perjantai 29. tammikuuta 2010

Rakkauden oppitunti

"Minä niin rakastan laskutaitoa", sanoi ekaluokkalainen ja puristi kirjaa rintaansa vasten niin lujasti, että kirja olisi voinut kyynelehtiä rutistuksesta. Rutikuiva pysyi kuivana, mutta tytön tunne rakastamisesta oli aito. Vuosien myötä tytön pään tieto ja käden taito ovat lisääntyneet, mutta rakkaus tunteena saa kolahduksia. Kysyn kysymästä päästyäni: Sinä kulkija 16-vuotias mikä särki sun sydämesi? Olen koonnut tunneperhettä viime päivät. Perhe on selkiytynyt, mutta se ravistelee minua kipeästi. Viimeinen ajatus on kutsu:
Tulkaa kotiin


Kaikki te kiertävät tunteet ja tuskat,
tulkaa kotiin,
myöskin sa saartava kauneuden kaipuu!
Ettekö nää, miten Valkeus vaipuu,
varjot pitenee,
elämä lyhenee,
kuoleman jalka vain kulkea jaksaa?

Kaikk' elon etsijät, eksynehetkin,
tulkaa kotiin!
Kohta jo korpien komerot tummuu,
aurinko sammuu,
pimeys peittää maan,
portit suljetaan,
eivätkä aukene enää koskaan.

Kaikki te ystävät harvat ja hyvät,
tulkaa kotiin
kuin valot Luojaansa suuret ja pienet!
Kotiinsa kulkevat ihmiset, karjat;
ilot, muistot enenee,
toivot vähenee,
kohta ei erota toistaan toinen. (Eino Leino Elämän koreus)

Näin jälkeenpäin turvaudun monta kertaa Derrickin ja Vanhan Ketun apuun murharyhmässä. Ruumiit puuttuvat, kukaan ei ole kadonnut jäljettömiin. Paikalta poistunutta naarataan monta päivää järvestä. Kotiinsa kuollutta odotetaan tuhkauurnassa kätkettäväksi äidin arkun päälle. Kuolinsyyntutkinnassa jää epäselväksi, kuka jätti kuristusjäljet vainajan kaulalle. Kun motiivit tiedän, ei tekijöistä ole epäilystäkään. Puolustaudun näin 1/8 vanhempieni hoitajana syytöksiin osuudestani heidän kuolemaansa.

He kuolivat elämästä kyllänsä saaneina, mutta jäämistönjako oli mielenkiinnon kohde. Eritysesti niille, jotka eivät olleet huonetta eikä sukua. Siihen laki antaa mahdollisuuden tai suorastaan velvoittaa viemään tuhkatkin pesästä. Tämä taistelu vallasta käydään Suomi-Neidon hameen alla, kuka siitä hyötyisi eniten. Miljoonaperijättärenä en ole tullut siepatuksi lunnasrahojen toivossa. Kaikki on julkista säilyttämäni kirjeenvaihdon perusteella. Laillisuutta on turha kysyä, kun käsin siellä puhuttiin ymmärtämättä kieltä.

Jos rakkaudesta puhutaan, sain kiitoskirjeen 45 vuotta kestäneestä ystävyyssuhteesta. En ollut pappien nainen, en toinen nainen enkä kolmas salarakas, vaan kiitoksen ja ilmoituksen arvoinen, ettei minun enää pidä odottaa turhaan. Kuuma linja on vaiennut, mutta ei sammunut.

 

Se on tunneperheeni kantavin voima. Tyttäreni kysymys yllätti, kuuluvatko he kaksi tunneperheeseeni. Sekin heijastuu niistä ajoista, jolloin naisen kuului olla naimaton opettaja, kirkontyöntekijä tai vanhempien vanhuudenturva. Jos kätilö ei osaa suhtautua myöteisesti uuden ihmeen todistajana, kokee vauva tulleensa hylätyksi tai erotilanteessa, ettei isä halua lapsia.
Meidän kulttuurissa syntymä ja kuolema ovat ongelmallisimmat vaiheet elämässämme. "Sine, vanha nainen, minua hierot. Minun pitäisi sinua hieroa." Näin nuori rastatukka ilmoitti heidän kulttuuriinsa kuuluvan järjestyksen. Sanoi tulleensa surulliseksi, kun poistui luotani hieronnasta. Minulle se oli aidon naurunpaikka, enhän tuota ollut tullut ajatelleeeksi.
Meillä etuoikeutetut ilmaisevat pettymyksensä, kun eivät voi ohittaa jonoja kyynärpäätaktiikalla. Minusta on tullut sosiaalinen hieroja ja nyt loppuhuipennuksena noudatan Rudolf Steinerin sosiaalista peruslakia.

torstai 28. tammikuuta 2010

Veljeydestä, Sinulle

Vapaus, veljeys, tasa-arvo olivat tämän aamuhartauden aihe. Niistä veljeys on tärkein vapauden ja tasa-arvon toteutumiseksi. Ylipäätänsä aamuhartauspuhe on minulle ainoa ymmärrettävä ajatus alkavaan päivään. Pitääkö sitä aina jeesustella tai tunteilla? 
Sanojalta puuttuu taustatuki, jos on vara näitä kysellä. Minulle annetaan lupa tuoda tappiotkin esille, jos en voi osallistua palkinnon arvoisena voittajana. Minulla on annettavaa jakajankättä käyttäville kättä pidempää. Yhteenkuuluvuutta lisään käyttämällä meistä yhteistä nimittäjää sielunsiskot ja sielunveljet, joiden välillä vallitsee vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Mikään ei voi iskeä kiilaa välillemme.

Saimaan norppa vai vesipuhveli

Olisiko tänään vesipuhvelin vuoro kiittää pelastuneesta päivästä. Saimaan norpalla ja Nestori Miikkulaisella ei ole varaani uhkana joutua surman suuhun. Ovatpahan vain vanhoja poikia viiksekkäitä kumpikin ja siitä johtuu suvun sammuminen. Itseni lasken kasvissyöjänä vesipuhvelin sukuun kuuluvaksi. Pedot, nuo lihansyöjät, ovat aina nälkäisenä etsimässä ravintoa. Ovat erikoistuneet suuriin yksilöihin, että onnistunut myrkytys tuottaa suuremmalle joukolle syötävää.
 

MattiJ vastasi myönteisesti minulle pyyntööni käyttää aamuhartaustekstiä omaishoidon sanomana julkaisussa: Yhteistä on uskovaisten tavara. Joku käyttäisi sanontaa toiseen tarkoitukseen, varsinkin poliitikko, kun syö kuormasta ja ottaa tilalle toisille kuuluvaa. Siinä on vielä selvittämistä vaalirahoitusta setviessä. Kukaan selvitysmies ei tosissaan ota asiaa, kun jokaisella on oma lehmä ojassa. Kunnat ovat menneet mukaan houkutellessaan uusrikkaita mökkiläisiä rannoilleen. Sijoittajat eivät tuo vaurautta paikkakunnalle, vaan vievät mennessään senkin luontoarvon, jonka katsoivat kelpaavan myytäväksi.
 

Katson Marj Vuoreisen sanonnan mukaan viimeisen sinisen ja luen Vienan sinestä. Ihmiselle ei annettu lupaa hävittää luontoa. Intiaanien viisaus tietää, "joka kaataa viimeisen puun, pyytää viimeisen kalan, taittaa viimeisen kukan jne, ei hänenkään enää pidä elää". Ne ovat niitä vihreitä arvoja. Nyt on laskun maksamisen aika. Muukalaisten hautausmaa odottaa Länsirannalla.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Valokuvaajat, varaanit, vesipuhveli

Vesipuhveli on reviirillään, johon kuuluu ruokaa ja lätäkkö. Varaanit ovat haistaneet lähipäivien aterian. Nuo suuret liskot ovat totta vielä tänä päivänä. Varaani lähestyy kaksihaaraista kieltä lipoen vesipuhvelia. Se yrittää väistää pakenemalla tai potkuilla. Varaani pääsee kuitenkin puremaan. Vesipuhveli sairastuu puraisun myrkyn aiheuttamaan tulehdustilaan. Kestää päiviä vesipuhvelin tietäessä kuoleman olevan lähellä.
Valokuvaajat ovat pakalla samaan aikaan varaanien kanssa. He eivät puutu luonnon järjestykseen kenenkään puolelle ketään vastaan. Viimein vesipuhveli antaa periksi, kellahtaa kyljelleen lätäkköönsä. Suuret varaanit tekevät selvän raadosta seuraavaan päivään mennessä. Näin luonto toimii. Vesipuhvelilla ei ole mahdollisuutta selvitä varaanien hyökkäyksestä.

Meillä ihmisillä ei taida olla sen enempää vaihtoehtoja poliittisten päätösten edessä. Yksittäistapaus käyttäessään myrkkyjä hoitotyössä joutuu käräjille vastaamaan teoistaan. Onko kaikki päätökset vietävä valituskierrokselle saadakseen oikeutta? Valittajasta saadaan maksaja, kun politiikka palaa lähihistoriaan, ettei kaikilla ihmisillä ole samoja oikeuksia. Oppi on otettu varaaneilta; oikeus syödä petona toinen eläin. Minulla ei ole enää muuta kuin valokuvaajan rooli epävirallisessa organisaatiossa. Valokuvat ovat tunnetta täynnä.

Tunneperhettä kootessani telepatia pelasi. Pitkiin aikoihin ei puhelin ole soinut niin monta kertaa kuin eilen. On puuttuvia valokuvia ja olisiko se edes mahdollista. Nähdä metsän kukkivan Sibeliuksen 6. sinfonian soidessa. Saarikoski raotti vähän luomia päästessään julisteena seinälleni. Vietämme yhteistä ruokatuntia silloin tällöin. On aivan totta, kun lämmin olo siirtyy ihmiseltä ihmiselle tai kylmä karsii selkäpiitä. Leivättömän pöydän ääressä mässäillään tekotavoilla ja vielä Pohjolan poliisi haluaa kertoa rikoksista markkinoimassaan kirjassa.
- Kiitos ei, niitä rikoksia ei koskaan olisi pitänyt tapahtua enkä halua ostaa kirjaa lukeakseni niistä. Yö veti routaan tämän maan ja se maa on käärmeitä tulvillaan. Onhan tuo tullut kynnetyksi kyinen pelto sijoittajien ottaessa osansa kuin varaani.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Poronpurijat, nänninimijät, Tohtori Kiminkinen

Ei Hessu-Hopon elämäkään tähän loppunut, vaan hän sai avioeron myötä jatkaa suuria unelmiaan. Liekö elämän omien unelmien toteuttaminen ollut mieleisempää eronneena kuin karanneena. Mene ja tiedä.
Jäljet johtavat lapsuuteen, jos ei koskaan ehdi aikuistua ja ottaa vastuuta itsestään saati sitten perheestään. Koulussa ei kuitenkaan opeteta aikuiseksikasvamista.

Sattuipa kerran oppitunnilla, kun sukupuoliopetuksen kuvat otettiin esille, yksi poika pyörtyi lattialle kanttuvei. Sama poika varustautui luokkaretkelle omin eväin. Opettaja ei päästänyt retkeläisiä poistumaan autosta, vaan nokka kääntyi paluusuuntaan määränpäästä. Kohde jäi katsomatta. Kuski vei selvät retkeläiset limsalle, kun ope ja poika olivat päässeet kotiovelle.

Siksi ihmettelen kirkkolahkojen piirissä
esille tulleita lasten hyväksikäyttöjä. Se on minusta sama kuin kuunnella julkisesti lääkärin suusta naamioituneita navanalusjuttuja pienestä sinisestä pilleristä ja veltosta pätkästä, kun pitäisi seistä kuin suomensotilas. Olen jotakin lukenut impotenssista minäkin ja voin keskustella siitä kahden kesken sairautena, mutta tietoiskuksi se taipuu vain Junnun isojenpoikienlauluissa frakissa esitettynä. Muissa tilanteissa jättäisin vahingossa keksityt apuaineet lääkäreiden määrättäväksi lääkkeenä sairauteen. dnakin vähitellen on ryhtynyt suodattamaan peniksenpidennyspillereiden tarjontaa sähköpostiini.
Sillä luonto se on, joka tikanpojan puuhun vetää. Kiminkisen puhetulva ei paranna lapsenasteella olevien eikä sille tasolle jääneiden seksuaaliterveyteen
liittyviä ongelmia. Olen törmännyt aiheeseen lääkäriluentojen keskusteluissa ja koulutusmatkoilla pakkopullana esitettynä pornovideona. Jotakin se kertoo kuulijalle puhujan puutteesta ja taipumuksista ihan henkilökohtaisella tasolla.

Puhekykyisistä on puutetta. Noste vetää puhelahjoilla varustetut kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin. Valelääkäri oli kuuntelija. Vironkielen tuntija valisti, että heidän kielessä on vain ymmärtäjiä. Mutu-tuntemuksella ymmärtäjiä on meillä entistä vähemmän, jos vaikka asettaa itsensä alttiiksi kuuntelijaksi. Sillä voi korvata lääkäriopinnot ymmärryksensä mukaan. Tohtori Kiminkinen edustaa lääkäreitä laidasta laitaan. Tekee uuden aluevaltauksen teeveeviihteeseen. Uutisvuodon vanhat konkarit ovat vieraskoreita ja antavat Tohtorin puhua miehen ovenkahvasyndroomasta keskeyttämättä. Kuuntelen huuli pyöreänä puhumisen tuottamaa tunnereaktiota. En löydä siitä minkäänlaista nöyryyttä enkä kunnioitusta omaa ammattia kohtaan.

Minulla on kokemusta viisarinvärähdyksen mittareista. En ole ollut samalla aaltopituudella, vaan paljon korkeammalla tasolla. Kun palautan testaajan maankamaralle, hän kysyy minulta: Mikä sinä luulet olevasi? Kysyjällä on pitkälle edennyt masennus. Kun uskallan arvostella hänen saavutuksiaan, hän suuttuu silmittömästi. Pidän sitä pienenä parantumisen merkkinä. Turha toivo, hän on ollut kaikkivoipainen ja elämän edessä neuvoton. Ei ehtinyt saada kaikkea mieleisekseen.

Lääkäristatus on tärinälle altis näinä aikoina. Lestissään pysymistä odotetaan vain suutareilta. Jokainen on oman lestinsänäköinen. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Uutisvuoto on taitajien laji omalla alallaan. Ei käy kuitenkaan Tohtorien täydennyskoulutuksesta, vaan on rinnastettavissa hierojien edunvalvojan tehtävään. Rauhan hieroja saa jatkaa, muut joutavat naiskaupan kohteeksi lakimuutoksen perusteella.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Voihan juma

Selailen Iltalehden otsikoita. Luen lisää nänninimijälääkärin luonnonmukaisen näytteenottomenetelmän käytöstä. Katson filmiä, missä hierojaguru kertoi samasta menetelmästä. Kalmanhaju oli tarttunut hiuksiin lääkärin järjestämästä opetustilanteesta hermoratojen löytymiseksi. Se oli aikamoinen toskaustilanne. Lääkärille palaute: Sinun jäljiltä en kehtaisi mennä kotia.

Myöhäistä iltaa vietetään ravintolassa ja guru kertoo naisen hieronnanviimmeistelystä. Se tehdään suulla naisen rintoihin. Uusien mieshierojien joukosta kuuluu hämmästynyt huudahdus: Voihan juma! Sen saman, voihan juma, kuuli valkoinen nainen näyttäytyessään mustimmista mustimman miehen seurassa torilla. Näitä tapauksia tulee ilmi niin esimerkillisten suomalaisten miesten suusta, kun eivät jaksa enää olla suljetussa komerossaan. Heidän pitää kollegojen seurassa paljastaa vaietut ominaisuutensa, mitä eivät jaksa enää piilotella. Kuka pudottaa housunsa kinttuihin tai viimeistelee naisasiakkaansa omalla tavallaan.

Minulle esitetään päivittäinen kysymys voinnista: Kuis käsi käy? Tähän tiedusteluun antaa aihetta positiivinen borrelia, kuinka sen kanssa tulen toimeen. Ainakin minun pitää selvitä yksin. Lääkäriaikaa en ole saanut. Jokainen on hoitanut oireenmukaisesti tavallaan.
Istuessani hyvissä ajoin odottamassa lääkärin kutsua sisälle mielikuvat kulkevat teeveen sairaalasarjojen tapahtumissa. Lääkärit hoitavat henk.kohtaisia asioitaan minun ajallani. Sitten ovi aukeaa ja kuulen anteeksipyynnön odottamisesta.
- Saat anteeksi ja päiväsi on pelastettu, kun osaat pyytää anteeksi. Lääkäri häkeltyy yllättävää vastausta.

Samassa lääkärikeskuksessa olin ollut vuosia sitten samassa tilanteessa. Hyvä puukkomies oli minua leikellyt, olin jälkitarkastuksessa. Lääkäri on myöhässä ja hän pyytää sitä anteeksi vilpittömästi. Ymmärsin lääkärin myöhästymisen syyn, siirtyä sairaalasta yksityisvastaanotolle, vastata puhelimeen sisällä olevan potilaan ajalla ja monta muuta syytä palveluammatissa. Minulla oli varattu aika eikä mitään kiirettä. Jälkitarkastus osoitti, että kaikki oli hyvin.

Tänä päivänä en tiedä, kuka saa ajan lääkärille ja millä perusteella. Ulkoistettuna palveluja tuottavalle firmalle voitto on kasvanut 20 miljoonasta 200 miljoonaan. Täytyy olla paljon etuoikeutettuja asikkaita, jotka menevät jonojen ohi maksusitoumuksilla. He eivät hoidata itseään omalla kustannuksella, vaan esim. vakuutusyhtiö pitää huolen maksamisesta vastapalveluksena saadusta rahastamisoikeudesta.
Varaisinko ajan lääkärille ja tekisin samalla tilauksen kuolintodistuksesta hautaamista varten? Kun se olisi valmiina, viimeiset ajat voisin käyttää mieleiselläni tavalla. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on jo toinen juttu. Eletystä elämästä yllätyksien edessä kuulemani, voihan juma, kertoo kaiken hyvässä ja pahassa. Se on sian kosto.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Surullinen sunnuntai

Tod am Sonntag -rikossarjan loppukommentti kuultuna. Mitä työpaikallaan ammuttu vartija sanoi?
- Sodasta minä selvisin, mutta näin tässä kävi. Niinpä, niin. Tämän saman luen Isäni minulle lähettämästä kirjeestä joutuessaan vastaamaan perillistensä perinnönjakoehdotuksiin. Jokaisella oli oma lehmä ojassa. Siihen lisäksi kuntalaisten, ulkokuntalaisten ja virkamiesten halventava suhtautuminen. Suur-Suomea olin valloittamassa ja selvisin siitä. Polta kirjeet, ettei jää kenellekään päänvaivaksi, mitä mieltä isänä olen.

En polttanut kirjeitä. Niihin vetoan tulevassa kysyessäni, tunsitteko koskaan vanhempianne. Meillä jokaisella on elävät muistot vanhemmistamme, jokaisella omansa. Jonkun mielestä olisi ukin elämän jatkumisen pitänyt lisätä pääomaa. Kun rahat loppui, ukki jouti kuolla. Jokainen kohdaltaan miettiköön sanojensa seurauksia, sillä sitä sanaa et sano, jonka kelkassa et käy. Minulle ne ovat olleet naparetkiä napakelkassa, josta putosin vauhdissa. Siitä muistuttaa nirhaantumisesta jäänyt arpi poskessa.

Sunnuntai oli surullinen 6.2.2000, se oli viimeinen elonpäivä isäni 93 vuotta kestäneessä elämässä. Hänet elvytettiin kitumalla kuolemaan kolmeksi kuukaudeksi. Kuolinhetkellä on merkityksensä. Viimeisiksi tunneiksi tuotiin happipullo helpottamaan hengitystä, kun happea säästettiin aikaisemmin kouristusten hetkellä. Kuinka suuren happivajauksen meistä itsekukin aiheuttaa ilmakehään eläessään, siitä ei ole muut kuin Linkola puhunut.

Lapsi tuo leivän tullessaan, mutta vanhukset ovat päättäjille suurin päänvaiva. Jo leikki-ikäiset lapset tiesivät, kuinka äidin pitäisi menetellä, kun kuolee.
- Mene alasti sänkyyn. Sitten otamme korvarenkaasi, toinen toiselle ja toinen toiselle. Se oli tasajako, kuinka kaikki jaetaan. Suurin lakimoka on tuhlaajatytön osuuden perimysjärjestys. Leskimies sai kaiken. Suutari-Oton yhdeksän osakkaan joukossa oli yhtenä uskonnollinen yhteisö ja sopuisan jaon aikaansaaminen oli vaikeaa. Mistä minua muistuttaa jakamattoman kuolinpesän kuolinpesä? Pyysin leskeltä, että hän luopuisi sisaremme osuudesta Isän tähden. 

- Miksipä minä luopuisin, oli vastaus. Sitä minun piti huutaa Otavassa. Tulipahan tuo huudettua ulos kuin palosireeni. Kuvaustilanteessa en saanut ääntä kuuluville, vaikka kuinka yritin.

Miljonäärien urakka

Englantilainen miljonäärien ryhmä on lähtenyt Ugandaan auttaakseen ugandalaisia omalla työllään elättämään itsensä. Yksi eroaa joukosta omine parantamiskohteineen. Päivittäiset vedenhakumatkat on korvattava vesijohdolla, on rakennettava tie ja hankittava sähkö.

Vihtaniemelle pysyvän asutuksen jääminen oli veden varassa. Juotavaksi kelpaavaa vettä oli riittävästi, onhan Juojärvi 11. suurin Suomen tuhansista järvistä. 1900 muutti Isoisä perheineen Vihtaniemelle mäkitupalaiseksi kunnan savutupaan. Nyt jäljellä oleva Mummonmökki korvasi savutuvan aikanaan. Ei ollut tarvetta lähteä merta edemmäksi kalaan. Se lainehti ihka pohjattomana kuiluna Venemestarin mitatessa sukelluksellaan syvyyttä. Vettä pitkin aina lähdettiin kouluun, kirkkoon, asioille kirkonkylään ja kauppaan.

Autojen lisääntyessä tuli mukavuudenhalu. Piti saada tie Vihtaniemeen. Kunta oli ovela, vaikka ei vielä silloin tiennyt EU:n suurista ja kunnan pienenevistä rahoista. Kun aikansa istuu kunnan virkamiehenä, tulee ahneus ja hyötymistarkoitus kuntalaisten kustannuksella. Alkaa Tiekartta Länsirannalla. Länsiranta nimenä on enne pitkään käytävälle sodalle omistussuhteista ja reviireistä. Jatketaan sotimista asemesotana.

Kirkonkylän ohittaa Sininen Tie idästä länteen. Itä on valmis luopumaan nimenvaalimisyhdistyksestä. On ollut aika perustaa yhdistys ja on aika purkaa yhdistys. Vihtaniemelle on vedetty sähkölinja. Metsänhoitoyhdistys hoiti puukaupan maanomistajien puolesta ja otti puurahat vaivanpalkaksi. Näin olen nähnyt asioista vastaavana tapahtuvan. Kukaan ei tullut Vihtaniemelle siellä asuakseen ja tehdäkseen työtä elääkseen. Kunta avasi tien auki taivasta myöten sijoittajille, uusrikkaille kunnanmökkiläisille. He eivät ole viljelleet eikä varjelleet ympäristöä vai olisiko kateus vienyt kalatkin Juojärvestä.

Kehitys on kulkenut rataa Juojärvestä jätevesiviemäri, kun jätevesilaitos sijaitsee Pahkasalonsaaressa. Veljet, vesitilkka tuokaa! Vedenhakija kaatuu ammuttuna kaivolle päästyään. Verta valunut on kaivoon eikä kukaan sodassa siitä kaivosta ottanut vettä juodakseen janoonsa. Sijoittajien miljoonat eivät kohenna pahoinvointivaltion oloja (tai niitä ei nähdä) vaan pahoinvoiviltakin kerätyt rahat viedään veroparatiiseihin. Tuhontietä kuljen enkä ole yksin.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Radioateljee tänään

Vastavierailulla Verkkokirjoittajan talossa on runoilija Jacques Roubaud ja 1178 päivää. Kotisivuni ovat Oppimispäiväkirjan sisällysluettelo. Jokaisella avautuvalla ikkunalla on oma tarinansa. Olen tarvinnut sivujen tekoon apua, kuten kaikkeen tietokoneeseen ja uuteen kirjoitustaitoon liittyvään. Meni hermot monta kertaa, kun esittämäni asiat eivät olleet ymmärrettävässä muodossa. Eivätkä tulleet ymmärretyksi edes YEAT -koulutuksessa. Kouluttaja sai rahansa minun mukanaolosta, itse matkakorvaukset lähipäiville Helsinkiin.

Viimeinen tuomio on vapauttava. Etkö sinä ymmärrä? Olet täyttänyt 64 vuotta. Ikä on ehdoton raja hyväksyttävälle koulutukselle. Toki saat osallistua omaksi iloksesi ja ajankuluksi. On säädetty ehdoton laki koskien työhistoriaa. Ei voi olla halvempaa halvennusta. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana toimittu aika ei kerrytä työhistoriaa." Kun minua näin rankasti lyödään, mätkin takaisin kaikin voimin. Tosin en tarvitse nostaa edes kättä, kun tänään saarnaja sanoi Jumalan kostavan peräti isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen.

Rohkea isä tunnusti pojilleen olleensa katupoika, tinneristi ja vankilassa. 10-kesäiset vaikenivat hetkeksi auton takapenkillä ja sitten tuli palaute kuulemastaan:
- Kuule, Faija, en olisi ihan tuota uskonut. Meillä on hyssytelty lasten korvilta kuulemasta faijojen täydessä ymmärryksessä tai mieltä vailla tehdyistä teoista. Äidille kerrottiin kaikki pahat asiat ensiksi ja siitä suodatettuna isälle, olihan isä katsonut kuolemaa silmiin pyssynpiipun osoittaessa kohti. Isällä oli aina positiivinen ote lastensa elämään, mutta nähdessään ettei hyvä seuraa uusista tuttavuuksista, hän vetäytyi kuin kuoleva peto yksinäisyyteen. Aamukampa 1.8.2003 -1.8.2006 oli kaikki jo takana. Nuo 1095 päivää olivat kertauksen ja unelmoimisen aikaa. Liian aikaisin kouluttaja oli epäillyt motiiviani tulla koulutukseen:
- Mitä sinä täällä teet olethan kohta eläkkeellä? Jos kaikki eläkkeellejäänet häipyisivät näkymättömiin, maa olisi autio ja tyhjä. Sen päivän haluaisin katsoa kärpäsenä katossa, kun yli-ikäiset puuttuisivat jonoista, kaupoista, pankeista ja siellä missä milloinkin ovat kulttuurinkuluttajina. Konsulttien projekteilla pitää kehitellä suurella rahalla lasten ja isovanhempien yhteistä toimintaa. Korvaako projekti elämän, työn se ainakin tekee paperivalmiiksi. Siihen se tavallisesti jää, onhan esteenä sukupolvien välinen kuilu. Eduskunnassa on tärkeintä viettää lakisääteiset lomat täydellä palkalla ja nauttia muutakin rahallista etuutta vastineeksi menetetystä luottamuspulasta. Asioista jotakin tietäviä syrjäytetään, ettei paljastuisi äänestäjille takinkääntötemput ja loikkaukset vastapuolen joukkoihin. Tiitisen lista taitaa olla ainut tarkoin varjeltu valtionsalaisuus.

Alkutahdit

Gaida troikan alkutahdit haluan kuulla aamunavaukseksi mielenmaisemaan. Jokainen lähtee tahoilleen kertoen päämääränsä. Minun lähdöt ovat harvenneet. Pitää tehdä tikusta asiaa pakollisen viikottaisen kauppareissun lisäksi. Päivän 6.2.2000 jälkeen oli kiire jokapäiväinen. Toiset pitivät siitä huolen. Yhteinen omaisuus joutuu toimenpidekieltoon. Eräänä päivänä istun sitten sisarusten kanssa leivättömän pöydän ääressä. Vieraat miehet vastaavat toimituksesta. Isäni oli yrittänyt estää joutumasta kuolemansa jälkeen halkomistoimituksessa ruodittavaksi.

Riitelijälle lähettämäni kirjeen perusteella vaadin selvitystä, miksi vanhin veli oli joukosta poissa. Jos syy ei tule selville, minä paljastan sen. Sanavalinnasta olen hämmästynyt. Jos on aikonut jatkaa avioliittoa, on hän ollut pakotettu näin tekemään. Mies otti (otti rahaa veljen pankkikirjalla) veljeni puvuntaskusta pankkikirjan, tyhjensi tilin ja palautti pankkikirjan puvuntaskuun. Häipyi viikkokausiksi teille tietymättömille. Poliisit kyselivät ja vaimoparka teki yhteistyötä heidän kanssaan. Vanhemmilleni, veljelleni ja minulle se oli elämän varastaminen. Siksi veli ei tullut halkomistoimitukseen. Minä en riitelisi perinnöstä, mutta vaadin oikeuden toteutumista. Olin joutunut Al-Qaidan päämajaan.

Jos joku tarvitsi piilopaikka kuin Osama bin Laden, olin sen valmis antamaan ja suojelemaan omiani. Asian voin varmistaa toimitukseen liittyvistä kirjeistä. Oman kirjeenvaihdon vaati sisaren kuolinpesän selvittäjä. Sisar kuoli 53-v. Maailman ihanin sisko kysyi minulta:
- Miksi Marke sinua vihaa? 

Hämmästyn. Sitä pitää kysyä Markelta itseltään. Kohta sen jälkeen tulee tieto Marken pojan kuolemasta. Hän oli sisarusten lapsista ensimmäinen poistuja, 43-v. Tyttärenä, siskona ja tätinä on minulla paikka suvun sipulirenkaissa. Kuinka paljon minua itkettää sipulinkuoriminen, riippuu sipulin aromista. Ydinperhe on ollut äitini kasvattama ryvässipuli. Jokainen samassa juuressa kasvanut on yhtä arvokas metsäsienien mausteena. Ryvässipulia en ole etsimisestä huolimatta löytänyt. Jalostuksen tuloksena on se onnistuttu muuttamaan toiseksi ranskalaisen sipulikeiton raaka-aineeksi.
Gaida troikka antaa alkutahdit tähän päivään. Jokaiselle suon omat bisneksensä enkä anna kenenkään määrätä minun omista asioista. Minulla on tehtävä yhdistää suvun sipulirenkaat kokonaiseksi sipuliksi. Äiti ja Isä siitä ilahtuvat.

Maailmalla

Les Feuilles Mortes_ Yves Montand à l´ Olympia

Lopusta alkuun musiikin siivin

Lopputahtina soi wignettmusiikki "Tiettömän taipaleen takaa", josta voin kuulla Juhlikin kellon kilinän Vihtaniemen metsälaitumilta lehmien asettuessa Ruohikkoapajalle vilvoiteltuaan ensiksi matalassa vedessä ja sen jälkeen makuullekäydessä märehtimään.

Kiviaidassa on digikuvan teksti: Der ingen skulle tru, at nokon kunne bu. Se on minunkin selkäytimessä tallessa olevaa historiaa 1900-luvun alusta. Silloin Isoisä, Ukko-Kusti, siirtyi perheineen Juurikkamäen puolelta mantereesta Vihtaniemelle kunnan savupirttiin mäkitupalaiseksi. Se oli hänen säätynsämukainen ninimike, josta myöhemmin pojat saivat omistamista osoittavan torppari-arvonimen niin hyvässä kuin pahassa.

Tähän samaan hierarkiaan törmäsin palattuani 50 vuoden poissaolon jälkeen syntymäkuntaani. Nyt valtaa pitävät olivat valkoisia, opettajia, johtajia, lääkäreitä ja talollisia. Torppareiden jälkeläiset olivat punaisia eikä heillä ollut opiskeluista huolimatta muuta arvoa kuin lapsen oikeus piikoina ja renkeinä talollisten työläisvanhempiinsa. Minun kohdalla piikuus ei periytynyt. Minulla on Rudof Steinerin sosiaaliseen peruslakiin perustuva ammattinimike; laillistettu hieroja. Olen siitä ylpeä voidessani itse määrätä ammatinharjoittajana työaikani.

Lakisääteisesti hoidin eläkemaksut ja nyt nautin siitä etuudesta "varhennettuna vanhuksena". En ole mikään veltto V, joten arvonimen alkukirjaimet ovat VV. On päässyt unohtumaan yleis- ja erisnimien kirjoitustavan ero. Kaikki kirjoitetaan pienellä jopa saksaksi. 1950-luvulla opetettiin saksaksi kaikki substantiivit kirjoittamaan isolla. Suomeksi vain erisnimet saivat tämän kunnian. Isosta YY;stä erämaassa kasvanut poika sanoi: "Jos tuon iso Y, on se jytky Y." Sinkosi eväspakettisa taululle sanojensa tehosteeksi. Painavasta tuli jykkee. Asioita haluttiin retennii kerrata naapurilta toiselle. Näin kärpäsestä tuli härkänen ja höyhenestä viisi kanaa.

Tänään media hoitaa pienennykset ja suurennukset varsinkin poliitikkojen mielihalun mukaan, onko harmaa vai räväkkä. Kummassakin on sama lopputulos tulee tuppeensahatuksi kuin kissa nyljettiin tuppeen valmiiksi rukkaseksi. Häntä jäi kädensijaksi vetää kissannahkarukkanen käteen. Koirannahkoista tehtyjä rukkasia sanottiin koirakkaiksi. Peitoksi ommeltu oli nahkanen, joskin joku lapsista ei halunnut nukkua karvasen alla. Onneksi pienet koirat ovat povitaskuun mahtuvia korukoiria. Merihevonen on salaperäinen eläin. Koiras synnyttää n. 300 elävää poikasta. Uhanalaisena lajina korulehvähevonen ei ole turvassa, vaan niitä etsitään ihmisen potenssiaineeksi.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Solo für Vier

Tämä veljeni istuttama koivikko ratkaisi halkomistoimituksessa lopputuloksen Kiikkukallion ja venepaikan lisäksi. Osuuksia yhteisössä on edelleen 4, vaikka yksi osakas halusi vaihtaa osansa rahaksi. Välj'vouhkia riittää aina toteuttamaan päättömiäkin halkomisia. Hulluilla on aina purjetuuli.

Näyttötutkintomestari jäljitti YEAT:n loppuarvioinnissa kansainvälisessä rikostutkinnassa käytettyjä menetelmiä hankkiessani yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen. Olihan isäni viimesen elonpäivän seuraukset kohdallani yhtä tuntemattomat kuin Suomen tulevaisuus naispresidentin tultua valituksi 6.2.2000. Heti isän hautaamisen jälkeen sain ensimmäisen uhkauskirjeen viedä Yhtymän tilitiedot naapurikuntaan tilitoimistoon. Lisäksi minun pitäisi luopua valtakirjalla annetusta prokurasta hoitaa Yhtymän raha-asioita. Omaishoitajana olin syytetty isän eläkerahojen tuhlaamisesta.

Presidentti valittiin kuitenkin uudelle kaudelle syyttämättä vielä silloin valtionpetoksesta. Kymmenessä vuodessa olen käynyt läpi suuria muutoksia suvun, kunnan ja valtion sisällä. Ainakin oppirahat on tullut maksetuksi. Seuraan poliisisarjoja, Derrick ja der Alte, teeveestä. Ally McBeal:in kanssa seurasin toteutuneita laillisia toimituksia aikanaan. Nyt olen sairaalasarjojen kouluttama lääkärihoitaja viihdepuolella. En ole hakenut lääkärinvirkaa, kun olen saanut arvonimen "Varhennettu Vanhus" osamaksulla. Minulla on ammattitauti, josta kerron myöhemmin ja "zu Hause Pflegen"/närståendevårdaren ja laillistetun hierojan ammattiylpeys. Kateelliset medborgaret ovat yrittäneet kaikin tavoin estää elämisen ennenaikaisella kuoleman ennustamisella tai poliittisilla virkamiesvehkeilyillä. Silloin en vielä ollut vanhainkotipaikkaa varannut. Nyt sillä ei ole mitään merkitystä, kuka olen, mistä tulen.

Neljä vanhusta vietti päivänsä suunnitellen kassakaappimurtoa rahaa saadakseen. Toteuttajia aina löytyy nuoremmista ammatinharjoittajista. Rikosten selvittäminen on tämän päivän poliisien työtä ja uutisten loppuunkaluttu aihe. Selvittämättömiksi monet rikokset jäävät. Joku menettää henkensä turhaan, kun ammuskelija on täyttä ymmärrystä vailla. Suurin menetys on heittää helmiä sijoille ja tuhlata ruutia harakoihin.

Kirkko kuuli Kuopiossa Merenneitojen kutsun seireenien lauluna ja seurasi sitä. Samoin Mikko lähtiessään kirkonkylästä Vihtaniemelle tekemään puukauppaa. Saarien välistä jää jo kesti kulkea. Juojärvi oli vielä eilen lainehtinut vapaana suurella selällä. Seireenin kutsu sai Mikon poikkeamaan jäätyneelle ulapalle. Potkuri vajosi jäihin, Mikko ehti huutaa henkensä hädässä. Huudon kuullut tuli paikalle, jonne karvahattu oli jäänyt merkiksi.
Sen päivän muistan kauhun ja helpotuksen päivänä.

Poliisi ilmoitti veljeni hukkunneen. Sytytettiin Mikon haudalle kynttilä. Mikon naapuri kyseli, olimmeko Mikon sukulaisia. Syy kyselyyn oli taloyhtiössä Mikon hoitamattomat vastikkeet, jotka hän hoiti joka kuukausi pankissa. Mikko oli yksineläjä. Kun pesää selvitettiin, hänelle löytyi isän puolelta veljiä, joista kukaan ei ollut tietoinen.
Isäni sukuselvitystä valaistiin minun elämänvaiheilla avioerosta nimenmuutokseen. Se oli virkavirhe seurakunnalta, mutta saivathan taloyhtiössä ja pankissa uutta vettä myllyyn minua jauhaessaan.

Tein valokuvallisen elämäntarinan ja sen kautta voin purkaa valtasuhteita, joilla minua on pidetty herran kurissa ja nuhteessa. Eikä se kohdistu menneeseen vaan jatkuu tähän päivään. Haitissa tärähteli maa ja köyhät haitilaiset ovat hätää kärsimässä. Meillä otetaan lisää velkaa ulkolaisten pankkien pelastamiseksi. Kumpi puhuttelee enemmän; haitilaisten köyhyys vai suomalaisten rikkaus?
Opittuani nukkumaan sängyssä pyysin yöllistä puhuttelijaa: Lopeta, haluan nukkua! Samaa linjaa pitkin tuli vastaus: Nythän minä vasta aloitan. Kukkaronvartijoille tiedoksi. "Köyhät teillä on luonanne
aina, mutta minua teillä ei aina ole." Joh.12: 8

Rikkaista ei mainita mitään, jos ei lasketa kukkaronvartijoita tähän kastiin kuuluvaksi. Ovathan he aina katsoneet oman etunsa tärkeimmäksi. Lapsille sitten kun loppuu, levitellään käsiä olipa kyse lääkäri- tai muista verorahoilla tuotetuista palveluista. Ei ole aikaa eikä rahaa. SAK vielä pystyy valitsemaan haluamansa puolueen puheenjohtajaksi. Hän on nuori ja nainen. Leikistä luopunut sen sanoi: SAK niin haluaa eikä minusta ole naiseksi. Ikääkin on liikaa. Mitenkä nyt suu pannaan, kun kaikilla puolueilla ei ole SAK:n rahallinen tuki takana? Lehtomäki vertasi Kataisen etuun olla puolueen kellokas. Kataisella on vaimo, jota hänellä ei ole.

Yhteisö

Yhteisö historiassa
"Ennen teollista vallankumousta maaseutu- ja pienkaupunkiyhteisö olivat yhteiskunnan perusyhteisöjä paljon kiinteämmässä mielessä kuin 1900-luvulla. Joidenkin tutkijoiden mielestä, esimerkiksi William McNeill, tulevaisuudessa pienyhteisöt tulevat jälleen elintärkeiksi globaalissa maailmassa."

Synnyin perheeseen kolmantena lapsena sodan aikana. Isä oli kunnan saman kutsun saaneiden nuorten miesten kanssa isyyslomalla perheestään puolustamassa valtion rajoja hyökkääjältä. Toi mukanaan saman kuorma-auton lavalla kaatuneet kummisetäni suoraan sankarihautausmaahan. Isäni sai lomaa antaakseen nimen vastasyntyneelle. Kummitätini kertoi tuosta elokuisesta kastematkasta pappilaan. Vielä tänäänkin olen kiitollinen niistä ensimmäiseen kesään liittyvistä kerrotuista muistoista.

YEAT:n näyttökansiolla 2006 oli kiire valmistua. Valitsin SWOT-analyysin nelikenttään 4
kuvaa - vahvuuteni - heikkouteni - mahdollisuudet - uhat. Ensimmäiset 3 kuvaa ovat toteutuneina positiivisia kuvia eletystä elämästä. Uhat ovat suurin este suvuntarinan jatkumiselle perheessä, kunnassa ja valtiossa. Julma jumala ahmii omat lapsensa. Jokaisella meillä samojen vanhempien lapsina on omat perheensä. Sodan jälkeen syntyi vielä viisi lasta, joten minun osuus vanhempiini on 1/8 osaa. Se oli sitä heidän vanhuudessaan minun ollessa närståendevårdare, vastuussa kaikesta, aina paikalla.

Minuun kohdistuva uhka tulikin suvun, kunnan ja valtion taholta. Kysyessäni uudessa pankissa kiinteistöyhtymän tilinavaamismahdollisuutta selvisi minulle, että minulla on YHTEISÖ. Sitä en tarvitse perustaa aivan alusta. On vain tutkittava käytännön asioita, joilla on minua pommitettu nimellisesti. Rahastajien on ollut vaikeata ymmärtää laskuja lähetellessään uusista maksukohteista, että ne kohdistuvat Yhteisöön eivätkä ole minun henkilökohtaisia maksuja. Tyynessä vedessä suuret kalat kutevat. Olen ollut kaikenlaisten huijausyritysten harjoituskohde. Päätöksistä on osoitettu valitusmahdollisuus, jonka lahjotun lopputuloksen tiedän ja siksi en valita. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö välitä, kuinka maa makaa. Savolaisittain löydän uusia vihanneksia, joita on tarjolla toripöydillä. Munakoisoo kysytään Kuopion torilla: Onko teillä makkoovoo munnoo? Toinen kielikukkanen tästä ajasta on ilimanpilluu. Ole sitten raha-asioissasi tarkka, kun munat koisoo iliman pilluu. Ning-yhteisö tutkii tulevaisuuksia verkossa, johon osallistumismahdollisuutta odottelen yli 100 vuotta suvun hallussa olleeseen yhteisöön tiettömän taipaleen takana.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Kolmen kokin suomalainen soppa

Viimeisin näyttö keittotaidoista tuli vuoden vaihteessa uuden Salon kaupungin syntyessä yhdistymällä naapurikuntien kanssa. Käsiin jäi kuntien virastotalot, koulut ja lukematon määrä muita käytössä olleita kiinteistöjä. 
Pääkokki Katainen arvotti koko Suomen perityt kiinteistöt yhtä arvokkaiksi antaen luvan nostaa kiinteistö- ja lahjaveroa ja vuosimaksuna korotettua kiinteistöveroprosenttia. Tämän saman ansiottoman arvonnousun koin jo edellisen laman aikana syntymäkunnassani Tuusniemellä. Isästäni tuli kuoltuansa miljonääri, kun toimitusinsinööri jakoi maat samoin kuin Amerikan valkoinen mies teki vaihtokauppaa intiaanien asumisalueista. Tämä arvotus pitää käydä läpi Suomen jokaisessa ilman mukavuuksia olleessa mökissä. Katsotaan taikalasien läpi ja nähdään vanhat mummonmökit lomakiinteistöinä, kun naapuriin on tullut venäläinen sijoittaja hulppeine huviloineen. 

Onko Tuusniemellä kunta arvottanut entiset saarissa olevat kunnanmökit saman periaatteen mukaan kuin kunnan uusrikkaiden mökkiläisten mökit? Olet sama "maamme armahin Suomenmaa, ihanuuksien ihmemaa", jonka tönöissä vietettiin Irwinin Ryysyranta -elämää. Mitään ei ole kohennettu aikanaan. 
Uusavuttomien sijoittajien tullessa vedettäisi vesijohto satojen kilometrien päästä Juojärven ympäröimään Vihtaniemeen. Talvisavut olivat rakentaneet tien omaa tarvetta varten. Lomakiinteistöjen omistajat tulevat vaatimaan, että heille tie on tullut ilmaiseksi ja sen käyttö pitää olla halvempaa kuin tyhjillään olevien yksityisten mummonmökkien tieyksikkömaksut. 
Kuka tutkisi Kataisen, Matin ja Martin aikaansaamat suomalaisiin omistajiin ja elinikäisiin oppijoihin kohdistuvat väärinkäytökset? Jos lait rikkovat perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta, pitää siitä nostaa suuri halooo kuin kiinalaisesta sopasta. Onko meillä millään tasolla pätevää henkilökuntaa hoitamaan meidän asioita? Jos selvällä suomenkielellä jätetty hakemus joutuu valituskierrokselle ja uudelleen valituskierrokselle, ei käsittelijä ole ymmärtänyt hakemuksen sisältöä. 
Sama koskee terveydenhuoltoa kyydityksestä päivystykseen, kun minut haluttaisi viedä heidän omaan osoitteeseensa eikä lääkäriin, jonne aika on varattu. Terveydenhoitaja on esittänyt oman näkemyksensä rasti ruutuun -menetelmällä täytetystä terveystarkastuskaavakkeesta. Kun hän tiesi minut paremmin kuin minä itse, ei minulla sen jälkeen ollut enää mitään sanottavaa. 

Tohtori Kiminkinen näyttää mallia, kuinka ilman byrokratiaa hoidetaan bakerin kystan tyhjennys. Koipi oikoseksi ja piikki polvitaipeeseen. Vaivaiset 5 ml vedetään nestettä ulos ja työnnetään kortisonia sisään. Minun piti anella lähetettä useita kertoja, kun polvessa oli 67 ml nestettä. Joku lääkäri halusi kokeilla tyhjentämistä itse, mutta seisten se ei onnistunut. Sai vain verta neulaan, mutta hoitavaa kortisonia sain ensimmäisen kerran ja se vei kivun pois. Sinnikkäin nuori naislääkäri koki epäonnistuneensa taivuttaessaan minua tekonivelleikkaukseen. Sain tyhjennyslähetteen ja sen jälkeen soiton lääkäriltä. "Kun et suostu tekoniveliin, niin mene psykiatriseen sairaanhoitoon." Aika järjestyi samalla viikolla lääkärin toimesta. Kieltäydyin kuitenkin keskustelusta hoono soomi -kielisen kanssa. Jos minulla on polvessa kusta, sitä ei ollut vielä silloin päässä. 

Nyt on toinen tilanne, kun borrelia on asettunut nahkaani aiheuttaen tulehdustilan. Näillä mennään tänä päivänä ja katsotaan, mitä leikataan ensiksi. En tee testamenttiä lääketieteelliseen tarkoitukseen kuoltuani. Kuoleeko borrelia tuhkauksessa, kun se on aiheuttanut naamioituneena leikkaustarpeita? Ihmispunkinpuremat olen kärsinyt nahoissani ja maksanut suojelurahat elämän jatkumiseksi. 
Ruotsalainen lääkäri Christina Doctare on itse kokenut saman kauhun äitinsä katseessa, minkä hän kohtasi sotilaiden raiskaamien ja pahoinpitelemien naisten katseessa tehdessään työtä Bosniassa. Mitä hammaslääkäri näkee tutkiessaan joukkohautoihin haudattujen poikien ja miesten hampaita ja mihinkä sitä tietoa käytetään? Arlingtonin hautausmaan valkeat ristit lisääntyvät eikä ne poista pahaa oloa Amerikassa, Afganistanissa eikä Suomessa. 

Lapsuudesta muistan sodankauhut isän silmissä ja häpeän aiheuttaman jännitysvapinan Mummo-Marin hermoissa. Isälleni se diagnosoitiin parkinsonintautina ja minä sen paransin kotonahoitamisella ja hieromalla. Veteraaneille kuuluvaan kuntoutukseen hän ei koskaan päässyt. Se korvattiin lupaamalla havuseppele kuoltua haudalle. En sitä pyytänyt, vaikka isäni sanoi, ehtiihän tuon sittenkin. Olisiko sodalle ja tälle päivälle nauru paikallaan. 
Huh hellettä, sanoi jänis pakkasella. Kellahti hangelle selälleen ja nauroi niin että turpa repesi ja siitä sai jänis liikanimen "Ristiturpa". 
Hammaslääkärin hoitovirheestä kaikki alkoi. Liian korkea hammaspaikka 25 vuotta suussani muutti leukaniveliä, että pallo suussa pitäisi valmistautua hammastarkastukseen. Hammaslääkärin tarkastus vaaditaan Kela-korvaukseen suuhygienistin tekemästä työstä. Eikö millään pystytä parempaan kuin lisätään vain byrokratiaa, että jostakin jonosta saa vähän takaisin meidän veronmaksajien rahoista? Se on sitä sosialisoitua hoitoa eikä tulevaisuus näytä paremmalta, kun voitot menevät ulkolaisille pörssiyhtiöille.

Positiiviset pellet

Valpastun aamulla suhinaan, joka kuulostaa kaasuvuodolta pimeässä korvan juuressa. Pomppaan pystyyn, mistä on kysymys. Sehän on YlenYkkösen ääni, kanavataajuus on siirtynyt sivuun eikä yhteyttä löydy nappulaa kääntämällä. RadioSuomi on vallannut ääni- aallot. Tulee viiden uutiset Afganistanista ja laulu surupuvusta lumipukuun. Minulta palaa pinna.

Digivalmiuksien testaaja kysyi: Etkö sinä ymmärrä? ja kiinnitti radioantennin teipillä seinään. Viisi vuotta sitten palattiin menneeseen aikaan, jolloin miehet montuissa lumen keskellä odottivat tiedotuksia sodan etenemisestä. Palvelutalossa yksin asuva, sokea Hevosmies sekosi yöllä täysin, kun eksyi nuorten radiomafia -kanavalle. Kulkureitit oli merkattu naruilla, mutta räminä sekoitti kulkusuunnan. Aamulla jäljet paljastivat yöllisen epätoivoisen yrityksen löytää sängystä vessaan ja takaisin sänkyyn. Mies oli uupunut, ahdistunut ja peloissaan yöllisestä selviämistaistelusta. Hänet vietiin huijaamalla tarkkailtavaksi kieltäytymisestä huolimatta: En minä lähde tarkkailtavaksi. Uskoteltiin kotiinlähdöstä.

Mies talutetaan sairaalan ovesta sisään. Jo ensimmäiset askeleet paljastavat, että lattia ei ole kodin tuntuinen, vaan kalsea ja kova muovimatto jalan alla. Väkisin hänet ohjataan yksityishuoneeseen. Piippu otettaisi pois tulipalon estämiseksi. Loppujenlopuksi hän saa pitää piippunsa, mutta tulitikkuja hänelle ei anneta. Kännykästä riippuvainen voi kuvitella, miltä aina käden ulottuvilla olevan riippuvuuden katkaisu tuntuu. Kun en ole riippuvainen, tuntuu kuin työnnettäisi tuttia tai tupakkaa suuhun, silmiin, korviin kaiken tilaamattoman moskan vastaanottajana. Olipa se sitten sähköpostiini vierailla nimillä lähetetty pillerikauppa peniksen pidentämiseksi.
dna sen sai aikaan. Tai postiluukusta työnnetyt mainokset eivät voi vähemmän kiinnostaa. Mitä minulle kuuluu yöllä tai päivällä tuutin täydeltä toimitetut uutiset maailman etäisimmistä kolkista. Liika on liikaa ja yksi liian vähän.

Maailmaa rakennetaan pakollisella reviirinryöstöllä. Syö tai tulet syödyksi, lyö tai tulet lyödyksi. Tätä uskomusta "hyökkäys on paras puolustus" on yritetty käyttää syynä sodan aloittamiselle. Näin markkinatalous toimii aikansa ja kiinalaiset tulevat ja jyräävät meidät.

Punkinpureman jälki ei koskaan häviä, onko punkilla kaksi tai useampia jalkoja, kaksi tai useampia yläraajoja. Radioateljeen "Uusi vuosi" puhelintestauksineen on tätä päivää totuudesta.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Tien vanki

Kuvaussessio on takana. Minulle se merkitsee tuliukkojen vallan riisumista elämässäni. Kolmen kopla tien hoitokunnassa oli päättänyt aikojen alussa tiehanketta ohjatessaan, että tie päättyy meidän rantaan. Kunnalle olivat omat rannat tulevaisuuden tonttikauppakohteita. Se on niin läpinäkyvä yritys, että sitä en voi hyväksyä joutuessani vastaamaan omistajan oikeudella lapsuuskodin kohtalosta. Minusta tuli maksaja pitäessäni yllä toivoa mummolan elvyttämisestä ympärivuotiseen käyttöön.

Eletään suurten lupausten aikaa yhteyksien luomisessa. Kansalaislaulussa ylistetään: Olet maamme armahin Suomenmaa ihanuuksien ihme maa./ Joka niemeen, notkohon, saarelmaan kodin tahtoisin nostattaa./ Lankapuhelinkaapeli vedettiin ensiksi. Sitten tehtiin yksityistie. Olen maksanut puhelimen perusmaksuja toivossa, että yhteys olisi valmiina sinne palatessani. TeliaSonera ilmoittaa kuitenkin purkavansa vuoden loppuun mennessä kaapelin pois. Toinen maksukohde on ollut tieyksikkömaksut lomakiinteistön mukaan maatuvasta mummonmökistä. Se on myös peruste korotetulle kiinteistöveroprosentille. Joku sen sallii tapahtuvan.

Lähden seuraamaan jälkiä hallinnon alimmalta portaalta. Pidemmälle en tarvitse edetä, kun vastaan tulee velhoja valepuvussa kunnan varastotalolla. Osallistuin pyytämääni tietoimitukseen poistettuna päätöksentekoajaksi ulkopuolelle. Istuin Ally McBeal:in kanssa odottamassa. Tuomiossa ei ollut päätä eikä häntää. Eivät ymmärtäneet, mitä olivat tekemässä.
Maanmittaustoimisto saa oikeuden jakaa kaikkien yksityiset omistukset niitä eniten hamuaville. Ei toteudu veteraanin iltahuuto.
Heräsin Otavassa omaan huutoon, oli painajainen menneestä ja edessäolevasta hyökkäyksestä. Katson voimauttavia kuvia tarkkaan. Tuliukot eivät enää seuraa haamuina.
On vain sähköinen panta nilkassa. Sillä valvotaan liikkeitäni, missä milloinkin olen menossa. Hallinto on pettänyt kaikilla tasoilla. Huijareita on liikkeellä eikä yhden valelääkärin paljastuminen puhdista ammattikunnan mainetta. Suurella rahalla on valittu
200 eduskuntaan. Mikä on heidän ja heidän avustajiensa vastuu meille äänestäjille vallankäyttäjinä?

Poikkeuslailla pitää presidentille suoda kolmas virkakausi. Hän on pystynyt paljas
tamaan presidenttiin kohdistuneen salaliiton omana aikanaan. Epärehelliset edunvalvojat pitää varustaa niin muodikkaalla sähköpannalla, jos lähestymiskielto ei muuten toteudu.
"Ja mun huoneeni käynyt on ahtahaks
ja sen ilma niin kumman painavaks
ja ma syömmessä toivon jo salaa,
tulis syksy ja metsät ne vihreät veis
tulis talvi ja lumin ne peitteleis -
kai silloin mun rauhani palaa."

tiistai 5. tammikuuta 2010

Liikekannallepano

Tänä sosiaalisten etuuksien käyttöaikana lähden soitellen sotaan ja kysyn vuoden 1941 isyyslomasta. Isä kutsuttiin Suomen raskaaseen puolustamaan maata hyökkääjiltä. Kotona jo kaksi lasta, äiti raskaana ja liikuntakyvytön isoisä kodinturvajoukkoina. Isoisästä tuli vierihoitaja minulle heinäkuussa syntyneelle.

Katainen on saanut toisen tyttären. Siitä onnittelut ja isyyslomasta, joka kuuluu vapaana kukkaronvartijan tehtävästä. Mitäpä tuossa kukkarossa on vahtimista, on pohjaton kuin papin säkki. Heidänkin kuului ottaa kymmenykset saadakseen palkkansa hallitsemiensa torppien torppareiden tehdessä työt ensiksi virkatalolle ja sitten omat jatkaen päivää yöttömään yöhön.
Oli kulunut neljännesvuosisata. On joulu ja joulunlapsi. Nuoren isän piti noutaa äiti ja uusi tulokas tapaninpäivänä kotiin. Isä oli vapauden huumassa lähtenyt viihteelle ja unohti koko jutun. Piti hankkia toinen noutaja. Isä taantui viimeisinä vuosina yksinäisyyteen. Puhekyvyn palautuessa hän ilmoitti: "Sellainen oli sotajoulu", sen enempää erittelemättä kokemuksiaan.

Meiltä sotalapsilta odotetaan parempaa maailmaa tämän päivän isien ja äitien nauttiessa perheistään, suurista kodeistaan. Uusi käsky: Pidä huolta perheestäsi! Vanhempien vastuu kaikista hankkimistaan lapsista ei mihinkään häviä, vaikka uusi Eeva on nähnyt vallan tuoman aukon mennä läpi politiikassa huipulle valloittamalla vanhan miehen lastensa isäksi.
Minulla ei ole valittamista hankkiessani kuninkaallisena satamajätkäseikkailussa hyvät geenit lapsilleni biologian opettajan neuvon mukaan geeniperimästä. Onhan historia täynnä sairaita hallitsijoita. Tänään ruohonjuuritasolla käydään taistelu perinnöstä. Kukkaronvartija uskottelee oikeudekseen sen kuuluvan valtiolle yhteiseen käyttöön. Bisnesenkelillä ja bisnesenkelillä on suuri ero varsinkin slummien miljonäärien näkökulmasta.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Tähdet kertovat sen

Saan puhelinsoiton salaisesta numerosta. Keskenkasvuiset siellä kikattelevat, sanovat tuntevansa minut. Oliko siellä tyttöjä ja poikia, yritin erottaa äänistä. Kuulostivat kovin kimeiltä, joten luulen heidän olleen kastroituja äänen pitämiseksi tasolla ennen äänenmurrosta.
Tässä ajassa ovat mielipiteetkin lapsellisia, joilla yritetään loukata toista. Niitä kylvetään suureen ääneen ja suurella rahalla vaalimainoksissa. Rahoittajan nimi pitää näkyä suurissa kuvissa, joilla he kirkuvat mielipiteitänsä maailmalle.

Kuka teki oikein viime laman aikana? Kaikki muut paisi minä omaishoitajana. Se oli sodanjulistus syntymäkunnassani. Päättyi kohdaltani presidentin vaalipäivänä 6.2.2000. Presidentti uuden vuoden puheessaan otti esille presidentin valtaoikeuksien kaventamiseksi perustuslain muuttamisen, kun kokemus kohdistuu vain hänen kahteen presidenttikauteensa. Samalla se kohdistuu presidenttiin.
Sama ajojahti kohdistuu minuun hierojana 30 vuoden aikana. Kysytään joko thai hierontaa. Sieltä korkeimmalta taholta edunvalvoja on tullut koplansa kanssa siihen tulokseen, ettei hierojia tarvita. Ehkä Rauhan hierojana palkituksi asti. On näitä muitakin arvonalennusepäilyjä.

Muunnankin projektia, mikä on luvallista projektin toteutuksen aikana Rudolf Steinerin peruslain mukaan. Siihen antaa mahdollisuuden tallella oleva erityisosaaminen; tieto, taito, tunne. Työhuone on ollut erikoisen riiston kohteena. Saatuaan sen uhkailemalla eivät ole kuitenkaan pidempään sitä tarvinneet. Sekin on järjestynyt vuosien myötä. Samoin kohderyhmä, jotka tarvitsevat rahaa rankkoihin hoitoihin Osasto 10:llä.

Onhan minulla vielä toinenkin tehtävä olla sijaismummona mummottomalle syöpälapselle. En ole ollut tyrkyllä huipulle, kun presidenttikin on joutumassa sabotaasin kohteeksi. Globalisoitumisen myötä ollaan kuin sekahedelmä sekametelisopassa, kaikki syötävän hyviä. Olen saanut lisämausteen punkin välityksellä, että saanen olla rauhassa lähestymiskiellolla varustettuna.

Todellisen lähestymiskiellon rikkoja päättyi eroottiseen hautausmaahan. Se toimi woodoo-menona. Pelästyin ajatukseni vaikutusta. Sain rippiini vastauksen. "Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että he ymmärtävät ymmärtämisen väärin ja tunkevat liian liki. Mutta nythän se asia on kukkapenkissä."
Ei tullut syyttömiä ruumiita eikä poliisitutkintaa. Kukaan ei valittanut eikä osoittanut minua syylliseksi. Tutkailkaa ymmärrystänne älkääkä tunkeko liian liki fyysisesti eikä sähköisesti. Miitta-täti tulee ja pistää poikkipuolin polvelleen ja antaa terapiaa, joka ei tehoa. Pitäisi antaa oikein isänkädestä.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Malja uudelle vuodelle

M muistuttaa minusta minulle, eikä ole mikään Marskin merkki, jota myymällä vielä kerätään rahaa peitetarinana veteraanien muistaminen. Minulle muistaminen on ilmaista ja yritän muistella kolmen summerin takana, kun lapsuuskodin käyttöä rajoittavat sijoittajat varaamalla rannan muukalaisten hautausmaaksi. Hautausmaita koko elämä.

Vanha vuosi vaipui
hautaan riemuineen ja murheineen kaikkien muistaessa aiemmin päivällä ampumisvälikohtauksen kuutta uhria ja heidän läheisiään. Apollo kuitenkin hymyilee Esko Salmisen äänellä. Finlandia-hymnin jälkeen höristän korviani. Nostan "Maljan uudelle vuodelle" Rossinin kanssa sarjasta "Peches de vielleisse". "Vanhuuden synnit on maukas, eripituisten ja -luonteisten kappaleiden musiikillinen pitopöytä, jonka sisällön laatu ja originaalisuus on paljastunut vasta vähitellen jälkimaailmalle."
Etsin tietoja sävelletyistä vanhuuden synneistä ja löysin säveltäjän, jonka nimen, Rossini, olin vain kuullut. Löysin taiteilijan, joka tuotteliaan kauden jälkeen loppuunpalaneena tuli toimeen raihnaisella varhaiseläkkeellä kärsien monista vaivoista. Hän koki toisen tulemisen ja sävelsi viimeiseksi kirkkomusiikkia. "Rossinia kuvaava anekdootti, jonka mukaan säveltäjä itki kolme kertaa elämänsä aikana: äidin kuoltua, Paganinin konsertissa ja - jokiretkellä, jolla täytetty kalkkuna putosi veneestä veteen.
"

Musiikilliset otsikot herättävät mielenkiintoni tutustua netin välityksellä taiteilijoihin ja heidän teoksiinsa. Rossinin kanssa nostan maljan uudelle vuodelle muistaen omia vanhuuden syntejäni. Olenhan koko ikäni ollut liian vanha ja vielä 64-v eläkeläisenä Varhennettu Vanhus, vaikka vuosia on kertynyt 114, kuolenpa sitten vaikka juuri nyt. Kesken jää tietokoneen tarjoamien mahdollisuuksien käyttäminen. Niitä ei kukaan ole minulle opettanut, vaikka opinkin verkkokirjoitustaidon. Minulle ei kertynyt työhistoriaakaan lain mukaan. Uuden vuoden puhe toisella kotimaisella menee ohi korvien kuin koko elämä.
 

Borrelia on hidastanut kiiruhtamista aiheuttamillaan naamioiduilla kivuilla. Löydös on positiivinen, kun saisin vielä lääkärin tajuamaan, että on tosi kyseessä. Sillä ainoalla lomalennolla seuralaiseni voi huonosti. "Pyydä nyt apua, sillä en tiedä, missä mustien sairaalassa muuten olemme." Hajusuolaa nenään ja hetken kuluttua olo kohenee. Pääsimme perille ja tulimme takaisin. Borrelia on kuin trooppinen tauti, johon ei vielä ole rokotetta eikä hoitoa. Rossinin tavoin teen uuden tulemisen synteineni, vaikka en usko kärsiväni tekojen seurauksista elämän valinnoissani. Uuden vuoden lupaus; löydä huumorintajusi lääninrajojen poistuttua. Onhan aina ruoho ollut vihreämpää aidan toisella puolella, mutta nyt vihreitä niittyjä on idästä länteen.