maanantai 3. toukokuuta 2010

Tutkittua tietoa punkkina §§§§§§§ -viidakossa

Se on siinä mitä minulle on selvinnyt näinä päivinä hoidon aikana kotisairaalassa. Hoito on ollut ohjeen mukaista. Jos on ollut epäselvyyttä, kysyn asiasta vedoten siihen, että olen sairaalasarjojen kautta kouluttautunut lääkärihoitajaksi. 
Kokemuksesta tiedän, jos en ole ollut minkään alan koulutettu asiantuntija, ei minulle anneta puheenvuoroa olla mitään mieltä mistään asiasta. En saa edes nimellä varustettua papukaijamerkkiä Mantelipuumetsikön vihreänä papukaijarouvana. Omaishoitajanakin olisi vaadittu minulle vieraassa yhdistyksessä jäsenmaksun maksamista. Yritysakatemian antama todistus yrittäjäosaamisesta sukupolvenvaihdokseen ja inhimillisten voimavarojen kehittämisestä YEAT:n näyttökansion kautta on HYVÄKSYTTY. Siihenkin tulee rajoittava tekijä - IKÄ ja TYÖHISTORIA.
Ihmistenpuolue käsittelee Eyafjallajökullin jäätikön tulivuoren purkausta. Se saa heikkohermoisimmat pyrskähtelemään pidätetystä naurusta. No, mitä nauramista siinä on. Kun sitä taivuttaa, no, se on sisäpiirin -inside (lausu niin kuin kirjoitetaan) -juttu. Samoilla viiliksillä katson kankikaikkosen puheenvuoroa aamuteeveessä Kreikan rahoittamisesta kuin hänen rahoituskuvioitaan tai ihan yksityiselämän ulosannettua insidelegendaa. Kankea on hankala taivuttaa edes rautalankamalliksi. Kaikki oppirahamaksupakotteet tapahtuvat kuin punkin lisääntyminen luonnossa. Pakotteet olen selvittänyt, mutta punkin jättämän leiman vien mukanani polttohautaukseen asti. En tiennyt Borrelia Burgdorferai:n olevan elämäni viimeinen sininen kokemuskertomuskoulutustutkimusmatkallani. 

Tietokonekirjoitustaidon kautta olen ottanut siitä selvää ja lääkärikunnasta monet ovat hankkineet myllynkiven kaulaansa osoittaessaan punkin yli käyneitä tietojaan. Maailmassa monta on yli ymmärryksen mennyttä asiaa. Sekin että 1. aidsvirus löytyi nunnalta ja että Aleksis Kiven epäillään kuolleen borrelioosiin. Ehti hän kuitenkin kirjoittaa suomalaisen yhteiskunnan rauhoittuneen Jukolan seitsemän veljeksen asetuttua aloilleen. Suomi-neidon petaajiiksi on ilmoittautuneet kaikki mooseksesta lähtöisin. Niin makaa kuin petaa, jos herne patjassa painaa. Sen tuntee oikea prinsessa.

Ei kommentteja: