perjantai 10. elokuuta 2012

Tulonsiirrosta puheissa ja kokemuksena

Vanhuspalvelulaki on nostettu poliittiseksi kuntavaaliteemaksi. Katsoin Kataista ja kuuntelin jälkiviisaita. Nyt ei ole tulonsiirrosta kyse, antaa toisille kunnille toisten kuntien rahaa jakajan käden kautta. Valtiolla ei ollut kuitenkaan tarvetta korvamerkitä rahaa, mihinkä se käytettäisi. Luotettiin kuntien terveen järjen käyttöön palveluja järjestäessään.

En tullut hernepussina heitetyksi syntymäkuntaani. Tulin pyynnöstä hoitamaan vanhempiani 1/8 velvollisuudella tai miksi tuota nimittäisin. Se on sama, mikä olin, kun tiedän ettei kukaan ole profeetta omalla maalla.

Laitospaikkoja purettiin, avopalveluiden järjestämisellä ei ollut mitään kiirettä. Hankkeisiin oli saatavilla EU-rahaa niin paljon kuin kehtasi hakea. Kirkonkylää ehostettiin rantabulevardilla, satamalla, kävelykaduilla rollaattorimummoille ja karavanareita varten kenttä huoltopisteineen vessa, vesiposti ja sähkötolppa. Kiertävälle heimolle niitä palveluja ei oltu tarkoitettu.

Vanhemmillani oli kirkonkylässä osake. Lapsuuskoti Vihtaniemessä 7 km:n järvimatkan päässä kirkonkylän rannasta. Vanhalla isällä oli liian paljon omistuksessa. Kunta tekee tulonsiirtoja. Ottaa uimarannan omaan käyttöön ja antaa sijoittajille oikeuden suunnitella viihde- ja vapaa-ajan keskusta, kunnossapidettävää talvitietä suoraan kirkonkylään ja tieyksikkömaksuja meno-paluukäytöstä. 
Niemen pään kunnan mökkiläiset liittyivät rasitetien hoitokunnaksi maanmittauslaitoksen myötävaikutuksella. Yksityistien yksikkömaksut metsästä ja lomakiinteistöstä, lankapuhelimen perusmaksua niin kauan kuin tuli päätös puhelinkaapelin kerimisestä ja yhteyden katkaisemisesta. 

Viimeiset uhkaukset purkaa vanha rantasauna pois, jos sitä ei varusteta jätevesijärjestelmällä. Tiekimpan vaatimus viedä roskat tien alkuun 7 km kävellen, kun muuta kulkupeliä ei ole käytössä. Katson vain kaukaa, mitä rahastusoikeutta kunta vielä käyttää saadakseen yli sata vuotta suvun hallussa olleen lapsuuskodin itselleen ja tulonsiirtona kunnan uusrikkaat mökkiläiset sijoittajina jakavat keskenään.

Osakkeessa meillä ei ollut samoja oikeuksia kuin pankinsiivoojalla kotileipomoa pyörittäessään, tai tupakoitsijoilla vahtiessa kuivaushuoneen ja mattotelineen käyttöä. Valitsin kulkureitin rappurallilla polvet pystyssä istuvien minua nuorempien naisten mukaan - Tornitietä, jos istuivat Kiertotien tukkona ja Kiertotietä jos istuivat Tornitien puolella. Sain isännöitsijältä puhelinsoiton naisten toimeksiantona.
- Sinua häiritsee naisten tupakoiminen rappusella.
- Ei häiritse. Vetäkööt syöpäkäärylettä niin kauan kuin sielu sietää. Keväällä istui toinen naisista rillit päässä yksin rappusellaan. Oli tullut näköhäiriö. Syksyllä hän oli jo kuollut kaikkialle levinneeseen syöpään. Minua se puhutteli, mutta en ollut osasyyllinen naapurin sairastumiseen.
Tiedän mikä oli ensimmäinen naula kunnanlääkärin arkuun.
- Mitä se vastanainut lääkäri välittää vanhan miehen syöpätarkastuksesta, vaikeroi isä tuloksettoman lääkärikäynnin jälkeen.
- Lääkärin naimiset eivät kuulu isän syöpähoidon seuraamiseen. Tulen mukaan seuraavalla kerralla. Ja niin kävi, että lääkäri naulasi puupaltoonsa naulan, vaikka tarjosin isän kuolemaa vaihtoehdoksi. Ettei enää koskaan tarvitsisi tulla lääkärin vastaanotolle.

Kunta peri takaisin minulle maksamansa omaishoidontuen isältä. Omaishoidontuki ei lisännyt pennin vertaa meidän käytössä olevia rahoja. Jokainen oli käsi ojossa ottamassa vanhojen vanhempien säästyneistä rahoista oletettua osuutta. YYE on päättämässä asioista joka portaalla ja joku sen sallii talouden madonlukuja seuraten. (Kieltäydyn kaikesta tästä ennen kuin on kysyttykään suostumusta.)

Ei kommentteja: