maanantai 23. elokuuta 2010

Toiminta-ajatuksen selkeyttäminen

Suunnittelun kivijalat: Toiminta-ajatus: - on lyhyt, iskevä ja helposti viestittävissä.
"Puljonki Oy on 1991 perustettu yritys, joka keittää Pohjois-Karjalan Juuassa valmiita kastikepohjia tuoreista raaka-aineista ravintoloille."

Tähän keitokseen upposin heti kättelyssä esitellessäni oman yritykseni toiminta-ajatusta. Oli hukassa, mutta löytyi etsimisen tuloksena. Koulutuskansioille on uutta käyttöä. Monisteet eivät kerro kenellekään mitään. Arkistoin ne vielä vähäksi aikaa ja selaan joskus tarpeen vaatiessa.

On tulossa vaalit ja entisetkin ovat kovin lähellä. Suunnittelun vaikutus tulokseen on yksi kivijalka. Monisteesta lainaan: "Raha pitää olla hallussa." Koko päättyvän vaalikauden on pähkäilty vaalirahoja. Opposition torikokous tarjosi helmihääpäiväkahvit uuden puheenjohtajan rinnalla vaalityössä.

Ei ollut mitään uutta, onko edes "raha hallussa". Velaksi eletään edelleen. Pojat keittää soppaa omalla reseptillä arvioidessaan Suomi-neidon pärjäämistä naapurien kanssa.

Lupasin tämän soppareseptin sanatarkan ilmaisun, kun resepti oli hukassa. Nyt on ihmisetkin hukassa, on vaara joutua raaka-aineeksi saippua- tai liimatehtaalle. Meihin ei enää uppoa kaikki ennaltaehkäisyksi tarkoitetut rokotteet. Narkolepsia vaivaa monia äänestäjiä.

Ei kommentteja: