Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askeleet!
PS.1. Sain kysymykseeni vastauksen seuraavana päivänä. Kirkkolaki määrä riviseurakuntalaisen erottamisesta.
" Suomen evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on kansan kirkkojen asema Suomessa. Kirkkolain ensimmäisen luvun kolmannen pykälän mukaan kirkon jäsen ei voi olla muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen.
Saman kohdan mukaan kirkon jäsen, joka liittyy jonkin muun uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi, katsotaan eronneen kirkon jäsenyydestä.
Poikkeuksen muodostavat ne uskonnolliset yhdyskunnat, jonka kanssa kirkolliskokous on hyväksynyt sopimuksen jäsenyyden vastavuoroisesti edellytyksistä. Varsinainen kaksoisjäsenyys voisi syntyä käytännössä vain Suomen anglikaanisen kirkon kanssa."
(En ollut pyytämässä kaksoisjäsenyyttä, vaan rekisteröitymistä toisen evankelis-luterilaisen kirkon rekisteriin luopumatta lapsen uskosta. Kristitty lähetti minut potilasjärjestöön voidakseni toimia maallikkona. Minun elämäni kristittynä ei voinut jatkua kirkon piirissä. Nimikristityt olivat asialla kirkkolakiin vedoten. Minusta pitää päästä eroon lainkirjaimen mukaan. Lainhenki pitää tappaa politiikalla.)
Kaikki nämä syventävät opetukset ovat seurausta omaishoitajuudesta kirkon, ry:n ja kansalaisuuden poliittisesta suuntautuneisuudesta ja rahastamisesta. En voinut olla omaishoitoyhdistyksen jäsen, kun en ole samaa mieltä omaishoitajan statuksesta. Kotona läheistään hoitava on omaishoitaja, jos hän saa omaishoidon rahallista tukea. Viime vaalien edellä kansanedustaja puhui 30 000 omaishoitajan puolesta. Se on 10 % 300 000 omaishoitajasta. Päättäjä katsoo pienennyslasilla ja saa polttopisteen, jota pitää huomioida lakeja laadittaessa. Vaihdoin jo silloin omaishoidonkielen saksaksi - zu Hause Pflegen, Hilfe für die Helfer - toisella kotimaisella närståendevårdare. Omaiseksemme on tullut viranomaiset, joille saksaksi on nimitys; Helfershelfer, pilkallisesti apuri, kätyri.
Jos ei olisi yhdistyksessä menneet sukset ristiin "sairaan hyville" -yhteisvastuu keräyksessä, olisin edelleen seurakuntani jäsen ja osallistuisin suomalais-saksalaisen yhdistyksen tarjoamaan saksankieliseen jumalanpalvelukseen. Otin selvää, missä kirkossa minua puhutellaan "Liebe Maire" kuulemani hömppä-Mairen sijaan, siihen kirkkoon haluan kuulua.
Entisestä srk:sta maistraatti erotti edellä vastauksesta ilmenneistä syystä. Mistäpä minä tietäisin kirkkolakeja noudattaa.
Minun vakaumukseni on ollut yhtä metsästyksen kohde kuin lankapuhelinliittymän osakekirja. Rahasta voisi jokainen antaa minulle taivasosuuden. Nyt olen vakuuttunut, ettei minulle ole varattu kuin ristintie kuljettavaksi. Mitä pidemmälle kuljen sen rakkaammaksi se on tullut.
PS.1. Sain kysymykseeni vastauksen seuraavana päivänä. Kirkkolaki määrä riviseurakuntalaisen erottamisesta.
" Suomen evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on kansan kirkkojen asema Suomessa. Kirkkolain ensimmäisen luvun kolmannen pykälän mukaan kirkon jäsen ei voi olla muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen.
Saman kohdan mukaan kirkon jäsen, joka liittyy jonkin muun uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi, katsotaan eronneen kirkon jäsenyydestä.
Poikkeuksen muodostavat ne uskonnolliset yhdyskunnat, jonka kanssa kirkolliskokous on hyväksynyt sopimuksen jäsenyyden vastavuoroisesti edellytyksistä. Varsinainen kaksoisjäsenyys voisi syntyä käytännössä vain Suomen anglikaanisen kirkon kanssa."
(En ollut pyytämässä kaksoisjäsenyyttä, vaan rekisteröitymistä toisen evankelis-luterilaisen kirkon rekisteriin luopumatta lapsen uskosta. Kristitty lähetti minut potilasjärjestöön voidakseni toimia maallikkona. Minun elämäni kristittynä ei voinut jatkua kirkon piirissä. Nimikristityt olivat asialla kirkkolakiin vedoten. Minusta pitää päästä eroon lainkirjaimen mukaan. Lainhenki pitää tappaa politiikalla.)
Kaikki nämä syventävät opetukset ovat seurausta omaishoitajuudesta kirkon, ry:n ja kansalaisuuden poliittisesta suuntautuneisuudesta ja rahastamisesta. En voinut olla omaishoitoyhdistyksen jäsen, kun en ole samaa mieltä omaishoitajan statuksesta. Kotona läheistään hoitava on omaishoitaja, jos hän saa omaishoidon rahallista tukea. Viime vaalien edellä kansanedustaja puhui 30 000 omaishoitajan puolesta. Se on 10 % 300 000 omaishoitajasta. Päättäjä katsoo pienennyslasilla ja saa polttopisteen, jota pitää huomioida lakeja laadittaessa. Vaihdoin jo silloin omaishoidonkielen saksaksi - zu Hause Pflegen, Hilfe für die Helfer - toisella kotimaisella närståendevårdare. Omaiseksemme on tullut viranomaiset, joille saksaksi on nimitys; Helfershelfer, pilkallisesti apuri, kätyri.
Jos ei olisi yhdistyksessä menneet sukset ristiin "sairaan hyville" -yhteisvastuu keräyksessä, olisin edelleen seurakuntani jäsen ja osallistuisin suomalais-saksalaisen yhdistyksen tarjoamaan saksankieliseen jumalanpalvelukseen. Otin selvää, missä kirkossa minua puhutellaan "Liebe Maire" kuulemani hömppä-Mairen sijaan, siihen kirkkoon haluan kuulua.
Entisestä srk:sta maistraatti erotti edellä vastauksesta ilmenneistä syystä. Mistäpä minä tietäisin kirkkolakeja noudattaa.
Minun vakaumukseni on ollut yhtä metsästyksen kohde kuin lankapuhelinliittymän osakekirja. Rahasta voisi jokainen antaa minulle taivasosuuden. Nyt olen vakuuttunut, ettei minulle ole varattu kuin ristintie kuljettavaksi. Mitä pidemmälle kuljen sen rakkaammaksi se on tullut.
Palaan piispanvihkimykseen paremmalla ajalla areenassa ja teen vain itselleni muistiinpanot saarnasta, vaikka ajattelin kirjoittaa siitä blogissani. Voin pysäyttää kopioidakseni sanatarkasti, mitä asiayhteyksiä siitä voin kirjata omaan elämänkokemukseen. Minua ei siunattu aloittaessani kutsumustani. Äiti siunasi meidät lapset kaikki ja isän kuolemansa edellä. Jätti meille tehtävän jatkaa elämää muistoa kunnioittaen.
Kuitenkin alusta lähtien minua oltiin lähettämässä sinne missä pippuri kasvaa.
- Älä tule meitä opettamaan, oli tervetulotoivotus tullessani vanhempieni luokse heidän kotiinsa rivitalossa. Kukaan ei halunnut hyväksyä tytärtä omaishoitajaksi, menihän siinä hautaustoimistolta ja kotiavustajilta käyntipaikka. Vallankäyttösuhteet vapisivat ja minä kestin liitoksissani taustatuen turvin.
En voi luopua syntyperästäni suomalaisena enkä erota kirkosta, jonka jäseneksi minut on kastettu. Virallisista organisaatioista kylläkin, jos päämäärä ei ole yhteinen. Olen puoleni valinnut, sen olen ilmoittanut aina ja kaikkialla enkä siitä luovu. On vain hyväksyttävä, jos jotakuta piikkinä lihassa pistelen enkä ole hurahtanut suuntaan enkä toiseen.
Onko ottopoika parempi kuin oma poika? Naapurille ei löytynyt etsimisestä huolimatta Otto Samulin korviketta. Tulee onnenonkijat ja perintö liukuu suvusta kummallisten kuolleitten sielujen metsästäjien käsiin.
PS. Kirjoitan tekstin uudelleen saatuani palautteen kysymykseeni evl.kirkolta. Luvattiin 2 - 5 päivän sisällä. Valitusaika valtiossa on yli vuoden enkä tule hullua hurskaammaksi. Joudun toiselle valituskierrokselle enkä tullut päätöksestä hullua hurskaammaksi. Me emme ymmärtäneet toisiamme suomenkielellä. Päätöksestä ei saa enää valittaa. Missä ollaan menossa valtiossa ja kirkossa? Jalkapuu ja vaivaisukko eivät ole jääneet historiaan. Radiopsykiatrini sanoo, mikä meidät tekee hulluksi, hurskaudesta hän ei puhu mitään. Ei edes vanhurskaudesta enkä ryhdy sananselittäjäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti