perjantai 17. syyskuuta 2010

Sävel rakkauden pikkulintuna lentää

Kuinka monta kertaa minun pitää kääntää poskeni lyötäväksi, että sijoittajan roolin ottaneet voivat mäiskiä tullen mennen? Neljännes vuosisataa on vierähtänyt. Olen sanoutunut irti kunnan naapuruudesta, tiekunnan isännyydestä ja kunnan uusrikkaiden mökkiläisten eduista. Siitä huolimatta sininen lintu on pudottanut osoitteeseeni minulle tuntemattoman kiinteistöyhtymän laskun. Lähettäjälläkään ei ole osoitetta.

Katson sen viimeisen sinisen, mistä nämä tekaistut laskut ovat lähtöisin. Olin poissa kotoa kaksi päivää purkamassa vallankäyttöasetelmia. Siitähän tässä on kyse Tuusniemellä kirkonkylässä ja Vihtaniemellä. Jos räikköräähkät olivat silloin pojankoltiaisia voimansa tunnossa nurkanvaltaajina, uskoisin heidän jo viisastuneen. Mutta joukossa tyhmyys on vain tiivistynyt enkä luota enää heidän kehityskyynsä hoitaa asioita oikeilla pelisäännöillä. Heille on alkanut elinkaarella alamäki.

Virossa tämä tapahtui heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Huijarit myivät tyhjiä taloja ja maatiloja ominaan. Ostajalle oli yllätys, kun oikeat omistajat ilmestyivät pihapiiriin ja huijarit olivat häipyneet rahoineen. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Kun joku onnistui huijaamaan vanhusten omaisuuden itselleen luvaten vanhuksille hoidon, kaikki haluaisivat olla kuolleitten sielujen metsästäjiä. Nyt vain joillakin on tapahtunut sukupolvenvaihdos vanhempien kuoltua. Nuoremmat jatkavat, osaavat hoitaa asiansa ja oppirahat maksettuaan kysyä oikeuksiaan.

Ei kommentteja: