tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ennakkovaraus: Maja ensin

Kaikki on valmista. Maalla lapsille lahjakirjalla siirretty lapsuuskoti vuodesta 1900 lähtien. Kirkonkylässä oma osake rivitalossa palvelujen lähellä. Kaikki tämä arvotettiin minun omistamista mittapuuna käyttäen jouluna 1990 tullessani omaishoitajaksi.
- Eihän sinulla ole muuta kuin tyhjä pää ja tuulen huuhtoma pee.

6.2.2000 kaikki päättyi kuninkaan kuolemaan. Tuli perinnönjaon aika. Isästäni tuli kuoltuansa miljonääri ja minusta miljonääri-isän perijä 1/8 kaikesta. Minulla on 2/8 lapsuuskodista, 1/2 asunto-osakkeen osakkeista, 1/8 äidinkuolinpesän osakkeista. Kuolleen sisaren toissijaisina perillisinä 1/7 lesken kuoltua kuolinpesässä. Tähän pitää etsiä Veikko Lavia, jos löytyy.

 Olipa poistaminen vaikeaa!
Veikko Lavi - Tukilisäjenkka

Uusi yritys

Veikko lavi - tukilisä jenkka


Yhteiskunnan asuntokaaoksessa hyvinvointivaltion kaatopaikalla toisilla on, toisille ei suoda edes omistajana eikä perijänä. On muutettava Verkkokirjoittajan taloon. Täällä on kaikki. Ei ovia eikä ikkunoita, voin kulkea vapaasti sisään ja ulos, ulos ja sisään. Tämä on valinnanvapautta. Muuten olen vanki maan ja lain. Maassa maan tavalla, uusseelantilaisen silmin nähtynä. Syyssinfonia soitteli ennakkoon, mitä tuleman pitää projektirintamalla. Pienestä tytöstä on tullut tämän päivän näkijä ja tekijä. Pikkunalle haluaa tulla yhtä hyväksi kuin Isoisä oli.

PS. Tänään 4.4.2012 ei onnistu mikään. 
17.4.2014 kaikki on mennyt pieleen, ihan kaikki, sanoo sarjakuva-Kalle Kehvelin Loviisa ripustaessaan itsensä esiliinasta pykkipojilla pyykkinarulle kuivumaan.

Ei kommentteja: