kanssa etukäteen sovitulla kotihoidontuella, jonka mitätöi asetus omaishoidontuesta 
- ajasta isän kuoleman jälkeen perinnönjaosta.


Puhelin soi aikaisin aamulla.
- Onko äiti kuollut?
- Ei, hän haluaa antaa lapsuuskodin perikunnalle. Hoitaisinko asian, kuinka se tapahtuu? kysyy isä hämmentyneenä. Tiedän vanhempieni käyneen pitkään keskustelua, olihan lapsuuskodista mittavat maksut eläkkeistä maksettavaksi. Lupasin ottaa lakimiehen avuksi.
- Kuinka lapsuuskoti siirretään perikunnalle? kysyn lakimieheltä.
- Kuka on kuollut?
- Kukaan ei ole kuollut, vanhemmat ovat elossa ja haluavat tehdä siirron lapsilleen.
- Perikuntaa ei ole, lahjakirjalla se tapahtuu. 
Kumpikin vanhemmista antoi omasta osuudesta kahdeksan lahjakirjaa. 
- Suljetaanko aviopuolisot lahjan ulkopuolelle.
- Suljetaan.
Siitä sukuun tulleet naimisen kautta suuttuivat lahjoittajille ja minusta tuli sijaiskärsijä, heidän suuttumuksensa kohde. 

Yhtymän maksut jaettiin kahdeksaan osaan. Se oli yhtä riitaa rahasta.
- Eihän sieltä ole kuin maksuja, valitti osaton omistelija.
Äiti halvaantui,  tulin 1989 kesällä vanhempien luokse. Työ keskeytettynä 2 kk, tili miinuksella 20 000 mummonmarkkaa. Tähänkö päättyy vanhempien hoitaminen kotona? Poislähdön edellä isällä todetaan syöpä. Menkööt laitokseen! Ikinä en tule takaisin omaishoitajaksi. Näillä ajatuksilla tulin kotiin, osallistuin hiljaisuuden retriittiin. Pääsin sovintoon itseni kanssa. Kuinka selvisin  työtulon menetyksestä, oli kuitenki alku seuraavalle vaiheelle.

Puhelin soi aikaisin.
- Onko äiti kuollut?
- Ei, hän haluaa mennä laitokseen lopullisesti. Hädintuskin sain isän soperruksesta selvää. 
- Minä tulen. Vuosi oli kulunut sairaalakierteessä, halvaantunut äiti kotiutettu laitoksesta vanhan, sairaan isän vastuulle. Jouluksi 1990 olin vanhempieni luona. Mukana kaksi kassia omia tavaroita. Petinä patja levitettäväksi lattialle ja päiväksi rullalle komeroon. Siitä alkoi omaishoitoaika etukäteen sovitulla kunnallisella kotihoitotuella. Olin tullut rikastumaan vanhempieni hoidolla.

Vanhuspalvelulaki tuli sopivasti keskustelun aiheeksi ennen kuntavaaleja. Toinen on kuntauudistus, jonka valitut valtuustot toteuttavat Virkkusen ministerimandaatilla. Nyt ei ole kysymys saviruukun särkymisestä, koko pelukoppa on kumottava ja koottava Suomi-neito uudelleen.

Vanhusten hoito ei ole rahasta kiinni, sen totesi Anna-Maija Raittila. Lainlaatijat tekevät lain osoittamatta toteuttamiseen tarvittavia resursseja. Välikysymys epäilee juuri resurssien puutetta. Ei huolta, mehän hoidimme läheisemme rahatta, rahat kierrätettiin meidän kautta pelureille vietäväksi veroparatiiseihin. Jättäytyminen pois eurokriisin maksamisesta koituisi meidän vahingoksemme. Eipä tuo vahinko olisi suuri pudotus, olemmehan aina eläneet yhtä vähillä raholla. Pudotus on luokkaa luudan päältä lattialle.

Jos sain tehtävän, siihen tuli myös resurssit. Mopet veivät voitot!

Hallinto-oikeuden tehtävä on määrätä minut mummonmökille jättentuottajaksi ja viemään jätteet 7km:n päähän Vihtaniementien alkuun jätekeräyspisteeseen. On huonosti hoidettu, ehkä jo suljettu eikä uutta osoitetta ole ilmoitettu. On meitä jätteentuottajia muitakin, yrittäjät Mäntsälässä ja Wiljami Tuusniemellä luopui ajokortista. Meitä laskutetaan Metsäyhtymän jätemaksulla. Tule tänne syyparka, on niitä täällä entisiäkin. Meidän sosiaalinen pääoma on ehtymätön.

Juudaksen evankeliumi tulee avuksi päätöksen tekoon omaishoidosta.
- Sopisin etukäteen kunnan kanssa vanhempieni hoidosta ilman rahaa, palveluja ja palvelusopimuksia. 
- Vanhempien kuoltua kunta saa kaikki vanhempien hankkimat ja omistamat osakkeet, lapsuuskodin ja metsän omakseen. 
Sitä päätöstä en voinut yksin tehdä, mutta kaikkien puolesta minua vaaditaan aina maksumieheksi. Olenkin onnistunut siinä radioateljeen bisnesenkelinä - kun rakkaus kohtaa rahan. Huomenna kuulen, joko kapinapappi on rauhoittunut.

Googlehakuna löysin linkin: Munkeista, perheonnesta ja vähän rakkaudestakin - Filosofian ...

maanantai 24. syyskuuta 2012

Hymy korvissa vöihin köytettynä

Vaje olisi näin lähes kaksi kertaa suurempi kuin Kreikan hallitus on ilmoittanut.
Budjettivaje on Kreikalle suuri taakka, sillä vajeen kurominen umpeen on ehtona kansainvälisten rahoittajien uudelle tukipaketille. Säästötoimet ovat olleet Kreikassa kovassa vastatuulessa, koska osa hallituspuolueista ja suuri osa kansalaisista on vastustanut ehdotuksia leikata julkisia menoja.
Der Spiegelin mukaan Kreikan pääministeri Antonis Samaras on pyytänyt, voidaanko velkoja antaa anteeksi ja voiko Kreikka saada kaksi vuotta lisäaikaa vaadittujen säästötoimien toteuttamiseen.

Taloussanomat ovat lähteneet ajelemaan mökkitietä, mikä oli seitsemän talvisavun aikaansaama kulkureitti tiettömän taipaleen taakse. Koskaan en ehtinyt istua takapenkillä hymy korvissa vöihin köytettynä, hainhan jo avioeroa vuonna 1986 (x) rastina ruudussa avioliitossa elävästä miehestä. Hänellä oli muut tarkoitukset mielessä ajaessaan mökkitietä. Hänen jälkeensä tuli yli sata kunnan uusrikasta mökkiläistä. Metsätiestä oli tullut todellinen mökkitie lomakiinteistöille. 

Erokriisi helpotti, eurokriisi tuli tilalle. Viimeinen villitys on pahempi kuin ensimmäinen. Vöihin köytetyn euron hymy on hyytynyt. Vanhempien aikanaan hankkima lankapuhelin yhteys on purettava pois. Sukupolvenvaihdos on estetty enkä muista milloin olisin yöpynyt mummonmökillä vanhempien muutettua kirkonkylään. 

Viimeinen yritys osoittaa halunsa ottaa perintönsä käyttöön muuttui joukkoraiskauskokemukseksi.
- Mitä perkeleitä jäi puissa soimaan. Tilalle ovat tulleet nuoret koulutetut naiset, jotka opettavat minulle lakipykälillä, kuinka yhtymän asioita hoidetaan. Kuka on köytetty ja kuka on köyttäjä? Odotan kukonkiekaisua kuin hallinto-oikeuden valituspäätöstä. Radiopsykiatrini diagnoosi tilanteeseen; Mikä meidät tekee hulluksi? Sanojen ja tekojen kaksoismerkitys. Puhutaan toista ja tarkoitetaan toista. Siitä tulee draamaa.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Konteksti

Konteksti eli esiintymisympäristö tarkoittaa seuraavanlaisia asioita:
  • lauseyhteys eli kielellinen konteksti, josta voidaan käyttää myös nimitystä koteksti
  • tilannekonteksti: kielenulkoinen ympäristö kuten puhetilanne
  • kulttuurikonteksti, johon kuuluu puhujien ammatti, koulutus ym. sosiaalisia tekijöitä.
Konteksti kuultuna aktivoi sanahaun, mihinkä kontekstiin tuo mahtuisi. Lauseyhteydessä se jää kielelliseksi kotekstiksi. Jääköön lauseyhteyteen sivistyssanana, jota sivistys ei ole minulle opettanut.

Tilannekonteksti hyppää kielen ulkopuolelle puhetilanteeseen. Siinä niitä pomppii puhujien kieleltä kuin tyhjää vain.

Kulttuurikonteksti ei kuulu minulle, eihän minusta mitään tullut. Sen rajan vetää puhuja ammattiinsa, koulutukseensa ja ym. sosiaalisiin tekijöihin vedoten. 


http://yle.fi/radio1/asia/eve_mantu/sadonkorjuun_aika_37460.html
Tässä sinulle rahaa, viljele meille ruokaa! Näinkö se yhteisöviljely vuokrapellolla toimii? Personal Farmer Heidi Hovi korjaa parhaillaan satoa Herttoniemen ruokaosuuskuntaan kuuluville perheille. Perheet palkkasivat keväällä hänet omaksi viljelijäkseen, omalle pellolleen.

"Herään aamulla aikaisin ajatellen tämän päivän kontekstia negatiivisesti. Yritän hengitellä ja nukahdan. Näen unta lähtötilanteesta. Tulee lipputarkastus. Minut on kutsuttu mukaan lupaamalla, kunhan vain tulen. Minulla ei ole lippua esitettäväksi. Hyvin pukeutuneet nuoret naiset ympäröivät minut. Ovat jättiläisiä minuun verrattuna. Maksaakseni lipun he antavatkin minulle rahaa, suuria seteleitä vieraan maan valuuttaa. Jään kuitenkin pois matkalta, minulla ei ole tarvittavaa lippua." Syyspäiväntasaus

Sunnuntaiaamuna Eve Mantu palauttaa minut sadonkorjuuaikaan Vihtaniemellä. Vanhemmat viljelivät viimeiseen asti perunat, juurekset, kukat meille lomalaisille kotiinviemisiksi. Syksyin marjat ja kalakukot käytiin hakemassa kesämökiltä loman loputtua paluumatkalla arkeen ja työhön. Vanhemmat tekivät työn, nuoremmat korjasivat työntuloksen. 

Tänään kuntauudistuksesta on tulossa floppi, epäonnistunut tekele, moka, oikein emämoka. Syntymäkuntani on edelläkävijä ryhtyessään mokailemaan. Kuntaan jääneet, kunnanvirastossa päivänsä pyöritelleet, tänään eläkeläiset nauttivat työnsä tuloksista. Kunta tekee niin kuin tahtoo, käyttää peruspalveluihin tarkoitetut rahat EU:n myötämien projekti- ja hankerahojen omavastuuosana mitä mielikuvituksellisimpiin kohteisiin. Kukaan ei kyseenalaista, onko tuo tarpeelista. On, jos Tuusniemestä suunniteltiin Floridaa ja alkuperäisten asukkaiden maat jaettiin kuin valkoinen mies osti intiaanien asuinalueet. 

Yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen YEAT:n näyttökansiossa käsittelin  verkkoympäristössä  Yritysakatemian ja Verkkokirjoittajan talon välillä. Omaishoito, elinikäinen oppiminen, verkkokirjoitus- ja tietotekniikkataidot ovat alkutekijöissään. SUURIA SANOJA pieniä askelia -julkaisu on ainoa sanallinen vihkonen, joka oli, on ja tulee olemaan totta omasta ajastani. Vihtaniemellä on viljely ja varjelu loppunut sijoittajien ostaessa rannat viihde- ja vapaa-ajan viettoa varten. Minulla on heille muukalaisten hautausmaavaraus lapsuuskodin uimarannassa. Yhtään raatoa ei ole vielä sinne kuopattu ongelmajätteenä, josta minun pitäisi maksaa jätemaksua. Kuitenkin minulta sellaista karhutaan ulkolaisen perintätoimiston kautta. Odotan hallinto-oikeuden päätöstä tekemääni valitukseen. 

Kunnan sisäiset rakenteet pettävät, jokaisen kääntäessä makkarat mieleisekseen. Tarvitaan vahva presidentti näkemään ihan tavalliset arjen asiat sotakorvausten maksajista lähtien. Kuoltua havuseppele haudalle on isälleni luvattu suurin kunnianosoitus sotaan osallistumisesta. Pidän sitä veteraanijärjestön puh.johtajan pitkälle edenneen muistinmenetyksen seurauksena. On näitä muitakin julistajia, oman maan yrittäjistä lausunnon antajia, jotka komukkeina kiertävät maailmaa. Lakiin on kirjattu; ikä ehdoton 61/64 vuotta ja "yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana tehty työ ei kerrytä työhistoriaa". 

Minun kuntauudistukseni lähtee tästä. Ei riitä, että syntyperänsä tähden mestatut "haudataan" uudelleen siunattuun maahan. Suomalaiset ovat tehneet parhaansa itsenäisyyden säilyttämiseksi. Lobbarit ja muut kupparit ovat menettäneet kykynsä nähdä tulevaisuuteen "pöhöttyneen yhteiskunnan elätteinä".

Kuntavaalien jälkeen nähdään, onko meillä enää tarvetta alueellisiin kuntajakoihin. Siirretään itärajaa Ohtaansalmen sillasta länteen. Jaetaan Suomi-neito kahtia pituussuunnassa itään ja länteen. Uskomaton uusperhe on silloin omalla kielialueellaan idässä ja kuninkaallisena perimän tervehdyttäjänä lännessä. Historia toistaa itseään.

"Näin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
ja toista jossakin kaivataan."
Yrjö Jylhä


Kuvaus Täyssinän rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välille Täyssinän kylässä Inkerinmaalla 18. toukokuuta 1595. Täyssinän rauhan rajamerkit merkitsivät Ruotsin ja Moskovan Venäjän rajan. Uusi raja merkittiin maastoon tärkeimmille rajapaikoille, joista
nykyisissä Pohjois-Karjalassa ja -Savossa sekä Kainuussa tärkeimpiä olivat
Pohjois-Karjalan Maanselkä sekä Pohjois-Savon Ohtaansalmi, Pisan laki, Ala-Keyritty ja Tiilikkajärvi. Kuvassa rajamerkki Pisalla. 

perjantai 21. syyskuuta 2012

Seuraavaan kertaan

Hartausohjelmat: Aamuhartaus 21.9 21.09.2012 (hartaushaku tekstiversio)
Viestintäpäällikkö Lahja Pyykönen, Kuopio. Virsi 337. Virsi alkaa sanoin "Ei laulamasta lakkaa". Psallamuskuoro, joht. Ilmo Riihimäki, urut Juhani Haapasalo.
Kuuntele aikaa 31 päivää

Minä en jaksa. Vielä tämän kerran lähden. Puhelin pitää aktivoida virtanapista taksintilausta varten. Huawei lepää välillä, kun ei ole puhuttavaa kenellekään. Kaunis kirkko on varattu pienen piirin jumalanpalvelusta varten. Kaikki sujuu totuttuun tapaan. Uskomaton uusperhe on muotoutumassa ydinperheestä tunneperheen kautta yhteisöksi, johon haluan kuulua vapaaehtoisesti. Liian kauan meitä on syrjitty niiden toimesta, joiden tehtävänä on ostaa ja myydä. Sehän on vaalikarjan ja orjakaupan kohtalo. 

Kerron pienestä tytöstä kirkon 150- vuotisjuhlissa. Hän konttasi nurmikolla määrätietoisesti minua kohti. Ojensi kätensä ja tahtoi tulla syliin. Nostin hänet ylös ja körötettiin kirkkoon lastenlorun tahdissa. Kannan tytön äidilleen ja kuulen tyttöön liittyvästä ihmeestä. Saan tytön osoitteen ohjelmalehtisen reunaan. Yhteys säilyi kolme vuotta. Neulottu nuttu jäi viittä vaille valmiiksi. 

Tällä viikolla sain kortin Saksasta uusilla osoitetiedoilla. Tyttö on 5-vuotias. Pidän hänet ja perheen aina mielessä. Uskomattoman uusperheen nuorin oli vuodenikäinen bongatessaan minut ja tänään vanhin 83 -vuotias sauvakävelevä taiteilija. Matkapapin kyydissä tulin kotiin. En ollut enää kartanlukija, hänellä on navigaattori. Autolla ei voi ajaa samoja reittejä, mitä jalankulkija käyttää. Esittelen Kaupungintalon puiston hänelle omanani. 

Minun ei tarvitse huolehtia keväällä vappuistutuksista, kesäksi kukat vaihtuvat upeiksi ryhmiksi. Puut ovat vielä vihreitä, näen niiden latvat ikkunasta. Pappi on heti juonessa mukana ihastellessaan minun esittelemää puistoa, jota puutarhaksi nimitän. Seuraavan kertaan -halaus ja valot häipyvät risteyksestä näkymättömiin.

Kunnalisvaalikeskustelu käydään Isossa Pajassa. Poliitikot selittelevät tekemisiään, tehtyjä ja tulevia. Heidän lupaustensa jälkeen ei nähdä metsää puilta. Se on heidän osansa, ja mitä he ovat saaneet aikaan. 
Ich bin - minä olen aina ollut punaisen heinäkuunpäivästä lähtien jo 71 vuotta. Koskaan en ole ollut muuta kuin mitä olen tänä päivänä. 
Ich habe nicht - minulla ei ole. Ei ole ollut koskaan eikä tule olemaan. Ulosottomies, tänään Intrum Justitia, lähettää karhuamiskirjeitä maksettavaksi perinnön tuottamasta jätteestä ja lomakiinteistöstä. 

Se mikä tapahtuu minulle, tapahtuu vierellä istujalle. Siitä ei vain kehtaisi puhua, kun on sellaiset pelisäännöt. Lapsuuden naapurinpoika kunnallisvaaliehdokkaana asuu tänään puiston toisella puolella. En tarvitse etsiä kohdetta, kenelle ääneni annan. SAK:n rahoilla kaikki vaalit voittanut luopuu kotikuntansa ehdokkuudesta ja asettaa etusijalle Euroopan neuvoston kautta Suomi-neidon puhdistuksen. 

Se mikä on tapahtunut minulle, näkyy Suomi-neidon historiassa ja tapahtuu meille kaikille. Päättäjät ovat unohtaneet tosiasiat ja valavat makkarat mieleisekseen. Onko pojasta polvi parantunut?  Isän ohjetta noudattaen eduskunnassa muutama kausi tuottaa sopeutumiseläkkeen jo alle 4-kymppiselle pudokkaalle "pöhöttyneen yhteiskunnan elättinä".

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Radioateljee: Älä kerro satuja

Radioateljee: Kommunisti | Radio | Areena | yle.fi

Matti Ripatti: KOMMUNISTI! - sorron yössä | Radioateljee | YLE ...

areena.yle.fi/radio/1620294 Kommunisti. Kommunismi oli 1900-luvun suuri unelma ja suuri painajainen, ja ihmeen monille se edelleen näyttäytyy uhkana. Suomen historiassa on kuitenkin ollut aika, 1900-luvun loppupuoliskolle saakka, jolloin kommunisteja ensin ennen sotia pelättiin ja vainottiin. Sotien jälkeen vain pelättiin. Siihen maailmaan meidät johdattaa kaksi Hämeenlinnan naisvankilassa poliittisten vankien lapsina 1930-luvulla syntynyttä naista, Ritva (s. 1934) ja Riitta (s.1939). Käsikirjoitus ja ohjaus Matti Ripatti. Äänimaisemamusiikki Tapani Rinne, Tuomas Norvio ja Harri Huhtamäki. Tekninen toteutus Pekka Lappi, Tommi Kurki ja Tuomas Norvio. Tuottaja Harri Huhtamäki. 

Susi ja 7 pientä kiliä.

Nerg Keskisuomalaisessa: Osaamiseni sivuutettiin (17.9.2012 5:16)

- "Mutta neljän kuukauden ehdokkuudesta sain poliittisen leiman." Nerg Keskisuomalaisessa.

Poliittinen leimaaminen on jumalien sukua. Viime päivien syventävällä kirjoitusten tutkimisella olen hahmottanut itseni maailman kartalle. Minut nähdään jokaisen omasta näkövinkkelistä kuin uskonto, miltä suunnalta katsotaan jumalia. Idässä oma ja lännessä oma kulttuurinsa. Globaali julma jumala ahmii omat lapsensa markkinataloudessa.

Synnyin sodan aikana punaisen heinäkuun päivänä, silloin alkaa ravustus. Poliittinen leima tatuoitiin otsaan syntyperän mukaan. Isovanhemmat saivat kunnan mökin asuttavakseen kauniissa Vihtaniemessä 1900. Isoisä myönsi olevansa paikalla kuultuaan nimenhuudossa.
- Mäkitupalainen August Tirkkonen.
Hän elätti käsityöllä itsensä ja perheensä. Vanhempi poika kävi vaatturinopin. Osallistui nuorten rientoihin työväentalolla torpparin poikien ja tyttöjen kanssa. Ihan tavallisia asioita tehdä työtä ja viettää vapaa-aikaa. Talolliset katsoivat kateellisena huoletonta elämää. Kuinka he saisivat kaikki maattomat itselleen piioiksi ja rengeiksi tekemään orjatyötä ilkeille isännille. Setäni vangittiin edellämainituista syistä. Kiusattiin nälällä sairastumiseen asti. Kuoli 29-vuotiaana 1918. Isäni oli silloin 12-vuotias. Seurasi isänsä jalanjäljissä räätäliksi. 

Torppa vaihtui vanhempieni omistukseen. Sodassa isälläni ei ollut kansalaiskuntoisuutta, kun ei ollut suojeluskuntalainen. Sotaoikeuteen lähettämisellä uhkattiin mielivaltaisesti. 

Punamultapytyssä on minua pyöritelty, mutta poliittinen väri ei ole tarttunut. Naapurin pojalle olen antanut ääneni vaaleissa. Minulle hän ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa. Oppikouluaikana olin punaisen pentu ja ulkokuntalainen. Naapurien mielestä porvari Vihtaniemen ensimmäinen ja viimeinen ylioppilas. "Maitoa iloisille" mainosverkkarissa maalaisliittolainen ja 1960 kesätyön jälkeen Ruotsissa olin huora.

Omaishoitajana olin profeetta omalla maalla. Radion kanavauudistuksen myötä poliittinen huora 2000- luvulla. Jos se jotakin lohduttaa, olen antanut palautteen uudistajille.
- Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi, kun pääministeri änkee kotiini, olen vielä sängyssä  enkä ollut sopinut aikaa hänen kanssaan. Aamuhartaudet jäivät paikoilleen, mutta nettijulkaisut takkuilevat areenauudistuksen myötä. 
Olen päässyt kuvitetun, aikakausilehden kokoisen The Book'in sivulle naisena. Uusi Testamentti suomeksi, elävöitetty valokuvilla kohtauksittain. Tässä on jotakin sanomatonta ylentämistä; naisen jalat stay up -sukissa, toinen valahtanut nilkkoihin, korkokengissä.  

Ympyrä on sulkeutunut. Alku jumppatunnin liivitarkastuksessa. Solveig pyöritti kaupasta ostettuja sukkanauhaliivejä etusormessa kaikkien nähden varoitukseksi. Sukkanauhaliivit ovat epäterveelliset, pitää olla sukkanauhat aluspaitaa muistuttavassa olan yli kulkevassa nauhassa edesssä ja takana. Kaikenlaisia virityksiä on vaadittu sukkien pitimiksi. Ehkä myös pysymiseksi vanhanapiikana. Miehet kannattelevat housuja henkseleillä ja välillä paukuttelevat niitä vallan merkiksi. Halventavassa mielessä kehoitetaan miestä pistämään hame päälle tietyissä tilanteissa. 

Ihan tavallinen puhelinsoitto, kuolema kulkee ylitseni. Mitähän tästä tytöstä tulee, sen politiikka on leimannut syntyperän, sukupuolen, koulutuksen ja ammatin perusteella varhennettuun vanhuuteen asti. Tänä päivänä rasistiset huomautukset kohdistuvat ikään ja uskontoon, jotka ovat ihan omia asioitani. Puhuttelu "vitun mummo" on leimaava nuorten hörhöjen suusta. Kirkosta erotettu ei kuuntele aamuhartautta uusintana, odottaa kapinapappia ja tutkii suurvallan tuhoa, suomettumista ja historiaa. 

perjantai 14. syyskuuta 2012

Punahilkka, ihan tavallisia asioita

Saduttaja saduttaa

- Ja vielä. Lapset eivät saaneet koskaan kyllikseen isosta, pahasta sudesta ja Punahilkasta. Erikoisesti heitä viehätti kysellä Punahilkan mummon nielaisseelta sudelta.
- Miksi sulla on noin suuret silmät?
- että paremmin näkisin sinut.
- Miksi sulla on noin suuret korvat?
- että paremmin kuulisin sinut.
- Miksi sinulla on noin suuri suu?
- maiskis, maiskis, nam, nam, lurps.
- Miksi sinulla on noin terävät hampaat?
- että voin paremmin syödä sinut suihini.

Siinä oli jännitystä kerrakseen. Kumpikin tytöistä halusi kokea kiinniottamisen ja tulla  leikisti syödyksi.
- Ja vielä. Kuinka nopeasti nuo vuodet vaihtuivat iltasatujen kuuntelemiseen. Pienet kirjat tulivat luetuksi kannesta kanteen ennen nukahtamista. Harry Potterin lukemista iskä oli aloittanut. Olin kuullut huispauksista ja muista minulle oudoista sanoista. Potteria lukemalla se selvisi. Pokemon oli antanut äänensävyt ja aiheet tyttöjen arkikieleen. Outoa minulle, enhän ollut nähnyt yhtään Pokemonia omaishoitajana. Sulavoi/Heli Laaksonen tainnutti uneen alta aikayksikön. Sain lukea runoja itsekseni.

Oli siirrytty koulumaailmaan ja esittävään taiteeseen laulaen ja tanssien. Kirjan lukeminen tuotti hankaluuksia. Aloittaminen oli vaikeaa. Taas mummo lukemaan ääneen ja tyttö tekemään muistiinpanoja koulua varten.
Mummo oli pudonnut www-sivujen taakse. Sanataide opettajien täydennyskoulutuksena hyväksyi minut projektiinsa. Oppimispäiväkirjaa kirjoitin käsin. Pyynnöstä palautin.  Ensimmäisestä sain rohkaisevan palautteen, toinen osio sai palautteen.
- Kyllä sinä kirjoitat aivan liikaa enkä ole sitä lukenut. Kolmas palaute oli lyhyt ja loppuraportti jäi sille tielleen. Todistuksessa maininta suorittamattomasta verkkokirjoituskurssista. 

Osallistuminen antoi kuitenkin alkuopetuksen uuden kirjoitustaidon, verkkokirjoitustaidon, hankkimiselle. Itsemaksavana osallistujana sain sanataideprojektista alkaneesta koulutuksesta YEAT:n näyttökansioon vaaditun osion.

YRITTÄJÄN ERIKOISAMMATTITUTKINTO  
Onni onnettomuudessa esittelijän tuomio ja akateemisten kollektiivinen anteeksipyyntö. Rahat maksullisiin kursseihin oli olemassa, mutta en mahtunut joukkoon. Sain uusia osoitteita "vanhustyöhön", "muinaismummojen muistelupiiriin, jos kirjoittaa haluan" tai "ammattikorkean oppilastyönä järjestämään lievästi dementoituneiden  päivätoimintaan".

Lopullinen ulosheitto tapahtui kirjoitettuani omien sivuille omaishoitokokemuksesta. Hävisi teksti ja rekistöröitymistiedot. Minulla ei ole kokemuskertomuskoulutusta. Sitä ihmettelin ja siinä tilanteessa ojennettiin minulle oljenkorsi. 
Google ei suostu vetämään pois youtubesta muslimeja loukkaavaa videota. On herättänyt hinkuja yhtä paljon kuin Presidentin aloite nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi "tekemällä ihan tavallisia asioita". Ollaan samassa veneessä ohjekirjana "Talouden madonluvut".
- Myö hukutaan.
- Ei hukuta, kun hypitään. Hätä keinot keksii asettamatta työryhmää sen selvittämiseksi. Paperipinojen alle on hukkunut monta hyvää ideaa, kun pitää "sairaan hyvät"- yhteisvastuukeräysrahojen projektijohtajan kysyä toisilta viisailta, kun kukaan ei halua olla vanha.
- Miksi heitä pitäisi nimittää? (Miksi teitä, tulevaisuuden heitä, pitäisi nimittää?) He ovat tämän päivän ja tulevaisuuden komukkeja, muistinsa menettäneitä, jotka eivät huomaa halkoa omassa silmässä, vaan etsivät roskaa toisen silmästä.
- Ihan sama, meidät voi sysätä maailmaa kiertävälle radalle. 

 Hartausohjelmat: Aamuhartaus 15.9.2012 klo 6.15

torstai 13. syyskuuta 2012

Lapsi leikki syövän pois

Kuka hoitaa, sitä hoidetaan

Kympinlapset -lehti nosti tunteet pintaan 18 vuoden takaa. Olin paikalla kuin pahanilmanlintu. Syytin itseäni lapsen sairastumisesta. Jälkeen päin ajattelin, olisiko tilanne valjennut juuri sillä hetkellä ilman minun avuliaisuutta tehdä jotakin, kun lääkäri ei kahta viikkoa ennen tarkastanut lasta loppuun asti neuvolassa. Pyysi avaamaan vaipan äidin kertoessa oireista. Lääkärin puhelu kesti kauan ja lapsi jäi tarkastamatta.
- Pistä vaippa kiinni, eihän siellä mitään vaivaa ole. Se oli sellainen neuvolassa käynti. Ajanpuute ei ollut esteenä, vaan joku puhelinasiakas samalla kertaa vei paikalla olevan lapsen ajan.

Hoitojen kestäessä ajallisesti kauan tulin välillä pikkusiskon vahdiksi lapsen käydessä hoidoissa äidin kanssa. Olin hyvä hoidon kohde lapselle kerrata osastolla saatu hoito mummoon. Katson videon, näinhän lapsi hoiti lääkärilaukun tutkimusvälineillä. Koskaan ne eivät olleet kateissa eikä kukaan ollut lainannut niitä luvatta.

Isovanhempien ja lastenlasten leirillä kerroin, kuinka meillä perheessä selvittiin sairaudesta  leikkimällä.
- No, en minä leikkimään ryhdy, totesi sodasta selvinnyt isoisä. Hänellä oli vielä kesken selviäminen kovista kokemuksista ja nyt tämä yli ymmärryksen mennyt lapsenlapsen syöpä.

Lapsen mielikuvituksella tehtiin ihan tavallisia asioita, kun jaksettiin. Hoitaminen oli ensisijalla aikansa, sairaus oli este saunomiselle ja naapurin lasten tapaamiselle. Oltiin vähän eristyksessä syövän ja omaishoidon kanssa. Molemmat ajat ovat takana. 
Eristykseen joutuminen omaishoidon jälkeen on jatkunut 12 vuotta eikä loppua näytä tulevan. Aika on muuttunut kilpajuoksuksi ja kyynärpäätaktiikaksi. Sitä johdetaan ylimmästä alimpaan virkamieheen. Neljännen käskyn selitysosa antaa minulle oikeuden puhua ääneen asioiden huonosta hoidosta. 

Presidentti on kanssani samaa mieltä ihan tavallisten asioiden tekemisen puolesta puhuessaan. Minä häpeän asioista mitään tietämättömien puheita puuhakirjoista. Puhujat ovat kulkeneet pelien kautta päämääräänsä saaden täydet pisteet olemattomilla lahjoillaan. Heikoin lenkki -pudotusformaatti on ollut kovassa käytössä viime vuosina. Sekin on huvia yhteiskunnan pelisäännöillä, kun kukaan ei tiedä muuta arjen asioista kuin oman etunsa.

250:n vuoden sykli on tässä toteutusvaiheessa. Ei maha mittää. Vahingoniloisena totean.
- Julma jumala ahmii omat lapsensa.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Niin muuttuu maailma, Eskoseni

 
Pienin onkin suurin
Ajankohtainen kakkonen

Yrittäjälle nettidiileistä luu käteen.
Lapsimissit lavalla Virossa. - jos näet uhkan, mene silmälääkäriin!
Euron kohtalon syksy - studiossa Esko Seppänen. - 1 000 000 000 000 x 25, virtuaalirahan suhde ratkaista eurokriisi, käsittämätön juttu.
Venäjän kansalaisjärjestöt ahtaalla.
Fingerpori nousee näyttämölle. 

tiistai 11. syyskuuta 2012

Jumalan unelma on itu

Silmu elonmerkki
Iltahartaus to 25.11.2004
Anna-Maija Raittila, kirjailija , Kaarina
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Profeetta Jesajan kirjasta:
” Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä niin korkealla ovat minun tieni teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan joka hedelmöittyy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäisille leivän, niin käy myös sanan, joka minusta lähtee: se ei tyhjänä pala vaan täyttää tehtävän jonka minä sille annan ja saan menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.”

Yksi Raamatun suuria lukuja on Jeremian kirjan 18. luku. Profeetta oli syvän levottomuuden vallassa oman kaupunkinsa ja kansansa tähden,  ennen muuta vallanpitäjien, suunnanmäärääjien tähden. Hänen sydämensä oli pakahtua sanoista joita hän ei olisi rohjennut sanoa ääneen. 

” Näin sanoo Herra: Minulla on suunnitelma teitä vastaan, minä valmistan teille onnettomuutta. Kääntykää pahoilta teiltänne, tehkää hyvää ja eläkää oikein! Mutta he vastasivat: Vielä mitä! Me elämme niin kuin itse haluamme! Jokainen meistä tekee oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan”. Näissä ajatuksissa Jeremia kävelee Jerusalemin kaduilla ja huomaa savenvalajan pajan. Hän poikkeaa sisälle ja huomaa ettei tämä ollutkaan päähänpisto. Savenvalaja on pusertamassa kouraansa kimpaletta, joka näyttää entiseltä kelpo savikupilta!  Mitä nyt, miten hän hennoo tuhota jotain, jonka on itse jo saanut valmiiksi?

Mutta tämä hämmästely on kaukana fatalismista. Jumala ei lyö mitään lukkoon, hän ei kahlitse omaa luomistyötään valmiiksi jähmetetyllä suunnitelmalla. Ehkä onkin parempi käyttää sanaa unelma kuin suunnitelma. Eikä Jumalan unelmalla ole mitään tekemistä haaveilun kanssa. Jumalan unelma on itu, jonka hän on ladannut rakkaudellaan. Rakkaudessa ei ole määräysvaltaa eikä pakkoa, mutta uskollisuuden valtava kasvuvoima - odottamisen, luottamuksen, kärsivällisyyden kasvuvoima. Sellaisella katseella Luojamme meitä valvoo ja seuraa, salaa sisältäpäin ohjaa ja rohkaisee – jos annamme siihen luvan.
Luvan antaminen on tilan sallimista Jumalan mahdollisuuksille.

Pyhä kaikkivaltias Jumala!
Kiitos että anteeksiantamuksesi ei pyyhi mennyttä pois vaan luo sen uudeksi.  Anna minun huomata kaikessa myttyyn menneessä haaste uuteen, anna minun kuulla virheissäkin kutsu aloittaa kanssasi uudestaan.  Tahdon antaa syntinikin sinun käsiisi, uudeksi luovan laupeutesi haltuun. Aamen.

Virsi 525.  Suurempi kuin sydämeni.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

On se niin väärin

Areena uudistui, nettihartaudet joutuivat ottamaan kiinni uudistuksen aiheuttamat häiriöt ja logomuutokset. Onkohan tämä nyt viimeinen harjoitus saada aamuhartausseurakunta häivytettyä yhtä näkymättömäksi kuin Kolmen Vartin kirkossa, tai etukäteen nauhoitetussa Sohvaseurakunnassa. 

250 vuoden syklissä on menossa perjantai 7.9.2012. Skenaarion on laskettu toteutuvan 2075. Olen kuitenkin jättänyt jäljen yhteiskuntaan kuin hiekkaan, jota Tunisian lomarannalla musta palvelija lakaisee näkymättömäksi.

Putin lentää edellä koneessa haudottujen kurkien muuttomatkalla etelään. Itse olen Trumpettikurkien pelastajien kanssa tehnyt saman työn alusta lähtien. Muistan pesäpuun jonne aina palasin, hoidin ja hautasin vanhempani. Sen jälkeen sieltä oli lähdettävä jatkamaan elämää eläkeikään asti. Meidän putiin löi paluuluukut kiinni sukupolvenvaihdokselle. Ikä on ehdoton 61/64 vuotta ja työhistoria yhtä ehdoton. Kuntauudistus on lopullinen niitti takaisinpaluulle. Annetaan maat sijoittajille!!!!!!! kuin valkoinen mies Amerikassa osti intiaanien asuinalueet. YEAT:n näyttökansio käsittelee sukupolvenvaihdosta jatkajan, sitten luopujan näkökulmasta.

TALOUDEN MADONLUVUT: NELJÄ RATSASTAJAA
Hallitukset, kirkko ja talouden asiantuntijat ovat suurissa vaikeuksissa.
FOR HORSEMEN
Sota, valloitus, nälkä ja kuolema
on lähtenyt matkaan. 

"Brittiläinen sotilas ja diplomaatti Sir John Glubb analysoi suurvaltojen elinkaarta esseessän
"Imperiumin kohtalo". Hän löysi ällistyttäviä yhtäläisyyksiä. 
Suurvalta kestää noin 250 vuotta, kymmenen sukupolven ajan, uudisraivaajista kerskakuluttajiin, joista tulee taakka valtiolle. 
Suurvallan elämässä on kuusi aikakautta:
  1. uudisraivaajien aika
  2. valloitusten aika
  3. kaupankäynnin aika
  4. vaurauden aika
  5. älyllisten saavutusten aika
  6. viimeisenä leivän ja sirkushuvien, rappion aika. 
Suurvallan rappiosta ovat aina kertoneet samat merkit,
  • suuret sotavoimat ja sotilaiden kurittomuus,
  • omaisuudella pröystäily,
  • rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kasvaminen,
  • halu elää pöhöttyneen valtion elättinä,
  • pakkomielteinen suhtautuminen seksiin."
Olemme osa imperiumin kohtaloa 9.9.2012, emme mahda mitään julmalle jumalalle. 

maanantai 3. syyskuuta 2012

Syyskuu

Aamuhartausseurakunta aloittaa syyslukukauden netissä viimeistä luontoääntä kuunnellen. Kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä. Löydän kutistumiselle synonyymin 'pienenee' blogista > kirlah-kielet.blogspot.com/

"Pyy on ollut tärkeä riistaeläin, koska siihen liittyviä sanontoja on paljon. Vielä on mm. sanonta
Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Tällaisia sanontoja kuullessaan ei tule ajatelleeksi, että todella tarkoitetaan lintua. Tämä sanonta perustunee taruun, jonka mukaan Jumala suuttui pyylle ja tuomitsi sen pienenemään maailman loppuun saakka. Maailmanloppu on lähellä, kun pyy on niin pieni, että se mahtuu kulkemaan sormuksen läpi."

Areenan uudistumisen myötä nettikirkko toteuttaa valitsevaa tekstien julkaisua. Kaikki tekstit eivät ole julkaisukelpoisia jälkitarkastelua varten. Teen omat johtopäätökset eikä ensivaikutelma miksikään muutu. Lapsuudesta muistan srk:n papin tyhjentäneen kirkon osallistujista, kun heidän helluntalaisuuttaan pilkattiin. 

Tänään terveet tarvitsevat enemmän parantajaa kuin sairaat. Läksin omaishoitajaksi ilmoittamatta lehdessä syytä työn keskeytykselle. Sain työhuoneeseen vuokralaisen, vastavalmistuneen mieshierojan. Hän sai tilaisuutensa jatkaa asiakaspiirin kanssa. Hänellä oli oma koulutuksensa, joka poikkesi ainoana Suomessa näkeviä hierojia kouluttaneen Isä Juntusen antamasta opista. 

Huhu lähti kiertämään suusta suuhun lähtemisen syystä. 
- Etkö tiennyt, että äitisi lähti kuolemaan syöpään. Huuhaa-ystäväksi tekeytynyt soitti suureen kotiin yksin jääneelle tyttärelle.
- Sehän joutui lataamoon, arveli liiton sihteeri yhdessä puh.johtajan ja edunvalvojan kanssa. Kymmenen vuoden kuluttua palasin takaisin. Työhuoneen oli pankki "myynyt" vuokralaiselleen lunastaa välimiesoikeudella uhaten. Kadulla sain edunvalvojalta tilannekatsauksen laillistettujen hierojien leiristä.
- Sihteeri on siirtynyt hautausurakoitsijaksi, puh.johtaja/lääkäri on työterveyslääkärinä. Edunvalvoja itse sairauslomalla elinsiirosta toipumassa.... Näillä eväillä kansanedustajan mandaatilla tulee sivallus.
- Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa "kuka kysyy, kuka maksaa" -periaatteella. Sen jälkeen olen aina painanut pään alas välttäen katsekontaktia uusissa vaatteissa kulkevan keisarin kanssa. Näitä ylitsepuhuvia on joka lähtöön ylhäältä alas asti ja ne todella mielenterveyspotilaat kadulla voivat tehdä arvaamattomia tekoja tuntemisen perusteella. 
- Työtä ei kannata aloittaa enää 6-kymppisenä. Lahdessa on yli 60 työtöntä hierojaa, kuulen työkkärin nuoren virkailijan sanat tehostettuna tekokynsien naputuksella kiiltävän pöydän pintaan. 

Tapahtui viime viikon torstaina. Kutsuin viimeisen asiakkaan ystävänä hierontaan. Hän tuli kalpeana  anteeksipyydellen, jos minun pitäisikin jo olla eläkkeellä "lasteni" mielestä. Vuosia on vierähtänyt 21 perheen jakautumisesta jokaisen omaksi yksiköksi. Me emme ole vastuussa, mitä itsekukin tekee. Keskustelemme kuitenkin usein, missä mennään.

Vaihdamme kuulumiset kevään kuolemantapauksesta kesävieraisiin. Milloinka jäit yksin? 
- Viisi vuotta sitten päättyi kotona hoitaminen. Hän ei ollut omaishoitaja, kun ei saanut omaishoidontukea sairaan miehensä vuodepotilaana hoitamisesta. Puhelin keskeyttää hieromisen, aina se silloin soi, kun ryhdyn hieromaan.
- Kultavarannosta, oikein hyvää päivää. Kultaa kyseli ostettavaksi.
- Oikein hyvää päivää, minulla on vanhaa kultaa 80 vuoden takaa. Myisin sen yhtenä harkkona elopainon mukaan. Kilon paloina ei tule kysymykseen, enhän ole taivashautajaisissa. 
Näitä ostotarjouksia satelee silloin, kun tein työtä ja nyt viimeisen kerran. Ostetaan huoneistoja, vuokrakämpänkin voisin myydä. Puhelinosakkeet pidän itselläni, samoin perintöni, josta sijoittajat ovat ulosmitanneet muukalaisina hautausmaan itselleen. Asiakas poistuu uudelleensyntymistään ihmetellen.

Kotikirkko ei minua lohduta jakaessaan yhteisvastuukeräysrahoja sisäpiirissään. ITO ja ITE kohtaavat surutalossa niin monta kertaa, kun tarve vaatii teologista buddhologiksi. Taide ja taudit saa lisäkseen tieteen uskontotieteenä. Se on karman seurausta. Kun kärsimys loppuu, olen kuollut.
Kesäajan kukkui käki talviajan kiekuu kukko. Käki muistuttaa menneestä tavoilleen uskollisena, kukko on ominut jätemaksun perinnän. Mitä hallinto-oikeus vastaa valitukseen? Puurot ja vellit on sekaisin. Pääsiäistapahtumiin liittyy kukon kiekumiseen kuuluva ajan, syyn ja seurauksen yhteys. Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät. Samassa lauloi kukko ja Pietari itki katkerasti.
ITO itki valmentajan kanssa keskustellessaan. Valmentajakin pyyhki silmiään. 
Itse itkin norsunkyyneleitä, kun olin järjestämässä halvaantuneen äitini kotipalveluita kotisairaanhoitajan täyttäessä lääkelokerikkoa.
- Ei äitiäsi voi pakottaa syömään, valisti kotisairaanhoitaja.
- Pakottamisesta ei ole kysymys. Lääkkeet jaetaan kahdeksi viikoksi, mutta ruuankuljetuslaatikot jätetään pöydänkulmalle kaksikätisen avattavaksi. Ei autettu halvaantunutta ylös sängystä syömään valmista annosta lautaselta. Sekö olisi syömään pakottamista. 
Sama toistui sairaalan sängyssä. Ruoka tuodaan pöydälle. Pitkän ajan perästä nuori hoitaja kerää koskemattomat lautaset pois niskaa nakellen.
- Ei ole ollut nälkä! Raha ja laatu eivät kohdanneet, kun rakkaus työhön puuttui.