maanantai 27. syyskuuta 2010

Poliitikon kosketus yhdistystoiminnassa

Pahan kosketus on poliittinen, sen todistaa poliittinen edustaja kirkollis-, kunnallis-, eduskunta- ja presidentinvaaleissa. Tasavallan nykyinen presidentti valittiin isäni viimeisenä elonpäivänä. Kuningas on kuollut. Eläköön uusi kuningatar. 

En ehtinyt 6.2.2000 osallistumaan vaalihässäkkään, olinhan saattohoitajana 93-vuotiaalle isälleni. Hautajaisten jälkeen heräsi yhteiskunta eloon. Pitää jakaa perintöjä. Alan tuntea yhteiskunnan pelisäännöt, olenhan jakanut isän miljoonaperintöä heidän kaikkien kanssa. Vielä se viimeinen tekaistu kiinteistöyhtymä laskutuksen kohteena pitää selvittää.

Pääministeri Kiviniemen osakkuus vaalirahaa myöntäneessä yhdistyksessä on minulle tuttu kuvio hernepussina uuteen yhdistykseen heitettynä. Vaihdon maisemaa ja osoitetta. Yhdistyksen puheenjohtajalla oli poliittisia pyrkimyksiä, olihan hän pääpomon suojeluksessa. Yhdistys sai projektirahaa. Projektityöntekijästä hän kaavaili itselleen henkilökohtaista avustajaa, kun hän sitä tarvitsisi. Taisi olla aika tumpelo muissa kuin rahankeruutehtävissä.

Vaalikoneisto jyräsi vauhdilla eteenpäin. P-kordinaattori sai yhdistyksen vähistä rahoista joululahjarahaa ennen työn aloittamista. Joku omaishoitaja sitä ihmetteli ääneen. Kuitenkin kuiskaten ja ympärilleen pälyillen, kuuliko sitä kukaan muu kuin minä. Syntymäpäivärahat poliitikko ohjasi parkinson- ja omaishoitajayhdistyksen kautta lahjarahoikseen. Menetti siviilivirkansa johtajana ja oli työtön. Pyysi yhdistystä valitsemaan itsensä projektityöntekijäksi. Oli syöty ravintolassa poliittinen päivällinen nimellisen johtokunnankokouksen jälkeen. Tilinpäätös osoitti tilitilanteen; 8 € plussan puolella. 

Minusta tuli hömppä, kun pyysin yhdistykseltä rahaa omaan koulutukseen toimia vertaisohjaajana vertaistukiryhmälle. Seinillä on korvat. Kun kuulin puheenjohtajan selän takana lausumat terveiset, tein omat johtopäätökset. Jätin yhdistyksen, koska sen toiminta oli tullut poliittiseksi. Olinhan siihen kuulunut omaishoitajan puolestapuhujana, en poliitikko-pyrkyrin vaalirahan kerääjänä.
  
Pitää takoa, kun rauta on kuuma. Tulihan nuo maksetuksi yhteisvastuukeräyspinssit kirkon ehdokkaan kautta. Pinssipussi kolahti pöytään, maksa tai myy ja maksa. Myymään en ehtinyt, piti tehdä omaa työtä ja maksoin 100 mk yhteisvastuurahaa kirkolle poliittisen ehdokkaan ansiokkaan rahastuksen kautta. 

Kaikki on muuttunut, mutta en syö mielialalääkettä kestääkseni tilanteen, en silloin enkä tänään. Joku muu tarvitsee rauhoittavaa. Minulla on epävirallinen organisaatio, jossa voin ratkoa ennalta arvaamattomia ongelmia. Omaishoito on saksaksi "zu Hause Pflegen ja Hilfe für die Helfer". Sillä kielellä löytyvät myös asioihin sotkeutuneet Helfershelferit, joka tarkoittaa apureita ja kätyreitä. Niitä on riittänyt joka lähtöön asiassa kuin asiassa.

Ei kommentteja: