keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Lumienkeleitä

Hector - Lumi teki enkelin eteiseen +Lyrics

Tyttö katsoi rannalta kuinka mustaa (1991 - 2003)

Juojärven vesi oli mustaa kuin aikakin vuodesta 1991 vuoteen 2003. Vesi vanhin voitehista on pantu kortille. Jätevettä lasketaan surutta Itämereen ja Juojärveen. Lokapojat keksivät liikeidean, joka kääntyikin itseään vastaan. Minun jätevesijärjestelmällä varustettu uimakoppi, uimapuvun vaihtosuoja, on JäteKukon silmälläpidon kohde. Ennen kuin kukko kolmesti laulaa, minä kiellän käyttäneeni uimakoppia useammin kuin kerran vuoden 2003 jälkeen. Intrum Justitia ei tunne tapausta, vaan perii perittäväksi annetun jätemaksun Tiekimpan osakkaana. 

Huomenna on penkkariajelupäivä. Minulle on langennut arpa olla Vihtaniemen ensimmäinen ja viimeinen penkkariajelulla käynyt. Tuusniemellä jäljet pelottavat ajeluttamisesta.
- Sennii kahmuran olivat ottaneet kuletellakseen, voihki Marj Vuoreinen kuultuaan jalattoman Pitäjäneuvoksen muilutusajelutuksesta. Anaski on saanut nimikkokadun, setäni Juho Taavetti muistolaatan isovanhempien hautakiveen. Lapsuuskodin lipputangossa on liehunut Tirkkosen sukuviiri vuodesta 1996 lähtien. Lionsit ikuistavat hautausmaan muistomerkkeihin nimensä nälkään, vainoihin kuolleiden joukkohaudalla. Muistan enemmän haudattuja kuin lionsien hyviä tekoja.

13.12.2014 Tuusniemen Joulu 2014 muistaa tähän asti. Minä muistan tästä eteenpäin, mitä virkamiehet eivät muista tehneensä. Kirkkokin ehkä hajoaa osiin, kristillisiin ja ei-kristillisiin yhteisöihin. Olen ollut edelläkävi. Minut on siirretty "muuhun uskonnolliseen yhteisöön" pois silmistä ja pois sydämistä. Kuolleilla kaikki hyvin.

Ei kommentteja: