keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Hyvä tahto

PS.  26.12.2010
013900 kävijää Munkkiklubilla.
Jälleen kotona lyhennetyltä joululomalta aattoaamusta tapaniin. Asemalla kaikki hissit caput. Mikään ei liiku, laukkujen kantamista portaita ylös, kun itsekin tarvitsisi kantajan.
Puurolaululautasilta joulupuuroa ja sitten sähkökatkos. Sulakkeet vaihtoon, vika ei selviä. Tarvittiin jo sähkölaitoksen päivystysapua, kun lähinaapuritkin olivat pimennossa. 
Hautausmaalla hirveä viima, tulomatkasta lapaset jalkoihin  vähän lämmittämään. Mummo toukkana toppatakissa ja huppu silmillä. 
Jouluaaton ateria kynttilänvalossa. Sauna lämpiää puilla onneksi. Lahjat avataan ja lapsenmielisimmät saavat tahtonsa läpi. Mosse ja Picatsu pitävät eniten ääntä. Ovat joulusta ihmeissään. Kuusi on pudottanut neulasensa salaa jo heti koristelun jälkeen.
Mummo kutsuttu jouluvieras jätti oman joulun kotiin. Sukupolvien välinen kuilu on liian syvä yhdistettäväksi kolmenpolvenperinteet samaan jouluun. Jonkun on vaiettava, kun kaikki on tullut kerrotuksi jo moneen kertaan. Onneksi tänä jouluna olivat pienet murheet. Hongong on palanut maantasalle.

Maailman pelastamiseksi tuleville sukupolville on unohtunut:

LAPSET OPETTAJINA 
JA 
 SILMÄT TÄYNNÄ LUONTOA

Mökit nukkuu lumiset jouluna joka vuosi,
herää elämään juhannuksena kerran kesässä.

Ei kommentteja: