lauantai 31. maaliskuuta 2012

Poliittinen palomuuri

Päivän politiikka on liekeissä. Seuraan sukupolvenvaihdostilannetta isäni kuoleman jälkeen. Myyrä ja harakka ovat pellolla pallokasan äärellä. Kohteliaina odottavat, kumpi heittää ensimmäisen pollin. Elinkautisen jälkeen on perinnönjako loppusuoralla. Harakka haki halkomistoimituksen ja ulkopuoliset jakomiehet. Seurasin sivusta toimitusta, maksoin miljoonaperinnöstä kulut. Nyt on päästy EU:ssa pitkälle. Suomi-neito on mukana palomuurissa, jonka uskotaan pelastavan veronmaksajien rahoilla ylivarojen eläneet pankit.

Lieskat lyövät läpi lämmityskiellossa olleista palohormeista. Maaseudun jätemaksuista uskotaan kunnille kertyvän rahaa selvitä lakisääteisistä velvoitteistaan. Tilanne on ollut otollinen kauttakulkeville kuolleitten sielujen metsästäjille. He eivät ole kiinnostuneita maanomistajista, vaan heidän maistaan. Tälle on toteutunut strategia Karjalan vaatiminen sotakorvauksena voittajalle. Sinne jääneet ovat joutuneet vankileireille ja hävinneet jäljettömiin. Tilalle on tuotu asukkaita muilta mailta vierahilta vasten tahtoaan. Tai mistä minä tiedän rajan takana asuttamisen. Evakot saivat kylmiä tiloja korpineen kuokittavaksi hengenpitimikseen. Tämän päivän poliitikot eivät tunne historian vaiheita ja siksi on lähdetty merta etemmäksi kalaan halvalla halpojen hupien perään. Palomuuri on turvanamme vakuuttaa poliitikot molemmilla kotimaisilla ja kaikilla muilla vierailla kielillä. 

Tyhmä kuin saapas. Näin on minut nähty koko 70 -vuotisen elämäni aikana. Kaikki on katsojan silmässä ja kuulijan korvassa. Olen jäljittänyt posttraumaattisen stressireaktion syyt ja seuraukset. Kokemukset ovat muodostaneet aivoissa uusia yhteyksiä kiinnittyessään pitkäkestoiseen muistiin. Sanataiteen osa-alue lääkäreille lisäkurssi "taide ja taudit" on minun juttuni ammatillisesti. Ihminen on taideteos ilman kauneusleikkauksia. Keinotekoiset kohotukset eivät vanhene biologisesti eikä terveys ole sairauden puutetta. 
Puurosaapas oppi lukemaan selvitettyään, mikä on äffän nimi. Alkukirjainhaasteet kiertävät blogeissa. Puurosaapas ratkaisi, f niin kuin faarao. Olen alkutekijöissä opetellessani tavaamaan saksaksi e-mail osoitetta. Luukusta tuli logo eikä postin lähettäminen onnistunut. 
Luukku on tukkeutunut roskapostista enkä ole ostanut lisää roskapostitilaa enkä roskapostisuodatusta. Kirjallisia suostumuksia on pyydetty ja kirjoitettu käsin. Kasettivika esti koneella kirjoitetun kirjeen tulostamisen. Lähetin kirjeen ja luin sen sähköpostin liitteenä muille asianosaisille. Perästä kuuluu jatketaanko vai mennäänkö käräjille. Jokainen lukee lakia tavallaan omaksi edukseen. 

WO AI NI MEN toteutuu pääsiäisenä mandariinikiinaksi. Suomeksi rakkaus on ruma sana.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Remonttireiskat

Elvistellään ihan tosissaan
 1976
Viime päivien tapahtumat ovat saamassa jatkoa. Talvisodan päättymisen muistokonsertti, Sininen Hetki, on minun itsenäisyyden juhla. Jos julkisia juhlia olen vailla, osallistun tunemattomana naapurissa kaiken kansan toritansseihin. Veteraanin iltahuuto kuuluu vain pienelle joukolle elossa olevia veteraaneja. Perimänsiirtona yhtyvät siihen sodan käyneiden isien jälkeläiset. Linnan juhlia ei tänä vuonna juhlita remontoitavassa Linnassa. Kätelläänkö torilla, siitä ei vielä ole päätetty. Minä olen juhlani juhlinut.

Veteraaneille naapurissa

Kaksi ei mene kolmannetta. Kaikki yhteydet temppuilevat. Tulostinkin ilmoittaa virheellisestä käskystä. Sitä en usko ja monen yrityksen jälkeen tulee ilmoitus. Vaihda musta mustekasetti. Meni hukkaan tilata suurempi koko kasetista, kun muste ei loppunut vaan itse kasetti oli tullut tiensä päähän. Muistojen bulevardin tunnelmat välittää toinen radio, vanha palvelija veti viimeisen virren. Dusty Springfieldin ääni tuli tutuksi naisvaltaisen fabriikin taustamusiikina. Nyt valitsin nuoren Elviksen esittäjäksi. Tiedän vihdoinkin levyn nimen "You don't have to say you love me". Kaikessa tulee esille suomalaisen itsetunnon puute. Itsenäisyyttä juhliessa, uusseelantilaisessa lausunnossa. En ota kutsua vastaan tavata torilla kultajuhlien merkeissä. Kärsimystie -katunäytelmä saa 15 000 seuraaja. Siihen joukkoon sulaudun omakohtaisella kokemuksella ristiinnaulitsemiseen asti.

Tuomari Martta elokuvana on taitekohta naisen tasavertaisuudesta miehen rinnalla. Esitettyyn kysymykseen ministeri vastaa.
- Hyvä kysymys. Odotan vastausta, mutta sen pidemmälle ministeri ei pääse. Poliittinen eläkevirka odottaa.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Böljebyvals

Aamusoiton kappalevalinta jää soimaan pitkään. Onhan suomalainen kylä Pöljä useammin kuultu kuin Böljeby. Kovin on identiteetit koetuksella sisään ja ulos. Mikä lie ollut poikakerhon kokoontumisen tarkoitus rillutella veronmaksajien rahoilla ilman kassavahtia. Haiskahtaa samalta ylimielisyydeltä kuin jättää kutsumatta naispresidentti miespresidentin nobeljuhlaan. Mihinkä sitä suomalainen suomalaisuudestaan pääsee, ei edes på svenska. On meidän sydämen sivistys niin ohutta, tuskin edes havaittavaa sananselittelyllä. 

Ristilipun valkea väri on kellastunut tai keltainen haalistunut beigeksi. Näin väreillä on taipumus haalistua. Yksittäiset sanat käännettynä ovat ytimekkäitä. Böljeby sai valssinsa soitettuna, Pöljä Severin suusta yhdistetään pöljiin savolaisiin. Kaikki jää kuulijan vastuulle, onko Lahden savolaiset vammaisjärjestö. 
On, jos kirkko lähettää omaishoitotyöstä terveenä selvinneen potilasjärjestöön tukea saamaan. En löytänyt muuta kuin Lahden savolaiset. Pitäisikö se todistaa kaksin kappalein kuin Spede asioidessaan Kelassa, ettei ole sen eikä sen naisen kanssa missään tekemisissä.

Monet suuret päätökset valmistellaan salaa veronmaksajien piikkiin. Näin poliitikot pesevät kätensä seurauksista kuin Kärsimystien -katunäytelmässä torilla tullaan pesemään. 
Kaatuneitten muistopäivä ruotsiksi De stupades dag puhuttelee rauhan aikana. On suuri ero kaatua omia aikojaan tai kumoon työnnettynä tai tieltä pois tuupittuna. Kumpi on kauniimpi kuolema?
Heistä käytetään nimitystä syrjäytyneet rauhan aikana. En muista milloin vietetään syrjäytyneiden kansainvälistä muistopäivää. Nuoret ja vanhat samassa venessä. Työttömille sanon: Stig ombord! 
www.ruutu.fi/video?vid=69773&vt=video

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Hullun kirveen jatkovarsi

Vanhat tädit selvittelivät paremmusjärjestystä sen perusteella, mitä olivat saaneet aikaan. Näkyikö se tarpeeksi kauas ja mikä oli minun asemani yhden sisaruksen lapsista.

Sen olin jo kuullut monta kertaa, kun "sinusta ei mitään tullut". Minusta oli tullut äitini omaishoitaja eikä kotonahoitajan status ollut vielä muotoutunut. Eipä vielä tähän päivään ole siitä salamyhkäisestä työstä päästy yksimielisyyteen. Asetetaan työryhmiä asian selvittämiseksi. 

Kumotkaa laki tai laki kumoaa meidät. Kaikesta on 54 vuoden työhistoria, joka ei näy koulutusrahaston stipendinmyöntämisperusteissa. Liian vanha koulutukseen 61/64 vuotiaana. Palkkatyö on ainoa hyväksyttävä työ, jolla on merkitystä. Ollaan lähtötilanteessa. Palkanmaksajat ovat jättäneet maan lähtiessään Kiinaan lapsityövoiman hyväksikäyttäjäksi. Sodan käyneet ovat meidän sodan aikana syntyneiden lisäksi leimattu ala-arvoisiksi sotakorvausten maksajina. On saatu aikaan ylikoulutettujen työttömien luokka. Kaikki eivät omistajina ole onnistuneet kahmimaan itselleen puolta valtakuntaa ja ministerin vaatimatonta virkaa. 

Kiinteistöjen huolto on ulkoistettu huoltoyhtiöille. Heidän tehtävänä ei ole huolehtia asukkaiden turvallisesta asuin - ja liikkumisympäristöstä. Hissin pitkällisestä korjaustauosta ilmoitan huoltoyhtiöön.
- Kuinka kauan pitää pysyä sisällä, kun polvikivun takia ei voi kavuta  kuudenteen kerrokseen?
- Meiltä saat kantajan. Otatko mustan vai valkoisen?
- Ehdottomasti mustan, valkoinen mies ei kanna.

Tätien keskustelun opetus oli miehen aiheuttama mustasukkaisuus. Toinen sisaruksista olisi ollut mieleisempi valinta oman valinnan sairastumisen jälkeen. Se oli raastava kokemus, kun mies tietoisesti käyttäytyi kuin vanha höpsö. Pelin vihelsi poikki sanonta.
- Ei pidä hullun kirveessä vartta jatkaa. Sen tehtävän ottavat ylimieliset lainlaatijat ja -vahvistajat. Jäätteenmäki, Vanhanen ja Wallin puolustivat tekemisiään harhaanjohtamisesta. Soini totuudentorvena puhuu harhauttajien hallituksesta. Stiller keskusteluttaa valheista tietovajeina. Niiden pohjalta voi toimia mieleisellään tavalla. EVVK . Sjutton också. Kuinka 7:n vuoden opiskelun jälkeen kukaan ei ollut kysynyt:
- Hur står det till? Tästä alkoi seitsämästoista elämänkevääni.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Laulu ilman sanoja

But, no word

Kuuntelen venäjäksi, kuinka kaunista. Teen pikavisiitin lapsuuden kukkaniityille ilmojen halki. Ei ole aikaa tervehtiä ketään eikä mennä sisälle. Avainta ei ole mukana. Jätin sen kynnysmaton alle, että tielle asti näkyy. Varmuuden vuoksi se on siirretty katseilta piiloon ja kävijät kulkevat ikkunasta sisälle omalla luvalla. Muistan viimeisen käynnin vanhempieni kanssa. Äidin selviäminen huolestutti. Lähetin hänelle kortillisen sydämiä vastasen varalle. Huomenna kaikki olisi toisin.

Lupasin elää kuluvan kirkkovuoden tapahtumineen. Se on mahdotonta. Vaikka minulla on unohtamisen taito, palaavat kirkkovuoden maallistumisen muistot sekoittaen rytmin. Joulurauhanjulistus ei ollut medialle tuttu. Tähti oli syttynyt, saanut nobelpalkinnon  ja hänen kiireiden kertaamiseen tarvittiin ohjelmanmuutos. Eikä ole palattu 2000 -vuotiseen perinteeseen. Vuoden kuluttua kaikki on mediaverolle pantava. Se aiheuttaa tungoksen sinne, mihin pitää lähteä verollepantavaksi. 
Oikeastaan on siirrytty luostariaikaan, noudattavathan vihreät naimalakkoa. Sitten paljastuu lakkorikkuri, joka ilmoittaa tulleensa raskaaksi lakon aikana. Lähden tänään ja toivon olevani kotona Marian ilmestymispäivänä. Siirrytään kesäaikaan, otetaan tunti pois. Laatuajasta tunti pois ei houkuttele jäämään. Palaan tähän syksyllä kun tunti annetaan takaisin.

Miksi olen täpinöissä tänään, johtuu maanantaina luvatusta kirjeestä. Heräsin Huvikummussa kaksi vuotta sitten omaan huutoon. Etiäinen tökki kylkeen ja nyt etiäisen ilmoitus pannaan täytäntöön. Tämän pidemmälle ei kirkkovuosi ole kulunut. Päivistä en tiedä mitään. Menossa on Wallinin piinaviikot, vaikka kissa elää kiitoksella, koira pään silityksellä. 
- Voi, pientä. Jokainen on pessyt kätensä Wallinin tekemistä päätöksistä. Sjutton också. Sen löysin sanakirjasta kielipoliittisista syistä. Suomeksi ihailua ilmaiseva: Hitto soikoon kuin halleluja.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Käääk ja sjutton också

Viimeisen kerran tässä elämässä katson poliittista keskustelua viestintäviraston perimällä maksulla. Työelämässä ei ollut aikaa seurata päivälähetyksiä. Silloin oli ohjelmakatkos, kun ei ollut katsojia. Tulin työstä myöhään kotiin eikä heti voinut kaatua sänkyyn. Kupla oli illan ohjelma. Sopivaa katsottavaa, kun ei tarvinnut olla mieltä puolesta eikä vastaan. Kupla kertoi amerikkalaisesta perheestä, jota musta miespalvelija piti kasassa.

Niillä 200 etuoikeutetulla oli tilaisuus äänestää Wallinin puolesta. Poissa oli kuitenkin 44 ja riitävä määrä äänesti luottamuksen puolesta. Kamera tallensi onnellisen tilanteen äänestyksen jälkeen. Myötätunnon ilmaisuna naiset silittelivät Wallinin hihaa sanakirjaan lisätyillä huudahtuksilla ihaillen.
- Käääk.
- Sjutton också.

Jos kaikki eivät ole samaa mieltä, lupaa Katainen ryhtyä tositoimiin Suomi-neidon rauhoittamiseksi tekemällä veronkorotuksia ja leikkauksia. Muuten saa maistaa omaa lääkettään oikein isän kädestä. Näillä mennään, kieli uudistuu sanoilla uusin ääntämismenetelmin.

Puutikkaat (ptkkt), se on helppoa, kun osaa

Lauluyhtye Rajaton - Oravan laulu

Miesten vuorolla viimeksi kuuntelin Oravan laulua. Tänään sen esittää lauluyhtye Rajaton. Tässä välillä löysin enkeliäänisen Vitas'in ja pienen taustabändin. Konserttia varten ei roudata monta rekallista rekvisiittaa. Siinä on lavan ja yleisön haltuunotto. PS on pieni näyte suomalaisesta maailman valloituksesta. Puolen tunnin onni vain, jos onnesta puhutaan. Politiikka saa turhan paljon mediaverolla tuotettua aikaa. Senkin voisi viedä maksullisille kanaville. Kuka haluaa politiikkaa, maksakoon siitä rahaa poliitikkojen politiikan tekoon. Se säästäisi veronmaksajien taakkaa veronkorotuksista ja muista leikkauksista. Politiikka on ollut kunnan ja valtion toimenpiteitä kuntalaisten palvelujen järjestämisessä. 

1991 törmäsin kunnan sosiaalijohtajaan, joka kohdisti kaikki toimenpiteet oman osansa kartuttamiseen. Kysyin kunnan sosiaalipolitiikasta. Piilojehovana hän sanoi minua tietokonevirheeksi eikä kunta harjoita puoluepolitiikkaa. Siinä taustat harhaoppina, joiden läpi piti tunkea joka päivä. Se oli alkua kehittyvien maakuntien Suomelle. Keskusta on oppositiossa ja kuntauudistus puskee päälle. Kaksisataa kansanedustajaa esiintyy Pääkallonpaikalla äänellään huutajina värinsä mukaan. 
Muuta punaista ei ole minussa kuin ferrarinpunaisuus. Hyydyin tietokoneen ääressä lähtöruutuun kuin Kimi Räikkönen formulakisoissa. Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden. Vastakkainasettelunaika on ohi. Unohtaminen on taitolaji, kun muistaa unohtaa turhan syyllisyyden.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Sika syö eväät

Jo on aikoihin eletty. Säästöpossu on muuttunut kultapossukerholaisten etuoikeudeksi syöttää lapsille pajunköyttä. Säästäminen ei kannata kuin nukkumalla. Siitä sanotaan, että panisi kuin rahaa pankkiin entisenä aikana. Nukkumisen armolahjaksi nimennyt odottaa kissan lailla hiiren juoksemista suoraan suuhun. Pankin maksama korko ei riitä  inflaation syömän loven korvaamiseen.   

Vapaaehtoistyössä on käytössä Rudolf Steinerin sosiaalinen peruslaki. Toimeentulo ei perustu omiin saavutuksiin, vaan mitä saamme yhteisössä aikaan. Kukaan ei kavalla yhteisiä rahoja. Kummitoiminnassa on kummisedät keränneet rahaa yhteiseen hyvään vedoten itselleen. Yhteiskunta ei tee mitään, päinvastoin omistajaohjauksessa on rahaleikissä mukana.

Hippo on minun rahalipas. Lapsi soittaa pankista hätäkeskukseen.
- Pikku-Hippo on sairastunut. Lähettäkää ambulanssi heti tänne pankkiin. Lapsi leikki syövän pois. Hippo joutui varaston hyllylle. Pyysin sitä käyttöön saadessani elämän vaikeassa tilanteessa sijoituspaikan  hoitopöydäälle. Näky on elävänä edessä. Ruohonsyöjät ylittävät joen törmän korkealta kohdalta. Moni tulee tallatuksi kuoliaaksi. Krokotiilillä on runsauden pula. Virtahepo tulee hätiin, ryöstää ruohonsyöjiä krokotiilin kidasta ja syö itse kuolleen ruohonsyöjän. Se on virtahevolta odottamatonta toimintaa. Onhan se itsekin ruohonsyöjä.
Voi, teitä porsaita.
- Äiti, porsas on sian lapsi. Työ tekijäänsä kiittää. Millään ei ole enää mitään väliä. Kuka sen kertoisi päättäjille, jotka puhuvat toista, vaikka tietävät tarkoittavansa toista. Itse poistuvat kultaisten kädenpuristusten jälkeen ennenaikaiselle eläkkeelle.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Sydämeni perhe

Sain tänään sähköpostia "Maailman ihanin tyttö" -kirjan ystävänä. Kuuntelen välikysymystelevisokeskustelua "kotihoidontuen leikkauksista". Kukaan kansanedustajista ei edusta sydämeni perhettä. Maailman ihanin tyttö -kirja voisi olla käsikirjana asioistamme päättäjille ja lainlaatijoille. Mikä on huostaanotetun lapsen tie selvitä lastenkotilapsuudesta. Se ei ole lapsen syy, jos turvallinen koti puuttuu. Näenkin että avoin yhteiskunta on laatinut sellaiset pelisäännöt, joita on aina noudatettu suljetussa yhteiskunnassa. 

Lähettäisin kaikki edustajat kuuntelemaan Miina Savolaisen luentoa sosiaali-pedagogisesta työstä. Suurella osalla perheistä on mahdollisuus huolehtia lapsistaan. Ne 17 000 huostaanotettua lasta ovat poliitikkojen pompoteltavina. 
Sain tilaisuuden osallistua Voimauttavan valokuvan perusteet -kurssille. Ennen kurssia valokuvien järjestäminen oli voimauttavaa. Kaikki löysivät paikkansa ydinperheessä. Sitten alkaa tapahtua, sisaren kuolema, sisarenpojan kuolema ovat puhutelleet minua. On järjestettävä kuvat uudella tavalla. Kuollut sisar saa meistä kahdeksasta ensimmäisenä "Maailman ihanin tyttö ja sisko" -statuksen. Se ei ollut siskon syy, kuinka vanha leski menetteli perimänsä omaisuuden kanssa. On ollut pesäntyhjentäjät, että tapahtuu onnin tahto.

Sydämeni perhe ei sido ketään väkisin. Sydämeeni joulun teen ja poliitikot menevät omia teitään. Uutiset on peruttu välikysymyskeskustelun aikana. Voin ne tekstitettynä lukea ruudun yläreunasta. Naisen puhuva pää kertoo omista lapsenhoitojärjestelyistä. Korvissa särähtää malliesimerkit puhujanpaikalta.

On pakko palata alkutekijöihin. 5-vuotias jää kotiin avaimenvahdiksi, että ekaluokkalainen pääsee sisälle koulupäivän loputtua. Illalla on talonmies ovenpielessä odottamassa työstäpalaamistani. 
- Tytöt ovat tehneet sitä ja tätä pahaa päivän aikana, hän nuivana sössöttää.
- Pitää viedä pennut putkaan päiväksi, että herra talonmies saa juopotella rauhassa isännän kanssa. Sen jälkeen ei tullut lapsista valituksia. Isännästä oli enemmän huolta, kun oli sammunut eikä ollut kotiin tulijaksi. Geenipankilla oli omat lapsuudentraumansa enkä ryhtynyt hänen terapeutikseen. Joku sen salli lainaamalla rahaa juomiseen. Meidän yhteiselo oli tuhoontuomittu. Kävin töissä enkä ollut tietoinen kaikista vaiheista. Tytöt rikkoivat kuliisit.
- Jos tuosta ukosta et pääse eroon, me lähdemme lastenkotiin. Silloin oli tehtävä päätös ja haettava asuntoa meille kolmelle. Minusta tuli eronnut nainen, uhka perheellisille naisille, jotka vahtivat miehiään. Tässä on koko perhehelvetin alku ja loppu. 

Toinen toistaan kovaäänisempiä huutaa asiantuntijoina lasten kotihoidosta, rahasta, naisten työssäkäymisestä. Syntyvyys pitäisi saada nousuun, mutta yksilöllinen urakiito on esteenä hankkia lapsia. Poliittisten perheiden kautta ei Suomen väkiluku lisäänny. Niissä perheissä on paljon lapsia, joissa annetaan lapselle oma arvonsa. Ei vaadita toteuttamaan omia keskenjääneitä suuria suunnitelmia. Näiden vanhempien parissa teen vapaaehtoistyötäni iloisin mielin. Sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää. Sydämeni perheenjäsenet ovat lisääntyneet suvuttomasti. Ilman sulhasia, ilman sukulaisia. Siitä pikku-Heikki oli huolissaan, kun kaikki kylän kollit kertoivat käyvänsä luonani Syntisenlaulunmaassa.

Vilkaisen eduskuntaan. Paikallaanpuhuva nainen puristelee sormiaan miehen selän takana. Onko hän ruvennut letittämään miehen tukkaa, välähtää mielessä. Intiaaninimenä koko eduskunta "Letittää tuulen" keskustellessaan säästöistä lapsiperheissä. On, on ne sellaiset pelisäännöt.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kolmelle harpulle ja continuolle



Basso continuo päivän rytmiksi






Kotimatka

Olen varautunut, mukanakin laulaa saa.

 
Tulkaa veden äärelle heinäkuussa 2012!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Aamuvoimistelu

Massojen aamuvoimisteluun Kiinassa saa osallistua liittymällä joukon jatkoksi puiston ohi kulkiessaan. Olisipa se mahdollista meilläkin. Kesäaamuna oikaisin puiston läpi linja-autoasemalle mennessäni. Puisto oli tyhjä näkyvistä ihmisistä. Edestä lähestyy mies suoraan kohti. Olen melkein paniikissa. Jatkanko matkaa vai vaihdanko suuntaa?

Nämä ovat niitä takaumia Helsingin yössä kesätyöstä palatessa. Joka iltavuorosta paluumatka keskiyöllä oli selviytymiskerta. Autot pysähtyivät kohdalle kulkiessani jalkakäytävällä oikeata puolta. Vaihdoin vasemmalle, olihan auton mentävä kulkusuuntaansa, ja sain jatkaa matkaa. Pahimmat olivat poikajoukot, jotka vaihtoivat kadun puolta ja tulivat kohti. Tiukensin otetta sateensuojasta, jos tulevat liian liki, olen puolustusvalmiudessa. Joskus lyönti osui korvalle. Päällekarkaajat katsoivat parhaaksi jättää rauhaan. Minusta ei tullut kutsumushuoraa eikä käyttökorvauksen perijää. Olin kesätyössä Töölönrannan kesäkahvilassa.

Silmissä sumenee tyhjässä puistossa. Olen ottamassa jalat alleni, kun samassa toinen mies ilmestyy pakoreitille. Hän ojentaa jehovantodistajien lehtisen ja jatkaa matkaa. Ei vaihdeta sanaakaan, toinen mies on häipynyt näköpiiristä. Jatkoin matkaa bussille ja sydämensyke tasaantui vähitellen.
Aamuvoimistelussa on minulla oma osuuteni. Ryhmän pienentyessä ei enää osallistuta puistojumppaan, vaan sovitaan tapaamisesta sisätiloissa. Koulutuspäivillä jumpat vaihtuivat varattuihin hotellihuoneisiin, kotona makuukamareihin. Näin joku konsultti luennoi kiinalaisen aamuvoimistelun historiaa yhdistystoiminnan pohjaksi. 
Hämääntyi huomautuksestani pienryhmän koosta. Yhdistys on kuin puistojumppa, saa osallistua tai olla osallistumatta. Poissaolosta ei tarvitse ilmoittaa. Toimiva johtoryhmä kokoontuu nimettynä ollakseen päätösvaltainen. He voivat tehdä omistajaohjauksessa rahakkaita ratkaisuja. 

Nyt ministerin silmät ovat avautuneet ja kuusi hallituksenjäsentä erotetaan. Kaikki tähän asti asianosaiset vaativat maksettuja bonuksia takaisin. He ovat olleet tietoisia asiasta, mutta saaneet samalla itsekin osallistumispalkkioita osallistumattomina kokouksiin. Kuitataan julkisuus.
- On sellaiset pelisäännöt. Suomi-neidolla on luottamuspula sinne ja tänne enkä enää osallistu massatapahtumiin.

Paremmin ei ole opittuani nukkumaan sängyssä. Pääministeri änkee kotiini radiokanavia pitkin ajalla ajattomalla. Annan palautteen Ylelle.
- Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi. Meitä oli koko aamuhartausseurakunta samaa mieltä. Nadjan huoneessa käsitellään mediahuoraa. Avaan The Bookin ja katson kuvaa syntisestä naisesta kaivolla. Luen Uuden Testamentin kuvaan liittyvän tekstin. (Loppulauseen kirjoitan kuunneltuani radiojumalanpalveluksen Olarin kirkosta.)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Tuli päivä, jota en osannut odottaa

Mummuks tahtomine

Tule viäl semne aamu,
ko mää herä ilman kello oikke aikasi,
keitän ittelän kaffet, polje Monarkin kans kaupunkil,
ole oven taka vartomas ko L. Lehtose Leninkiliikke
myyjäfrouva tule töihi, päästä munt sisäl,
autta valikoittema heijän *suurimma,
vaalianpunasimma puolpuntisimma aluhousu,
Aurjoenfärisek kunnolliset tukisuka,
ja merinovillasep polvelämmittime,
naapurkaupast peessik kenkä
ja paffilaatikoruskia poplar.

Mä haise eukalyptukselt,
viäm pal tila takapenkil,
hymyilen ko suamempystykorva,
mut kiältäyryn kaikest,
sano: emmä muist,
emmä jaks,
emmä ol ikä ennenkä,
ko mää olen tottunu juur näi.
Enkä meina pualtvuassatta orotta.

Heli Laaksonen

Mummot keskustelevat mummoudesta, paljon ovat nähneet muutoksia elämänsä aikana. Kirjoitan *tämän muistaakseni myöhemmin, mitä en kirjoita tänään näkyviin. Sanon vain: emmä muist, emmä jaks, emmä ol ikä ennenkä, ko mää olen tottunu juur näi.
Eikä sitä tarvitse enää puoltavuosisataa odottaa.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Tosi kuin vesi ja pitää kuin seula

- Jaksatko sinä?
- Älä kysy: Jaksatko? Minä jaksan jos haluan. 
Viime päivinä olen ollut haluton seuraamaan päivän puheenaiheita. Nehän noudattavat samaa kaavaa kuin lähtiessäni oppikouluun vieraalle paikkakunnalle. Haluttomuus on tehnyt minut  välinpitämättömäksi ympärillä vellovista asioista. Kenenkään kehuminen menestyksestään ei voi vähemmän kiinnostaa. 
- Ei liikuta pennin vertaa, mitä olet puuhannut ja saanut etuutta itsellesi viekkaudella ja vääryydellä. Meillä ei ole kaikki hyvin.

- Kenellä ei ole hyvin? Saat kuulla pienen tytön sairastumisesta syöpään. Se lisäsi vettä myllyyn ryhtyä parantajaksi rukouksen voimalla. Kun voin sanoa lapsen parantuneen, otat siitä pisteet itsellesi rukouksenvoimasta. Omassa elämässäsi et kuitenkaan ole parantunut. Minulle lupaat taivasosuuden vanhempieni omaishoitamisesta. 

Löysin motivaation avainkehän deprivaation merkitystä etsiessäni. On ollut hyvä halu tehdä sitä, mitä olen tehnyt. Epäluottamusta on ollut enemmän kuin luottamuksen edellytyksiä. Tavoite tavoitteelta olen edennyt päämäärää kohti. Asenne ratkaisee ja asennevammaisia olen kopauttanut avaamalla heidän silmänsä näkemään halkoja omissa silmissä. 

Avainkehä umpeutuu ja työ jatkuu kentällä. Onneksi nuoret ovat oma-aloitteisia opiskelussaan ja työssään, ettei minun ole tarvinnut heidän puolesta kerätä irtopisteitä arveluttavilla teoilla. Sitä olen aina teroittanut, että omat ansiot riittävät. Johtajat ovat aina käyttäneet oikeuttaan nuoriin, kokemattomiin tyttöihin. Pankinjohtajan viisaus asioida netin välityksellä saman pankkiryhmän pankissa vieraalla paikkakunnalla.
- Vieraissa käyminen maksaa. Kohta kuuluu kummia. Pankinjohtaja saattaa raskaaksi oman tyttärensä ikäisen kesäapulaisen. Pankinjohtajan perhe muuttaa pois paikkakunnalta. Muotokuva pankkineuvoksen arvosta kertoo pankin seinällä inhimillisen tarinan pankinjohtajan taloustaidoista. Sitä saan kuulla kaikista tuuteista palkitsemisjärjestelmiä puitaessa. 

Motivaation avaimet on hukassa tänä päivänä. "Antaessaan saa" toteutuu kohdallani aina uudelleen. Jos näin ei käy on aika vaihtaa leiriä, en ryhdy vapaaehtoiseksi rauhan välikappaleeksi muistinsa menettäneelle komukille. Kukaan tähän asti ei ole uskaltanut sanoa, ettei keisarilla ole uusia eikä vanhoja vaatteita. On ihan ilkialaston ja odottaa päivää jolloin lääkäri sen joutuu toteamaan.

Memory of Caruso

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pigtails

Perimmäisten kysymysten äärelle päädyn Vitas - Pigtails -videota kuunnellessani. Pigtails konekielisenä johtaa peruukkien maailmaan. Englantilaisen tuomarin työasuun kuuluu nahkaperuukki. Amadeuksen peruukki kuuluu rokokooaikaan.

Kouluaikaan liittyy ensimmäiset koskemattomuusloukkaukset. Pojat vetivät letistä ja siinä samalla toinen käsi eksyi rintapieleen. Voi, pienet pojat. Tutkimusmatkoilla kömpelöt kädet etsivät kohdetta. Lääkärinainen ymmärsi yskän. Kaivoi liivistään vanutoppauksen ja antoi seuralaisensa käteen sanoen.
- Saat tätä ihan vapaasti puristella. 
Luokassa poikien jahtaaminen sai tytöt pakenemaan tai puolustautumaan. Sopivasti rehtori pistää päänsä luokan ovesta. Näkee syyllisen tappelijana ja taluttaa korvasta kansliaan.  Kuvahakuna letit johtivat sivuille, joita en halua katsoa.

Ville Silkkitiellä joutuu erilaisten tehtävien eteen. Vuohet rivissä odottavat lypsäjää. Ville ämpäri kädessä ihmettelee tissinkoittoon joutumistaan. Huomaa vihdoin, että lypsäjä oli ehtinyt jo kauas ja hän lypsi lypsettyjä vuohia. Rintaruokinnasta vierotuksen jälkeen poikia kiinnostaa erikoisesti uudet rinnat. Onko vierotus tapahtunut liian aikaisin, että kehittyminen jäi kesken. Loppuelämä kuluu tätä deprivaatiota täyttäessä. Lapsi ei ehtinyt leimautua äitiinsä ja hylkäämistunne seuraa loppuelämän. Terveeksi ihmiseksi kasvaminen jäi kesken.


"Kyllä maailma kotiolot voittaa" on monen menevän miehen motto selitellessä ainaista poissaoloa. Raskaat työt vaativat veronsa. Isillä ei ole aikaa leikkiä lastensa kanssa. Kuka on vastuussa perheestä ja turvallisesta lapsen kasvuympäristöstä?

Kirottu odottaminen

Suomi-neito on ajettu asioiden edelle. En istu odottamassa kuolemantuomion täytäntöönpanoa. Kirotaan olosuhteita, jotka luodaan eduskunnasta käsin. Terveellä maalaisjärjellä osattiin elää talvisodan päättymisen jälkeen ja odottaa jatkosotaa. Mannerheimin päiväkäskyn sotilailleen kuulin eilen Sinisessä Hetkessä 13.3.12 klo 13.13. Suomen Isovanhempien suururakka tuotti konsertin, johon sain osallistua yli tuhatpäisen konserttiyleisön mukana.

Lähtemisen vaikeus yllättää. Pysäkillä on toinenkin lähtijä. Hän osallistui konserttiin tietämättä sen perimmäistä tarkoitusta. Hyvissä ajoin olin perillä, lunastin nimellä varatun lipun ja istuin odottamaan. Kirkko täyttyy ääriään myöten. Vierelle istuu mies ja siinä odotellessa vaihdamme ajatuksia isien sodista.

Yleisö osallistuu yhteiseen Suomalaiseen rukoukseen. Uskallan laulaa täysillä, olihan vieressä lauluäänen omaava mies. Liput poistuvat, tilaisuus kirkossa on päättynyt. Hipaisen edessä seisovan miehen olkapäätä. Kiitän kädestä pitäen, että kelin mukavuus riippuu siitä, kenen vieressä istut. Hän puolestaan kiittää keskustelusta kanssani. Ne ovat niitä keskusteluja, joista olen vaiennut 50 -vuotiaaksi syntyperäni mukaan.

Suomenkieltä käytetään hajuraon leventämiseen ihmisten välille. Lehdessä kirjoitettiin merkittävistä omaishoitajista. Heillä oli laajemmin tunnettu nimi. Annoin palautetta nimellä lisättynä "EI - niin merkittävä omaishoitaja". Sen jälkeen tuli mitätöiminen Ahtisaaren hyväksymässä laissa työhistoriasta. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana toimittu aika ei kerrytä työhistoriaa." Meitä on paljon sodankäyneiden isien omaishoitajina. Minusta tämä laki pitää mitätöidä, sillä tiedän omakohtaisesti jotakin omaishoidosta.

Sotilaskoti tarjosi kahvit. Pyysin vieressä seisovalta mieheltä palvelusta nousta korokkeelle, että leuka yltää tiskin yli. Annoin rahan, jos hän maksaisi ja ojentaisi kahvin ja munkin korkealta. Hän lupasi ja sain juoda ehkä viimeiset Sotilaskodin tarjoamat munkkikahvit ennen lakkauttamista. Harhauduin teistä enkä tiennyt Lahden bussien lähintä pysäkkiä. Kysymällä löysin ja näin bussin juuri menevän ohi. Odotin bussikatoksessa seuraavaa autoa. 
Sama ilkivalta oli sielläkin näkyvissä. Fleksi potkittu rikki, polttojälkiä, sylkemistä ja räkimistä läpinäkyvässä muovissa. Aikuisetko vai keskenkasvuisetko voimansa tunnossa olivat jättäneet jälkensä. Jos kielenhuolto on retuperällä on muukin kotikasvatus jäänyt hunningolle. Ei meidän lapset, vaan ne naapurin kakarat, puolustaa äidit ja isät kersojaan hissin sotkemisen jälkeen. Kukaan ei välitä, eihän meillä ole ulkoista uhkaa eikä vihamiehiä. Riehutaan ihan omassa elinpiirissä, käytetään omankädenoikeutta toisten kustannuksella.

Konserttipäivä kävi voimille ja kolme särkylääkettä rauhoitti loppuillaksi torkkumaan tuolissa. Talvitytön kanssa vaihdan päivän kokemuksia. Koulussa talvisota oli jo luettu ja siirrytty jatkosotaan. Kehoitan sijoittamaan ajan mummon syntymään. Talvitytön syntymää varjosti isosiskon sairastuminen syöpään. Olemme aloittaneet kumpikin yhtä onnettomista olosuhteista kämmenelle mahtuvana myttynä. Minuako saa lyödä syntymästäni? Asioidenhoidolla se tehdään tänä päivänä. Isoisoisien taistelusta kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta Talvityttö saa käydä koulua, tanssia vanhana ja käydä risteilyllä omalla kottoopoistumisluvalla. Koulu, kirkko  ja mummo hyväksyvät poikkeamat tänä päivänä.

Italiankielentaitonen kuuluttaa aamusoiton musiikin "kirottu odottaminen". Herään syvästä unesta tähän päivään. Minulta pyydetään apua rahoittajana. Se oli sydäntäsärkevä pyyntö. Lumen peittämä auto keikkuu jyrkänteen reunalla. Tuttu rahoituksen järjestäjä on pulassa. Papin tytär kertoo opiskelustaan Amerikassa. Tieto ja uni ovat ristiriidassa.
Kuuntelen Topi Lehtipuun laulun; Maledetto sia l'aspetto. Suomennos siitä saa minut yhtymään lauluun "Kirottu odottaminen". Muistikuva juhlapuheesta "Euroopan kulttuurilla on monet kasvot". Säveltaide on tehnyt tehtävänsä.

Maledetto sia l'aspetto

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Radioateljee esitti

Helvetinjumalankone - Berliinistä ja siellä asuvan murhaajan ajatuksista

Pe 9.3.2012 klo 22.05, uusinta su 11.3. klo 13.00
Miten se alkoikaan, jollain tavalla tavattoman ei-romanttisena kirjoituskokoelmana kaupungista, jonka polkupyörällä liikkunut poika nosti maasta ja syventyi historiaan.
Sattumoisin joku polkee katua pitkin ja kertoo
tämän olevan Berliini.
Ja siitä kaikesta varisi, suki, syttyi
helvetillinen värinä ja voihke,
länsimetrossa nostin veitseni valoa vasten
ja sulake kärähti.
Helvetinjumalankone.
Sen minä sain rakennettua ja sen kaapelit osuivat
palavaan öljysuoneen, kivihiililouhokseen, astraalitason
tajuntaan, sellaiseen herkkään hetkeen tytön kanssa, ne löysivät
tuhovoimaisen energian.


Bisnesenkeli on eksyksissä. Onnistuin zu Hause Pflegen -tehtävässä sanan varsinaisessa merkityksessä omaishoidosta, omaisuuden jakamisesta kahdeksaan osaan. Viimeinen palautus on vielä vaiheessa perijän kuoleman jälkeen. Kiirehdin kuuntelemaan sunnuntaista Radioateljeen uusintaa. Olen päättänyt pysyä hereillä koko tunnin ajan. Helvetinjumalankone raksuttaa pääkallonpaikalla. Mitään asia ei ole saatu toimivalle tolalle. Mitä he siellä puuhaavat meidän pään menoksi. Siitä jokainen vastaa valan velvoituksella leivättömän pöydän ääressä.

Vai luuleeko jokainen leivisköistä tilinteonhetkellä selviävänsä vastauksella.
- En kommentoi. Sitä sopii yrittää selittäessään maallista vaellusta, kuinka käytin mä kanteleen. Kyse ei ole minun itkevän huilun helinästä, vaan ihan jokaisen henkilökohtaisesta asioiden hoidosta. Ketään ei ole valittu vasten tahtoaan tehtävään, on ollut halu hallita koko maailman asioita. Sitä saa, mitä tilaa.

Areena korvasi kasetille nauhoitukset omaan käyttöön. Nyt eduskunnan kyselytunnin ääneksi valitsisin Helvetinjumalankoneen. Vielä se ei kuitenkaan ole kuunneltavissa ja kestää vain hetken, kun poistetaan areenalta. Saattohoito on retuperällä Suomessa. Siihen ei riitä edustajilla aikaa järjestää huoltosuhteen loppuaikaa arvokkaaksi ajaksi. Nobel-palkittu tekee tyhjäksi ihmisen elinikäisen oppimisen. Ikä 61/64 vuotta ehdoton ihmisen iäksi. Samalla esittelijä tekee työtänsä elinikäisen oppijan työhistorian mitätöimiseksi omaan yrittämiseensä vedoten. Sinä yrittäjä, maatalousyrittäjä, perhehoitaja ja omaishoitaja et koskaan ole tehnyt työtä, joka kartuttaisi työhistoriaa. Tässä valheessa on eletty, eletään nyt ja huomenna. Helvetinjumalankone on puhunut löytämästään tuhovoimaisesta energiasta.

Jos vielä et tiedä vuoren korkeutta, sinun on palattava mittaamaan se. Ville jätti kenkänsä ja vakuvaaja kameransa vuorelle. Tähän matka päättyi Silkkitiellä.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Lämmöllä erityiskohtelusta

Bisnesenkelin näkökulmasta katson eduskuntaa ylhäältä. Olen saanut erityiskohtelua niin hyvässä kuin pahassa. Jos johtajalta ei muuta edellytetä kuin Roope Ankan pankkiiritaitoja, on tieltä raivattava pois hidasteet, risut ja männynkävyt. Blogger pistää hanttiin ja määrää marssijärjestyksen, kuinka kirjoitan ja mistä kirjoitan. 

Nyt kirjoitan kohdalleni osuneesta valinnasta olla 1. tultuani valituksi. Jos johtaja alkaa levitellä käytävillä minulta saamastaan erityiskohtelusta, pitää se asia oikaista. Minut raivataan pois juuri siitä syystä, kun kuolaaminen ei tuottanut tulosta. Viimeinen arvonmitta on tehnyt minut rukouksen voimalla "rauhasi välikappaleen". Se olisi Nobel-palkinnon mitta palkita rauhasta, kun on vapaaehtoiset ja pakolla rauhan välikappaleeksi joutuneet rahoittajat takaamassa jatkuvuutta.
 
Julkeat silmät ja lempeät katseet ovat vaihdelleet. Julkeat taaksejäänyttä elämää, lempeät katseet seuraavat siunaten tätä päivää. Kuinka tulkitsen vihjaukset, sinusta pidetään huolta. En ole kätkenyt kynttilää vakan alle. Sammutusyrityksestä olen ottanut opikseni ja vaihtanut leiriä.

Katson kotirintaman naisista kertovan dokumentin. Yksi heistä muistaa ulkoa Moskovan rauhan ehdot. Muilta osilta ne on tullut tutuksi vuosien myötä, mutta nyt selvisi, mistä juontaa juurensa avoimessa yhteiskunnassa voimassa olevat suljetun yhteiskunnan säännöt. 
Neuvostoliitto säilytti oikeuden osallistua maamme sisäpolitiikkaan. Neuvostoliitto hajosi eikä Venäjä vaatinut sisäpolitiikan valvontaa jatkosopimuksella. Eduskunta ja hallitus ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä. Heidän häärimisellä on saatu maahan pelisäännöt. Suomi-neito on luovutettava markkinavoimille ja sijoittajille. Kuinka nopeasti meille löytyi piäsnuatikat joka lähtöön; kansakoulussa, oppikoulussa, kunnassa on ollut omat vallankäyttäjänsä. 

Minä ja muut lehtorit oli koulun keittäjän tai vahtimestarin lempisanonta. Minua pöllytti aina koulun rehtori. Ja millähän oikeudella, kysyn vain. Juhani tuli Kurkimäestä junalla odottamaan koulunalkua koulukotiin. Sai odotella lämpimässä. Katson koulukuvasta, kuinka hän seisoo minun takana. Rahakukkaro hävisi, Juhani oli sen ottanut. Koulun talonmies löysi sen halkopinon välistä. Kutsui pannuhuoneeseen antaakseen sen takaisin. Kukkarossa olleet valokuvat muistuttavat ruskettuneina pinon välissä viipymisestä. Juhani häippäsi koulunalun  aikoihin johonkin. Vietti päivänsä pilsneriä siemaillen koulukodin ulkorakennuksen vintillä. Jälkeenpäin kuulin Juhanin joutuneen nuorisovankilaan. Siinä yksi hukattu nuoruus omani lisäksi. 

Palaan tämän päivän sääntöihin. Vaikenin kokemastani 50 -vuotiaaksi. Omaa oikeutta käyttäessään meistä tehtiin rauhan välikappaleita. Se tarkoittaa maksumieheksi joutumista sijoittajille, kunnalle ja yhteiskunnalle. Joku sen sallii. Jäljet pelottavat ei niinkään minua ääneenihmettelijänä kuin SAK:n, AKT:n ja monen muun  järjestön hutunkeittäjiä. 

Kekkosen aika päättyi lääkärien vihdoin uskaltaessa diagnosoida sairaus, ettei presidentti enää ollut kykenevä hoitamaan virkaansa. 
- "Kylläpä tämä tästä" vaihtui "perin onnettomaan aikaan" kaverille kilauttamisen jälkeen. Eduskunta on valittu hoitamaan meidän yhteisiä asioita, mutta vähitellen paljastuu, mitä missukat siellä puuhastelevat. Sauli halusi rajoittaa lakko-oikeutta. Koskaan en ole lakkoillut ja vihreiden naimalakko kertoo lakko-oikeuden tilan. Kuitenkin sieltä paljastuu rikkureita kuin luostariaikaan. Mikään ei ole mitään, miltä sen halutaan näyttävän. 
- Älä tee niin kuin minä teen, tee niin kuin minä opetan. Koko maailma on kaaoksessa ihmis-, huume- ja asekaupoista.

Vieläkin opetan lapsia varomaan namuja tarjoavia setiä. Heitä pitää juosta karkuun. Tästä alkaa tytön tie naiseksi. Suomi-neito on sairastunut sukupuoleltaan. Svea-mamma ja Äiti-Venäjä ovat arvostetumpia sivilisäädyltään. Suomi-neidon itsetunto on murennettu esimerkillä eduskunnasta ja hallituksesta käsin eikä kunta ole jäänyt jälkeen marssijärjestystä laatiessaan.

Sukupolvenvaihdos on kielletty. Olen tehnyt huikean suunnitelman jatkaa vanhempieni jalanjäljissä. Elinkautisen ajan olen ollut toimintakyvytön. Onhan minulla vapaaehtoistyö ja miljoonaperintö. Jossakin vielä tehdään tulevaisuudensuunnitelmia. Odotan uutta tapahtuvaksi. Entistä vaivaa home ja rakennukset korvataan parakeilla. Päivänpolitiikka on itse tarkoitus, Stubb ministerinä näyttäytyy The Voice-pippaloissa. Peruspalveluministerillä ei ole edes paikallaolovelvollisuutta. Liian moni on itse itselleen allekirjoittanut kottoopoistumisluvan kuin koululintsari; omalla luvalla. Suomi-neito tekee itsemurhaa. 
Läpihuutojuttu ja asioiden pitkäjänteinen hoitaminen ovat kaksi eriasiaa.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Häätanhu

 Velka elämälle 

Elonleikkuusta juur olit palannut raukein jaloin.
Joen loimossa kuun näit välkkyvän kuparivyönä.
Veres lämminnä hyrskysi, äiti, elokuun yönä.
Lepäs täyttyvä syys yli metsäin, peltojen, taloin.

Lepäs elokuun yö kuin sallimus maailman yllä.
Se mies oli saapunut toiselta kirkolta asti.
Olit nuori ja uupunut, rakastit palavasti.
Näen, äiti, ne hetket elävästi kyllä.

Yön mentyä heräsit elokuun sunnuntaihin,
kun aittaas paistoi ruskon punainen juova.
Koit aavistaa, mitä olikaan aika tuova,
loit kysyvän katseen vaaleneviin maihin.

Meni viikkoja niin. Yhä selkeni Pohjantähti.
Oli viimeiset kukat jo tappanut armoton halla.
Se mies tuli viimein, puhteella, joulun alla,
tuli niinkuin ennen ja entisin sanoin lähti.

Tinanauha virran peittyi nuoreen jäähän.
Lumi likaiset, martaat pellot harsoonsa kääri.
Joka päivä ken vaieten askareissa hääri?
Joka ilta ken kaivaten katsoi tanhuan päähän?

Oli sydämes mennyt sen nuorukaisen mukaan,
oli vienyt hän sen kuin kerta kerralta ennen.
Tie tummui askeleista viikkojen mennen - 
sen sadoista kulkijoista ei valittus kukaan.

Odoteltuas turhaan iltana muutamana
jokin kuiskasi korvaas: Hän ei kenties palaa . . . 
Jokin kuiskasi: Lapses elää! - Vieras sana
yön oudosti rintaas poltti, ja itkit salaa.

Suli murhees sentään päivään säteilevään.
Oli voimakas sydämes, itkeä voinut et pitkään.
Mitä outoa unta nyt rinnassas sylkytitkään?
Mitä ennustähteä tutkit sen varhaiskevään?

Märät pälvensä huhtikuu teki seinämälle.
Puki vihreys haat. Pojat soitteli leppätorvin.
Elit herkintä kevättäs herkin silmin ja korvin:
olit kohta maksava velkas Elämälle.

Ja kun kukkien runsaudesta jo vaahtosi tuomet
pihan omenapuiden pilvet satoivat lunta,
tuli lihaksi, vereksi, mi äsken unta:
kevätpäivään aukes sun lapsesi silmäluomet.

Kesä, syys meni niin. Meni vuodet. Raukenit multaan.
Levon viileyteen kävit Elämän aurinkohäistä.
Olit täyttänyt lain. Sinun mentyäs silmistä näistä
on Elämä hetkisen säteilevä tultaan.
Kaarlo Sarkia

Tämän runon omistin tärkeälle ihmiselle kauan sitten. Se maksaa kaikkien äitien velat Elämille, joita ei ollut valinnut. Olen itsekin joutunut tähän velkakierteeseen. Nyt kaikki on kuitattu maksetuksi ja kaikki velkojat haudattu eroottiseen hautausmaahan. Ne ovat sijoittajia, jotka ovat vailla perintöosastani muukalaisille hautausmaata.

Suomi-neito on ihmeissään. Vihreät ryhtyvät naimalakkoon saadakseen tahtonsa läpi avioliiton muuttamiseksi toiseksi kuin sen alkuperäinen tarkoitus on ollut. Siinä meni uskottavuus suomalaiseen vihreyteen poliittisena puolueena. Kun naisia on enemmän on miehillä runsaudenpula parin valinnassa. Ehkä olisikin aika säätää moniavioinen avioliitto, että Masalla olisi monta luvallista naista. Ei tarvitsisi miesten kutjailla keskenään. Aina on ollut kimppakivaa naisilla keskenään ja samaa miehillä, mutta että sitä varten pitäisi avioliittolakia muuttaa. Onneksi järki voitti presidentinvaalissa. Sitä paitsi ei järjen vastakohta olekaan tunne vaan tyhmyys, josta on tullut järjenköyhyyttä.

Vanhat miehet virittelivät keskustelua suvun jäsenten lisääntymisestä.
- Kuinka Juholla on poikia, kun hän ei ole naimisissa? Keskeytin puhujan välihuomautuksella. 
- Eikö sanoja enää muista, kuinka lapsia tulee. Naimalla niitä alkuun pannaan enkä halua kuullaa enää moralisointia. Onko se lapsen vika, kuinka on alkunsa saanut?
Minusta tuli moraalinvartija, kun esitin mielipiteeni, että 15 -vuotias on liian nuori sotaleskeksi. Oli lähdettävä voimautumaan "Maailman ihanin tyttö" voimauttavan valokuvankurssille.

Maahanmuutajien tukihenkilöiksi hakeutuneet tunsivat joutuneensa kohteiksi seksuaalisesti. Suojakseni ryhdyin viettämään lopunikäistä ramadania. Se käsittää muutakin mässäilystä pidättäytymistä kuin lankeamista kiusaukseen milloin kenenkin pahan suden houkutellessa Punahilkkaa kiertoteille. 

Suomi-neidon piäsnuatikat ovat menettäneet lisääntymiskykynsä. Johtuuko se vanhempien tietämättömyydestä suvunjatkamisessa. Voi niitä vahingossakin saada aikaan. Siitä on todistuksena  naimalakossa nimellisesti olleen vihreän ministerin raskausilmoitus. Vai olisiko enkeli ollut asialla tai uffoukko Marssin asuttamiseksi.

Ruotsin kuninkaallisilla on historiansa, mutta tämän päivän perheenlisäys on mitä luonnollisin tapahtuma. Englannissa kolmen osapuolen yhteisavioliittossa tuli tungosta ja sai surullisen lopun. Omasta kuninkaallisesta seikkailusta olen saanut nuhteita ennen ja jälkeen jälkikasvua. Amerikkalaisena äitinä tunisialaiselle pojalle en tunne häpeää. On ollut suvutonta lisääntymistä. Ramadanin siunaus työssäni.
- Sine vanha nainen minua hierot. Minun pitäisi hieroa sinua.
Suomalaisena isoäitinä en ole menettänyt arvostustani. Maahanmuuttoviranomaiset pitävät valeavioliittoa ja ulkolaista isoäitiä poliittisena keinona hillitä maahanmuuttoa.

Kings Can Do Everything 2010

Mittarissa asteita +20 tänään 18.3.2012. Henkilöhistoriat vaativat minua opettelemaan venäläiset aakkoset. Vitas ääntää selkeästi kuninkaan kaikkivoipaisuudesta. Muistijäljet johtavat itänaapuriin. Poliittisesti painostettuna en palaa historiaan. Kulttuuri on saanut tämän päivän tulkit. Viihdytään yhdessä laulajaa kuunnellen. Poliitikot herättävä inhorealistisia väristyksiä puhumalla toista tarkoittaen toista. Isojen uudistusten aikana henki pitäisi olla: Suomi on reilu. Raittiuskasvatuksessa sanottiin .
- raitis ja reilu ei horju ei heilu. Tätä odotan poliitikkojen olevan aidosti, ettei meitä ohjata siihen jonoon, josta saa vähän takaisin veronmaksajien rahoista Kela-korvauksena. Siinä on villakoiranydin omistajaohjauksessa.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Isän kädestä

1996
- Kyllä ne ovat viisaita, oli isäni oivallus tulevasta ajasta ahneuden lisääntyessä. 
- Tyhmiä ne ovat, oli vastaukseni sinulle samasta asiasta. Kaksi kautta presidentti ehti vaikuttaa kuolemasi jälkeen. Hänen virkakauteensa minulla ei ole mitään sanottavaa. Presidentintekijät käyttäytyivät samoin kuin Kekkosen tultua vanhuudenhöperöksi. He ottivat vallan omiin käsiinsä ja kahmivat itselleen etuutta enemmän kuin elääkseen tarvitsevat. Se on merkki huonosta hallinnosta. 
- Etpä Ukki-kulta tiennyt, kuinka monta kertaa toivoin sinun käärivän hihasi ja näyttävän asioiden oikean laidan. Nyt olen joutunut selvittämään sen perinnönjaon, josta aina arvelit olevan kysymys, kun kersojen kesken huuto yltyi sietämättömäksi. Sait kuitenkin 90 -vuotispäiväsi varustettuna ansiomerkillä "maailman paras isä". Kuoltua en pyytänyt valkoisten veteraaniveljien lupaamaa havuseppelettä haudalle. Tolkku se pitää olla kerjätessäkin.

Sininen hetki 2012.3.13
muistaa talvisodan päättymistä jo viidennessä polvessa omassa henkilöhistoriassa.
Kertokaa lapsenlapsille lauluin, himmetä ei muisto koskaan saa.


1961
Vanhempien kunnioituksesta on neljääs ukkaasi. Se on ehdoton. Muut piäsnuatikat esivallasta lähtien ovat 4. ukkaasin selitysosan varassa. Kuri sodassa, koulussa ja työpaikoilla on ryöstäytynyt käsistä. Synnynnäinen auktoriteetti tuntee oman arvonsa, vastaa teoistaan eikä kiusaa "alempiarvoista". Avioliitton kautta tasa-arvoa yritetään teroittaa. Siitä kutjailusta ei synny lapsia, mikä on avioliiton tarkoitus. Kapulla oli oma strategiansa hallitsijoiden perimän tervehdyttämiseksi. Neuvoi prinsessoja heittäytymään satamajätkäseikkailuun. Tuloksena kaksi omillaan toimeentulevaa tytärtä. Jälkikasvusta olen onnellinen, vaikka en pysty estämään elämäntuomia vastuksia. Viisas oppii kaikilta, mutta kaikkitietävän ojennus on ollut hullutusta ja vallankäyttöä.


On edessäin uusi tie

Mennyttä peilaten

Kansainvälisenä naistenpäivänä 2012 peilaan mennyttä elämää ennen tultuani kuvatuksi The Bookin sivulle. Onneksi Uudessa Testamentissä on suomennos, jos kuka omalla äidinkielellä mitään enää haluaa lukea tai ymmärtää lukemaansa. Hilkka Ahde on AKT:n syntipukki. En tunne taustoja, joten katson naisenkuvaa valokuvaajan silmin The Bookin sivulta "kohtaaminen kaivolla".

Eduskunnan edunvalvoja sen minulle julisti Lahden kadulla aikaisin aamulla auringon paistaessa täydeltä terältä meille molemmille. Sanoja sairauslomaalla, minä matkalla terveyskeskukseen kysymään.
- Mikä minulle on tullut?

Nämä ovat niitä kohtaamisia yllättävissä tilanteissa. Olenkin vaihtanut leiriä samaistumalla lättisyntyiseen laulajaan. On 3 -kymppinen, jolla on vielä isoisä ja isä elossa. Minulla ei ollut sitä onnea elää isoisän eläessä kuin 7 ensimmäistä ikävuotta. Hän oli kuitenkin vierihoitajani, kun isä oli sodassa ja äiti tarvitsi lapsenvahtia kahdelle vanhemmalle ja vastasyntyneelle. 
Isän sain pitää 60 vuotta, olla hänen hoitajansa 10 viimeistä vuotta. Kuva on vuodelta 1993. Olemme Viitakossa seurakunnan leirillä. Minua arvostettiin kuin profeetta omalla maalla. Tämä kuva osoittaa, että elimme sovussa. Jos meillä olisi ollut mikki kädessä, olisimme esittäneet duettoja kuin Isoisä ja Vitas. Isä veisasi virsiä odottaessaan, että kylä kaikui. Naapurin vanhat ukot antoivat aihetta, että olin heidän viihdyttäjänsä. Vastasin isän mustasukkaisiin epäilyihin.
- Ettäkö minä olisin naapurissa huoraamassa. Minulla ei ollut mitään tekoa isän naapurien kanssa. Tämän ajan voin peilaamalla järjestää uudelleen. Komukkina maailmaa kiertävä kansakoulunopettaja pistää esittelijän asialle keppikeiton tarjoilijana.
Koulutusrahastoa koskeva laki säästää tutkinnon suorittaneen stipendin (n.330 €) maksamisessa tekosyillä.
- Ikä ehdoton 61/64 vuotta, työhistoria yhtä ehdoton: Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana toimittu aika EI kerrytä työhistoriaa.

Tämä on minun kansainvälisen naistenpäivän teema Suomesta. 
- Kerro, kerro kuvastin, mikä on naisen paikka ja arvostus kansainvälisesti. 

Vitas - Mama

Vitas - Ave Maria

Mikä on nainen konekielellä: Poliittinen määritelmä.
- Nainen on osa demokratiaa, jonka on ensin taisteltava äänioikeutta ja sitten saada valtaa. 
Kirkkovuodessa tervehditään ensiksi Mariaa ja sen jälkeen vietetään äitienpäivää. 

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Eipä tökitä, kun ei tunneta


Sininen hetki 13.3.12 klo 13.13
Himmetä ei muisto koskaan saa.


maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ake, Make, Pera ja Mä

Hector - usko mitä haluat
Jokainen tekee pukkihyppynsä aikanaan.

José Carreras Gala 1997

Pamautettu paperipussi

 Kuvahakuna olen hämmästynyt löydöstäni. The Bookin sivulla on uskottavampi kuva syntisestä naisesta, jota Jeesus ohjeistaa. AKT ei tunne omaa arvoansa eikä anna arvoa varsinkaan naiselle. Munalisällä on munalisäarvo, varsinkin missä kaksi tai kolme kokoontuu. Mielenkiintoista!


Terve, Ville! Viimeinen osa Silkkitietä on katsomatta. On ollut muita kiireitä. Viimeksi olit kusessa, kuinka se sanotaan tatzkistaniksi, siihen tarvitsit tulkin apua. Poikki, ehkä kuvaamisen katkaiseminen ratkaisi asian ja jatkoit matkaa.

Olen alkutekijöissä. Aika on ajanut ohitseni. Ikäiseni nainen on syrjäytetty sivuraiteille odottamaan noutajaa. Sitä ennen tulevan ajan eläkkeestä leikataan varhennusvähennys hamaan kuolemaan asti. Uusia leikkauksia on tulossa kattamaan ylivelkaantuminen. Uskotellaan, että kreikkalaiset ovat syyllisiä tuhlaukseen. Tosiasiassa pankit etsivät omille kupruilleen rahoittajia. Julma jumala toimii omilla pelisäännöillään. Sanoudun irti kaikesta tästä Rudolf Steinerin peruslain suomalla mandaatilla. Projektin muuntaminen vapaaehtoistyöhön on bisnesenkelin pelastus.

Olen vapaa tulemaan ja menemään tuulien teitä. Enää en palaa pamautettuna paperipussina matkan jälkeen. Ei ole ollut minun juttuni koluta yhdistysten järjestämiä koulutuspäiviä kirjanpidossa näkyvänä verovähennyksenä. Tutkija on nähnyt metsän omistuksessa saman verokikkailun. Yhteiskuntajärjestys on uuden edessä. Ministerit ovat aloittaneet esittäytymisensä viihteellä ennen varsinaista manuaalisen leimasimen käyttöä. 

Sodassa oli toivomus.
- Kunpa teitä olisi paljon tykinruuaksi. Nyt on toinen ääripää ratkaisua vailla.
- Vie kotiin, on päivystys tulossa. Sairaala on täynnä. 
"Meitä" on liian paljon "Heidän" mielestään.
En enää vienyt. Isäni kidutettiin kuoliaakski. Eihän ennen voi kruunata uutta kuningatarta, vanha kuningas on julistettava kuolleeksi. Näin on käynyt minun kuninkaalle. AKT on kuohuntavaiheessa. Putin on Venäjän presidentti. Aika näyttää, ketä uskottaisiin. Tuomiojalla on näkemyksensä luottamuksen horjumisesta.

Ovi aukeaa ja oviaukossa seisoo tyttö ja poika keskenkasvuisina. 
Unen symboli: Ovi
Ovi on ennen kaikkea mahdollisuuden symboli. Jos se on lukossa, sinun on etsittävä sen avain. Jos se on auki, pidä huolta siitä ettet menetä loistavaa tilaisuutta. 
- Anteeksi keskeytys. Missä on vessa?
- Tuolla käytävän päässä. 
- Niin kaukana. Milloinka lähtee Outokumpuun linja-auto?
- Katson netistä. 
Liukenen vähin äänin lähtöselvityksestä ulos. Jäi kiitokset puolitiehen, kun jollakin on hätä!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Valkoinen peura

Ihmisen anatomisista kuvista on luustokartta mieluisin. Siinä on ihmisen selkäranka, mitä nyt selkärangalla tarkoitetaan. Tämän päivän ihmistä vaivaa selkärangattomuus. Nuorista puhutaan vanukkaina ja lapamatoina. Se kertoo nimittelijän omasta mielikuvasta itsestään. 

Norjassa on viimeinen puhtaasti geneettinen tunturipeura. Ne ovat tämän päivän vaeltajat etsiessään uusia, koskemattomia asuinalueita laiduntamista ja lisääntymistä varten. Samaistun suojaväritykseltäni syntymäpaikkaani. Valkoinen valta näki meidät punaisina köyhän syntyperän mukaan. Olimme kuitenkin miljonäärejä, joskin se realisoitui vasta isän kuoleman jälkeen rahallisesti miljoonaperinnöksi mummonmarkkoina. Tämä on huikea tarina Vihtaniemen ensimmäiselle ja viimeiselle valkolakille. Se on minun itseisarvoni tulla verkkokirjoitustaitoiseksi varhennetuksi vanhukseksi. Hevosen ikä katsotaan hampaista, petäjästä lasketaan vuosirenkaat. Rudolf Steiner kirjoittaa sosiaalisen peruslain vapaaehtoistyön pohjaksi. 

Ruotsin prinsessa on tietämätön, mikä häntä odottaa. Suomen tasavallan presidenttipari ryhtyi leikkiin ja kesti sen loppuun asti. Presidentintekijöiden rahankeruuseen ja juontokeikkoihin en osallistunut. Pidin kiinni äänestäni ja kävin sen kirjoittamassa äänestyslippuun annetun ohjeen mukaan. Olen tehnyt parhaani. Uutisissa eletään jo poliittisesti koko presidenttikauden 6 vuotta tässä ja nyt. Minun rauha on palannut tunturipeuran  luottamuksella, vaikka pedot eivät ole kuolleet sukupuuttoon. Tästäkö on kyse ihmisten elämän kurjistamisessa? Tunturipeura on viisaampi kuin valkoinen mies halutessaan kaikkea yli oman tarpeen.