lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kirjeenvaihto

Vasemmalla kädellä signeerattu kirje, jota koskaan ei olisi saanut tapahtua. Tutu pohtii ihon väriä, se on kuin vasenkätisyys. Nyt pitäisi estää näiden ominaisuuksien omaavien eteneminen koulutuksessa ja maahanmuutossa.
En ole kumpaakaan, mutta minullekin on löydetty leimat lakiin kirjattuna. Enhän niistä mitään tietäisi, mutta esittelijä esittelee koulutusrahastoa koskevan lain. Allekirjoitus palauttaa aikaan, jolloin Komukki peitti huonekalunsa lakanoilla ja lähti kiertämään opettamiensa lasten koteihin ruoka-aikaan. Vihtaniemellä venemestari teki siitä toisen ammatin. Päätyö oli puuveneenveisto ja sitten mieronkierto. Kiertää talosta taloon ja mökistä mökkiin kestittävänä. Näiltä matkoilta elää talojen vieraanvaraisuus.

Etenen kauniisti kuvitetussa "Muumien matkassa".

"Noin vaiti katsovat he toisiansa,
 nyyti, tuittu, kuutamossa kuu.
Ei ihme vaikka nyyti jaloistansa
kävikin heikoksi ja mykistynyt suu
ujosti sanoi vain: kirje vois
kai kaiken selvittää - ja meni pois!
Hän tahtoi kirjoittaa  - näkinkengästään
ja hemulista ja kuinka yksinään
hän oli - ajatuksistaan ja pelostaan.
Hän yritti ja yritti, ei päässyt alkuunkaan.
Jos tahdot, lukijani, heitä lohduttaa,
kirjoita nyytin puolesta, niin tuittu kirjeen saa.
( tässä on kirjepaperia. Posti-
merkkiä ei tarvita. Pane kirje
vaikka ruusupukettiin, niin
tuittu huomaa sen varmasti.)"
Tove Jansson

Ei kommentteja: