Pidän tärkeänä, että oma oksani sukupuussa on helposti luettava. Vanhempieni kultahääpäiväkuva on kumollaan. Yksi kahdeksasta Kunnaksen "Veljessarjan" silmällisenä puutolppana hymyilee lakitettuna kuihtuneet ruusut sylissä. Kaukomamma on ottanut neuvosta vaarin. "Näkis vaan", neljännesvuosisadan jälkeen, missä lie kuva. Vilma 1V aloittaa seuraavan sukupolven ja Alma rippikuvassa lopettaa kuvakavalkaadin kansakunnan kaapin päällä.Olen kirjautunut oikeille sivustoille, mutta sielläkin kova huuto säpsäyttää. "Olet voittanut!" Koneellani on haittaohjelma houkuttelemassa kilpailemaan siitä, mitä en näe. Helle on todellinen haaste selvitä aurinkoenergian käytöstä. Tosin kokeilu oli lentää ympyrää vuorokausi yhteen menoon päivällä ladatun aurinkoenergian voimalla. Jospa tuon olisin oivaltanut lukittuna tyttötaloon noudattaen omaa päätöstä. En käy missään. En tapaa ketään. Istun huoneessa lukemassa, kirjoittamassa. Siinäpä sitä elonpiiriä kierrettäväksi kehää. Se oli masennusta ja turhautumista, toistaa kiltisti lupaustaan vastoin odotuksia. "Jos jatkat lukioon, meillä et enää asu."
Lähes 50 vuotta on tuosta suruttomasta nuoruusajasta. Eristäytyminen on vapaaehtoista. Olen muuttunut kunniamurhien kautta. Puhutaan vain turkkilaisten tyttöjen ja naisten kohtalosta. Meillä muutokset ovat väistämättömiä. Sekoitetaan sukupolvenvaihdos sukupuolenvaihdokseen ja Pride-kulkueeseen. Tommy kertoi olevansa kaappiurheilija, kun runoilijoita edusti ruokatuntiseuralaiseni Pentti Saarikoski. Näin meitä leimataan poliittisiin tarkoitusperiin sopiviksi syntyperän, sukupuolen, iän, koulutuksen ja ammatin perusteella. Sota-aikana oli isäni kuullut ylhäältä toiveen. "Kunpa teitä olisi paljon tykinruuaksi." Samanaikaisesti sotimisen tosissaan ottaneita uhkattiin sotaoikeudella. Äimänkäkenä huudetaan ylintä oikeutta ratkaisemaan riita-asiat. "Maaoikeushan sen viimekädessä päättää." Ja vieläkään en anna periksi.
Kuvat on katsottava uudestaan. Näen nuutuneita kukkia, jos kukitettuna on kuvattu. Sain lakituspäivän aamuna puhelisoiton noutaa ruusut linja-autosta. Sain oikein interflora -lähetyksen. Ruusut olivat matkanneet satoja kilometrejä ilman vettä ja kosteutta leikkauspinnalla heppoisessa käärepaperissa. Olin surullinen lähettäjän puolesta paketin aukaistuani. Matilta sain tuoreen ruusukimpun. Olin kutsunut kavaljeerikseni tietämättä, että Lissun luona käydessään, minä olin ollut mielessä. Sitä en silloin tiennyt eikä se tieto muuttanut mitään hänen haikailuistaan. Äxä toi ruusuja palattuaan *työmatkoilta*. Keltaiset ruusut sain kapakan edessä sisällä torjutuksi tulleelta, ulosheitetyltä mieheltä. "Nämä ruusut ovat kaukaa, kartanosta kuninkaan" soi mielessä, kun 2000 km matkattuaan ne minulle ojennettiin.
Roskiksesta pelastettu ruusu jaksaa yllättä. Samassa kukassa on kaksi keskusta. Se kertoo tarinaa pihlajasta, joka kasvoi Olavinlinnan muurista. Kaksi sydäntä yhdessä kukassa syntymäpäivänäni. Pysyttelen sisällä. Ei ole hyvä päivä juhlia tänä vuonna. Luvataan hyviä rapusaalita lämpien vesien ansiosta. Odotan tulvaveden apua nousta lietteiselle rannalle ja viittoa valkoisella saksikädellä. "Hei, täällä minä olen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti