keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Surusta

Viimeisin löytö 2012

Surukin on rikkautta

(1992) Taiteilija Helene Schjerfbeckin kirjeenvaihtoon perustuva monologinäytelmä kertoo taiteilijan viimeisistä 40 vuodesta. Yksinpuhelun esittää Eeva-Kaarina Volanen. O: Kirsti Petäjäniemi

http://areena.yle.fi/tv/1472922

Lähellä -lehdessä esiteltiin merkittäviä omaishoitajia. Heistä yksi oli taiteilija Helene Schjerfbeck. Vähättelemättä kenenkään merkitystä omaishoitajana annoin palautteen lehdelle; yksi ei niin merkittävä omaishoitaja. Tarkoitin itseäni, olihan sukset menneet ristiin kunnan ja eduskunnan kanssa eikä sukset luista vierekkäin tänä päivänä. Vain 10% omaishoitajista on rahalla huomioitu omaishoitajiksi (30 000) ja loput 300 000:sta ei ole omaishoitajina työtä tehneetkään. 

Merkittävyys huomioitiin nimen ja erikoislahjakkuuksien perusteella. Schjerfbeckin aikana tytölle lankesi äidin hoito itsestään selvyytenä. Vieläpä saadut rahat katsottiin silloin ja tänään erikoisesti perheen yhteisesti käytettäväksi. Tänään sijoittajat ovat tulleet osille milloin minkäkin tekosyyn varjolla.


Purjehtija

Su 10.6.2012 klo 15.00, uusinnat ma 11.6. klo 19.03 ja la 16.6. klo 22.10
Helene Schjerfbeck maalaa Tammisaaressa 1918 maalausta nimeltä ”Purjehtija”, jonka mallina on taiteilijan toiveiden kohde Einar Reuter. Vuosikymmeniä myöhemmin hänen 1921 maalaamansa omakuva on joutunut miehen, kenties taidekauppiaan, haltuun. - Juha Seppälän uusin kuunnelma on voimakas ja moniulotteinen kuvaus Helene Schjerfbeckistä naisena ja taiteilijana - ja taiteen kohtalosta nykysuhdanteiden armoilla.
Kuunnelma tapahtuu Tammisaaren lisäksi tajunnassa, joten Schjerfbeck ja omakuvan omistava mies keskustelevat aikojen ja kuoleman rajan yli. Kumpi on tärkeämpää, rakkaus vai taide? Milloin ihminen ja taideteos muuttuvat nimeksi ja esineeksi, siis kauppatavaraksi? Mikä on taiteilijan eettinen velvollisuus omaa aikaansa, kenties väkivaltaisia tapahtumia kohtaan?
Juha Seppälän uusin kuunnelma on voimakas ja moniulotteinen kuvaus Helene Schjerfbeckistä naisena ja taiteilijana - ja taiteen kohtalosta nykysuhdanteiden armoilla.
Kuunnelma, Radioteatterille kirjoittanut: Juha Seppälä. Ohjaus: Juha-Pekka Hotinen. Äänisuunnittelu: Hanna-Helena Kinnunen. Dramaturgi: Juha-Pekka Hotinen. Tuottaja: Pekka Savolainen.
Henkilöt:
Helene Schjerfbeck – Erja Manto
Einar Reuter – Mikko Reitala
Keski-ikäinen mies – Pekka Savolainen
Helenen vanha äiti – Hellevi Härkönen
(Uusinta helmikuulta)
Heinäkuussa tulee kuluneeksi 150 vuotta Helene Schjerfbeckin (1862 – 1946) syntymästä.
 

Ei kommentteja: