perjantai 5. helmikuuta 2010

Sinkkuperhe jouluna 2000

Kissa on nostettu pöydälle muistuttamaan, mitä "Mansikkapaikka" -unelmasta on jäljellä. Kotihaltija tietää, mitä on edessä. Minua on kuljetettu kaivon kautta ja myyty Kauniille ja Rohkeille, joita Syntisenlaulunmaassa kutsutaan sijoittajiksi.

Eihän Joosefkaan tiennyt, mitä kohtaisi matkallaan joutuessaan ihmiskaupanuhriksi veljien tehdessä diilin kiertävien kauppiaitten kanssa.
Joosef näki unta seitsemästä lihavasta vuodesta ja sen jälkeen tulevista laihoista vuosista. Hoviherran vaimon viettely-yrityksen torjunta kääntyi Joosefia vastaan. Samoin omaishoitajat ja läheiset -yhdistyksestä tuli tukeasaavien omaishoitajien sisäpiiri. Vain 10% kaikista omaishoitajista kuuluu tuen piiriin. Loput selviävät zu Hause Pflegen tehtävästään bisnesenkeleinä. Sijoittavat kaikki rahansa omaishoitoon ja säästävät yhteiskunnan olemattomia rahoja.

Tarinani alkoi kunnallisella kotihoidontuella. Kävin läpi edellisen laman ja pankkikriisin. Lakisääteinen eläkekertymä oli vaarassa hukkua kokonaan Kansan-konkurssissa. Isästäni tuli miljonääri kuoltuansa. Kaikki sukuun kuuluvat saivat osansa minun pelastamana. Tuli nopea Nokia-buumi ja kohta sen jälkeen ollaan uudessa puolilamassa. Se heilauttaa erikoisesti työttömiä nuoria ja eläkeläisvanhuksia.
Saksalaisetkin nauravat meidän poliitikkojen toilailuille hyssyteltyään sitä ennen Hitlerille. Tätä keskustelua käytiin Kuumalla linjalla Tsernobylin pamahtamisen jälkeen. SAK:n tuella valitut edustajat eivät asetu enää ehdolle lukuunottamatta erästä, jonka pää oli irtipoikki ja suomalaisella erikoishoidolla kokoonkursittuna hänestä tuli kansanedustaja. Ei tarvitse kantaa huolta vaalirahaveloista, kyllä SAK ne maksaa. Hän on oikea naamioitunut edustaja. Ottaa kantaa epäkohtien puolesta ja vastaan: Ei maha mittää, kun on luotu sellaiset pelisäännöt pankkiasioissa ja pikavipeissä. Näin toimitaan köyhässä kaupungissa.

Ei kommentteja: