tiistai 1. joulukuuta 2009

Otan osaa

Juuri tulleen tiedon mukaan EU:n puheenjohtajamaa, Ruotsi, on ilmoittanut huippukokouksessa yhden lautasen kattauksesta. Maiden päämiehillä ja naisilla ei ole näissä piireissä mitään tekoa. Puheenaiheeksi lännessä jää familjesaken, idässä kysellään kissojen kuulumiset ja maailmalta kantautuu huhut ranskalaisen rakastajattaren ansioista. Aukion nimeäminen pelastaa meidän päämiehen muiston. Tämä on loppuhuipennus 1809 vuoden tapahtumille.

Hallitusherroilla on jotakin jäänyt hampaankoloon, eikä vähiten nobelpalkitulle 12,5% geeniperimän kantajalle. On alkamassa uusi hallintohimmelimalli. Kuvahakuna se on laskuvarjohyppy ryhmässä. EU pitelee toisiaan kiinni käsistä. Jalat ovat tarttumapintana himmelikerroksille, jos heidät halutaan ottaa mukaan. Meillä nämä kerrokset ovat ripustettu narun jatkoksi kaulastaan. Siinä meille hallintohimmeliä EU:n antaman mallin mukaan globaalisti. 

Jäljet pelottavat, muistuttavat opintomatkasta kiinalaiseen helvettiin. Ei ole K (kielletty) lapsilta, aikaihmisiltä eikä vanhoilta. Kaikki ollaan samassa veneessä ainakin Suomessa. Sitä saa, mitä tilaa ja kuinka meidän tietämme tasoitetaan. "Täällä Pohjantähden alla" -aika ei koskaan ehtinyt päättyäkään, kun aikaa on kulunut vasta pari sataa vuotta. Huomenna tiedän enemmän reaktiosta. Onko se yhtä järisyttävä päivä kuin 6.2.2000, jolloin neljääs ukkaasi päättyi ja tilalle tuli ukkaasin selitysosan piäsnuatikat ja heidän tottelemisensa.
Opetus unohtuu kuin 11.9. päivän tapahtumat. Kukaan ei enää muista, miksi kaikki tapahtui. Minulle se on kadonneiden arvojen suruliputuspäivä.

Ei kommentteja: