sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Aamuvoimistelu

Massojen aamuvoimisteluun Kiinassa saa osallistua liittymällä joukon jatkoksi puiston ohi kulkiessaan. Olisipa se mahdollista meilläkin. Kesäaamuna oikaisin puiston läpi linja-autoasemalle mennessäni. Puisto oli tyhjä näkyvistä ihmisistä. Edestä lähestyy mies suoraan kohti. Olen melkein paniikissa. Jatkanko matkaa vai vaihdanko suuntaa?

Nämä ovat niitä takaumia Helsingin yössä kesätyöstä palatessa. Joka iltavuorosta paluumatka keskiyöllä oli selviytymiskerta. Autot pysähtyivät kohdalle kulkiessani jalkakäytävällä oikeata puolta. Vaihdoin vasemmalle, olihan auton mentävä kulkusuuntaansa, ja sain jatkaa matkaa. Pahimmat olivat poikajoukot, jotka vaihtoivat kadun puolta ja tulivat kohti. Tiukensin otetta sateensuojasta, jos tulevat liian liki, olen puolustusvalmiudessa. Joskus lyönti osui korvalle. Päällekarkaajat katsoivat parhaaksi jättää rauhaan. Minusta ei tullut kutsumushuoraa eikä käyttökorvauksen perijää. Olin kesätyössä Töölönrannan kesäkahvilassa.

Silmissä sumenee tyhjässä puistossa. Olen ottamassa jalat alleni, kun samassa toinen mies ilmestyy pakoreitille. Hän ojentaa jehovantodistajien lehtisen ja jatkaa matkaa. Ei vaihdeta sanaakaan, toinen mies on häipynyt näköpiiristä. Jatkoin matkaa bussille ja sydämensyke tasaantui vähitellen.
Aamuvoimistelussa on minulla oma osuuteni. Ryhmän pienentyessä ei enää osallistuta puistojumppaan, vaan sovitaan tapaamisesta sisätiloissa. Koulutuspäivillä jumpat vaihtuivat varattuihin hotellihuoneisiin, kotona makuukamareihin. Näin joku konsultti luennoi kiinalaisen aamuvoimistelun historiaa yhdistystoiminnan pohjaksi. 
Hämääntyi huomautuksestani pienryhmän koosta. Yhdistys on kuin puistojumppa, saa osallistua tai olla osallistumatta. Poissaolosta ei tarvitse ilmoittaa. Toimiva johtoryhmä kokoontuu nimettynä ollakseen päätösvaltainen. He voivat tehdä omistajaohjauksessa rahakkaita ratkaisuja. 

Nyt ministerin silmät ovat avautuneet ja kuusi hallituksenjäsentä erotetaan. Kaikki tähän asti asianosaiset vaativat maksettuja bonuksia takaisin. He ovat olleet tietoisia asiasta, mutta saaneet samalla itsekin osallistumispalkkioita osallistumattomina kokouksiin. Kuitataan julkisuus.
- On sellaiset pelisäännöt. Suomi-neidolla on luottamuspula sinne ja tänne enkä enää osallistu massatapahtumiin.

Paremmin ei ole opittuani nukkumaan sängyssä. Pääministeri änkee kotiini radiokanavia pitkin ajalla ajattomalla. Annan palautteen Ylelle.
- Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi. Meitä oli koko aamuhartausseurakunta samaa mieltä. Nadjan huoneessa käsitellään mediahuoraa. Avaan The Bookin ja katson kuvaa syntisestä naisesta kaivolla. Luen Uuden Testamentin kuvaan liittyvän tekstin. (Loppulauseen kirjoitan kuunneltuani radiojumalanpalveluksen Olarin kirkosta.)

Ei kommentteja: