perjantai 26. maaliskuuta 2010

Oho, Olli ojassa

Verkkokirjoittajan talo on turvakotini, jonne kukkaportin avaan, suljen hengitellen ilmaa raikasta kuin tuuli. Kuljen esteettömästi ajassa, sillä talossani ei ole ovia eikä ikkunoita. Voin olla yhtäaikaa nuori ja vanha, vanha ja nuori. Lait ja tulkinnat sitovat minut aikaan ja paikkaan allekirjoituksilla. Voin näihin päätöksiin palata netissä, jos palvelu on netissä. Jos nettiyhteys on poikki, on asiakaspalvelun automaatin siitä turha minua valistaa. 

Sain tilaamattomasta palvelusta karhukirjeen. Juoksin kotiin henkihieverissä kuin takaa-ajettu. Soitin puhelimella, kun minulla ei ollut omaa tietokonetta, ja kysyin. Onko siellä automaatti vai ihminen? Ihminen sillä kertaa vastasi ja kuunteli. Lupasi lähettää hyvityslaskun. Lukemani verkkolehti on saanut uuden osoitteen. Täytyy tehdä tuttavuutta suoraan www-sivun kautta. Gmailin poluilla kone jumitti, oli kirjautumiset sisälle ja ulos. Välillä piti kone käynnistää uudelleen, että sivunvaihto kävisi vaivattomasti. Kaikkea hyvää sain päivääni verkkolehdestä. Paperilehtiä myydään uudelleen, kun ulkoasu ja nimi on muuttunut. 

En enää tilaa mitään. Minulla on kaikkea riittävästi loppuelämäksi. En tarvitse lisää Tv-kanavia, en uusia puhelimia enkä mitään siihen kellon pieneen valonlähteeseen verratavaa pistettä, kun kotiintuloaika saattoi heittää kolme viikkoa. Siellä seilaa maatakiertävällä radalla. Oliko se kellon äänimerkki, joka konsertissa häiritsi esitystä? Orkesteri sai hepulin eikä muistanut, missä oltiin menossa. Puhelimista on tehty yli- tai interaktiivisia, että kaikki kuulevat, kuinka tärkeätä on ilmoittaa olevansa Sokoksen nurkalla kotiin menossa. Jos leipä on kiinni hömpän tuottamisesta, niin on oikein pudota jo penkiltä kesken esityksen. 

Punkinpuremasta sain borrelian ja kaksijalkaisten päättäjien lakikirjalla päähän hakkamisesta jonkun autoimmuunisen oireyhtymän. Siinä on erikoislääkärillekin selvittämistä, voisiko syynä olla yliherkkyys. Tiedän syyn reaktioon, Guinessin ennätystenkirjaan pääsyn vaatima keskeytymätön kolmivuorotyö. 10 vuotta, josta tuli 54 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta. Monta robotin kuluvaa varaosaa olisi joutunut uusimaan ja muutenkin huoltamaan liikkuvia niveliä. Jos ihmisellä on polvessa kusta, niin sitä ei välttämättä ole päässä eikä se ole lääkkeillä poistettavissa.

Ei kommentteja: