tiistai 29. syyskuuta 2009

Elämäni härkätaistelu

Jos haluat tulla hyväksi härkätaistelijaksi, opettele ensiksi tuntemaan härkä. Kuvahakuna en löydä härkää haistelemassa lehmän hännänalustaa, olisiko lehmänmiehelle töitä. Nuuhkaisee ja irvistää kääntäen pään yläviistoon. Näin se laumassa toimii, laumanjohtaja näyttää nuoremmille, kuinka pahalta se haisee. Hajun antama viesti onkin toinen juttu.

Vahdin äidin lypsyrauhaa kivikkoisella rinteellä metrinen halko kädessä. Härkäpura näkee vastuksen. Seisoo tukevasti neljällä jalalla ja painaa pään alaviistoon. Kumautan härkää halolla kalloon. En muista, kuinka kaikki tapahtui. Olin kivikossa epämääräisessä asennossa ja odotin härän sotkevan minut sorkillaan kivenkoloon. Onneksi olin piikkilanka-aidan alla. Keskenkasvuinen härkä ei ollut enää sen jälkeen savuksella lypsyaikaan kärpäsiltä suojassa. Halko oli vaihtunut lepänoksiin, joilla ripsuin kärpäsiä lehmästä äidin lypsäessä käsin. Kaikki tämä on lapsuusmuistona maalla, jossa päivän askareet toistuivat aamu- ja iltalypsynä.


Sinä kulkija 16-vuotias, mikä särki sun sydämesi? Tämän ajan sivuutan myöhempää muistelua varten. Toinen kouluvuosi va. opettajana oli päättynyt. Härkälauma oli aloittanut kesäloman juhlimisen. Vakituinen, johtajaopettajan virkaa hoitava oli minulle jo tuttu kouluajoilta. Asuin tyttötalossa ja pojankollit olivat iltaisin ikkunan alla häiriöksi asti. Pojat ovat aina olleet poikia. Nyt hän oli kansankynttilä. Pyysi tulemaan koululle tuomaan joitakin papereita. Hänellä oli muuta mielessä. Suutari-Jussin pojan kanssa oli juopottelu aloitettu. He kävivät minuun käsiksi härän voimalla. Toinen kainaloista, toinen jaloista kiinnipitäen raahasivat polkua pitkin. Vastaan rimpuilemisella en voinut itseäni vapauttaa. He tiesivät, mitä tekivät. Kahden miehen voimalla heittivät minut metsän takana olevaan lampeen. Minulla oli onnea, en silloin hukkunut. Oli paha paikka kertoa kotona äidille, mistä mustelmat olivat tulleet.

Miten kävi vastavalmistuneelle opettajalle? Juhlinnan jälkeen hänet tullaan hakemaan syytettynä tyttöystävän kuolemasta. Kärsii vankilatuomion, tulee tohtorina ulos ja hakee virkaa nuorten parissa. Häntä ei valita vankilatuomion takia. Tulee tv-ohjelmassa ulos kaapista. Häneltä kysytään, kertooko lapsilleen nuoruuden hulluudesta. Hän liikuttuu ja vastaa: Ehkä joskus. Minulla jatkuvat härkätaisteluharjoitukset vuodesta vuoteen. Härkien hyökkäykset ovat saaneet minut vaihtamaan maisemaa. Ne ovat tulleet aina korkealta johtajatasolta.

Ostin työhuoneen itselleni tehdäkseni työtäni eläkeikään asti. Kaupunginjohtaja ja -lakimies vahvistivat kaupan allekirjoituksillaan. Minulle ei suoda omistamista. Tulee nurkanvaltaajat, joista vielä selviän. Taloa ruvetaan muuttamaan sisältäpäin. Nurkanvaltaajan konkurssin tähden lakimiesryhmällä on mandaatti. He käyttäytyvät meitä pienomistajia kohtaan heikkoina taistelijoina, itse voimansa tunnossa kuin hyvin valmennetut härät.

Käsityöläistalosta oli tullut kohtaloni. Pankki antaa seuraavalle konkurssiin joutuneelle vuokralaiselleen koko talon osto-oikeuden. Taas on lakimiehet neuvottelemassa kauppaa. Neljä kertaa otan pikalähdön Tuusniemeltä Lahteen ollakseni läsnä ryöstöyrityksessä. He olivat päättäneet, että minun on luovuttava käytössä olleesta työhuoneesta tai isomman oikeudella se otetaan. Viimeisen käynnin jälkeen teen puhelimessa päätöksen myynnistä, kun vedotaan jo välimiesoikeuteen. Lakimies ei ollut enää voimansa tunnossa oleva härkä, vaan valehteva Pinoccio, jonka nenä kasvoi kuin sadussa. Muutama sormi oli jo katkaistu, että hän jatkaisi kiristystä.

Alan olla jo hyvä härkätaistelija, sillä tunnen vastustajani, mitä puhutaan kuntien toimenpiteistä vanhustenhoidossa. Tunnen myös sisarukset, olen jakanut perinnön heidän kanssaan. Nyt kunta osallisena on antanut tiekunnalle oikeuden pitää varattuna meidän lapsuuskodin rantaa muukalaisten hautausmaana. 7 talvisavua ei ole muuttunut lomakiinteistöiksi taikasauvan heilahduksella. Kunta on myynyt rantansa uusrikkaille kunnanmökkiläisille ja lisää rahallista arvoa heidän sijoittamalleen pääomalle meidän alkuperäisten kustannuksella.


Yritykseni palata lapsuuskotiini on vaiheessa. Sukupolvenvaihdos on meillä tuntematon käsite. Yli sata vuotta suvun hallussa ollut torppa, vanhempien ja isovanhempien elämäntyö on mitätöitävä. Pyytämässäni tietoimituksessa uskottu mies hyökkää vielä minua kohti. Koko tietoimitus kokemuksena oli joukkoraiskauskohtaus. Kuinka tässä näin kävi?
Pullistuneet silmät päässä ja sylki roiskuen uskottu mies sanelee tuomion. Tunnen kiusaajan äänen ja kysyn: Mitä perkeleitä te luulette olevanne määrätessänne minulle uusia rahanmenoja rakennella teitä? Toinen uskottumies alkaa täristä kuin horkassa. Minusta on tullut hyvä härkätaistelija.

Mitä meidän poikamme tekevät Afganistanissa, sitä Stubb jo aamukuudelta selvittelee. Eikä siinä tule esille, mitä tarkoittaa, kun kristityn on nimi mulla. Härkätaistelu on Espanjassa kansanhuvi. Meillä hullun ilo on halpaa vanhusten hoidon ympärillä. Ei löydy tahtoa korjata asiaa, kun oma etu on kaikkein tärkein. Kyllä kyrsii Kataistakin rahanohjailu. Siitä huolimatta ollaan jumbosijalla asiassa kuin asiassa EU:n tilastoissa.

Hölmöläisakat laskivat, oliko kukaan hukkunut uidessaan ruishalmeessa. Minä, yks, kaks, kolme ja yksi aina puuttui lukumäärästä. Tuli viisas Matti, käski painaa nenät mutaan ja laskea jäljet. Akat iloitsivat kaikkien olevan tallella. Mistä löytyisi meille se viisas Matti neuvoineen?

Ei kommentteja: