sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Lukulehti

Jokaiseen osoitteeseen tule ainakin yksi lehti. Lehdenjakamisessa on joskus ongelmia. Aamuyöllä jakaja pudottaa henkilökohtaisen kirjeen luukustani sisälle, kun en ole lehden tilaaja. Hän mielellään poikkeaisi joka aamu ovella.

Turvallisuussyistä minun osoitteeni on sähköisessä muodossa. Jos postipoika olisi aina ovellani käsi ojossa tuomassa lähetystä käteeni, saattaisin joutua työtapaturmaan kuin ex-pääministerin äxä. Avioitui herransa turvamiehen kanssa. Oli aina paikalla, kun pääministeri viipyi harmailla, poliittisilla puhujamatkoillaan.

Samoin prinsessa Di ajatui linnassaan henkilökuntaan kuuluvan seuraan. Onhan niissä piireissä tallimestareita ja -renkejä joka lähtöön. Minäkin olen kuvannut adjutanttia, joka on työtehtävissä presidentin vierailun aikana. Kovin oli Wiljamin oloinen nojatesaaan leukaansa. Poissa oli asentoasento, oli lepo.

Sain sähköpostiini ilmoituksen uuden verkkolehden osoitteesta. Kysyin, voinko merkitä linkin kotisivulleni löytääkseni lehden helposti. Linkitä, linkitä! Siinä se on ollut alusta lähtien.
Halusin vielä varmistaa, ettei kukaan satunnainen lukija ota lehteä kainaloonsa. Ei ota, kun se on kiinnitetty keppiin Verkkokirjoittajan talon pöydällä eikä kukaan pääse sitä selailemaan muualla kuin verkossa.

Google -kuvahakuja on joka lähtöön. Olen lainannut kuvia omaan blogiini. Nyt kävi käry, en ollut kysynyt lupaa ottaa kuvaa itselleni verkossa. Mistä hän tiesi kuvansa näkyvän minun blogissa? Seurasin jälkiä ja löysin oman blogini hänen blogilistaltaan. Olen otettu, että blogini on saanut paikkansa blogilistoilla. Jotenkin tunnen pienuutta suurten bloggaajien joukossa. Johtuu henkilöhistoriasta, kun minulla ei ole ollut paikkaa majatalossa. Kirjoitan unohtaakseni, kun en osaa heittää pois mukanakulkeutuneita, käsinkirjoitettuja tekstejä.

Musta lammas sai sanotuksi uskonkonsulttien opetuksesta "kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen". Hänen karmansa noudattaa lakia; pahaa tehneet isät, umpihullut pojat ja syöpäsairaat lapset. Lohdutin häntä, että meitä on kaksi päähän potkittua, emmekä ole yksin 37 elossaolevan serkuksen joukossa. Kun sukupuuta ravistaa, löytyy joka suvusta hulluja ja huoria. Nyt on nuorten syöpäänsairastuneiden kohdalla tutkimus käynnissä, onko syöpäsuku sairastumisen takana.

Ei kommentteja: