sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Zeitgeist


Veteraanijuhla Espoossa

Kooste kansallisen veteraanipäivän pääjuhlasta Espoosta. la 28.4.2012

Veteraanijuhla Espoossa pe 27.4.2012

Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla Espoossa. Juhlapuhujana Matti Alahuhta. Puolustusvoimien tervehdyksen tuo kenraali Ari Puheloinen ja veteraanien tervehdyksen kenraali Jaakko Valtanen. Juhlan juontaa Georg Dolivo.
Zeitgeist on ajan trendi

Tyvestä puuhun eikä päinvastoin. Veteraanijuhlien muisto kauan sitten ulkopuolelta katsottuna pakottaa minut tarkistamaan, onko tänään juhlat kahtiajakautuneen Suomen juhla. Suomi-neitona olen ollut jakamaton, jakajat ovat jakaneet perintöäni. Ei auttanut Veteraanin iltahuudon velvoite; himmetä ei jälleenrakentajien muisto koskaan saa. Trendi on ollut Amerikan malli valkoiselle miehelle intiaanien asuttaman maan ja taivaan ostaminen omiin tarkoituksiin. Intiaanit saivat reservaatit asuakseen ja viinaa unohtaakseen vapautensa. 
Seis, maailma! Tahdon ulos. 


To 26.4.2012 Isänmaan tähden palaa aikaan, kun suomipoika lähti sotaopintomatkalle Saksaan. Minut on syötetty aina uudelleen kuin syksyinen vilja polttomoottorilla käynnissä pidetyn puimakoneen läpi. Kaikkea ei ole saatu puristetuksi minusta ulos tähän asti. Edessä on vielä yksi puimakoneen läpikulku. Torstain ja perjantain välisenä yönä saan siitä ennakkovaroituksen. Sen vahvistaa veteraanien tervehdyksessä kenraali Jaakko Valtanen. Maanpuolustus on vielä tärkeä, eikä isänmaan koskemattomuuden uhkaan jätetä vastaamatta. Kentältä kuuluu: monitoimikone nimeltä baikal 2-piippuinen on paras ystävä rajaseudun.  Nyt vain aseet puukoista puntareihin ovat mielipuolten hoitoonpääsyn tae. On otettava vakavasti avunpyyntö, ettei syyttömiä elämiä turhaan uhrata.

Sama trendi koskee Verkkokirjoittajan taloa. Oppimispäiväkirjan sisällysluettelon linkit eivät johda enää mihinkään. Kohta on tilinvaihto edessä tai blogit häviävät jäljettömiin. Kone on ovela koukuttaja ja hyppyyttäjä. dna ostaessaan PHNetin liiketoiminnan oletti, että ostan kaikki nettikirjoittamiseen tarvittavat modeemit ja piuhat dna-kaupasta. Muovinippelit eivät kestä kauempaa, onko se nippeli lyhyen vai 8-metrisen johdon päässä. Pitkästä johdosta saisi jo köyden kaulaan. Itse en sitä tarvitse, joten palautan sen dna:lle uusiokäyttöä varten. 

Veteraanin Iltahuuto - YouTube

Jääkärimarssi - YouTube

Narvan marssi - YouTube 

Tässä järjestyksessä musiikkia kuunnellen lähtee seppelpartio Tuusniemen hautausmaalle. Olisi se juhlallista, jos me kaikki 7 elossaolevaa sisarusta veisimme havuseppeleet Isän, Isoisän ja Sedän haudoille. Kiitollisena siitä, mitä hyvää olemme heidän kauttaan saaneet.

 

Juhlapuheesta poimittua. Jos omistaa palan isänmaata, on puolustustahtoa omaisuuttaan kohtaan. Tässä on se ristiriita kohdallani. Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset edunsaajana julistivat ja jatkavat Tiekarttaa Länsirannalla. Ja joku sen sallii!!!!!!!

Ei kommentteja: