sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Tulevaisuusverstas

LASSI ja LEEVI -sarjakuva ESS 17.9.2009

Seuraan hengitystä pidätellen verkon kautta esitystä tulevaisuusverstaasta. Mikä mahdollisuus minulle osallistumiseen tämänikäisenä. Minut on kutsuttu mukaan panelistina, mutta olen mielenkiinnolla seurannut pajapäiviä opinnäytetöistä graduihin ja väitöskirjoihin.
Pajasivulta luen: - "Siinäpä vasta sivistynyt nainen, huudahdellaan usein viime vuosisadan romaaneissa, kun nainen hymyilee, istuu ja keskustelee oikealla tavalla." Näitä naisia valitaan tasa-arvon nimissä naiskiintiöihin hymyilemään tai näyttämään tympääntyneeltä, kun asiat eivät menekään sovitulla tavalla.
Olen poistunut takavasemmalle helmat hulmuten ja pelastanut nahkani. Välttänyt vielä elävältä hautaamisen, ettei ylöskaivamisen jälkeen kieli sojota kuin makkara. "Seppo Niemelästä koulutuksen ja sivistyksen välillä on ammottava aukko. 


Sivistyksen Niemelä käsittää filosofi Eero Ojasen ja historian professori Siltalan tavoin joksikin, jonka ihminen tekee itse. "www.neloset.wordpress.com/visiot/ löytyy Yrjö Myllylä, Delfoi-manager, YTT: (Varmuuden vuoksi kopioin visiot, kun aavistin KK-Nelosten päättävän päivänsä tärkeämpien tehtävien tieltä 1.10.2014)
Page Not Found 19.1.2015
Sorry, but the page you were looking for could not be found. It probably has been removed. Try the home page instead. Itsekin olen heikossa hapessa hoidon jälkeen, kun lääkäripula vaivaa Pääterveysasemaa. Yksityisellä puolella on vapaita aikoja, kun osaa niitä hakea.


"Elämme jälkiteollisen yhteiskunnan palveluyhteiskunnan jälkeistä informaatiovaihetta, jossa yli 50% työskentelee informaation jalostukseen liittyvissä tehtävissä (maatalousyhteiskunnassa yli 50% työskenteli maataloudessa." Tiedän eilisen pajapäivän jälkeen, missä Yrjö Myllylä on aikaansa edellä. Sinne minä en yllä. Herääkin kysymys, mitä tekee se puolikas väestöstä, joka ei työskentele tänä päivänä maataloudessa. Onko meneillään apuharvennus kuin juutalaisten hävittämisessä tehokkaan valtionkoneiston kautta? On isketty toistamiseen päätä Karjalan mäntyyn. Olen aina ollut myöhäsyntyinen asiassa kuin asiassa. Mutta ei ole käynyt hyvin niillekään, jotka arvioivat minua epäkelvoksi. Tänään syyskuun 20. päivänä päivänsini leväyttää koko komeutensa täyteen värikylläiseen loistoonsa. Kestää päivän ja kuihtuu pois. Tämä on kuolevien kohtalo, niin ihmisenkin, joka luulee elävänsä tuhat vuotta keräten aarteita ympärilleen.

Kuole ennen kuin kuolet, ettet sitten kuole kun kuolet! Näin kirjoitti vakavasti sairaan isän poika isän elämän lähestyessä loppua. Hän jätti paljon viisautta jälkeensä. Kivunhoitoon kylmäkääreet. Sitä piti minun toteuttaa viime yönä. Onneksi oli keräkaali jääkaapissa. Aamulla kipu oli poissa. Se on psykosomaattista oireilua uuden tehtävän alkaessa. Taiteilija Irja Juntunen vietti kaksi viikkoa sängyssä näkökykynsä menettäneenä, kun työ oli valmis. Picasso elää, vaikka on kuollut. Hautaustoimisto epäili: Jospa hän ei ole kuollut, kun tänne ei mitään ole ilmoitettu. Näin käy, kun luulee olevansa ainoa hautausurakoitsija suurkunnan alueella. Valitsin hyvissä ajoin toimintamallin, kun isäni on kuollut.
Siihenpä se yhteispeli loppuikin. Sen jälkeen olen vastannut yksin perunkirjoituksesta pesänhoitajana, kuolinpesästä ja lapsuuskodin halkomisesta. Nyt olen kaukana, mutta en tuntemattomassa paikassa kuin joskus erikoistilanteissa. Aamulla viedessäni roskia törmäsin hierojien edunvalvojaan siellä suljetussa kellarissa. Hän kiitti, kun annoin hänen tulla ensiksi pois kapeaa käytävää. Sitten vasta vein ilmaisjakelut lehtikeräykseen.
- Huh-huh läheltä piti, mutta hillitsin itseni, onhan heillä omat sotkunsa selvitettävänä. Jos haluat tulla hyväksi härkätaistelijaksi, opettele ensiksi tuntemaan härkä. Tämä on harjoitusta tulevaa varten.

Ei kommentteja: