lauantai 31. joulukuuta 2011

Radiomaston yllä kuunsirppi

Joulu oli erilainen tänä vuonna. Millaista odotin sen tavoitan vielä radion kautta toistona.
Radioateljee: Jouluna
Joulu on siitä ihmeellinen juhla, että kaikki keskittyy lapsuuteen. Jouluna lapset viihtyvät ja aikuiset yleensä palaavat omaan lapsuuteensa - muistellen ja tarinoiden. Aikuisilla on myös hyvin usein käsitys, että heidän omassa lapsuudessaan joulu oli "vielä joulu".
Silloin oli enemmän lunta, kaupallisuus ei rehoittanut niin räikeästi, joululaulutkin olivat olivat parempia. Joulu on lapsuuden kulta-aikaa. Radioateljee on tehnyt tältä pohjalta ohjelman, jossa ei taatusti kuulla mitään mikä poikkeaisi "oikeasta joulusta".
Klassikon ovat toteuttaneet Harri Huhtamäki, Pekka Lappi ja Tom Wentzel.

Mä päätin elää, se muutti kaiken

Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut
Candomino Choir cond. Esko Kallio
text.V.A. Koskenniemi, music Toivo Kuula

torstai 29. joulukuuta 2011

Tämä suomennos soi punaisessa heinäkuussa

Avoimessa yhteiskunnassa luulin niin,
suljetun yhteiskunnan säännöt totesin.

Eikä maailma ole miksikään muuttunut. Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan? Ilta illan jälkeen samaa teeveetarjontaa kanavalta kuin kanavalta. Silloin kuuntelin radiota, susijahti kolahti minuun, olinhan saarrettu joka puolelta. 
Mennyt on hämärän peitossa. Pokemon antoi lapsille äänensävyn, rikossarjat isommille likaisen opetuksen rakkaudesta. Miksi kukaan ei ole ajoissa muuttamaan kurssia? Lapset tarvitsevat hyvän esimerkin. Olen katsonut jokaisen tien loppuun ja tehnyt täyskäännöksen. Olen tyytyväinen suunnanvaihdosta. En ole seurannut johtajia, sillä vangitsemisen ja tappamisen uhallakaan ei voi luopua köyhästä syntyperästä. 

Tehtyä virhettä ei saa tekemättömäksi eikä sitä pyyhitä pois uudella virheellä. Mitä punaisina mestattujen uudelleen siunaaminen merkitsee tapettujen isien lapsille? Tai korvausten maksaminen pappien hyväksikäyttämille lapsille? Sen tiedän, mitä itse olen saanut kuulla ja kokea sodasta elävänä selvinneen isän tyttärenä. Kaikkiin kahdeksaan sotakokemus on vaikuttanut omalla tavallaan. Parasta vanhemmat tarkoittivat jokaiselle, mutta se hyvä muuttui perinnönjakoriidaksi. Siihen sotkeutuivat aviopuolisot, kunta ja yhteiskunta/valtio. On sellaiset pelisäännöt. Seuraisinko johtajaa? En, tähyilen naapurimaiden selviämistä ongelmistaan niin idässä kuin lännessä.

Sävel ja sanat Vladimir Vysotski
Suomennos Turkka Mali

Maa kertoo enemmän historiastaan kuin ihmiset. He ovat jämähtäneet menneeseen pelosta. Pelkokerroin on hyvä vallankäytön apuväline. Uusi Vuosi alkaa Juhlagaalalla ja jatkuu kulttuurin merkeissä. Presidentin vaihtuminen ei ole nyt niin iso juttu kuin 2000. Kuningas on kuollut. Eläköön uusi kuningatar. Ukkaasi vaihtui selitysosan varaan. Saa ääneen ihmetellä, jos ei hoida virkaansa hyvin. Enemmän arvostelen hallitusta ja eduskuntaa, ollaan sitä niin oikeassa, että... Tissiliivissä ääniharava kertoi vieneensä lihapullia linnakundilleen Ruotsin vankilaan. Puhutaan sitä, mitä puhuttavaksi annetaan. EVVK.

Välipäiväale

Sähköpostiin tulee ilmoitus välipäivän piristykseksi ale -15%. Tilaan tutusta paikasta mustetta tulostimeen. Loppulaskussa ei näy luvattua alennusta. Otan yhteyttä asiakaspalveluun. Samassa tulee automaatin vastaus molemmilla kotimaisilla kielillä kehuen asiakkaan tärkeyttä. Palaan vielä tilaussivulle. Nyt se ei poistu sulkemalla, vaan monistuu useammaksi sivuksi. Pitää ryhtyä puhdistustoimiin F-Securen kautta. Se kestää kauan ja ilmoittaa, ettei haittaohjelmia löytynyt. Tilaussivu ei enää auennut itsestään.

- Miksi minä reagoin tarjouksiin? En ole kuollut ja lankean heräteostoon, kun muste on loppu eikä kopioista tule näköisiä. Olen ollut tyytyväinen nettitilauksiin, mutta nyt oliko houkutus vain järjestää minun välipäivään tekemistä. Pöllön silmässä nukun ja katson Kirsi Kunnasta iltapäivällä.

Vitas blue sued shoes

En vaihda Vitas'ia amerikkalaiseen rokkariin. Näin politbyron vaatimuksen, että Vitas matkisi Jacksonia tai Elvistä. Vitas on laulajana omaa luokkaansa. Amerikkalaiset ovat kulkeneet tiensä päähän. Saa nähdä viekö Angry Birds minun pöllön paikan peleissä ja viihdeteollisuuden työnantajana. Onpahan tämä välipäivien hupia ilman sähköä, ilman vettä. Sulaneita pakasteita kuskataan kaatopaikalle. Sekin on välipäivien suuri tuhlaus rahallisesti ja ajallisesti. Tyhjän saa pyytämättä asiallisesti tai asiattomasti. Olemme tyhjäntoimittajiksi tuomittuja.

Kirjoitustaidon tarpeellisuudesta ollaan jo mieltä, ettei sitä kaikki tarvitse. Tukidollarit käytetään upeisiin palatseihin köyhien asuntoalueilla. Sitä ollaan vuovaamassa Tuusniemen Vihtaniemessä EU -rahalla. Ei muisteta aikaa, jolloin työtä tekemällä elätettiin suuret perheet. Kuka ei sitä aikaa tunne, ei ymmärrä uuttakaan aikaa kulutusta varten. 

Saaren asukkaat kunnan mökissä jatkoivat sukua. Ei heistä tullut veronmaksajia. Pirkko pisti oman haarakonttorin riihelle piikuuspaikassaan. Kysyntää riitti ja seudun isäntämiehet kävivät lusimassa seksin ostosta. Tätä aikaa en halua takaisin. Sijoittajat syövät ihmisten maat. Kypsentelen rosvopaisteja käräjäkivillä. Setelit käytän paistin kääreenä, kun muuta käyttöä en enää keksi. Hymmäilylläni on juuret syvällä sisimmässäni.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Susijahti

Sinä juokset, sinut saartavat.

Heinäkuussa alkoi ja punaiseen heinäkuuhun asti sitä kesti. Tähän asti ei edemmäs. Se sisältää kaiken sota-ajasta profeetaksi omalle maalle ja takaisin. Rajoittavan lippusiiman katkaisee WTC:n tuho. Amerikkalaiset pelkäsivät matkustamista saudien rakentamille lomarannoille. Paikalliset odottivat turisteja tuomaan rahaa. Siihen kelpasi suomalainen nainen osaltaan täyttämään toiveen sukulaisvierailulla.
- Äitini ja sisareni Amerikasta. Tunsin olevani tervetullut Tunisiaan. Samaa en voi sanoa ilmestyessäni takaisin tutuille kaduille ja kaupungissa tarjottuihin mahdollisuuksiin. Lippusiima on viritetty ikään ja työhistoriaan vedoten.
- Onko heillä paremmin, jotka ottivat oikeuden omiin käsiin? Mitä vuosi 2012 tuo tullessaan? Mitä heillä on meille annettavaa, jotka käyttävät jakajan kättä?

tiistai 27. joulukuuta 2011

Vaikeneminen soi "elämää juoksuhaudoissa"

Vitas - from movie Mulan

23/7 2010

- Mikä on 1906?
Joulu 1990 oli valmiiksi laitettu. Tulin kotiin isän luokse. Äiti noudettiin sairaalasta kotihoitoon. Huoneen muut asukkaat lähettivät terveisiä.
- Nyt sänkysi on saanut uusi asukas. Äidille kaikki oli vaikeaa, kun ei itse pystynyt enää huolehtimaan perheestään. Menetti ruokahalunsa, nieli kiltisti pillerinsä veden kanssa eikä muuta. Ostin kalanmaksaöljyä ja pakotin sitä ottamaan lusikallisen. Vointi alkoi kohentua, kun veriarvot nousivat. Anemiaa ei hoideta rautapillereillä pelkästään. 

On tutkittava syy, mistä raudanpuutos johtuu. Sen sain kuulla itse homeopatialääkäriltä ennen muuttoa vanhempieni luokse. Seuranta terveyskeskuksessa 2 ja ½ vuotta rautapillereitä ei tervehdyttänyt minua. TK-lääkäri kertoi soittoajalla puhelimitse.
- Syö rautaa loppuikäsi, sitä sinä tarvitset. Huusin takaisin lääkärille.
- Olen sairastunut, minun pitää mennä lääkärille.
- Olisit tullut aikaisemmin. Kerroin olleeni lääkärinhoidossa niin kauan, enkä osannut epäillä lääkärin ammattitaitoa.
- Olisit tullut aikaisemmin, ettei tarvitsisi -----!

Siitä alkoi parantuminen, kun lääkäri tiesi tehtävänsä. Sitä linjaa noudatin äitini hoidossa. Viisi kertaa päivässä katoin pöydän, istuimme yhdessä pöydän ääreen. Kahdessa viikossa olin keittänyt ja syönyt puuroa ja keittoa enemmän kuin koko vuodessa ennen tuloa kotiin. 
Tänä jouluna on uudet aneemiset hoidettavana. Siltä osin itse olen kunnossa, minkä punkki imaisi minusta veriateriansa kesällä maalla käydessä. Ei nyt ihan anemiaan asti, jätti kuitenkin borrelian käynnistään ja tulehtuneet polvet. 
- Pullo kokista, pyytää Dracula. Sijoittajat vaativat rahaa, rahaa, rahaa ja sosiaalihoitaja kierrätti omaishoidontuen itselleen palvelumaksuna. Asetus omaishoidosta antoi kunnalle mahdollisuuden käyttää vanhustenhoitoon tarkoitetut rahat kävelyteihin ja rantabulevardeihin. Kuinka paljon rahoista hävisi virkamiesten omiin taskuihin, siitä on minulla tietokonetulostukset. Onko lista pysty vai vaaka, ihan sama. Minusta tehtiin tietokonevirhe, kun kallis muutos saatiin aikaan.
-Tietokone on yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä eikä käyttäjät ole siitään viisastuneet. Omaetu on otettava ensiksi huomioon.
- Sellainen oli sotajoulu, sai isä sanotuksi kahden viikon puhumattomuuden jälkeen. Siitä sodasta ei isä enää puhunut. Kelasi vain filminauhaa taaksepäin juhlapyhinä. Kuoltua en pyytänyt havuseppelettä haudalle valkoisilta veteraaneilta. Sodankäyneelle miehelle ei kuulunut sotilaalliset hautajaiset. Valtakunnassa kuningas on kuollut.
- Eläköön uusi kuningatar 2000!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Stephan Lauri

Toinen joulupäivistä on omistettu ensimmäiselle, viimeiselle ja kaikille sillä välillä marttyyrin osaa kantaville. Mitään ei ole opittu tai se on kai vanha kehno, joka meitä houkuttaa vertaamaan omaa osaa toisten osaan. Tsunami 2004 havahdutti huomaamaan, ettemme hallitse ihan kaikkea. Samoin tämän päivän uutiskuvat maan yli pyyhkäisseen myrskyn jäljiltä kertovat meidän riippuvuudesta nykyajan tekniikkasta ja energiasta. 

Fazer on ja pysyy, täyttää makeislaatikoillaan kauppojen hyllyt ja kaventaa käytävät. Vältin kaupassakäyntiä viimeiseen asti ja glögi oli melkein viimeistä pulloa myöten myyty loppuun. Eipä se jouluviettoa haitannut. Mökille mentiin kuin kesällä, uimaankin olisi voinut mennä, mutta se pimeys, se pimeys.

Suurin suunnitelmin ensi joulusta saateltiin minut kotiin. Aika näyttää mitä vuosi tuo tullessaan. Liian paljon rahaa näyttää epätodennäköiseltä. Hyvää vaiko pahaa sen tiedän, että sitä tulee, kun on tullakseen. Kaupungintalonpuisto on valaistu italialaisilla lyhdyillä. Tarvitsen vain sateenvarjon suojakseni kaikkea tätä odottaessani lyhtyjen alla.  

Jk. 
Joulu on perheen yhdessäolon juhla, ollaanko sitten Mököpeikon pesäkolossa tai jokainen lajilleen tyypillisessä olokolossa. Tänä jouluna äänessä Soiva Siili.

Soivan Siilin Joulu

tiistai 20. joulukuuta 2011

Karjalankäki

Kaipasin tähän päivään jotakin perinteisen kaunista. Muistin punaiset karjalankäet valkoisin silkkipaperisiivin. Kuvahakuna etsin ja löysin muunnoksen. Siivet taiteltu kirjanlehdistä. Sopii minulle, joutaisihan kaikki kirjoitetut sivut vaikka karjalankäen siiviksi. 

Lentävä kalakukko oikoi väsynyttä jalkaa saavuttuaan Kuopion asemalle. Tunnuksesta muistan siivet en koipia. Kanankoivet syödään tuunattuina proteiinin lähteinä.  Sekin vielä tänä tehotuotannon jouluna. Nyt jäi kaikki jouluvalmistelut netin varaan. Blogger määrää tahdin, aikataulut on ajoitettu niin, että minun joulu tulee myöhäjunassa jos ollenkaan. 

Käytänkin kukonaskelta mittayksikkönä päivän pitenemiselle. Tästä alkaa kevät leskenlehtineen ja voikukkineen. Tonavan kosteikolla jouluruusut kukkivat luonnossa. Veden paljous haittaa meilläkin jokien tulviessaan moottoritielle. Ilmaston muutos on odotettavissa jo 2050. Saimaan norppa ja Nestori Miikkulainen eivät löytäneet kumppania seurakseen. Partahylje tarvitsee jäälautan synnyttääkseen. Samaistun partahylkeeseen, ettei kaikille ole tilaa riitänyt sodan jälkeen. On niin suuria egoja, että vievät tilan pieniltä. 

Presidentin vaalien perinteinen tehtäväni on ollut kiivetä lumivallille ja pyyhkiä ehdokkaiden kuvista lumet pois. Se oli aikaa 1990 -luvulla. Sitten vaihtui vaalirahankeruun maksumieheksi. Yhdistykset sortuivat tähän vippaskonstiin päästäkseen valitsijoina juhlimaan valittua. Ahneilla oli loppunsa, eihän yksi ilmainen ääni niin paljoa maksa. Mietipä sitä, kehoittaa Tuhkimo kaatopaikkajätelaatikosta. Voisihan Yle-veroa odotellessa määrätä kaikki presidentinvalitsemisverolle pantavaksi ajanlaskumme alun ensimmäisen Joulun kunniaksi. Muuten meitä ei saa liikkeelle millään ilveellä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Jätekukon joulutervehdys

Jätekukosta Karjalan joulukäki
Jätekukko on ollut edelläkävijä kuluneena vuotena. En vain tiedä ministerin ilmoitusta, että jätemaksu on yhtä pitävä poliittinen päätös kuin Yle-vero. Jokainen maksaa Yle-veroa onpa hänellä teeveetä tai ei. Laukku-Leenakaan ei ole lintujenkirjoissa Yle-veroa määrätessä.
 

Jätekukon kanssa meni sukset ristiin naisten ryhtyessä jäteveropoliiseiksi. En muista milloinka viimeksi olen yöpynyt Vihtaniemellä. 1900- luvulta lähtien siellä oli lapsuuskotini. Sodan jälkeen sillä ei ole ollut mitään merkitystä, kuinka Vihtaniemellä elettiin tiettömän taipaleen takana. Sitä kiekuu jätekukot määrätessään jätemaksuja ulosoton uhalla voidessani säilyttää lapsuuskodin suvun hallussa. Lainhuuto on olemassa ja siitä jätekukko tiekimpan avustuksella perii jätemaksua. Yle-veroa maksaa yrityksetkin, joten seuraava ylläri on odotettavissa Metsäyhtymälle määrättynä Yle-verona. Tämä on valittu tie määrätä Yle-veron kaltaisia maksuja aina 10 000 euroon asti. Jostakin olen lukenut tuon summan olevan meille jokaiselle takausvastuuta kreikkalainoista.
 

Tiekimppa oli ensiksi, sitten tuli jätekukko ja viimeksi Yle-vero. Jo aamun Kiuru kirkkaudessa soittaa kuin itse taivahan kansi sois. Siinä onkin Finlandia uuden aamun alussa. Itsenäisyyspäivän teemana tasa-arvo on arvossa arvaamattomassa. Samalla mitalla, millä minulle mitataan, minäkin mittaan. Odotan Hallinto-oikeuden päätöstä valitukseen jätemaksusta. Angry Bird on seuraavaa lintu, joka jotakin vielä meiltä on vailla, siis puutteessa. Veteraanin iltahuuto lauletaan korkealta ja kovaa. Koreassa surraan kuollutta päämiestä. Onneksi meillä ei ole maansuruun aihetta.
 

Pääsiäisenä kukko kiekui ensikerran ja jäi aikakirjoihin kolmannella kiellolla. Kukonhelttoja polviin ja silvottuja korvia puutarhajuhliin. Voi, aikoja. Voi, tapoja. Kirkkovuodessa edetään syntymästä kuolemaan. 


Vitas ja mummot viihteellä

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tekosyitä

Joulun läheisyys kasaa ylivoimaisia tehtäviä ulkopuolelta. Kun en lähde niihin mukaan, aiheutan syyllisyyttä jouluhössötykseen sortuneissa. Mitä minun jouluvalmistelut vaativat, sen jaksan tehdä. Neljännen adventin joululauluilta. Kaksi kadun väliä asemalle, Z-junalla Helsinkiin, siellä metrokammoinenkin voi loppumatkan ajaa turvallisesti perille. Saksalainen kirkko  täytti 150 vuotta. Sitä juhlittiin suurlähetystön puutarhassa alkukesästä muutama vuosi sitten. Seurakuntaelämä on järjestyksessä. Kaksi kadun väliä alussa ja metrolla lopussa. Näin helppoa se on, kun tietää olevansa nimeltä kutsuttu.


Lähteä jokin asian perästä on helpottunut viimeisen kahden vuoden aikana. Sieltä opintien alusta on matka ollut todella vaikeaa. Jos se olisi yhtä  takkuista nyt, niin luovuttaisin enkä lähtisi mihinkään. Kuusi vuotta kuolleena kotonaan saisi ihan vapaasti olla tässä maassa ja naapuriosakkeessa. Otavaan matka on pidempi kuin Wellamo-opistoon. Minulle kuitenkin ne pari kadun väliä ja bussi vie perille Samoin vapaaehtoistyöhön Kuorttiin saan perillä Vip-kohtelun. Matka kulttuuririentoihin on joskus peruuntunut päällekkäisyyksien takia, mutta matka Joensuuhun on vain ne kaksi kadunylitystä, nousen junaan, perillä vain yksi katu ylitettäväksi. Olen perillä. Ooppera odottaa.


 Forgive, the Lord

 


Jätän tämän vaalisirkuksen ja kuljen ne kaksi maailmaa erottavaa kadun väliä liikennevaloja noudattaen. Sota ei yhtä miestä kaipaa. Tämä sosiaalis-uskonnollinen yhteiskunta tarvitsee yhden naisen taistelemaan kaikkien sorrettujen puolesta rauhan välikappaleena. Sotajoulu 2011 tarvitsee yhden naisen, että siitä selvitään.

PS. Blogger muotoilee puolestani, mutta ei toimi tulkkina, mitä minä kirjoitin. Parantelen palattuani.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Aurinkoisen aikataulu

Aurinko nousee Helsingissä - Saulin kannatusluvut kasvussa.
Aurinko nousee Oulussa - toinen kierros on todennäköinen.
Aurinko laskee Helsingissä - Saulin kannatus pudonnut.
Aurinko laskee Oulussa - paikanvaihto toisella kierroksella.
Jyväskylässä päivä ei lyhene enää illasta, aamusta yö vielä jatkuu. Sodankylässä on kaamos.

Jos päivä on aikataulutettu, niin siihen voi luottaa. Poliittinen päivä on muutoksen kourissa. Keväältä eduskuntavaalit tuoreessa muistissa. Jytkyn jälkeen presidentin valitseminen pelonsekaisin tuntein puolesta ja vastaan. Kuntasektori valmistautuu syksyn kunnallisvaaleihin. Maapallo mataa radallaan, vaalit käydään ajallaan.

Laukku-Leena oli saanut kyydin Kartanon maisemiin. Matka oli jatkunut muutamia satoja metrejä käyntieni välillä. Tunnenko empatiaa elämäntapansa valinnutta kohtaan? Enemmän minua askarruttaa syyt ja seuraukset, jotka pakottavat tekemään toisin. Aamuhartaudessa nunna Kristoduli kertoo syntymäluolasta, ennen kuolemaa kallioseinämän jalkapuusta. Kolmannen päivän tyhjän haudan ihme hämmästyttää. 
Vallan menettämisen pelko saa hallitsijan raivon valtaan. Tänään on mahtavien mahti puntarissa 70 vuoden kokemuksella. Sitä saa mitä tilaa. Olen todennut sen monta kertaa saadessani lähtökäskyn profeetaksi omalle maalle. Tehtävä perustuu kymmeneen käskyyn. Kolme ensimmäistä opettaa, kuka on Jumala. Neljäs käskyistä vaatii; kunnioita isääsi ja äitiäsi. Selitysosassa muiden piäsnuatikoiden tottelemista tietyin ehdoin. Loput kuusi opettaa elämään medborgaret keskenään.

Sotajoulusta tämän päivän jouluun ei ole mainittavaa eroa. Joulua ei tee kuitenkaan olemattomaksi sen kieltäminen. Minulle ei tarvitse konsultoida jouluttomien pimeimmästä vuodenajasta. Matka ei ollut este lähteä Vihtaniemeltä joulukirkkoon. Kirkon poliittiset toimijat ovat saaneet minut liittymään muuhun uskonnolliseen yhteisöön.
Ensivuoden veroprosentissa on kuitenkin (x) rasti ruudussa seurakuntani kohdalla. Vuoden 2013 Yle-verolla oma (x) rastinsa ruudussa. Yksi (x) elää avioliitossa, ruudusta on poistunut. Sote-rekisteriin kysytään vielä entistä sukunimeä, joka perustuu sukunimilakiin (x) elää avioliitossa. Sen nimen kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. 
Antauduin "satamajätkäseikkailuun" lisääntyessäni enkä isyydestä sen enempää ole vaatinut. Päinvastoin köyhyys pakottaa isät etsimään elättäjiään. Poliittisesti naisetkin etsivät vanhan poliitikon maineella etenemistä presidentiksi, kun seuraavat vaalit käydään. Kansanedustajan etuoikeudet periytyvät äideille, jotka haluavat käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ohittavat jonot.

 

Elektroninen valokuvakehys on tämän joulun hitti. Itse tyydyn lisäämään uusia videoita blogiini. Siellä on tallessa kohtaaminen piispan kanssa. Hän oli aikanaa uskonnonopettajani. Kävi vihkimässä uuden palvelukeskuksen käyttöön. En ollut tilaisuudessa mukana. Se poiki kuitenkin johtajalle vastavierailun piispantaloon. Saimme terveiset vierailusta. Silloin vain en tiennyt, millaista johtajaa piispa kestitsi. Nyt tiedän johtajan heikkoudet palattuaan "herpes huulessa ja clamydia keuhkoissa". Hän sai aikaan yrittäjien paon palvelukeskuksesta. Silloin ei vielä viety seksuaalista häirintää eteenpäin.

Saman luen lehdestä piispan vieraillessa seurakunnassa. Kuka siinä häärii esittelijänä, on minulle loukkaavan pahoittelukirjeen lähettänyt silloinen piispaehdokas. Millään rintamalla ei joulurauhaa ole näkyvissä. Ehkä meillä rukoiltuamme; Tee minusta rauhasi välikappale. S-ryhmittymä ilmoitta sponsoroivansa rauhan nobelistia rahalla maailman rauhan ylläpitämiseksi. Ne rahat kerätään meiltä ruokaostosten korotettuina hintoina. Rauhanruhtinas ottaa jatkoajan itselleen, minut hän painoi riman alle säädetyllä lailla. Ruokaa on ostettava, sponsoriraha kiihdyttää nälkäisten liikehdintää. Kataisella on leuhkat eväät vietäväksi Brysseliin. Pieni poika esitteli reppunsa sisältöä junassa.
- Ja rahhoo on evväinä. Aikaisemmin ei hänelle oltu uskottu mukaan kuin taskuraha.

Lähdenkö joulumatkalle? Sitä pähkäilin muutaman yön. En lähde, tilanne selvisi. Ehkä sitten joulun jälkeen teen pikavisiitin. 
"Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen. Lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen." Sinun joulusi alkoi digi-tv:n tulosta. Joulukirkon ajan sinisellä ruudulla on teksti: Sinun joulusi. Se toistuu vuodesta vuoteen enkä omi sitä itselleni. Mitä Yle-vero vaikuttaa ohjelmasisältöihin, siitä saamme jo esimakua tulevan vuoden aikana. Nyt kukaan ei voi elää pimeydessä. Ei edes Laukku-Leena kapsäkkejään siirrellessä eteenpäin. Ainakin hänen tulotietonsa tarkistetaan. Intrum Justitia hioo kynsiään veroparatiiseihin varastoidessaan.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Jouluksi kotiin

Kaamoksensinisen kansion kannessa juhannusruusu kukkii lapsuuskodin kamarin ikkunan alla. Avaan positiivareiden joulukalenterin yöllä 16.12. klo 00.00. Sama kuva kalenterissa ja minun kansiossa. Joulukuusi puuttuu kalenterista, onhan lippurivistö ulkomailta. Yhtään pohjoismaiden ristilippua ei näy.

Matka maailman ympäri jatkuu. Minusta on tehty kiertolainen. On sellaiset pelisäännöt. Vielä kuitenkin muistan joulua Pohjolassa. Onhan minulla muuttolinnun vaistot tallella ja postiosoite, missä odotan jouluksi luvattuja lähetyksiä. Posti ilmottaa tekstiviestillä. Elän kauhunhetket, kännykkä pimenee ja pitää viestin sisällään. Posti ilmoittaa toisesta lähetyksestä sähköpostilla. Pyytää tulostamaan saapumisilmoituksen. Teen sen kiireesti vanhalla koneella, kun läppärissä ei ole tulostinta. 

Vainoharhaisuus iskee tajuntaani. Online -tileiltä on kaapattu verkkotunnuksia. En vaihda salasanoja joka päivä. Otan securitaren avuksi. Poistan kaikkia turhakkeita, vastaan puhelinhaastattelupyyntöön.
- En ole kiinnostunut kuulemaan kysymyksiä, onhan vastaukseni kärpäsen päästön kokoinen Itämeressä. Henkien taistelu on muuttunut virtuaaliseksi. Palaan kerrostalon kellarin kaatopaikkajätelaatikkoon Tuhkimona. Kipaisen katsomassa, mitä Runoroskikseen on heitetty tämän joulun edellä. Päivystyksessä sairaat odottavat kolme tuntia päästäkseen lääkärin luokse. Heidän harminsa sairastaa taviksina poliittisilla päätöksillä. Kansanedustaja äiteineen ohittaa jonot etuoikeutettuna. Hän on saanut säätää sellaiset pelisäännöt.

Joulussa toistuu ensimmäisen joulun sanoma. Aamun Kiuru kirkkaudessa on tuonut esityksen teeveemaksun keräämisestä YLE -verona. Kaksi rahapuuta olen tukenut toisiinsa sulkijalla 13.12.11. Olenko kirjoittamassa Munkkiklubilla 11.12.13 uusien verojen maksajana? Vai onko määrätty tapettavaksi kaikki alle 2-vuotiaat poikalapset ja yli 64-vuotiaat, vanhat naiset? Eletään mielenkiintoisia aikoja meillä ja naapurissa, kuka saa pitää päänsä ja jatkaa kansansa arvojohtajana. Kuningas voi tehdä kuitenkin, mitä tahtoo. Minulle kahden kauden presidentti on ollut maanäiti. Aika tulee täyteen. Minusta pitäisi vaihtaa omaa etuansa petaavat valitsijat. He saivat minut lähtemään pakomatkalle. Otin mukaani yhden ilmaisen ääneni enkä siitä luovu ääntenkalastelupaikolla rahasta. Ääni ja minä olemme yhtä. Kädetkin ovat omat ja käyvät vai omilla taskuilla.


Uskallan päästää Vitas'in vapaaksi Shanghaissa laulamaan kiinaksi. Löysin tämän videon Tibet Plateau taustaksi minun varalle tehtyyn järjestelyyn. 
Tulin kotiin toiselle joululomalle. Pojat olivat vetääneet tukasta koulussa ja minusta tuli tappelija puolustautessani. Tukka oli lyhennetty melkein siiliksi. Isä katsoi tunteakseen poissa ollutta tytärtään, joka lämmitteli käsiä lieden ääressä. 
- Olet leikannut tukkasi, hän totesi yllättyneenä näkemästään. Tulkitsin myöhemmin hänen ajatuksensa sitoa minut liekaan hyväksynnällä.
- mitä saisin tehdä ja mikä olisi kielettyä. Tämä liekanaru kiristyi sitä mukaa kuin matka välillämme kasvoi. Ajan uskonnollisen hapatuksen mukaan olisi hyvä tyttären pysyä naimattomana, pitkätukkaisena nunnana. Videon punatukkainen nainen huitoo korkealla jyrkänteellä. Köysi pitää kiinni kallioseinämässä, alla kuohuva koski. Pitkät hiukset hulmuavat tuulessa. Siinä on elämän tarinani taustamusiikki. 

Tarpeeksi kaukana Vitas saa olla katsomisen ja kuuntelemisen kohde aivan vapaasti. Liian liki tunkeutuessaan ymmärtäjät tulevat torjutuksi. Tämänikäisenä osaan puolustautua netissä. Poliisi poliisina oli tulossa tapaamaan minua, kun torjuin suomipojan uhon Skypessä. Se siitä ihmisen ymmärtäjästä, tulee haudatuksi eroottiseen hautausmaahan. Lapsilla ei vielä ole itsepuolustusvaistoja ja kaikille niitä ei kehity koskaan.

Joulupukki suukon sai.

Kerran usko lapsuuden on kovalla koetuksella. Joulunlapsesta ja enkeleistä kertomukset otetaan vastaan täytenä totuutena. Sitten pukkiusko saa vaihtua nettisetiin eikä orpokotien lapset ole turvassa kirkkojen ylläpitämissä laitoksissa. Taskuvenus jatkaa omaa linjaansa tyttörakkaudella pukeutuneena nunnaksi. Jotakin on pielessä aikuiseksi kasvamisessa.

Tukimiljoonat?

Omalla ja tämän päivän afganistanilaisella tytöllä on sama elämän kokemus. Erona on aika, katson taaksepäin 70 vuoden kokemuksella kouluajasta tähän päivään. He elävät sodan keskellä. Tukimiljoonat valuvat rikkaiden taskuun ja näkyy upeina palatseina.
Rahakkainta kauppaa käydään aseilla, huumeilla ja naisilla. Meillä näytetään teeveessä ohjelmia myöhään, ettei vain lintukodon rauha järkkyisi. Otsikko ei voi vähempää kiinnostaa, mihinkä meidänkin rahat häviävät. Sattumalta vilkaisen tarkemmin opinhaluisia tyttöjä taivasalla oppimassa. Se on kiellettyä. Omat koulumuistot palaavat mieleen. Näen painajasta menneestä.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Täystyrmäys

Kaupungintalon Tyrmä
Aloitan alusta bloggerin määrätessä tahdin. Lisään lehtikuvan, joka liittyy joulumarkkinointiin joulukylässä. Nyt on se aika, kun kaikki on jouluartikkeleita. Jouluvoi on loppunut, kun raaka-aineesta on pula. Joulumaito on maitojuomaa. Se on keinotekoinen sekoitus kuin mehujuoma. Saa halvalla vedellä jatkettua mehua juicen korvikkeena.

Jäljet pelottavat enkä halua lepuuttaa jalkaparkoja Tyrmässä. Mieli on riekaleina, mitä kaupunkiin tulee, niin minulla kuin monella muulla. Lilja, tuo Sharonin kukka, oli käynyt hoitamassa vanhaa naista ja tutustunut äitinsä kanssa asuvaan poikaan. Monta vuotta elämä jatkui omakotitalossa. Mehut keitettiin syksyllä ja mehupullojen rivi oli pitkä talven varalle. 
Sitten kuolema korjasi vanhuksen ja poika tapasi kadulla äitinsä apulaisen. Mitä he jatkosta sopivat, sitä en tiedä. Lilja ei tavannut enää poikaa elävänä. Kaikki jäi sopimatta paperilla. Mennesään tuttuun taloon pesänhoitaja tyhjentää taloa kaikesta irtaimesta mehupulloja myöten. Lilja esittelee itsensä, mutta sillä ei ole merkitystä. Perijöitä ei ollut, mutta pesäntyhjentäjä virkansa puolesta löytyi.

Hätääntynyt Lilja tulee luokseni. Hän oli ottanut asianajajan hoitamaan osuuttaan kuolinpesästä. Omakotitalo meni myyntiin ja hän sai myyntihinnan hoitopalkoista. Kela peri Liljan asumistuen takaisin. Meni kuitenkin pidemmälle vaatimalla selvitystä, missä on rahat. Lilja ei sitä kertonut ja kelantäti uhkasi kuulustelulla. Lilja arveli joutuvansa putkaan kuulustelua odottaessaan. Lohdutin häntä sanomalla.
- Tulen sinua sinne hieromaan, en vielä putkassa ole ketään hieronutkaan. Se jälkeen en Liljaa enää tavannut. 

Käsityöläistalon toiminta oli loppumassa. Olin vuokrannut työhuoneen kauniista, tarkoituksenmukaisesti suunnitellusta talosta. Kaikki osakkeet olivat lunastusuhan alla. Minulla oli etuosto-oikeus ja tartuin tilaisuuteen. Kävin Kaupungintalolla allekirjoittamassa kauppakirjan. Myyjinä kaupunginjohtaja ja kaupungin lakimies. Poistuin tuosta tilanteesta portaita alas.
- Älä sinne mene, siellä on putkat. Se oli enne kuinka ostamani työhuoneen kävi. Olin jo omaishoitajana, kun pankki antoi vuokralaiselleen oikeuden lunastaa minun maksetun työhuoneen välimiesoikeudella uhaten. Kysyin kauppakamarin johtajalta, kuinka tässä näin kävi.
- Otit riskin ostaessasi osakkeen. Olen oppirahani maksanut. Älyllinen kehitysvammaisuus piilotetaan lakipykälien taakse. Se on enemmän järjenköyhyyttä kuin syntymässä hapenpuutteesta saatu vamma tai muu kromosomihäiriö. 1960 -luvulla oli menossa buumi, ettei synnytyksessä autettu. Lääkärin asenne arvelutti silloin ja uudelleen tänään.
- Mitä siitä jos syntyy vähän väpelö. Silloin ei vielä uskallettu olla lääkärin kanssa erimieltä. Nyt olemme valelääkäreiden varassa. Valvontaviraston johtaja jää sairauslomalle, kun ei kestä tiedon julkituloa.
- Meitä on liian vähän, valittavat kaikki vastaavat. Tykinruokaa ei enää synny tässä yltäkylläisyyden maassa. Ei ole enää mitään puolustettavaa. Kaikk' mänj' eikä piisannutkaan eikä se ole tappiomielialan lietsomista.

En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan.
Ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Mielikuvia

En tullut enkä mennyt, olen aina ollut. Uskoonsa hurahtanut eronnut mies ihmetteli varmuuttani keskustelussa niitä näitä. Hän valitsi puhumisen aiheet. Eroon johtaneet syyt hän piti yhteisen uskon puutteesta. Hän oli jäänyt lapsiliudan kanssa pyörittämään arkea. Toinen harmi oli tietokonepelit koulussa osana opetusta. Hän kielsi lapsiltaan osallistumisen pelien sisällön takia.
- Minun lapset eivät käy hotelleissa vieraissa edes pelaamalla koulussa. Siitä minulla ei ollut omakohtaista kokemusta vielä silloin.

Tietokoneohjelmoija olisi vienyt asiakkasrekisterin koneelle. Sitten hän kysyi määriä ja totesi, ettei noin vähäistä asiakasrekisteriä kannattaisi koneella säilyttää. Enhän vielä itsekään lämmennyt silloin konehankinnalle. Tänään elämä on peliä. Hedelmäpelit vievät koukkuun joutuneen eläkerahat jo maksupäivänä. No, sehän on vain rahaa.

Oma tietokonehankinta on luku sinäänsä. Eniten kuitenkin hämmästytti ne alapään kuvat, jotka oli ohjelmoitu aukeamaan aukaisematta. Enkä minä ollut ainoa rekisteröity tyttö- eikä poikasivuilla. Sain lukea "nainen Lahdesta katselee kuvia". Minutkin oli rekisteröity intiimihierontaa tarjoavien sivuille. Joku kertoi sieltä ottaneensa tietoni. Sanna kertoi Berliinissä kampaajien ja ilotyttöjen toimineen vierekkäin yhtä laillistetuissa ammateissa. Samaa tarvetta tai puutetta paikkaamaan on tullut Lahden punaisten lyhtyjen kadulle thaihierojat. Tarjonta vastaa kysyntää ja uudet johtajat markkinoivat "uusi johtaja, aasialainen tyttö hieroo alasti."

Toisenlaiset frendit ovat tunneihmisiä. Älyllinen kehitysvammaisuus tuli ilmi Linnan juhlissa. Haastattelija ei ollut tarkistanut, kuinka juhlavierasta haastatellaan. Sama älyllinen vammaisuus saa kansanedustajan määrittämään hierojan statuksen katuhuoraksi. Oh Boy, oh Boy, Oh Boy. Ja sama Boy etuilee päivystyksessä lasten ja sairaiden vanhusten edelle lääkärin luokse marssiessan. Hän on priorisoinut itsensä kansanedustajana menemään edelle muita. Jopa kansanedustajan äitikin vetoaa siihen ohittaakseen jonot.

Nyt saatiin Linnan juhlien arvosteluun uusi lintuaihe. Pentolintu menetti kampauksissa  ykköspaikan. Angry Birdy kestää aikansa kuin Nokian mahti. Ihmisetkin ovat saaneet tarpeekseen. Jokunen johtaja on menettänyt päänsä kuin Johannes Kastaja päänsä Salomen seitsemän hunnun tanssiesityksestä palkintona. Näistä on tullut perheohjelmia, joissa järki jättää eikä ymmärrys hoi, tule huutelemalla takaisin.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kiitos, Jertta!

Kuulin viimeisen kolumnisi vielä sängyssä loikoen. Jos olisin avannut jo tietokoneen, ajatukset harhailisivat maailmalla enkä olisi kuullut hyvästijättöäsi. Onhan keskiviikko itsenäisyyspäivän jälkeen. Tiistai on ollut kolumnin vuoro joka toinen viikko. Aamussa on haikeutta, kaikki loppuu aikanaan.

Veteraanin iltahuutoon olen osallistunut vaikertamalla tunnekuohussa, silmät kyynelissä ja sydän pakahtuen. Aamutoimet saavat musiikkinsa. Ahdistus on poissa sisälläni soi. 
On aamus alkanut synnyinmaa.

Veteraanin iltahuuto


Rannalle hiljaisen lahden aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin askel jo uupunut on.
Lapset ja lastemme lapset teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa kohta poissa on veljet, muistakaa heille kallis on maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muisto koskaan saa.

Hymni soi holvissa hiljaa tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa sarka jo kynnetty on.
Ammoin me marssimme kahden tulta soi taivas ja maa.
Rannalla Äänisen lahden kelle nyt kertoa saa.

Hoivatkaa kohta poissa on veljet, muistakaa heille kallis on maa.
Kertokaa lapsen lapsille lauluin, himmetä ei muisto koskaan saa.

Laineissa Laatokan mahti kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti konsa on koittava koi.
Ylväänä Karjalan heimo tuskansa kantanut on.
Maaäiti suojaansa sulkee vartija poissa jo on.

Hoivatkaa kohta poissa on veljet, muistakaa heille kallis on maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muisto koskaan saa.

Taiteilija Outi Heiskanen haastattelun lopuksi halusi kertoa molo -jutun. Aika rientää, on kiirehdittävä eteenpäin. Joutukaa sielut on aikanne kallis. Katson, mitä Outi Heiskanen ei saanut kertoa.
- Molo tarkoittaa laituria. Siitä on tullut mulle sellainen laituri, josta lähtien voin kartoittaa mieltä ja yhteistä tajuntaa. Sieltä nousee elämyksiä. Yhteinen tajunta on yhteistä omaisuutta.
- Ei minulla ole mitään hinkua päästä sitä kertomaan, lisää taiteilija.


Minulla on kirjoittamisen ilo kertoa kohtaamisiani muiden samoin tuntevien ja elämää kokeneiden  kanssa. Aina on minut vaiennettu, milloin tappelijana korvasta taluttaen. Milloin juopon opettaja-collegan raahaamana lampeen.  50 -vuotiaaksi vaikenin. 
Nyt en enää kivien kukkiessa ja valokuvassa The Bookin sivulla. Sielunveljet palasivat soittamaan ja se toi Ismo Alangolle kutsun linnaan. Onhan näitä elämää kannattavia ja kaivoon painavia muistoja. Minut on myyty kiertäville kauppiaille. Olen nähnyt puutteen ja köyhyyden vuodet. Ne ovat vaihtuneet raharikkaiden veroparatiiseihin ja järjenköyhyydeksi.

Minua liikutti nähdä Outi Heiskasen kohtaaminen tiibetiläisen köyhän ihmisen kanssa. Laiturini on lapsuuskodin rannassa. Estin juopuneen lähdön vesille tarttumalla kiinni veneen kokkaan. Siitä syntyi huuto, jonka isä kuuli pihamaalle. Hän korotti ääntänsä metelin yläpuolelle.
- Mikä perinnönjako siellä on?
Isä ennakoi, että harjoittelimme perinnönjako vanhempien eläessä. Yritin ennalta ehkäistä perintöriidan hoitamalla vanhempani 1/8 mandaatilla. Tänään tiedän toimineeni oikein, mutta se ei tehnyt perimystä helpoksi. On luotu sellaiset pelisäännöt. Luojat viettivät illalla juhlia Suomi-neidon  itsenäisyyden varjolla. Nyt on se perinnönjaon päivä.


Kuin aamun kiuru kirkkaudessa soittaa, soi ääneni värisemättä korkealta ja kovaa:
- Hoivatkaa poissa kohta on veljet! 
- Muistakaa heille kallis on maa! 
- Kertokaa lapsen lapsille lauluin!
- Himmetä ei muisto koskaan saa!


Olemme unohtaneet sydämen sivistyksen. Isäni muistan viimeisenä etiketin noudattajana kaikissa tilanteissa. Hänen kunnioitustaan jouduin viimeisinä aikoina puolustamaan vastaamalla halveksuville suoraan palkkioista kuoltua, kohteliaisuuksista lääkärin vastaanotolla ja kaikkille isättömille kunnan ottopojille. He vaativat isältäni lapsenruokkoja omien isiensä unohtaessa velvollisuudet poikiaan kohtaa. Minulle riittää. 
Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Muista myös, että meillä on muitakin piäsnuatikoita kuin vanhemmat. Niitä piäsnuatikoita on elämässäni riittänyt haudattavaksi eroottiseen ja muukalaisten hautausmaahan. Itsenäisyyden alussa setäni tuli haudatuksi joukkohautaan ja syntyperän tähden mestatut siunaamattomaan maahan. Kummisetäni saivat sankarin kohtelun ja tulivat haudatuksi sankarihautaan. Sitä Indonesian  ystävät ihmettelivät. Länsimaiset viljelevät maata, johon on kylvetty rautaa. Arlingtonin hautausmaan ristit lisääntyvät.

Sijoittajat noudattavat poltetun maan taktikkaa. Jos heille ei anneta suosiolla, he ottavat tekaistuilla laskuilla ulosoton uhalla. Sitä varten on annettu perintä Intrum Justitialle koko maassa. Se on julman jumalan pakkoperintätoimisto. Kuka joutuu siihen koukuun, siitä ei pääse irti edes pakkopaidassa. Kaikk' mänj' eikä piisannutkaan.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Happy Independence Day!

Luvatta lainattu videon kuvaksi Nastolan Kalliojärveltä. Vastavalolta pyydän anteeksi, kun lainaan videon omaan blogiini Munkkiklubille. 
Hävisin taistelun kunnan uusrikkaille mökkiläisille sukupolvenvaihdoksessa isäni kuoleman jälkeen. Lapsuuskoti oli meidän kolmen perintöosa. Plus sisareltani ostama osuus. Muuten hela hoito olisi mennyt myyntiin jakomiehen ystävälle halvasta hinnasta.

En ollut silloin vielä verkkokirjoitustaitonen, joten soitin kasettinauhaa saadakseni Veteraanin iltahuudosta sanat jakomiehelle lähetettyyn kirjeeseen. Ajatuksena veteraanin jättämä perintö lapsille. Jakaja olikin oppinsa ottanut valkoiselta mieheltä, joka valtasi intiaanien asuma-alueita itselleen. Intiaanit joutuisivat reservaattiin alkoholisoituakseen menetyksestä. 

Jakomies tarjosi kirjeitä takaisin. En halunnut, tunsinhan tulleeni raiskatuksi kuuden ukon pitäessä kimppakivaa kustannuksellani. Minulle riitti, missä tunnetilassa yritin pitää puoliani. Rahassa mitattuna se oli turha yritys. Veteraanin iltahuuto ei onnistu laulamalla vielä tänä itsenäisyyspäivänä. Tunnepurkaus tulee niin rajuna syvältä sisimmästäni. Soolon saa laulaa Jorma Hynninen maailmalla tunnetulla äänellään. Erikoisesti Sinisen hetken esitys 13.3 klo 13.13 on jäänyt mieleen pysyvästi. Jonakin päivänä julkaisen pöytäkirjan tuosta hävitystä taistelusta palata Vihtaniemelle. Muukalaisille varaan rannan hautausmaaksi, eihän verirahoilla saatu muuta aikaan ajanlaskun alussa. Taistelu käydään tänään taloudessa rahan voimalla ja velkarahalla. Siellä ne pönöttivät kunnioittamassa juhlajumalanpalvelusta. Illalla linnoissa "kreivien" tanssitaan, on kerrankin täys tyhjä pää.

Huomenna on ankea arki tuhkimon kömpiä ylös hyvinvointivaltion kaatopaikanjätelaatikosta. Runoroskis suojaansa sulki velkavaalirahatositteet. Maailmassa on monta turhaa vastakkainasettelua, joita jokainen pauhaa ennenkokemattomana tarjoten ratkaisuaan roskaanin rohkeudella.

Videon taustakuva by Vastavalo Nastolan Kalliojärveltä

Minulla on vielä paljon opittavaa tietokonetaidoissa ja valokuvauksessa. Omat videot, omat voimauttavat valokuvat. Ettei tule liian helpoksi, opettelen lukemaan venäläistä tekstiä. Sisältöä en tulkitse, onhan kieli tuttua tunneäidinkieltä ennen baabelinsekoitusta. Sydämellä näkee ja kuulee paremmin kuin silmillä ja korvilla. On vauhtisokeutta ja kovakorvaisuutta sulkea itsensä oman elämänsä ulkopuolelle.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Puolueesta tuli painolasti Kremlille

Kaamos levittäytyy Lemmenjoen kansallispuiston keskiosiin. Mikään muu tässä joulukuun päivässä ei pidä paikkaansa kuin auringonnousu ja -laskuajat vuodesta vuoteen. On itsellekin joku kiintopiste, minkä varaan voi tähytä.
Tulossa on Suomi-neidon juhlapäivä. Siitä on niin monta mielipidettä kuin on kutsunsaaneita. Minulle tämä merkitsee jotakin uuden ajan alkua elämässäni. Olihan isäni viimeinen elonpäivä sama kuin virkakautensa viimeisiä juhlia emännöivän Presidentin valintapäivä. Se avasi silmäni yhteiskuntaan, jossa olen käynyt läpi kaikki vaiheet syntymästä vapaaehtois-työntekijäksi. Kymmenen käskyn noudattaminen ei aina ole ollut helppoa, mutta vanhempani eivät menettäneet kunnioitustaan missään vaiheessa. Yhteiskunta meitä halveksi oikein olan takaa. Pankkinainen käänsi selkänsä ja olan yli puhui.
- Et voi enää tuoda käteistä rahaa tilillesi. Ota pankin avain ja vie rahat tallelokeroon.
Sama toistui eilen viedessäni reseptiä apteekkiin uusittavaksi.
- Nyt et voi enää apteekissa uusittaa reseptiäsi. On mentävä terveyskeskukseen tekemään eResepti -muutos. Se koskee oman terveyskeskuksen reseptejä. Sama tunnetila jysähtää päälle.
- Mitenkä käy niiden yksiköiden reseptien kanssa, jotka olen saanut borrelian oireiden hoitoon neljällä poliklinikalla käydessäni. Siellä ei vielä eReseptiä ollut tarjolla.
Terveystalo on muuttunut Holby Cityn ensiapuasemaksi. Psykiatrisen poliklinikan hoono soomi valehoitajineen vielä vältin täpärästi. Ambulanssi hoitajineen toi sairaalan kotiini, vaikka olin tilannut aja päivystyksestä polvioikoisena.
- Olisit soittanut illalla, olisi viety kirurgin kynsiin leikattavaksi.
-Luojan kiitos, ettei se tullut mieleen. Pääsin parantajalääkärin hoiviin.
- Et sinä enää pyörätuolia tarvitse. Ei odottanut palvelijaa, vaan lääkäri itse työnsi pyörätuolin varastoon.
Ihana kohtaaminen lääkärin kanssa, vaikka olikin ostopalvelusta värvätty meitä hoitamaan.

Siitä tunnetilasta, kun pankki ei ota enää rahaa vastaan. Mitä teen, lähdenkö rahoineni maailmanympärysmatkalle? 
- Nainen poistunut kotoa ilmoittamatta syytä lähtöönsä. En voisi sitä tuskaa tuottaa tyttärilleni. Menen pankkiin jos vielä tämän kerran saisin laskunmaksuun rahat tililleni.
Voisinhan jättää lääkkeet ostamatta, kun eReseptiä en kävisi aktivoimassa. Lähden kuitenkin huomenna terveyskeskukseen verenpainelääkettä saadakseni. Tässä se syy ja seuraus, mikä meidät tekee hulluksi. Tarvitsemme sen hulluuden hoitamiseen lääkecoktailin ennaltaehkäisyyn. Näin maailma pyörii eskoseni!

En tarvitse purjehtia yksin.
We are the World!

Naapurin pojan kanssa seilaan maailmalla. Voiton juhlien toritansseissa St. Pettersburgin torilla. Kaikki olivat tervetulleita juhlimaan ja osallistumaan. Kukaan ei ollut kännissä eikä häirinnyt juhlintaa. Meillä tehdään ilmaveivit asian kuin asia ympärillä, voitoissa ja tappioissa. 6.12. on linnan kundin tilaisuus.
Peli on muuttunut likaiseksi ja siksi taskuvenukselle ja poskisolistille lisään oman videon. Tätäkö tuomareilta odotetaan? Kuuluuko kontrolli perheohjelmien tasoon? Olen jo niin iso tyttö, että tiedän kähminnästä sen likaisen puolen. Olen joutunut soppaan 14 vuoden jälkeen sisaren kuolemasta. Perunkirjoitus ei ollut lain määräämä, vaan selityksenä: Tapahtui Onnin tahtO.
Nämä ovat niitä maallisia asioita, jotka eivät tee tyhjäksi enkelin ilmoitusta Joulusta, syntymäjuhlana ja Pääsiäisestä, ristiinnaulitsemisen muistojuhlana. Tämä tapahtuu kirkkovuodessa. Markkinavoimien julma jumala juhlii toisin valtataistelun voittoja ja tappioita.

Ei huono tanssituomarilta.

Tanssiitahtienkanssa on välitilinpäätös menneestä ja tulevasta vuodesta. Linnan juhlissa voisi olla naiskadetteja, jotka hakisivat miesvieraita tanssiin, ettei tarvitsisi rikkoa tahtiin tanssivien kanssa noudatettua tähtiparia, oppilas nainen - opettaja mies, ja päinvastoin. Sukupuolineutraali - das - puuttuu meidän persoonapronomineista. Vaikuttaako tämä muutos myös kielenhuoltoon?

Vitas ja Wei Wei
Moskovan yössä

Matkaan maailman ympäri 80 päivässä mahtuu kaikenlaisia vastuksia. Elämä näyttää valoisammalta purjehtia yksin tai yhdessä. Estoiset ihmiset jatkavat haverista toiseen, kun eivät vielä ole traumojansa selvittäneet. Heidän verkkoihinsa en enää sotkeudu. Suomen laki on kaikille sama. Siihen ei tarvita kirjureita eikä tulkkeja ihmisten eikä kansojen välillä.

torstai 1. joulukuuta 2011

Kilpisjärvellä 1.12.11 - 12.1.12

Tulossa on manipulaatiota ja vallankäytön kuvioita. Eihän tuo ole mitään uutta. Syntymäpäivänä alkaa ravustus, joten etenen matalalla profiililla. En provosoidu manipulaatioyrityksistä. Sekös lisää bensaa liekkeihin. 
Breivik todettiin mielisairaaksi. Olen jälkeenpäin katsonut tuhon jälkiä, mitä pommi sai aikaan Oslossa. Jollekin samoin vinksahtaneelle se saattaa herättää hinkuja. Mainosmielessä katson, miten ääni rikkoo lasia. Poistin omasta kaapista lasinsiruja. Vastakkaisen tuloksen salaiselle miljonäärille tarjoaa Suomi-neito. Vapaaehtoistyöhön lähtevät kupataan kuiviin. Vai mitenkä jälkeenpäin on tulkittava yritys jatkaa elämää vanhempien jalanjäljissä? Partahylkeille ei ole kiinteän jään rippeitä nousta jäälle synnyttämään enää 2050. Siihen on aikaa vähemmän kuin minulla takana kokemuksineen ilmastonmuutoksesta.

Vitas - Mercedes commercial 2011

Hyvät puukkomiehet ovat kuolleet samoin heidän suosittelijansa. 
- Saisinko valita leikkaavan lääkärin?
- Se ei taida olla enää mahdollista. Jään taas odottamaan, jospa menisin tämän loppuelämän ilman viipalointia. Nyt lääkäri ei kuitenkaan passita psykiatriseen hoitoon, kun palaan asiaan myöhemmin. Julkisten miljonäärien aiheuttamat kiemurat pitää ensiksi oikoa.

Viime päivinä olen käynyt suoria, kahdenvälisiä keskusteluja. Minä kysyn, hän ei tällä kertaa vastaa suoraan. Jään odottamaan keventynein mielin, kun asianosaiset käyvät ensiksi Dubaissa lomalla. Ministerien kiireet hoidetaan Lissabonin reisuilla ja euron kohtalo Brysselissä. Omat matkani aasilla ovat adventtiin liittyviä Hoosianna -avunpyyntömatkoja. Hätänumero 112 liittyy tähän aamuun 1.12. Tallennettu kohtaan hätä siltä varalta, jos ulkoa ei muista.

Ennakko tahtiintanssiopettajien esityksestä

Hullun ilo on halpaa, eikä tämä hulluus ole sairautta. Katsotaan toisin keisareita uusissa vaatteissa.