perjantai 13. tammikuuta 2012

Taalainmaan hevonen päivän pelastus

Mitähän ottaisin omituisen olon poistamiseksi? Syön yhden hevosen, sitten toisen ja kolmannen. Sain jouluksi suklaahevosia, unohdin ja sitten hevosista tuli päivän pelastus. Säästän loput tulevien päivien varalle.

Tarvitsen asiantuntija apua. Kaikki päivät eivät ole 13. päivä ja perjantai, voi lopputulos kuitenkin kääntyä minua vastaan. Kun olen tilannut työn, 13. päivän kutsumaton haltijakummi kuiskuttaa asiantuntijaa toimimaan minua vastaan. Loppullisen sukupolvenvaihdoksen käytännöntoteutus estyi, kun sijoittajat enemmistöpäätöksellä varasivat meidän rannan Guggenheimikseen. Vuosikaudet ovat pitäneet minua pihdeissään maksattamalla tekaistuja maksuja.

Sitä ennen sai isäni kokea tyttärensä kuoleman jälkeen joutuneensa asumaan tuikituntemattoman Onnin omistamassa kuolinpesänkuolinpesässä. Eikä pesänselvitys tapahtunut Onnin kuoleman jälkeen laillisessa järjestyksessä. Pesänhoitaja on omasta aloitteestaan vierittänyt syyn perheen vaikeuksista perunkirjoituksen toimitustapaan jättää meidät kutsumatta pesänosakkaina. Tekstiviesteillä hän pyytää minua tekemään sitä ja tätä. Uskallan epäillä onko hän täydessä tolkussaan. Asioin vain hänen asiamiehensä välityksellä.

Kolmas tämän päivän murhe on saada yhteys tilatun työn toimittajaan. Ehtona oli maksaa ensiksi, sitten saisin paketin kotiin. Maksoin ja uskoin, etten tarvitsisi reklamoida. Mutta kaksi samanlaista pettymystä ei mene kolmannetta. Mitä opin tästä. En osta sikaa säkissä enkä ole enää aloitteellinen minkään suhteen. 
Maata pitäisi ravistella pohjamutia myöten. Niin kauan kun sodan pitkät varjot pimentävät päivämme, niin kauan ei voida puhua hyvinvoinnista. Oppirahat on maksettava tavalla tai toisella. Konstit on monet niiden perimiseksi.

Nuoret, teidän nyt vuoronne on. Äänestämällä voitte saada muutoksen aikaan nuoren presidentin kautta. Kaikella on aikansa auringon alla. Suomen presidentti on Kekkonen ja hänet valitaan uudelleen joka kuudes vuosi. Hänen jälkeensä he jatkavat kommukkeina, sehän koitui Kekkosenkin kohtaloksi. Lääkäritkin pimenivät ja pitivät sairasta presidenttiä virassa poliittisten perässähiihtäjien eduksi.
Jospa taalainmaan hevosia riittäisi vaaliajan pysyäkseni nahoissani.

Ei kommentteja: