keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Hän antoi asiakkaat

Vielä virtaa englantilaisessa sarjassa tänä päivänä naapuruston välillä. Lahdessa oli ruhtinaalliset olot. Pääsin ainoana Suomessa näkeviä hierojia kouluttavaan yksityiseen oppiin. Olin kurssin vanhin silloin ja sen jälkeen joka oppimisympäristössä ikää katsottiin kielteisesti. 
- Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä? 
- Sitä juuri, en ole vielä vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä varannut. 

Joku puhui kauttani suulla suuremmalla, eihän osallistumiselle ollut yli-ikärajaa. Kekkoselle ei osattu määrittää sairautta esteeksi hoitaa presidentin tehtäviä. Sai ihan vapaasti olla presidentti ulkomaanmatkoilla, joilta kantautui tietoja presidentin edesottamuksista. Sairaus oli edennyt jo pitkälle. 
Jos minun näkymistä yllättävissä tilanteissa on kerrottu, on kärpäsestä tullut härkänen ja höyhenestä viisi kanaa. Mikähän siinä niin kovasti epäilyttää? YEAT-opinnoissa tuli vastaan lakitermejä. Prokura, mikä se on yrityksessä? Minä niin kovasti puolustin oikeuttani olla edustamani organisaation prokuristi. Se kelpasi nuorille yritysjohtajille, joiden yrityksistä en ymmärtänyt tuon taivaallista. Tilasin joltakin kaksipiippuisen aseen, mutta sitä ei ollut varastossa. Joku varoitti minun prokurasta, että silloin viimeistään sinua viedään hoitoon, jos puhun siitä ääneen. 

Isäni pyysi minua avukseen hoitamaan yhteisiä asioita 1986, kun kunta alkoi maailman valloituksen uimarannassa, johon piti tulla Suomen Florida. Siitä luin Tuusniemen Joulu -lehdestä. Verkkokirjoittajan talossa voin olla epävirallisen organisaation prokuristi. Elinkaari on loppusuoralla, mutta ei vieläkään vanhainkodissa. Köröttelin kaksi tuntia bussilla pohjoiseen. Nuori nainen oli tullut vastaan pysäkiltä. Kurssin vetäjä ja minä yli-ikäinen(kö) samassa veneessä tulimme Campukselle. Keittiö avasi oviaan ja minut kutsuttiin syömään. Kohta tulisivat esikoululaiset ja alakoululaiset kouluruokailuun samaan avaraan ruokasaliin. Kannan tarjottimen valitsemaaani tyhjään pöytään. Kohta saan seuraa. Kerromme toisillemme, mistä tulemme. Minä Lahdesta, hän Kuopiosta samalle kurssille. Loppujen lopuksi olemme kumpikin lähtöisin Tuusniemeltä. Niin pieni on maailma. Tunsin hänen äitinsä ja yhteiset olivat tuttumme, ikäero oli myös aikaero välillämme. Parinvalinnassa hän olisi ollut sopiva, mutta meidän kokemuksemme ajasta joutuisivat törmäyskurssille, joten sovimme, ettemme ole parit. 
Iloinen puheensorina täyttää ruokasalin. Kohta näen verkosta tuttuja tutkijoita. Videon välityksellä olin heihin tutustunut ja kuullut heidän äänensä. Tämä on tulevaisuutta, ruokailla yhdessä esikoululaisista tulevaisuuden tutkijoihin, Ja minä mummona saan olla hyväksyttynä mukana. Se on minun pienoisyhteiskuntani, kun pienentyy mun ympärillä elonpiiri. En ollut orpo enkä yksinäinen, vaan kerrankin tunsin kuuluvani joukkoon. Odotan seuraavaa kertaa, jos selviän terveystarkastuksesta. Miksi en selviäisi, onhan selvitty pahemmistakin paikoista. Nyt on hyvää aikaa morsetella rekisteröidyn kulttuuriyhdistyksen tuottajan kanssa kulttuuripaketista, jonka toivon saavani lähipäivinä. Sillä suunnalla on verkkoperheeni. Isovanhemmat ovat saaneet muistokirjoituksensa verkkolehdessä. Eläkeikäiset blogistit tunnistan löytyneiksi sisariksi ja veljiksi. Nuoremmilla on nyt vetovastuu omasta osastaan. 

Opiskeleva blogisti kuljeskelee poliittista maustekatua. Sen tien olen kulkenut loppuun eikä minusta mitään tullut. On vain niin tyttömäinen olo, kun opin verkkokirjoitustaidon. Sen myötä on elämä helpottunut lähtemättä mihinkään. Itella jakaa roskapostia luukusta ja dna tarjoaa peniksepidennystä sähköpostiin. Kun näistä vielä pääsisin eroon, olisi maailmassa kaikki hyvin. Pitää kokeilla tuottajanroolia, mitä se nyt minulle tarkoittaneekin.

Ei kommentteja: