tiistai 27. heinäkuuta 2010

Lautalla

Epätodellista monille, minulle totta. On lautalla pienoinen ka-hvila/-rtano, aalloilla keinuva. Tutustuin siihen palattuani maalta kaupunkiin 10 vuotta sitten. Tarvitsin lakimiehen apua. Oikeusaputoimisto otti asian käsittelyyn, rahasti ja palautti saatesanoilla. "Olet viärässä. Ovat olleet oikeassa." Ne olivat niitä oppirahoja, mitä minulla maksatettiin omaishoitajana tekemästäni työstä.

Kotikirkko, kirkon julkaisu kannettiin kotiin. Lakimiehen mainos oli tässä lehdessä. Tein lähtöä hänen toimistoonsa päivittäin. Lähtö viivästyi ja luin kirkon julkaisusta. Kirkon lehdessä mainostanut lakimies oli kuollut. Siihen loppui minun tarve etsiä lakimiespalveluja. Kansanedustaja, lakimies ja hierojien edunvalvoja antoi sanallista valistusta naisesta, jonka The Book esittää yhdellä kuvalla. Kuvitettu Uusi Testamentti valaisee kirkon, lakimiehen ja eduskunnan virallista kantaa naisesta. Naisen jalat, stay-up -sukat, korkokengät saavat tahon kuin tahon puhkeamaan sanalliseen vuodatukseen syntisestä naisesta. Tässä taloudellisessa lamassa ollaan vanhat naisetkin työllistämässä työnantajien näkemällä tavalla naiskaupan osana. Nuoret naiset saavat aikansa viihdyttää korkeinta ministeriporrasta.

Lakimiespalvelujen tarve loppui. Sain kutsun osallistua syöpälasten ja isovanhempien leirille Kuortinkartanossa. Kohtasin lakimiehen odottamatta. Luentosali oli nimetty hänen mukaansa. Olin tullut oikeaan paikkaan. Kartano on tavallaan minun toimintaympäristöä, kunhan mutkat olen oikaissut. Keltaisen tien päähän ei minulla ole lupa rakentaa. Sen tarvitsevat muukalaiset hautausmaakseen käyttäen minun jättämät verirahat.

Tämän kesän helle muutti kaikki suunnitelmat osallistua kesätyöhön. Tarvitsen helteen palatakseni päiväjärjestykseen. Eilen oikaisin pitkäkseni sänkyyn tuolissa torkkumisen sijaan. Se oli rentouttavaa ja virkistävää. Olen paininut uupumusta ja unenpuutetta vastaan. Samalla totuttelen symbioosiin Borrelia Burgdorferin kanssa. Siihen ei vielä ole keksitty hoitokeinoa. Jokaisella on omanlaiset oireensa. Saan olla kiitollinen, ettei minua puraissut punkki tuhonnut hermoja. Vasta vuosien kuluttua tiedetään idän taigapunkista enemmän. "Mielenkiintoisen näkemyksen" voi lääkäri vahvistaa todeksi.

Kartanoleirin olen korvannut purjehtimalla lautalla, kuin Mooses kaislakorissa. Lautta on oljista punottu taitavasti samoilla solmuilla, joista puhuimme ammattisanastolla tekstiili-insinöörin kanssa kankaiden sidoksia tutkiessamme. Linnunsilmäsidoksia, palttinaa ja monta tapaa saada toimikasta jälkeä. Lautalla on lääkepurkki, vitamiini ja hivenaineet. Kuvana kartano ja seuralaisena koira. Tyttäreni vertasi minua tuohon koiraan, kun katsoi tarkasti työstä tultua 14 kiloa laihempana. Päätin päivän juomalla mukillisen persiljateetä. "Onko se hyvää" -kysymykseen vastasin, - Niin hyvää, että yksi mukillinen riittää.

Siunattu helle, sopii minulle. Teen kaiken tarpeellisen itselleni Eeva Kilven sanoilla tänään.- minä lämmitän saunan, / pidän itseäni hyvänä, / kävelytän, uitan, pesen, /
kutsun itseni iltateelle, / puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, / kehun: Sinä pieni urhea nainen, / minä luotan sinuun. - Liian kauan olen siirtänyt sitä sitten "huomenna". Seilaan lautallani keinuvilla aalloilla, mihin tuuli kuljettaa. En merkkaa punaisella pisteellä kartalle "Olen tässä". Sitä kysyin Tertun kanssa 50 vuotta sitten Pienen Purkin rantauduttua Tukholman Skeppsbronilla. Katsoimme karttaa ja kysyimme sitä punaista pistettä "olet tässä".

Nyt meitä haetaan kissojen ja koirien kanssa, missä olemme. Viimeinen etsintäpartio koulutetaan useammasta korppikotkasta haistamaan, missä on raato tai haaska. Haaskalinnut, nuo raadonsyöjät, toimivat parhaiten yhdessä. Laumassa on arvojärjestys kuin yhteiskunnassa. Laumassa on ansaittu johtajuus, meillä se on lahjuksilla saatu.


Siksi haluan ulos tästä mädästä yhteiskunnasta. Se tapahtuu muuntamalla projektia Rudolf Steinerin sosiaalisen peruslain mukaiseksi. Kartano on ja pysyy paikallaan. Helteellä vilvoittelen vetten äärellä jättämättä jälkeä. "Olinhan täällä minäkin."

Ei kommentteja: