torstai 12. elokuuta 2010

Pakkosyöttö

Avaan radion aamulla. Elinkelloni on oikeassa ajassa. Kukkuu, kukkuu sen ilmoittaa. Kello on kuusi, jään vielä sänkyyn odottamaan aamuntiedotteita, auringonnousu- ja laskuaikoja. Utsjoella aurinko on noussut tämän vuorokauden puolella ja laskee paljon ennen puoltayötä. Ollaan menossa kovaa kyytiä talviaikaan ja askel askeleelta kohti kuolemaa.

Hellekesän jälkeen elimistö palaa asteittain siedettävään olotilaan. Asiointireissun jälkeen kaupungilla olin aivan naatti. Verenpaine olematon ja muuten vetämätön olo. Kävin apteekissa ostamassa vitamiinilisät, jospa se auttaisi tokentumiseen ja jatkamaan keskeneräistä elämää. Juon vettä, kamomillateetä ja muita nesteitä. Katson kohtauksia eräästä avioliitosta ja konjakkipullon tyhjentymistä. Mieleen palaa aika, jolloin katsoin ohjelman ensikerran ennen avioliittoni muuttumista (X) rastiksi ruutuun; elää avioliitossa.

Mies pistäytyy kotona veljensä kanssa. Teevee on auki avioliiton kohtauksen aikana. Velj'mies kääntää kanavaa, mitä sinä tuota katsot. Katson, mitä katson. Mummolassa on taiteilijajuhlat. Juoppo hanuritaiteilija on kutsuttu kylään ja mies tarvitaan absolutistiveljien vierasta viihdyttämään juomakaverina. Illalla toinen veli saattelee miestä kotiin. Mies ärhentelee minulle ja minä lähetän saattelijan kiireesti matkoihinsa.

En saanut selkääni sinä iltana ja otin kaikista kärhämistä opikseni. Autoilijan vaimo oli lähtenyt kotoa. Palasi ystävättären kanssa hakemaan tavaroitaan. Autoilija oli ylen ystävällinen saadakseen naiset sisälle. Ja silloin käämit kärähti. Autoilija surmasi molemmat naiset. Tähän tilanteeseen en halunnut itse joutua. Oli vielä elämännälkä ja lapset pieniä. Uhkasivat lähteä lastenkotiin, jos minä jäisin jatkamaan avioliittoa. Bergman oli avioliittoneuvoja ennen perheneuvoja Kurosen Mattia. Kumpaakaan en ole tavannut face to face.

Tänä aamuna sain adrenaliinitujauksen. Kukaan ei tullut piikittämään. Se oli vain helpotuksen tunne. Minä selviän vielä. Annan palautteen syntymäkunnalleni, mitä he ovat minun kanssa vehkeilleet jokainen vuorollaan virkamiehenä tai -naisena organisaatiossaan, jota kunnaksi sanotaan. Joku on aina sallinut väärät teot ja siunannut ne puhumalla ylhäältä kuin ministeri Rehula vieraillessaan Tohmajärvellä.

Kehutaan, kun oikein ministeri kävi paikalla. Peter vaihtoi uutisvuodon uutisankkurin pestiin. Turpajumppa paljasti jännityksen. Lapset puhuvat Teemalla aidosti oikeista sanoista. Viimeksi Linnunradasta. Ovat luonnollisempia esiintyjiä kuin vuosia esiintymistä harjoitelleet puhujat. Lapsen suusta kuulee aidon totuuden. Poliitikot ovat puhuneet itselleen läpiä päähän. Pitää ottaa polvet avuksi. Hylätä edustuskelpoiset varapolvet, kun on päässyt kurkistamaan reittä pitkin vähän ylemmäksi. Sitä meille pakkosyötetään päivästä päivään. Rahanreijät paikataan ottamalla valtiolle velkaa, jonka takaisinmaksajista ei ole tietoakaan.

Honeymoon päättyi korruptiosyytteisiin. Naapurissa oli kyse rikkaan liikemiehen häälahjasta tulevalle kuningatterelle. Meillä rauhanruhtinas pisti tuulemaan, vaihtoi optiolahjuksensa rahaksi. Mitä lie touhunnut maailmalla valtion laskuun, kun sai noopelin rauhanpalkinnon tilauksesta. Hän pitää yllä hyväveliverkostoa hyvänä ihmisenä ja haastaa meidät työllämme itsemme elättäneet luusereiksi ja tyhjäntoimittajiksi. Hänellä ei ole konsteja selvittää tätä tilannetta meitä suomalaisia kohtaan.

Tutu puuhasi kuitenkin totuuskomissiota koolle, että saataisi sovinto aikaan rinnakkaiselon jatkumiseksi. Mitataanko kansalaisten eriarvoisuus 2018. Se on tulevaisuudentutkimusta. Nyt eletään tätä päivää samoin kuin 1900-luvulta lähtien isovanhempani asettuessa Vihtaniemelle kunnanmökkiin asumaan. Käsityöläisinä heitä huudettiin kinkereillä "Mäkitupalainen August Tirkkonen". Isäni syntyi 1906 ja äitini 1914. Setäni, Juho Taavetti, vangittiin torpparinpoikana. Oli vaatturinopin käynyt ehkä menetetyssä Karjalassa. Osallistui nuorten rientoihin työväentalolla. Kuoli 1918 29-vuotiaana palattuaan vankileiriltä sairaana ja nälkiintyneenä.

Olenko minä veljeni vartija? Vai, mi
näkö olen se punainen, jonka perintöä kunta jakaa uusrikkaille mökkiläisilleen sijoittajina?

Ei kommentteja: