tiistai 23. helmikuuta 2010

Mokoma ulkomaalainen

Otsikon lausahduksen kuulin käsipuolesta talutetun pidätetyn suusta. Hercule Poirot ratkaisi rikoksen.
Yhtä yllättynyt olin lääkärikäyntien viimeisistä käänteistä. Ulkomaalainen ei pettänyt minua eikä myöskään ihan suomalainen erikoislääkäri tarkastuskäynnillä yksityisellä puolella. Ulkomaalainen oli tullut toisiin aatoksiin lähettäessään minut eteenpäin tutkimuksiin. Jos kutsua ei kuulu, sen päätöksen on tehnyt asiantuntijalääkäri: Ei aihetta enempää tutkia.

Mutta erikoislääkärin lähetteestä tulee kutsu. Se on varma, hän lupasi. Pähkäilen Sitran osuutta terveyspalvelujen yksityistämiseen. Ulkomaalainen hoiti tavallaan ja jo siitä tuli parempi mieli, jota hän lupasi muutaman viikon kuluttua ilman mielialalääkettä. Poistuin vastaanotolta keventyneenä.

Kotikadun Martille perustan Faniklubin. Muistan käsinkirjoitettuja osoitteita kirjeissä yli 50 vuotta sitten. Kirjanpitäjän pieni käsiala herätti hilpeyttä Kotipolulla, josta u:n viivat joku tulkitsi ee:ksi. Kotipolku muuttui muotoon Kotipolkee. Nyt polkee vain kusti tuoden mainoksia eikä enää nimellä varustettuja kirjeitä. Maailmassa monta on ihmeellisä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.
Vaikka Martti Mäkimaan rooli on käsikirjoitettu, Martti on minun idoli. Valepappi Tuija toivotti herran siunausta ivallisesti nauraen ja paljasti kuinka tosissaan hän oli siunatessaan. Se kertoo kaiken, kuinka tosia ovat asenteemme kirkkoa ja valtiota kohtaan.

Ei kommentteja: