tiistai 31. tammikuuta 2012

Maja erämaassa / David Adam

- Take it easy! Yritin olemattomalla kielitaidolla evästää häntä lähtiessä, ettei jysähtäisi takaisin alkuasetelmiin. Hän sanoi sen omalla kielellään ja sen ymmärsin itsekin. En yrittänyt liikaa, mutta lopputulos oli tyydyttävä. Sitä hän kokeili, voisiko se olla totta.

- Herra, joka kuljet halki avaruuksien, et ole meille etäinen. Kuuntelen aamuhartauden uudelleen irlantilaisen Pyhän Patrick'in rintavarustuksista ja rukouksista. Yli 10 minuuttia kestävää puhetta ei osaa jäsentää kuin pieneltä osalta, mutta jotakin jää mieleen. Rauha, rauhanruhtinas, rauhanvälikappale ovat puhuttaneet minua presidenttitenteissä. Minulla on ollut omat arvoni rauhassa elämisestä. Kiusanteko on lisääntynyt. Mitataanko sillä rauhaa, kun puheet palkitaan rahalla. Ruohonjuuritasolla olen sukulainen, kuntalainen ja kansalainen. Nämä tahot ovat suurimmat uhat SWOT -analyysin nelikentässä. Ongelmia en ole pystynyt poistamaan, olen oppinut elämään niiden kanssa. 
Ilahdun mielipidekyselystä, kuka on seuraava presidentti. Olen pettynyt edellisiin presidentintekijöihin. He ovat kivet kourassa minua opettamassa. Antoiko presidentti heille siihen luvan? Yhdyn rukoukseen kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.

- Sinä olet säätänyt rauhan, olet antanut rauhan, olet jättänyt meille rauhan. Anna siis meille, oi, Herra, rauhasi taivaasta ja tee tästä päivästä levollinen. Ja elämämme jäljellä olevat päivät kätke sinun rauhaasi.

Motto: Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että ymmärtävät ymmärtämisen väärin ja tunkevat liian liki. Nythän se asia on kukkapenkissä.

Suomi-neito on kukistettu, sotakorvaukset itsenäisyyden säilymisestä on maksettu. Onkohan Suomi-neidon ymmärtämisessä tapahtunut virhe, että meidät kansalaiset on ymmärretty väärin, ja tungetaan tästä päivästä jo lasten reviirille. Presidentillä ei ole enää valtaa tähän puuttua. Nyt puhutellaan todellisia vallankäyttäjiä ja presidentintekijöitä.

St. Patricks Party

Väkivalta, seksi, ahdistavuus, päihteiden käyttö ovat uudet kriteerit ikärajoiksi. Liian vanha kaikkeen ilman K yli 64 v.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Fabulaa faabelista

Eläinsadut ovat olleet mieluisia luettavia lapsille. Kuinka ruma ankanpoikanen päätyi Aku Ankan kierrätyskalenterin sivuille valokuvissa on aikuisviihdettä tökkäyksineen. On ollut mukibuumi keräilynkohteena. Ennen Kympin lasten mukin tuloa myyntiin, hankin Pertunmaan mansikkamukiparin. Olisin täydentänyt vähän valikoimaa, mutta mukintekijä oli sairastunut ja työ jäi kesken. Sain mukaani satumukin. Pikkuhiiren kiitos on mukin kyljessä.
K I I T O S  Ä I T I  K A I K E S T A  J A  - T Ä S T Ä  P A L L O S T A.
Voisinko sen kauniimmin sanoa ajatuksella aamukahvia juodessani?

Hiirimukin tarinaa en tunne. Liittyy kuitenkin kirjoittamisen alalajiin "taide ja taudit". Kympin lasten muki maailman kauneimmalla lintulogolla on tullut myyntiin. On kotimaassa valmistettu eikä hinta päätä huimaa. Kympin lasten työn tukemiseksi on logoa hyödynnetty koruista t-paitoihin.




Lähden vaalityöhön pienellä budjetilla, pienellä kokoonpanolla ja yhdellä ilmaisella äänellä. Yhtä pienillä rahoilla osallistun vapaaehtoistyöhön. Yrittäjäaikana kaikki olivat lisämässä laillisia ja laittomia maksuja. Eletään erikoista aikaa. Niinistön mukaan kissat ja koirat ovat enemmän edustettuna kuin kansalaiset, joille valitaan presidenttiä. Kolme soittajaa ja yksi laulaja esimerkillään pitävät rytmiä ja liikettä yllä. Kumarruksen jälkeen vielä kiitoskierros taustatuelle. Osallistun etänä, luen kiitokset sosiaalisessa mediassa. Näin tässä tulee käymään lähtemättä baarikierrokselle vaihtelun toivossa. 

Video ei ole käytettävissä.
12 vuoden kierto 2000 - 2012

Moni asiayhteys aukeaa uudessa valossa. Presidentin 2 vaalikautta ei ole juuri tuonut selvyyttä Suomi-neidon elämään. On opittava venäläiset aakkoset ja laulettava karaokessa tyhjäksi jääneestä talosta ja samasta tyhjyydestä itsessäni. Vitas aloitteli uraansa 2000 esiintyvänä taiteilijana ja harppoi elämääni viime keväänä. Menoa on riittänyt maailman ympäri lähtemättä mihinkään.  Siinä on loppunut oma aktiivinen elämä tai se on lopetettu lain täytäntöönpanolla odottamaan kuolemaa.
Voi, teitä lain ja puolueen taakse piiloutuvia. Politiikka kansalaisjärjestöihin leimaa tämän vuosituhannen alkua. Juuri on siirrytty kansanvaaliin. Siinä kuitenkin on vanha hapatus mukana selvänäköisen isäni ääneen ihmettelemänä.
- Kyllä ne ovat viisaita. Kuinka monta päätä on pudonnut omaa tyhmyyttä. S-kauppaan en mene kuin joskus pakosta. Kauppoja ne ovat muutkin tavaratalot, eivätkä ole julkisesti ilmoittaneet ryhtyvänsä Ahtisaaren tukijaksi. Meistä ruokakassin ostajista on tehty rauhan välikappaleita.

torstai 26. tammikuuta 2012

Yksi riittää, kun on paras


Runebergin päivänä keritään runoja ja lasketaan ääniä.
Ja päälle juodaan torttukahvit. 
(Soiva Siili; Runebergin tortut ja ja Presidentti -kahvit)
Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee, jos kaikki vain laulaa.

Raketteja taivaalle

Radioateljeen Uusi vuosi on tullut tutuksi vuoden vaihtuessa. Sovellan sen sisältöä vaalipuheita kuunnellen, Julukunen Tiprusta, puhelinsoittojen perusteella. Sama Juhannuksena eduskunnan täysistuntoon sovellettuna.
Puhelinmyyjä harjoitteli kansanvaalin toisen kierroksen lähtölaukausta.
Puhelin soi, vilkaisen kiireesti. Tuntematon numero. Soittaja esittelee itsensä ja edustamansa firman niin kiireesti ja epäselvästi, että luulin puhelun tulevan Kiinasta. Pyydän esittelyn ja soittotarkoituksen uudestaan. Ei jäänyt mieleen, mutta minun tietojen tarkistuksesta huomasin, ettei osoite ollut oikein. Siihen oli lähettetty muutamia lehtiä.
Toden totta jokapäiväinen posti jakaa Lidlin, Jyskin, Sotkan, Hongkongin ja monen muun firman mainospostia. Siirrän ne tarkastamatta lehtikeräyspinoon. Tulihan se lehti mainituksi nimeltä, Ne naiset, me miehet vai oliko se toisin päin. Päin kun päin. Ihan sama. Ei niin pientä pilaa, etteikö siitä valhe tai totuus paljastuisi.

"Puhelin soi. Soittaja esittelee itsensä.
- Julukunen Tiprusta päivää. Soitan ympäristösuojeluksen tulkkina naapurien 19.4. tekemästä valituksesta. Teidän kylpyhuoneesta on kuulunut sian ääniä. Toukokuussa on tuotu lastenvainuissa rehusäkki.
Nainen puolustautuu parhaansa mukaan. Soittaja inttää aikansa. Toteaa sitten valituksen perättömäksi suojellen valittajan henkilöllisyyttä.

Sama Julukunen Tiprusta kysyy suoraan naiselta: Oottako te naimisissa tarkoituksella lyödä rytkyt yhteen. Vastaa ikätiedusteluun olevansa 48 v, virkku mies. Petielämä pystyyn siltä soittamalta. Hiekkatorilla lauantaina nähdään. Tulen punaisessa verryttelypuvussa.
(Suuri mies valehtelee ennemmin kuin puhuu totta. Valehteleminen on peliteoria.)

- Julukunen Tiprusta. Teillä on karjasuoja kaupattavana, navetta myytävänä. Ostin 6 lehmää tonnin kappale, oliko ylihintaa. Osaatteko lypsää, ovat olleet 6 päivää leirintäalueella. Kysyn kirkkoherranvirastosta.

- Haloo, kukkavälityksestä olisi kukkia tulossa, mutta loppu kukat. Kympin eestä laulaisin; metsään on tullut jo syyyys. Jäi 1½ kruunua vajaaksi; ruusut haaremin tummanpunai..., jätetään mompsit pois - set. Tuli täyteen. Toinen lähetys satasen eestä jätetään huomiseen. Eikö ole onniteltu? 
(nöyrä palvelija alempiarvoiselle: Ei ole ketään kotona, saa maalta tullut vieras kuulla.)

- Kentala, lääkintöhallituksen tulkki. Teen naiselle yleiskuntotarkastusta; pituus, paino, silmien väri, silmien väli, montako korvaa, yläraajoja sanotaan käsiksi, väliraajoja, välikäsiä, ulokkeita raajojen välissä, kasteletteko, anopin sukupuolisairaus, pelkäätkö vettä, vesikauhu, sairastettu lapsihalvaus, jne.

- telelaitoksen laskuun soittelen, näköpuhelimen testaus. luuri 10 senttiä kasvoista, paplarit päässä, piippu suussa, kihara tukka, pureskellut kynnet, ei syntejä tutkita, kauneusleikkaus kosijoita riittäisi, teen työtäni, suhtautua vakavasti.

Julukunen Tiprusta kyselee mieheltä probleemasta television kanssa, kuva ylösalasin, kuuluttajalla veri päähän, vain ihmiset ylösalasin, ei h-------i kielensynti, vien liikkeeseen lihakauppa lähin.
(virheellinen kilpailija, vastustaja puhuu itsestään.)

- Julukunen, asiaa, meni mielestä, kyselee vastaajan asiaa, onko hattu unohtunut ryyppyreissulla, tapana työntää hattuja postilaatikosta, kyllä te tiedätte osoitteenne, mistä soititte, vaihdetaan koko mies.
(asettavat kysymyksiä, joita ei ole oikeutta asettaa. Asianajaja valehtelee asiakkansa puolesta.)

- Rytmin ja vainontarkastuslaitos, tutkitaan onko tehtaan melu vienyt rytmitajun, rytminaputtelua, toistakaa, vaikeampaa, hapuilua, onko selvin päin, eipäs fuskata, kaapilla välillä, todistukseen 8. paukutetaan polvilla, no, jatketaan huomenna, tulee 10 postissa."

Ei päätä eikä häntää, mutta voin tunnistaa soittajien tarkoituksen juuri tämän formaatin mukaan. Poliitikoilla on sama metodi, kun he luulevat olevansa jotakin, mitä minä en tiedä heidän olevan. Vastakysymyksiin heiltä ei tule vastauksia, vaikka kuinka selkeästi kysyn.
- Mitä olen jättänyt tekemättä, että minua näin kohdellaan? Olenkin tullut tulokseen joistakin etuoikeutettuna itseään pitävistä.
- Vaikka voissa paistaisi, eivät he tule paremmiksi. Nyt tietenkin on rahakääreistä kyse, minkä turvin he pitävät itseään parempina kuin toiset. Asuminen on yksi erottava tekijä raharikkaiden asuntoalueilla, sitten valvontavirastot, valituksen käsittelijät ja asianajajat. He tekevät työtänsä ja tuloksista näkee töhlöntyöt. Jotakin yhteistä löydän presidentin vaalikeskusteluiden ja Radioateljeen Uuden Vuoden Välillä. Tiedän oikeuteni äänestää yhdellä ilmaisella äänellä presidentin, eduskunta- ja kunnallisvaalissa.

Vuoden kuluttua kertaan Uuden Vuoden saldon. Presidentistä tiedän ainakin nimen. Se riittää minulle sen enempää kyselemättä tyhmiä kysymyksiä. 
Lohikäärmeen vuosi paljasti enemmän meistä ydinperheenä. Äiti - puutiikeri, Isä - tulihevonen, veljekset tulihärkä ja tulisika, siskoista - maajänis ja maahärkä, vesivuohi ja vesilohikäärme, yksi tulikoira, ja minä metallikäärme. Sen olen tiennyt jo kauan ja elementtini metalli on tehnyt minut kolhunkestäväksi. Tuli on metallia tuhoava elementti. Kun (X) rasti ruudussa on ollut tuliukko perheen tulielementtien lisäksi, ei riitä puu-, maa- eikä vesielementti puolustamaan metallikäärmettä. Lumiukko on viimeinen oljenkorsi hukkuvalle metallikäärmeelle.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Ensimmänen joululoma 1953

TABULA RASA
Lesson one: 23.1.2012 monen tunnin kirjoittamisen tulos.
Blogger nielaisi kaikki. Jäljellä tyhjä sivu. Siirrän kuvat uudelleen, tekstiä en muista. 
Olenko nähnyt unta kirjoittamisen vaikeudesta?

Suomi-neidon jäniksen vuosi päättyy presidentinvaaliin 22.1.2012. Tulee toinen kierros kahden ehdokkaan välillä. Puhutaan ilmiöstä ja kirjaan sen jäniksen vuoden saldoksi. 
On oltu jäniksen selässä, puuhattu  euron pelastamista ja EU:n yhtenäisyyden puolesta. Joku oli jo vaatimassa markkaa takaisin. Jäniksen vuoden vaihdonväline olisi voinut olla jänisraha, onhan rahan syntyhistoria alkanut oravannahkasta.
Jäniksen vuoden jälkeen tulee lohikäärmeen vuosi. Tänään on uuden vuoden ensimmäinen päivä, maanantai 23.1.2012. Tarja Halosen aika presidenttinä kesti 12 vuoden syklin. Tämä aikajana rytmittää oman elämän. Vuosieläimen nimikkovuosi on joka kahdestoista vuosi.

Tässä astrologisessa kartassa edetään vastapäivään. Sinne olinkin menossa muistellessani ensimmäistä joululomaa 1953. Pienen kyläkoulun kasvattina epäpätevien opettajien ohjauksessa opin lukemaan ja kirjoittamaan. Musteella kirjoittaminen tuotti vaikeuksia. Sain kotitehtäväksi joululomalla jäljentää tekstiä musteella kaunokirjoituksella kokonainen vihkollinen. Lyhyen päivän aikana ahkeroin. Öljytuikun valossa kirjoittaminen ei olisi onnistunut. Elettiin vuoden lyhintä päivää ja pisintä yötä.

Syksy oli ollut vaikea kaukana kotoa. Koti-ikävä vaivasi monta viikkoa 12 -vuotiasta. Kotiin en kirjoittanut ikävistä asioista, olinhan itse halunnut lähteä. Äidinkielenopettaja, Mimmi, kuitenkin uskoi mahdollisuuksiini. Opettajilla oli silloin ja on tänä päivänä suosikkinsa. Kirjoittamisen kannustaminen on muuttunut 70 vuoden ikään vastustamiseksi. Sitäpä sopii kysyä, eikö luku- ja kirjoitustaito kuulu suomalaiselle tytölle ja pojalle? Ollaan vain huolestuneita maailman rauhasta. 

Ranskalainen nunna lähti eläkkeelle jouduttuaan opettamaan lapsia lukemaan Kairon monimiljoonaiselle kaatopaikalle. Se ei ollut hänelle rahakasta puuhaa, mutta lukutaidon kautta lapset raivaisivat tiensä kaatopaikalta pois. Meistä on tullut rauhan välikappaleita Fransiscus Assisilaisen rukouksen mukaan.

Herra, tee minusta rauhasi väline, 
niin että sinne, missä on vihaa, kylväisin rakkautta, 
missä katkeruutta, toisin anteeksiantamusta, 
missä epäsopua, loisin yhteisymmärrystä, 
missä erehdystä, viittaisin totuuteen, 
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, kantaisin toivoa  
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä alakuloisuutta, virittäisin ilon.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin etsiä lohdutusta kuin lohduttaa toisia,
pyytää ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
vaatia rakkautta kuin rakastaa toisia.
Sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää,
antaessaan anteeksi saa itse anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään. 
Aamen.
PS. Kaikki kuuluu joukkoon eilistä ajatellessa. Blogger hävitti koko tekstin, joten tänään ei tule muuta.  
Hyvä minä! Onnistuin kopioimaan Fransicus Assisilaisen rukouksen netistä. Opettelin verkkokirjoitustaitoja vanhalla koneella ATK -opettajan ohjauksessa. Kaikki toiminnot eivät onnistuneet silloin. Oma osuutensa oli puutteellisissa yhteyksissä.
- Etkö sinä ymmärrä? Olet tietokonevirhe etc. palautteita tyhmiltä kysyjiltä.
Opettajat olen lisännyt koiriensa kautta tunneperheeseen. Koirakoulussa olen oppinut omat verkkokirjoitustaitoni. Opettajina heidät aina muistan ja heidän koiransa oppilaina. Saisin aina namia onnistuneesta suorituksesta. Kaikki on vinksin vonksin, mutta olkoon!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Liputuspäivä 22.1.2012

Sinitiainen, aamun luontoääni ilahduttaa ennen auringonnousua. Sävelmä on uusi - ti-ti-ty tai - ti-ty. Talitintti laulaa maaliskuussa titi-tyy lapsena kuulemallani versiolla. Maassa on silloin uusi presdentti tänään käytävän presidentinvaalin tuloksena.
Seitsemältä ei vielä uutisissa muistella, milloinka 1. presidentti valittiin suoralla kansanvaalilla. Valitsijamiehet jäivät virattomiksi 1994, tilalle tulivat presidentintekijät. 
Silloinkin kiipesin lumivallille pyyhkimään lunta ehdokkaiden parrasta. Nyt presidentit tukkivat kansalaisten suut viisailla puheillaan. Yhden ilmaisen äänen arvon on sivuuttanut vaalirahan suuruus, kuka on antanut kenellekin ja kuinka paljon. Punaisen viivan vetäminen tuotti perin onnettoman ajan. Tulihan lama kansan vitsaukseksi. Sijoittajien sijoitusten arvon lisäämiseksi ammuttiin lähtölaukaus. Kukaan ei välittänyt voimassa olevista lakisääteisistä tehtävistä. Laitospaikkoja ryhdyttiin purkamaan. Avopalveluita ei ollut vielä ajateltukaan.

Pihassa liehuva lippu ei näy ikkunaan, olen lipputangon yläpuolella. Katutasossa näen suruliputuksen 11.9. WTC -tornien tuhon muistoksi. Se on minunkin suruliputus omille menetyksille. Kerrostalon katolla on minulle tämän päivän liputus. Kuvahakuna saan liputusohjeet, kun meillä on vieraita. Eipä ole tarvinnut toteuttaa, olemmehan aina vieraissa, maksullisissa tai maksuttomissa. Ihan sama. Niistä vieraissakäymisista en halua kuulla vanhan kertausta tuutin täydeltä.

Isäni hallitsi etiketin joka tilanteessa. Vei sen mennessään jättämättä siitä perintöä meille kahdeksalle lapselleen. Maailmanmenoa hän ihmetteli.
- Kyllä ne ovat viisaita. Viisaudella hän tarkoitti läpinäkyvää omaneduntavoittelua. Suomi tarvitsee presidentin. 
- Hyvää presidentinvaalipäivää hän toivottaa meille toista kertaa kuolemansa jälkeen.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Olenko koskaan tehnyt oikeata työtä presidentin mielestä?

Äimänkäkenä kyselen itseltäni oikeasta työstä presidentin, edunvalvojan, kirkon, yhdistyksen, medborgaren, naapurin antaman palautteen perusteella. En päivääkään täysjärkisenä sota-ajan lapsena puoluepoliitikkojen mielestä. Monta aamupäivää olen kuluttanut laiskotellen koneen ääressä etsien kaikkialta vastausta kysymykseen. Mikä on oikeata työtä? Hymyilevän Apollon runosta sen työnarvon olen löytänyt. Toinen yhtä palkitseva itsetunnolle on Rudolf Steinerin sosiaalinen peruslaki. Muunsin projektia vapaaehtoistyöhön ja sieltä saan itsekehujen lisäksi kutsun tulla uudestaan.
- Hyvä me!

Työttömyyteen ei meillä ole mitään syytä. Palkanmaksajat ovat loppuneet, tehtaat suljettu ja purettu pois. Työvoimatoimisto ja Kela on pantu paljon vartijaksi paimentamaan työttömiä pysymään työttöminä. Presidentti vahvistaa lait, jotka eduskunta puoluepoliittisin voimasuhtein lehmäkaupoilla esittää. Tänään sulle, huomenna mulle tukea. Näillä lailla on saatu koko Suomi-neito sekaisin. Mielenterveyskuntoutuksellakaan ei Suomi-neitoa pystytä auttamaan. Ollaan kohta kielivähemmistö omassa maassa. Näin marilaisetkin yrittävät pitää kulttuurin tuella marilandian vielä maailman kartalla. 

Kaikesta pitää voida keskustella presidenttiä valitessa. Kalastajalle ja Lyyli Kipolle kerroksessa ei keskustelu ylety. Kaatopaikkajätelaatikosta Tuhkimolla on mahdollisuus hankkia paremmat todistusaineistot. Runoroskapankissa on pankin karhukirjeet vaalirahoiksi otetuista pikavipeistä ja mittavasta lainasta. Tili tyhjä ja miinuksella SAK:n tukea odottamassa eikä turhaan. Kansaedustaja on hyvä keksiessään naiselle työtä EU -alueen kaduilla.

Opetin tyttöjä pitämään itsestään huolta. 
- Karamelliä ei saa ottaa tuntemattomalta mieheltä. Ovat namusetiä. 
- Ei saa nousta autoon, kun tarjotaan kyytiä kotiovelle. Tässä iässä en enää vastaa puhelinsoittoon yöllä, kun en ole päivystäjä. Ehdin kuulla aamullakin, kuka on kuollut. Näin tapahtui 6.2.2000. Presidentti tuli valituksi. Olin puutunut Kymppihuoneen pehmeässä tuolissa istumisesta. Isälle oli tuotu happipullo oloa helpottamaan. Riitta pyytää.
- Jää yöksi.
- Lähden kotiin nukkumaan. Saa soittaa, jos jotakin tapahtuu. Nukuin sikeästi lattialle levitetyllä patjalla. Aamulla puhelin soi, lempeä ääni ilmoitti.
- Isäsi on kuollut (n. klo 5.05). Nousen ylös, silitän puuvillakerraston ja lähden vuodeosastolle. Soitan kasetilta vastavuoroisesti isän ilmoitukseen.
- Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille.
Aamu oli maanantai 7.2.2000, sama päivämäärä 7.2. kuin Isoisäni kuolinpäivä. On kuoltava suvussa samoina päivinä, ei kaikille ole varaa omiin kuolinpäiviin. 
Kuningas on kuollut. Eläköön uusi kuningatar!
Näissä mietteissä elämästä 54:n työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuoden jälkeen odotan sydän syrjällään ensi sunnuntaita. Kenelle kellot soivat?

torstai 19. tammikuuta 2012

Kahdet kasvot

Aamun ajatus

Jokaisen sanan tulisi kulkea kolmen portin
läpi ennen kuin se lausutaan.
Ensimmäinen portinvartija kysyy: onko se totta?
Seuraavalla portilla kysytään: onko se tarpeellista?
ja kolmannella: onko se ystävällistä?

Kolmen summerin takana kaupungin katolla olen joutunut kysymään oman oveni vartijana Positiivareiden kysymykset. 
Summeri soi: kuka siellä? Luurista kuuluu kadun melu. Toistan kysymyksen useaan kertaan. Soittaja ei vastaa, on vain ohikulkiessaan painellut nappuloita.

Summeri soi: kuka siellä? Uusi Lahti -lehdenjakaja. Hän on ulkolainen. Hän pahoitteli oven sulkeutumista jälkeeni. Hänen huonosti palkatun työnsä esteenä on vielä, ettei hänelle avata ovea. Hänen työnsä estetään ulkomaalaisena. Avaan avaimella oven ja lupaan aina avata summerilla, kun tiedän hänen olevan tulossa.

Summeri soi: kuka siellä? - Poliisi. Niinhän ne kaikki sanoo enkä avaa ovea. Mitä opin tästä, soittaja oli poliisi. Soittaa ylintä summeria päästäkseen alimpaan kerrokseen tutkimaan parvekkelta pudonneen miehen tapausta. Luin lehdestä myöhemmin tapauksesta. Totuus ja tarpeellisuus on tutkittu ja ovi aukeaa. 

Puhelin soi yöllä. Soittajalla on tärkeätä asiaa. Ehdottelee tulemista kuin Ellin boksiin katsomatta kelloa, milloin tarve yllättää. Ethän sinä yöllä voi tulla. Sitä paitsi olen väsynyt näihin soittoihin enkä enää vastaa yöllisiin soittoihin.
- Mikä sinä luulet olevasi? Kysymys yllätti. Kymmeniä vuosia jatkunut tunteminen naapurina ja samojen asioiden ympärillä pyörimisenä ei ollutkaan enää ystävällistä. Hän oli edennyt ylennyksestä ylennykseen ja sitä hän halusi tulla juhlimaan yöllä kanssani. Puhelin soi melkein koko yön. Annoin soida. En edes ottanut johtoa irti seinästä. Jälkeenpäin luin lehdestä kuolinilmoituksen. Olin haudannut hänet elävältä soittoineen eroottiseen hautausmaahan.

Omatunto alkoi soimata ja kirjoitin tuntemalleni papille. Hän vastasi viisaasti.
- Ihmisten ymmärtämisessä on vaaransa, että ymmärtäjät ymmärtävät ymmärtämisen väärin ja tunkevat liian liki. Nythän se asia on kukkapenkissä. Ei selitellyt sen enempää totuudesta, tarpeellisuudesta eikä ystävällisyydestä. Hautausmaateema jatkuu elämässäni muukalaisten hautausmaana. Sen syntyhistorialla on pidemmät perinteet; kavaltaja sai 30 hopearahaa etsityn Jeesuksen kavaltamisesta. Katui tekoaan, viskasi rahat temppelin lattialle ja hirttäytyi. Rahoilla ostettiin Veripelto muukalaisten hautausmaaksi.

Mikä hautausmaa ja missä saadaan aikaan euron pelastamiseksi velkarahalla. Kreikastako hautausmaa löytyy vuosituhanten jälkeen, kun muu antiikki on unohtunut. Sen korvaa rahalla aikaansaatu uusantiikki, kun kulttuuri on kuollut ja kuopattu. Totuus, tarpeellisuus ja ystävällisyys tunnussanoina ovat menettäneet merkityksensä. Ne on vaihdettu uusiin salasanoihin, jotka eivät aukene minulle. Kansakoulumuisto palautettuna takaisin.
- Sinä olit pentuna kova suuttumaan. Olen sitä vieläkin, kun kohtaan niin paljon  valhetta, tarpeetonta ja epäystävällistä turhan jauhamista asiasta kuin asiasta.

Valitaan presidentti suoralla kansanvaalilla. Sauli antoi viimeksi neuvon, ettei valintaan ollut mitään lisättävää. Annetaan presidentin hoitaa hänelle uskottua tehtävää. Ei me niin tyhmiä olla kuin Airisto arveli kysymyksessään, mitä tyhmän kansan sivistämiseksi pitäisi tehdä. Toivon ettei eduskunta olisi sairaiden iivareiden ja ministerien kuolin- eikä loppusijoituspaikka hautausmaana.

Vitas - You Suffer

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Nuorgam herää, leijonat nukkuvat

Kaikki päätöstä odottavat asiat ovat jumiutuneet käsittelijöiden pöydälle. Meidät on pantu odottamaan, odottamaan kuin kuusi vuotta kuolleena asunnossaan odotti löytäjäänsä. Peittyi mainospostin alle, mutta ei langennut heräteostoihin. Isän sotamuisto ylimmältä taholta kuultuna.
- Kunpa teitä olisi paljon tykinruuaksi.
Tuli rauha. Suomi-neito voimistui vähitellen. Alettiin puhua lottovoitosta, kun on saanut syntyä suomalaiseksi. Mika Kaurismäki elokuvillaan on tämän päivän tulkki. Laajentaa minun elonpiiriä, kun en tullut enkä mennyt, olen aina ollut ja elänyt pidemmän kaavan mukaan. 

Puolustuksekseen päättäjät ilmoittavat.
- Meitä on liian vähän kirjoittamaan eläkepäätöksiä ja vastaamaan tehtyihin valituksiin. Tässä ehtii kuolla ennen hurskaiden lupausten täytäntöönpanoa. Kun päätös koskee päättäjän omaa etuutta, silloin kaikki pässit määkivät yhteen ääneen -bää-mää sillä kielellä, mistä päin tuulee.
Ajankuluksi opettelen venäläiset aakkoset, että voin osallistua karaokeen Vitas'in kanssa. Kiinaksi osaan sanoa; "Wo Ai Ni Men." Yhteiskunnallisuus tarttuu mukaan punaisen heinäkuun herätyksestä kymmenen ukkaasin lisäksi.

Mama Africa on uusi kielen opettajani. Hän ei politikoinut, puhui totuuden kansansa ja rotunsa puolesta.

"Click"

Juokse, Äiti, juokse!

Xhosa Lesson

Seuraan opetusta olihan Miriam Makeba tuttu ääni jo ennen joutumistani verkon varaan. Tunnistin kanavauudistuskokeilussa pääministerin äänen ajalla ajattomalla. Annoin palautteen.
- Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi, kun pääministeri änkee kotiini. En ollut sopinut hänen kanssaan aikaa ja olin vielä sängyssä. Samaa mieltä olivat monet muut radion kuuntelijat.
Nyt nousen vasta kahdeksalta, kun uupumus on vähän hellittänyt. Inhoan ääniä ja vähitellen ihmisiäkin, jotka pauhaavat rahamaailmasta koko aamupäivän. Enkä ymmärrä, mitä he puhuvat ja mitä heillä on puhuttavaa. Vai liekö heille julma jumala sanat suuhun pistänyt ja puhuttavan antanut. Tämä ei ole Jumalan sana vaan sen toisen ketkulan palvojien markkinataloudessa.

Puhelinsoitto keskeyttää ajatuksen juoksun. Olen noussut väärällä jalalla sängystä ja annan palautten sen mukaan. En halua rikkoa tekijänoikeuksia enkä katsoa ylöspäin  kuinka jotkut osaavat olla viisaita hankkiessaan etuuksia itselleen. Suoritin YEAT:n ja siellä selvisi yrittäjälle kriittinen piste. Jos joku ei sitä tiedä, valaisen asiaa.
- Kuinka paljon yrittäjän on tehtävä työtä, että saa maksetuksi muuttuvat kustannukset? Sen jälkeen tulee kiinteät kustannukset, YEL-maksut, verot. Loppu on palkkaa. Isot yritykset tekevät konkurssin jättäessään palkat, verot ja eläkkeet maksamatta. Ovat siirtäneet rahansa veroparatiiseihin turvasäilöön. Näin kai EU toimii jäsenmaittensa piikkiin.

Sanoudun irti koulutusrahastoa koskevasta laista. Se on valkoisen miehen laatima laki toista valkoista varten. Erottaa näin jyvät akanoista ja akateemiset kielitaidottomista. Valkoisella miehellä on "mustia" kohtaan omat sortotoimenpiteet. Kehonkieli kiinnostaa Pippan pepun jahtaamisena ja liivittömien nännien näkemisenä. The Book pitää sisällään naisen kuvani. Tehty, mikä tehty.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Legenda elää

Lorcan sanat, Cohenin ääni

Kädet ovat omani, tyhjät ja ihanat. Prinsessan kättä pyytäessään lampun hengeltä tilaaja huomaa toisen omaksi ja toisen prinsessan kädeksi.
- Tässä ei ole mitään järkeä, ei edes puhelinliittymien vertailussa. Vielä pahemmin kävi aikaa sitten pyytäjälle isompia vehkeitä tilatessaan. Jalat olivat lyhentyneet. Näin tässä käy, jos ryhtyy leikkiin kultaisen kalan takaisin mereen päästämisestä toivomaan toinen toistaan suurempia toiveita.
Olisiko tykkylumi ja sähkökatkokset yksi yli mittapuun mennyt toive, ahneuden ilmentymä.
Olen säästynyt tältä enkä ole langennut houkutuksiin liittyä sähköverkkoon, vesiosuuskuntaan, valokuituhankkeisiin, hirvenmetsästykseen. Maksoin lankapuhelinliittymästä maalla perusmaksua Mummonmökin jäätyä tyhjilleen. Sitten tulee ilmoitus kaapelien katkaisemisesta. Se ei toteutunut sovitussa ajassa, siksi sanoin irti puhelinliittymän. Jätemaksu on hallinto-oikeuden käsittelyssä. Rahat Intrum Justitian kautta peritty jonnekin veroparatiisiin. 
Viime päivät on Kalastaja ja Lyyli Kippo asustelleet luonani. Kalastajan toteamus.
- Ruokoo on, vuan eijoo syöjee.
Lyyli Kippo peilailee palapeilistä tukka hampsottaen, väljät villahousut jalassa, mobilatkääreet ranteissä, kalossit jalassa sokeutuneena hoitamattomasta sokeritaudista. Kaiken hän kuitenkin haistaa, maistaa, tuntee. Miksi hän on täällä tänään, siitä myöhemmin.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Neiet niemien nenissä

Musiikki on sanojen jatke. Tänään käytän musiikkia vaalikeskustelun tulkkina apinatasavallassa. Aamusoitossa kuulen musiikkiesityksen "Neiet niemien nenissä". Se tuo mieleen koko eletyn elämän, mikä liittyy tiettömän taipaleen takana asumiseen.

Ikkunasta näkymä kaksi lumenpudottajaa katolla. Järjestetyistä kuulemistilaisuuksista en tule hullua hurskaammaksi. Lapset ja lastemme lapset, teidän nyt vuoronne on tehdä nuorennusleikkaus Suomi-neidolle. Se on veretön vallankaappaus ja ihan luvallisesti järjestetty ehdokasasettelussa presidentinvaaliin 2012. 

Olin 7-kymppisten syntymäpäivillä. Päivänsankari itse oli vielä voimissaan. Työkaverit toinen halvaantunut istui pyörätuolissa. Toinen dementoitunut vaimon autettava kaikissa toimissa. Minkä he muistivat, siitä tuli keskustelun sisältö. Vaimot pyysivät anteeksi miestensä navanalusjuttuja. Onko tämä meidän vaalikeskustelun taustalla tonkia menneitä enemmän kuin puhua tästä päivästä. Kuinka luodaan pohja kestävälle kehitykselle syömättä lasten leipää huomenna? 

Tanskan kuningatar juhlii 40 vuotta hallitsijana. Seuraaja on perillä tehtävästään. Meillä nousee Musta hevonen pystymetsästä ja sanelee, mitä pitää seuraajien tehdä. Kunnissa pitää vaihtaa kuntalaiset sijoittajiin. Samaa lobbarit tekevät meidän rahoille siirtäessään ne kriisimaiden velkojenhoitoon. Joku ei täsmää tässä ajassa. Piäsnuatikat ovat neljännen ukkaasin selitysosan varassa. Se antaa äänestäjälle oikeuden pistää kivet kuppiin ja ääneen ihmetellä heidän tekojaan. 
Siinä on yhden ilmaisen äänen käyttöoikeus maksamatta seminaarilippuja. Jäljet pelottavat, mitään ei ole opittu edellisistä vaalirahoituksista. Rahoituslähteillä on oman edun nimissä ehdokkaansa. Pitäisikö meillä olla useamman kuin yhden presidentin vaali? Se ratkeaisi ilman vaalejakin ja kansan ääniä. Raha se on mikä ratkaisee.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Taalainmaan hevonen päivän pelastus

Mitähän ottaisin omituisen olon poistamiseksi? Syön yhden hevosen, sitten toisen ja kolmannen. Sain jouluksi suklaahevosia, unohdin ja sitten hevosista tuli päivän pelastus. Säästän loput tulevien päivien varalle.

Tarvitsen asiantuntija apua. Kaikki päivät eivät ole 13. päivä ja perjantai, voi lopputulos kuitenkin kääntyä minua vastaan. Kun olen tilannut työn, 13. päivän kutsumaton haltijakummi kuiskuttaa asiantuntijaa toimimaan minua vastaan. Loppullisen sukupolvenvaihdoksen käytännöntoteutus estyi, kun sijoittajat enemmistöpäätöksellä varasivat meidän rannan Guggenheimikseen. Vuosikaudet ovat pitäneet minua pihdeissään maksattamalla tekaistuja maksuja.

Sitä ennen sai isäni kokea tyttärensä kuoleman jälkeen joutuneensa asumaan tuikituntemattoman Onnin omistamassa kuolinpesänkuolinpesässä. Eikä pesänselvitys tapahtunut Onnin kuoleman jälkeen laillisessa järjestyksessä. Pesänhoitaja on omasta aloitteestaan vierittänyt syyn perheen vaikeuksista perunkirjoituksen toimitustapaan jättää meidät kutsumatta pesänosakkaina. Tekstiviesteillä hän pyytää minua tekemään sitä ja tätä. Uskallan epäillä onko hän täydessä tolkussaan. Asioin vain hänen asiamiehensä välityksellä.

Kolmas tämän päivän murhe on saada yhteys tilatun työn toimittajaan. Ehtona oli maksaa ensiksi, sitten saisin paketin kotiin. Maksoin ja uskoin, etten tarvitsisi reklamoida. Mutta kaksi samanlaista pettymystä ei mene kolmannetta. Mitä opin tästä. En osta sikaa säkissä enkä ole enää aloitteellinen minkään suhteen. 
Maata pitäisi ravistella pohjamutia myöten. Niin kauan kun sodan pitkät varjot pimentävät päivämme, niin kauan ei voida puhua hyvinvoinnista. Oppirahat on maksettava tavalla tai toisella. Konstit on monet niiden perimiseksi.

Nuoret, teidän nyt vuoronne on. Äänestämällä voitte saada muutoksen aikaan nuoren presidentin kautta. Kaikella on aikansa auringon alla. Suomen presidentti on Kekkonen ja hänet valitaan uudelleen joka kuudes vuosi. Hänen jälkeensä he jatkavat kommukkeina, sehän koitui Kekkosenkin kohtaloksi. Lääkäritkin pimenivät ja pitivät sairasta presidenttiä virassa poliittisten perässähiihtäjien eduksi.
Jospa taalainmaan hevosia riittäisi vaaliajan pysyäkseni nahoissani.

torstai 12. tammikuuta 2012

Korvaushoidoksi puutteeseen

Vielä ehtii Kiinassa uuden vuoden juhlintaan oppia oleellisen.

Meillä testataan portugaliksi lupaa käydä vessassa ja herneen vetämistä nenään. Siitäkö sisällöstä pitää maksa Yle-veroa? Menkää vielä emon alle hyötymään tarkoittaa kasvamaan. Ei me olla niin tyhmiä kuin meille Yle uskottelee. Joukossa tyhmyys tiivistyy siellä, missä kolme kokoontuu Guggenheimilla tai ilman.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Terveisiä liitosta

Kiitän terveisistä liittyen Suomen presidentin vaaleihin. Tutustuin ehdokkaille esitettyihin Saksaa koskeviin kysymyksiin. 
1. Missä asioissa mielestänne Suomen ja Saksan pitäisi tehdä yhteistyötä ja millä tavalla? Loput kolme kysymystä  koskevat henkilökohtaista suhdetta ja kielen merkitystä.
Yhdistyksen jäsenenä olen äimänkäkenä siitä 6.2.2000 tapahtuneesta vallanvaihdosta silloisen yhdistyksen jäsenenä. Alku oli lupaava, saatiin naispresidentti. Samaan aikaan isäni kuoli. Mitä om.hoit. yhdistyksen ja -tukihenkilöiden kautta minulle on järjestetty on heidän oma asiansa. En ollut enää kelvollinen heidän mielestään kuulumaan heidän joukkoonsa.

Onneksi, kun yksi ovi sulkeutuu, avataan toinen ovi. Mikä on merkittävintä, on minulle aina ollut olemassa sieltä lukiovuosilta lähtien. Yhteyksistä Saksaan olen jaksanut elää. Minulla on omat kokemukseni. Isänmaa tähden/Jenni Linturi on lukukokemus sodan ajasta. Kätilö/Katja Kettu odottaa lukemista. Oma tarinani odottaa kirjoittamista.
Yhdistyksen kautta olen päässyt sisälle saksalaisuuteen jopa seurakuntaa myöten. On ollut juhlia, johin olen ollut kutsuttu. Sauli Niinistö oli puhumassa 30 -vuotisjuhlassa, jossa käytettiin simultaanitulkkausta. Nord Stream esitteli kaasuputkihankkeensa.
Olen ollut pitkällä matkalla ja tullut perille. Kieli puhuu yhdellä kotimaisella omaishoitamisesta tarkoittaen omaishoidontukea, jota maksetaan 10% :lle omaishoitajista. Zu Hause Pflegen, Hilfe für Helfer, ei tarvinne simultaanitulkkausta Suomen päättäjille.

Vaaleista on tullut sirkushuvia. Liiton terveisten perilleviemiseksi lähden äänestämään ennakkoon ja toivon, ettei Suomessa tarvita simultaanitulkin apua, kun puhutaan omalla kielellä suomeksi suomalaisille. Opettelin verkkokirjoitustaidon, etten tarvitse kirjurin apua ajatusteni esille saamiseksi. Englanti on syrjäyttänyt  oman äidinkielen sisällön. Puhutaan vain rahan ansaintavälineistä; aseista, huumeista, naisista. Savon kieli vastaa sisällöltään sitä, mitä tarkoitetaan. Saksaa savoksi ei lisännyt kielitaitoani, mutta saksalaisuudella on ollut minulle annettavaa.

Käräjä- ja hallinto-oikeudet käsittelevät valituksia, kun käsin meillä puhutaan - kun ymmärretä ei kieltä. Jostakin kertoo jo kuudes perhesurma vähälle aikaa. Rotatkin purevat toisiaan, kun tulee liian ahdasta.

PS. Kirjoitettu liiton terveisten herättämässä tunnetilassa lukkarinrakkaudella.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Yhteistyö, avunanto, kiristys

YYA -kirjainyhdistelmän tarkoittaman sopimuksen merkitys alkaa selvitä eri asiayhteyksistä.  Avunantoa velvoitetaan, mutta vastalahjaksi vaaditaan henkilökohtaisen ehdon täyttämistä. Sen kuulin historiallisesta käsikirjoituksesta Itävallan keisarin ja Bismarckin  välillä. Avunannon ja kiristyksen ero on pieni. Punaisesta heinäkuusta jäi soimaan sanat: Mä päätin elää, se muutti kaiken.

Yli 60 vuotta olin elänyt vuodesta vuoteen  pakållista, jumalaista isänmaiden heinäkuuta. Se on ollut elämää, josta en muista avunantajia. On ollut vain vaatimuksia vaatimusten perään. Nyt tämä hölmöläisen hevosen osa saa loppua. Olemme liikaalastattuja, vaikka kehoitus kuuluu.
- Kantakaa toistenne kuormia. Sosiaalinen pääoma on kupattu kuiviin.

 Anna Netrebko in Lullaby

Berliinistä: Netrebko, Kaufmann, Schrott.
Loistelias oopperatähtien ilta Waldbühnessä. Marco Armiliato johtaa Prahan Filharmonikkoja.

Yhteiskunnan ulkopuolelle eristyksen vastapainoksi YLE Teema tarjoa täyden korvauksen. Yritän jäsentää yhteiskuntana Suomi-neitoa maineensa veroiseksi. Vanhempieni koulunkäynti jäi vähiin, vaikka halukkuutta olisi ollut. Oma syntymä sodan aikana oli isätön. Onneksi liikuntakyvytön Isoisä oli uhmannut henkensä antaessaan vastauskysymyksen poikansa ennenaikaiselle kuolemalle. Isäntä luki sanomalehteä viiveellä tapahtumien kulusta. Otsikot samoja kuin tänä päivänä. Kauhisteli tapahtunutta ryöstöä. 
- Eivätkö kaikki rosvot ja ryöstäjät tulleet tapetuksi 1918?
- Olisi pitänyt tappaa ukko eikä poika, murahtelee isäntä lehdenlukua lopetellessaan.

Lakkasin tilaamasta päivän lehteä, luenhan samat otsikot netissä. Rikosepäilyt ovat vain lisääntyneet ja muuttaneet luonnettaan raaemmiksi. Jossakin pitää julmuus näkyä rauhan aikana. Oi, jospa ihmisellä, ois sota ainainen. Media syrjäytti Joulun ja antoi tilaa rauhanruhtinaan kiireille. Hyvä kun joulurauhanjulistukselle oli aikansa. Minua nyppäsee jostakin syvältä tämän asian esilleottaminen. Se on menneen talven lumia.

Palaan Berliiniin katsoessani uusintaa konsertista, josta juuri tulee youtubesta löytämäni video. 

Gerschwin: Borgy and Bess live in der Waldbühne Berlin
Tekijänoikeudet vei äänen, kuva jäi.

Lähtöä edeltävänä päivänä kutsuin vieraita jotakin tehdäkseni. Lähtöpäivänä vieraat tulivat kutsumatta. Oli siinä minuuttiaikataulu, leipoa yötä myöten mansikkatorttua, keittää lohisoppaa, syödä, keittää kahvit, hyvästellä vieraat. Laukku pakattuna matkaa varten. Sitten äiti vuodeosastolle. Sitä en muista, miten isän hoito oli järjestetty, kun lähdin viettämään 50. syntymäpäivää välttääkseni liputtamisen puolitangossa. 
10 vuotta myöhemmin syntymäpäivänäni Sisar ilmoitti miehensä kuolemasta ja vielä viime kesänä 70. syntymäpäivänäni muistutti siitä. Breivik järjesti norjalaisille joukkoteurastuksen. Päätin elää. Se muutti kaiken. Tunnen syvää kiitollisutta elämästäni, jonka toiset haluaisivat muistaa suruliputuksella. Kun minä kuolen. Kesä jatkuu. Kesä. Kaufmann on samaa mieltä: Elämä on elämisen arvoista.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Saapuvien laivojen satama juhlamatkalla

Rantalan Johanna

Lähtevien laivojen satama

Hurtigrutenin juhlamatkalla laiva poikkesi satamaan 34 kertaa. Koko päivän klo 10.00 - 22.00 seurasin innostunutta vastaanottoa joka satamassa. Kuningatar Sonja, pääministeri ja liikenneministeri olivat hengessä mukana tervehdyksillään. Jostakin syystä upea matka jylhissä maisemissa kuristi kurkusta ja silmät täyttyivät kyynelistä.  Vanhat muistot tulivat pintaan, suomalaisittain Lähtevien laivojen sataman herättäminä.

Päivä vain ja hetki - Jahr für Jahr

Blogger on huonolla tuulella loppiaisena eikä kumartele minulle eikä Kolmelle kuninkaalle. Taitaa olla Herodeksen kätyri, kun huomaa kuninkaan kumartajien menneen omalle maalleen. He eivät pitäneet piäsnuatikan pyytämää lupausta ilmoittaa missä vastasyntynyt kuningas olisi.  Viimeinen veneretki tehtiin mummolaan 9.7.1952. Vanhin meistä oli juonessa mukana. Sitä en muista, kenenkä ehdotuksesta ryhdyimme tekoihin. Vene vesille ja kaikki seitsemän sisarusta istui kiltisti vieri vieressä. Vene lipui hiljalleen tyynenä kesäaamuna Holoppalan rannan kohdalle. Eno ilmestyi pihamaalle. Yhdestä suusta me huudettiin.
- Meille on syntynyt sisko. Palasimme takaisin isä lappoi pennut veneestä maalle. Veti veneen telalle ja marmatti, kuinka olimme sillälailla lähteneet vesille omin luvin. Sisko syntyi saunassa. Se veneretki on jäänyt mieleen. Vuoden kuluttua jättäsin kotirannan lopullisesti käydäkseni vain lomilla.

Aamusoittoa kuuntelen sängyssä. On päivään valittua musiikkia Kuninkaan kumarruksineen ja Fransiscus Assisilaisen saarnoineen linnuille. Romanssi ja Legenda ovat minun lajini Rukouksineen oopperasta Mooses Egyptissä. Irti arjesta lahjapaketissa on ilman käsikirjoitusta toteutettu 12 tunnin risteily Hurtigrutenilla. Jatkuu vielä yhden jakson verran Silkkitiellä Haapasalon mukana.

Päivä on pelastettu. Olen kaukana kotimaan murheista. En mene vaalikahviloihin enkä vaivaa päätä euron kohtalolla. Kotikutoisia ongelmia tulee ja menee. Jokainen eduskunta ja hallitus tekee parhaansa. Vierittää syitä edellisille päättäjille eikä siitä tule sen selvempää. Sama hulapalo jatkuu ja saa meidät tuntemaan epäluottamusta vaalilupauksiin. 

Jätekukot tunkiolla etsivät sattumia kuin kehitysmaiden lapset kahlaten paljain jaloin kainaloita myöten, jos löytäisi jonkun jätteen muutettavaksi perheelle jokapäiväiseksi leiväksi. Jätekukolle on annettu oikeus rahastaa, vaikka jätettä ei tuotaisikaan heidän laatikkoonsa. Jätekukoilla ja kehitysmaan kaatopaikkakansalla on eri tehtävät. Samoin sijoittajilla ja radioateljeen bisnesenkeleillä on yhtä suuri ero. Toiset elääkseen, toiset rikastuakseen keräävät jätettä. Ja paskaan hukutaan joka tapauksessa. Siitä on kokemusta, kun sähköt katkeaa ja kaikki sen varaan laskettu tuottaa lisää ongelmia. Jopa sulaneet ruhot on jouduttu kuskaamaan kaatopaikalle. 

Ranskalainen nunna, 75 v, lähti opettamaan lapsia lukemaan maailman pahimpaan paikkaan. Rukousvastauksena hän löysi itsensä Kairon monimiljoonaiselta kaatopaikalta. Sitä toivoisin kansakoulunopettajan pätevyydellä tekevän opettajan, jonka pätevyys ei riitä rauhanneuvotteluun Israelin ja Palestiinan välillä. Amerikka ja Israel pitävät yhteisen sotaharjoituksen. Se ei hyvää tiedä Lähi-Idän alueella. En ole tullut vielä Komukiksi, joten vietän päiväni maailman parhaimmilla paikoilla. Jospa käsikirjoitus alkaisi valjeta: Ich Komme!

  
New Year Show 2011

torstai 5. tammikuuta 2012

Ohjeen mukaan

Lisätään kolme kukkurallista
ruokalusikallista myönteisyyttä,
yksi teelusikallinen suvaitsevaisuutta,
jyvänen ironiaa ja ripaus hienotunteisuutta.
Seoksen päälle kaadetaan
runsaasti rakkautta.

Näillä ohjeilla toteutuu rakkauden kaksoiskäsky. Unirytmi etsii nukahtamis- ja aamuherätysaikaa. Turhan kauan illalla viivyttelen sänkyyn menoa. Aamulla kuitenkin olen löytämässä ajan aukaista radion vähän ennen kuutta. Haluan kuulla aaltojen kohinan ja linnun laulun ennen aikamerkkiä. Uutisista ei ole väliä, saavatko kuljettaa ohjuksensa pois maasta. Joukkotuhoaseisiin käytettävän lastin poiskuljettamiselle ei ole esteitä. Kapteeni ja perämies ovat kuitenkin toistaiseksi poistumiskielossa.

Tämä kaikki uutisointi palauttaa minut omaishoitoaikaan. Minulla ei ollut oikeutta tulla päiväksi isän luo tekemään hänelle ruokaa. Siitä käynnistä taloyhtiö laskutti ylimääräisen vesimaksun, vaikka en asunutkaan siellä.
- No missäs sinä sitten asut? Tästä kuulustelutilaisuudesta poistuin hameet hulmuten enkä sen jälkeen yhtiökokouksiin ole osallistunut. Enokin huomasi, kuinka hän toteutti kaikki eukkonsa pojan päähänpistot. Äidin kuoleman jälkeen näin enon silmissä äidin katseen. Olemme sukulaisia. Rahat kirjekuoreen ja saatesanat mukaan kyselijälle. 
- Olen iloinen, ettei enon pojan sukunimi ole sama kuin taloyhtiöön muuttaneen kyselijän.  Enolla ei ollut poikia, on vain tytär. Hän on todellinen prinsessa. Ja sitten kasvattityttö, joka halusi ottaa enon sukunimen jostakin syystä. Se ei tehnyt meistä kuitenkaan sukulaisia. Hän jätti käpykankaat eikä halunnut asua enon tekemässä talossa Tuusniemellä.

Toinen eno piti kaikki sisarusten lapset muistissaan. Niin minäkin suuressa suvussa ja sisarusten kesken. Toisin kävi elontiellä. 70 -vuotinen sota on päättynyt. Ei ole enää mistä käydä taistelua. Sen merkiksi aurinko valaisee vastapäisen talon seinän. Mandelakin vietti 27 vuotta vankilassa. Jos minun pitää yltää samaan, tuo vuosi 2013 rauhan elämääni. Tulee Yle-vero ja 27 vuotta on kulunut siitä, kun isä pyysi avukseen ymmärtämään kunnan toimenpiteitä tuoda sijoittajat kesämökkipläntilleen ja meidän rantaan viihde- ja vapaa-ajan keskukseen. 
Siitä alkoi tiekartta Länsirannalla ja julkaisu - SUURIA SANOJA pieniä -  askelia sai tekstinsä yöllisten puhuttelujen seurauksena. Riittääkö alkanut vuosi valitusten käsittelyyn hallinto- ja käräjäoikeudessa? Tämän ajan rakastan vain itseäni kuin lähimmäistä tässä järjestyksessä. Jyvällisellä itseironiaa.  

Ennustaja

Nämä silmät edessäin

Aina sattuu ja tapahtuu ts. on niin tylsää, että pitää etsiä eloa jostakin muualta. Tässä etsinnän tulos sooloesityksenä. Unohtamatta isoisää ja isää laulamassa yhdessä suuren yleisön edessä.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Esimerkillistä

King

Alakulon karkoitus tarkoituksessa etsin seuraa, kenen kanssa se onnistuisi. Kings Can Do Everything. Tasavallassa on yleinen alakulo, eihän työssäkään enää saa olla hauskaa. Vitas on pettämätön valinta kuuntelevan yleisön mielestä. Toinen yhtä viihdyttävä esitys tavoittaa yhden ukonnuivelon, joka vaivautuneena vetäytyy omiin oloihinsa miettimään omia tekemisiään.

Näin suljetun yhteiskunnan säänöillä pelataan. Sain lupauksen sähköisestä markkinointikiellosta. Asioin netin kautta enkä antanut lupaa sähköpostiin lähetettävästä mainospostista. Siitäkin pitää antaa palautetta tai muuten käy kuin luukku.com osoitteen kanssa. Luukku täyttyi, tyhjensin sen, luukku lisää sähköpostitilaa, taas on luukku täynnä. Luukku kehoittaa ostamaan estoa, minua ei kiinnosta maksaa sellaisesta, mistä en pätkän vertaa ole kiinnostunut. Lippusiima kiristyy rahastettavien ympärillä. Lopulta perintätoimisto Intrum Justitia on asialla ulosottomiehenä perimässä laskuja tilaamattomasta palvelusta.

Minulle riittää, en poikkea nettipalveluihin. Kohta se on ainoa kanava hoitaa asioita. Myrsky sähkökatkoksineen pitää meitä pimennossa, kun on sellaiset pelisäännöt. Joitakin videoita on poistettu tekijänoikeusrikkomuksiin vedoten. Vertaan sitä sukupolvenvaihdoksen estoon 10 vuoden omaishoitoajan jälkeen. Sielläkin oli ulosottomies kätyreineen esteenä. Odotan, mikä on lopputulos tässä elämässä. Kiinalaisessa helvetissä ulosottomiehet eivät tiedä kuolleensa, vaan jatkavat entistä tehtäväänsä.

Naapurivaltioiden esimerkillä on oma kansallinen herääminen tapahtunut. Lydia Koidula Virossa, Christina Doctare kuningasperheen lisäksi Ruotsissa ja joku Leninin testamenttiä vankileirillä sovittava Venäjällä. Kaikkea on tapahtunut kauan sitten. Tänään Vitas viihdyttää kolmannessa polvessa laulaen, tanssien. Kuningas voi tehdä mitä tahtoo kyselemettä hattu kourassa.
- Isä, saanko minä mennä? Vielä 6-kymppisenä on elämä luvanvaraista. Kuninkaan isä oli kuollut, keneltä sitten kysytään. Joulupukilta vai presidentiltä, ehdottelin tulkin välityksellä niska vinossa luokseni tulleelta ummikolta? Avun hän sai kuitenkin minulta, maksoi palvelusta. Tulkki maksoi omasta puolestaan, kun vieras sai pään käännetyksi.


maanantai 2. tammikuuta 2012

Tälle päivälle ja huomiselle

Ilmeetön äänimuisti

Pitkällä matkalla

Kaverikonsertissa

Kohta saadaan valohoitoa tuutin täydeltä. Ehtiikö rati-riti-rallaa-talvi tulla ollenkaan Pohjolaan jää nähtäväksi. Lumeen varaan laskelmoidut bisnekset kärsivät. Kuinka lie käynyt golf-osakkeita kauppaavalle hierojalle aikanaan? Vaihtoi alaa hautausurakoitsijaksi. Jos kuolleita ei ole riittävästi, ryhdytään säästötoimiin kierrätysarkkua käyttämällä. Englantilaisella huumorilla kokeiltiin ruumiiden tuottamista. Salapoliisisarjat ova pitäneet pintansa kummisetien mafiatouhujen rinnalla.

Minusta on tullut herkkähipiäinen. En kestä katsoa ampumista enkä kehenkään kohdistuvaa välivaltaa ja tappamista. Siksi palaan aikaan, jolloin vielä joillakin oli uskoa varhaiskasvatukseen. Aikuisetkin voivat pitää kimppakivaa, kun eivät ryhdy politikoimaan. 

 
Kalevalasta on hyvä alkaa kaverikonsertissa

- Tuo, Sipi, viulu ja kiljua, pyytä naapuritaiteilija poikaansa vieraan tultua tupahan. Hänellä oli kirjahylly, jota kulttuuriministeri ei tuntenut tarpeelliseksi omistaa. Nämä ovat niitä tyhmyyden kukkasia, kun on tullut valituksi paikalle, johon ei ole pätevä. Saaren asukas säilytti kirrjahyllyssä kenkiään. Olivat tallessa tietyssä paikassa. Opettajan kanssa oli aina erimielisyyttä lasten koulunkäynnistä. Jokaiselle ei ollut joka päivä omia kenkiä, koulussa piti käydä vuoropäivin.

Jäin salaa kuuntelemaan veneen rantautumiseen liittyviä ääniä.
- Katsotaan, onko Valkoisen talon isäntä kotona. Kotona oltiin ja pojat taluttivat halvaantuneen isänsä rinnettä ylös. Opettaja oli saanut aivoverenvuodon, halvaantui eikä enää tuottanut puhetta. Esko vertasi omaa halvaustaan onnellisemmaksi tapaukseksi.
- Minulta meni jalat, opettajalta sammui pää ja meni jalat. Kuusi vuotta Saunaniemen koululaiset saivat käydä koulua omassa koulurakennuksessa. Koulu lakkautettiin. Siihen loppui koulun tarina ensimmäisen ja viimeisen pätevän opettajapariskunnan aikana. Saman näen Suomi-neidon historiassa. Kansakoulunopettajan pätevyydellä ei ajeta kuin omia etuja. Ketä tuurasin yo-tytönhupakkona, on oma tarinansa mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä. Show must go!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Ne 12 vuotta 2000 - 2012 Munkkiklubilla

Vitas - C'est la Vie
????????

Uudelle Vuodelle

Hymyilevä Apollo

Oi, kiitos sa Luojani armollinen
joka hetkestä jonka ma elin,
kun annoit sa ruumihin tervehen
ja syömen mi sykähteli,
kun annoit sa tervettä kättä kaks,
kaks' silmää sieluni ikkunaks,
ja hengen herkän ja avoimen
joka tuutia tuulosen.

Sua kiitän mä Luojani armollinen,
kun annoit sa kodin hyvän,
soit äidin niin hellän ja herttaisen
ja taaton niin tarmoa syvän,
kun annoit sa myös pari ystävää
ja ne hyvää, en pyydä ma enempää,
ja annoit sa armahan isänmaan, 
jota kyntää ja rakastaa.

Ja kiitospa vihdoin viimeinen,
kun laulun lahjan sa annoit, 
kun riemut ja murheet lapsosen
näin sävelten siivillä kannoit,
sen sulta, sulta ma yksin sain
ja sulle siitä mä vastaan vain
ja leiviskästäni tilin teen, 
miten käytin mä kanteleen. 

Vuosi on vaihtunut Munkkiklubilla. Siellä viettämäni aika on antanut kirjoittaa kaikesta, mikä on ollut kirjoittamisen arvoista. Nyt on Verkkokirjoittajan talon tyhjennyksen vuoro. Meneekö siihen seuraavat 12 vuotta, minkä valittava presidentti voi olla arvojohtaja? Naisista en ole kiinnostunut maanäiteinä. Sulkeehan maaäiti suojaansa, kun vartija poissa jo on.