keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Juuret hiekassa

Ruohonjuuritaso herää. Se ei ole enää päättäjien päänvaiva.
- Meillä/minulla on. Mistähän saataisi sullekin?
Järjestetään projektikoulutusta.
Niinhän sitä luulisi, että tultuaan valituksi projektiin kuuluisi joukkoon sitoutuneena projektin lopettajaisiin asti. Sitten alkaa palautteen antamisen aika.
Parasta on ollut maaseudun kehittämisprojektin palautepyynnöt.
Ilmoittauduin ja unohdin, kun mitään ei kuulunut. Projekti vietiin loppuun jo siellä olevien yritysten kouluttamiseksi. Minuun ei oltu yhteydessää kertaakaan. Sitten pyydetään monisivuisella kyselyllä projektikokemuksia ja -tuloksia.

Palautteita tuli vähän, jos ollenkaan. Näin päättelen, kun sain kyselykirjenivaskan uudelleen: Jos en olisi vielä vastannut, vastaisin ystävällisesti tutkijan tutkittavaksi.
Ja minähän vastasin ja liitin kyselyt YEAT:n näyttökansioon turhanpäiväisestä projektista.

Nyt uskalletaan puhua ääneen  vanhustenhoidosta. Minulle sanottiin:
- Pidä pienempää suuta tai siitä tehdään poliisiasia. Tai "älä puhu mitään omaishoitamisesta, kun sinulla ei ole enää hoidettavaa etkä ole ollut hoitajana tällä rahoitusalueella." On meillä viisaat sanojat yläpuolellamme. Kaikella on tarkoituksensa. Pitkästä kaukosuhteesta sain palautteen, kiitokset ja uuden kielen meidän omaishoidolle, jonka raha määrittää. Olet omaishoitaja, jos saat omaishoidontukea. Tuen kierrättäminen minulle ja periminen takaisin isältä kunnalle, ei lisännyt meidän käyttörahaa. Verot siitäkin tuesta otettiin päältä. On meillä viisaita päättäjiä, kuunteleepa ketä tahansa.

"Zu Hause Pflegen ja Hilfe für die Helfer" on meidän 90% osuus omaishoitamisesta. Se vaihtoi kielen työlleni ja kirkolle. Olen päässyt osallistumaan verkkoympäristössä moneen tapahtumaan ja facebook päivittää, mitä kavereille kuuluu. Berliini saa keinulaudan muistomerkiksi käydystä kahinasta idän ja lännen välillä. 24hBerlin todistaa, että muuri on poissa.

Lapsuuden jälkinäytös saa narukeinun Kiikkukalliolle. Sitä on yritetty vallata monen miehen voimin sijoittajille. Olen aina vastannut syytöksiin omalta osaltani, maksanut turhista toimenpiteistä rahastajille. Pitäähän heidänkin toimeentulonsa tienata vaikka kuolleitten sielujen metsästäjänä. Onni joutuu palauttamaan perityn osansa äidin kuolinpesään taivaanportilta. Tämä olkoon itsekenellekin ennakkotapaus ahneudesta. On minulla varattuna muutakin hauskaa käyttöä setelinipuille käräjäkivillä. Nuotiot savuavat ja seteleihin käärityt rosvopaistit kypsyvät. Primo Levi sanoi keskitysleirin muistuttavan helvettiä. Suomeksi sanottuna vanhusten hoito tapahtuu kuin keskitysleireillä.

Pajatso muistuttaa Pajatsoksi esittäytyneestä everstistä, Juudas lupasi kavaltaa Jeesuksen. Kirsi Kunnas viihdyttää minua Haitulalla ja napilla.

HAITULA JA NAPPI

Haitula otti napin
ja sen kukkaan kiinnitti
ja sitten kipin kapin
hän napille kiipesi.

Ja keinui näin 
    ja keinui noin 
  ja keinui niin,

että tuuli
suinpäin suinpäin
alta pakeni.

Ja tuuli näin 
     ja tuuli noin
  ja tuuli niin,

että pilvi
suinpäin suinpäin
vettä läikytti.

Ja satoi näin
     ja satoi noin
  ja satoi niin,

että Haitula 
suinpäin suinpäin 
maahan putosi.

Haitula otti nutun
ja sen nappiin ompeli,
ja päätämme nyt jutun,
sillä sade taukosi.

Ei kommentteja: