lauantai 18. kesäkuuta 2011

Odotellessa mitä tuleman pitää

 
(ei maha mittää)

Eilispäivän julkitulleet tiedot lisäävät epävarmuutta tulevasta. Armi Ratian määritelmä liikojen kategorioista; 
- on liian nuori
- on liian vanha.
Vain viisi vuotta nuoren ja vanhan välillä on aikaa, joka ei kuulu liikojen kategoriaan.

Hallitus on juuri syntynyt ja neljän vuoden kuluttua on liian vanha jatkaakseen. Kaikki narut on vedetty umpisolmuun. Tarvitaan uudet vaalit miekaksi sivaltamaan solmu auki. Sitä sanotaan poliittiseksi ratkaisuksi.

Vielä tämän videon lisään ajankuluksi, kun pitäisi ryhtyä suursiivoukseen. Heittää kaikki pois. Kuntaliiton lakimies laukaisi tekijän kertoessaan olevansa sosiaalihuollon asiakas. Pieni tytär sai kunnallisen päivähoidon tarhassa lapselle kuuluvana subjektiivisena oikeutena. Mitä lakimies meille omaishoitajille lätisee. 
Olisiko hänellä tänään meille jotakin uutta sanomaa. Hallitusohjelmaan on kirjattu laki "vanhusten subjektiivinen oikeus hoivaan ja hoitoon". Onneksi en polttanut roviolla autotalissa omaishoitoajasta papereita. Voin käydä ne läpi uudestaan, kun maalaisjärki oli jäässä ja poliitiikot sohlasivat neljättä ukkaasia vastaan. 

MADRID, MADRID, MADRID minua viihdyttää, vaikka poliitikoille Espanjan pankit ovat suuri päänvaivava. Sitä saa, mitä tilaa. Siinä mittakaavassa, kun on halunnut osallistua. Kaikki tai ei mitään. EU ottaa kaikki, mutta ei anna mitään. Meillä on ollut muuta tekemistä, kun emme ole olleet perillä  pankkien avustamasta kulutusjuhlasta. Samasta on kyse 60 -vuotisjuhlien käräjöinnissä. Juhlakalulle vaaditaan kahden vuoden vankeustuomiota.

Ei kommentteja: