perjantai 19. maaliskuuta 2010

Englantilainen potilas ja mummon orava

Hän menettää enemmän ihmisyydestään pudottaessaan heikoimman lenkin kuin pudotettu. Halvaantunut äitini oli saanut hoitajan kotiin. Kotisairaanhoitajan mielestä häntä ei voinut pakottaa syömään. Lääkkeitä käytiin annostelemassa lokerikkoon kahdeksi viikoksi. Silmät itkivät norsunkyyneleitä. Ei pakottamisesta ollut kyse, vaan hänelle ei annettu mahdollisuutta syödä, kun itse ei enää pystynyt laittaamaan ruokaa tai hakemaan sitä kaupasta. 

Meillä ei jääty sänkyyn päiväksi. Piti nousta ylös, pukea vaatteet päälle ja tulla katettuun pöytään aamupalalle, lounaalle, päiväkahville, päivälliselle ja iltakahville. Tämä oli ollut kotona äidin tehtävä, ettei tarvinnut istua leivättömän pöydän ääreen. Työssäkäyminen oli karsinut päivästäni tankkaushetket minimiin. Äiti yritti saada minut jättämään hänet laitokseen ja menemään pois. 
Olin tutustunut englantilaiseen parantajapappiin. Otin yhteyttä häneen kirjeitse neuvottomuudessani. En pyytänyt lisää vuosia sairaalle, vaan vuosiin mielekkyyttä. Vastaus ei tullut kirjeenä, vaan pihapetäjiin ja -koivuihin ilmestyi orava, kotimainen pörröhäntäinen kurre. Puuhaili kahden linnunpöntön välillä. Kun läksin kauppaan, orava istui koivunoksan hangassa kuin enkeli. Äiti seurasi sängystä ahkeran ja uskollisen kotimiehen puuhailuja. Hän ei ollut yksin. Äidin kuoleman jälkeen menimme kyläreissulle naapurikuntaan. Orava juoksi voimalinjaa pitkin taloa kohti edellämme. Se oli mummon orava.
Omaishoitoajan jälkeen minua on yritetty teipata kuoreeni, ettei minusta olisi mitään tunnistettavissa. Eroaisin englantilaisesta potilaasta siinä, että elävä muumio saa selvitä loppu elämästään omin voimin. Kynsillelyöjiä löytyy joka lähtöön hyvinvointiyhteiskunnan kaatopaikan alimmalta portaalta ylimmälle. Hakeudun 60 v verkkoympäristöön, jonne ensiksi hyväksytään ja sitten suljetaan ulkopuolelle lainvoimalla. Tänä aamuna erikoisesti olen saanut kokea, minun inhimillisyys ja ymmärrys on lisääntynyt. Pudottajien vähentynyt. He tarvitsevat jo vartioituja, suljettuja asuntoalueita. Minulle riittää normaalit kerrostalon summerit pitämään kutsumattomat vieraat ulkopuolella. Tietoyhteiskunta on ylhäältä sallittu sekamelska törkyineen, jolta pitäisi suojautua maksamalla kuin mafialle suojelurahaa. Linden on antanut mahdollisuuden johtajan pyynnöstä riisuutua, ettei vain ole piilottanut mitään hameensa alle. 

Housuton kuva presidentin rouvasta on kaupan hyvästä hinnasta. Alastonkuvia on enemmänkin myynnissä seuraavien vaalien edellä. Ei voi syyttää ketään vaalirahavilpistä, kun myy itseään ilman välikäsiä. Peter Owen Jones, englantilainen pappi, on kuljettanut minua maailmalla uskonnollisissa menoissa. Alastomuus, käärmeet, henkien palvominen vielä menettelee, mutta voodoo-menot käyvät sietämättömiksi verenvoimasta. Siitä on todistus yleisestä verenluovutuksesta, että verellä töhritään hallintorakennuksia. Niissä rituaaleissa en halua olla mukana. Saatana väijyvi julmana juuri, lannista viekkahat vehkehet sen. Minkä kanssa itsekukin haluaa painiskella mielenmaisemassaan.

Ei kommentteja: