tiistai 29. syyskuuta 2009

Elämäni härkätaistelu

Jos haluat tulla hyväksi härkätaistelijaksi, opettele ensiksi tuntemaan härkä. Kuvahakuna en löydä härkää haistelemassa lehmän hännänalustaa, olisiko lehmänmiehelle töitä. Nuuhkaisee ja irvistää kääntäen pään yläviistoon. Näin se laumassa toimii, laumanjohtaja näyttää nuoremmille, kuinka pahalta se haisee. Hajun antama viesti onkin toinen juttu.

Vahdin äidin lypsyrauhaa kivikkoisella rinteellä metrinen halko kädessä. Härkäpura näkee vastuksen. Seisoo tukevasti neljällä jalalla ja painaa pään alaviistoon. Kumautan härkää halolla kalloon. En muista, kuinka kaikki tapahtui. Olin kivikossa epämääräisessä asennossa ja odotin härän sotkevan minut sorkillaan kivenkoloon. Onneksi olin piikkilanka-aidan alla. Keskenkasvuinen härkä ei ollut enää sen jälkeen savuksella lypsyaikaan kärpäsiltä suojassa. Halko oli vaihtunut lepänoksiin, joilla ripsuin kärpäsiä lehmästä äidin lypsäessä käsin. Kaikki tämä on lapsuusmuistona maalla, jossa päivän askareet toistuivat aamu- ja iltalypsynä.


Sinä kulkija 16-vuotias, mikä särki sun sydämesi? Tämän ajan sivuutan myöhempää muistelua varten. Toinen kouluvuosi va. opettajana oli päättynyt. Härkälauma oli aloittanut kesäloman juhlimisen. Vakituinen, johtajaopettajan virkaa hoitava oli minulle jo tuttu kouluajoilta. Asuin tyttötalossa ja pojankollit olivat iltaisin ikkunan alla häiriöksi asti. Pojat ovat aina olleet poikia. Nyt hän oli kansankynttilä. Pyysi tulemaan koululle tuomaan joitakin papereita. Hänellä oli muuta mielessä. Suutari-Jussin pojan kanssa oli juopottelu aloitettu. He kävivät minuun käsiksi härän voimalla. Toinen kainaloista, toinen jaloista kiinnipitäen raahasivat polkua pitkin. Vastaan rimpuilemisella en voinut itseäni vapauttaa. He tiesivät, mitä tekivät. Kahden miehen voimalla heittivät minut metsän takana olevaan lampeen. Minulla oli onnea, en silloin hukkunut. Oli paha paikka kertoa kotona äidille, mistä mustelmat olivat tulleet.

Miten kävi vastavalmistuneelle opettajalle? Juhlinnan jälkeen hänet tullaan hakemaan syytettynä tyttöystävän kuolemasta. Kärsii vankilatuomion, tulee tohtorina ulos ja hakee virkaa nuorten parissa. Häntä ei valita vankilatuomion takia. Tulee tv-ohjelmassa ulos kaapista. Häneltä kysytään, kertooko lapsilleen nuoruuden hulluudesta. Hän liikuttuu ja vastaa: Ehkä joskus. Minulla jatkuvat härkätaisteluharjoitukset vuodesta vuoteen. Härkien hyökkäykset ovat saaneet minut vaihtamaan maisemaa. Ne ovat tulleet aina korkealta johtajatasolta.

Ostin työhuoneen itselleni tehdäkseni työtäni eläkeikään asti. Kaupunginjohtaja ja -lakimies vahvistivat kaupan allekirjoituksillaan. Minulle ei suoda omistamista. Tulee nurkanvaltaajat, joista vielä selviän. Taloa ruvetaan muuttamaan sisältäpäin. Nurkanvaltaajan konkurssin tähden lakimiesryhmällä on mandaatti. He käyttäytyvät meitä pienomistajia kohtaan heikkoina taistelijoina, itse voimansa tunnossa kuin hyvin valmennetut härät.

Käsityöläistalosta oli tullut kohtaloni. Pankki antaa seuraavalle konkurssiin joutuneelle vuokralaiselleen koko talon osto-oikeuden. Taas on lakimiehet neuvottelemassa kauppaa. Neljä kertaa otan pikalähdön Tuusniemeltä Lahteen ollakseni läsnä ryöstöyrityksessä. He olivat päättäneet, että minun on luovuttava käytössä olleesta työhuoneesta tai isomman oikeudella se otetaan. Viimeisen käynnin jälkeen teen puhelimessa päätöksen myynnistä, kun vedotaan jo välimiesoikeuteen. Lakimies ei ollut enää voimansa tunnossa oleva härkä, vaan valehteva Pinoccio, jonka nenä kasvoi kuin sadussa. Muutama sormi oli jo katkaistu, että hän jatkaisi kiristystä.

Alan olla jo hyvä härkätaistelija, sillä tunnen vastustajani, mitä puhutaan kuntien toimenpiteistä vanhustenhoidossa. Tunnen myös sisarukset, olen jakanut perinnön heidän kanssaan. Nyt kunta osallisena on antanut tiekunnalle oikeuden pitää varattuna meidän lapsuuskodin rantaa muukalaisten hautausmaana. 7 talvisavua ei ole muuttunut lomakiinteistöiksi taikasauvan heilahduksella. Kunta on myynyt rantansa uusrikkaille kunnanmökkiläisille ja lisää rahallista arvoa heidän sijoittamalleen pääomalle meidän alkuperäisten kustannuksella.


Yritykseni palata lapsuuskotiini on vaiheessa. Sukupolvenvaihdos on meillä tuntematon käsite. Yli sata vuotta suvun hallussa ollut torppa, vanhempien ja isovanhempien elämäntyö on mitätöitävä. Pyytämässäni tietoimituksessa uskottu mies hyökkää vielä minua kohti. Koko tietoimitus kokemuksena oli joukkoraiskauskohtaus. Kuinka tässä näin kävi?
Pullistuneet silmät päässä ja sylki roiskuen uskottu mies sanelee tuomion. Tunnen kiusaajan äänen ja kysyn: Mitä perkeleitä te luulette olevanne määrätessänne minulle uusia rahanmenoja rakennella teitä? Toinen uskottumies alkaa täristä kuin horkassa. Minusta on tullut hyvä härkätaistelija.

Mitä meidän poikamme tekevät Afganistanissa, sitä Stubb jo aamukuudelta selvittelee. Eikä siinä tule esille, mitä tarkoittaa, kun kristityn on nimi mulla. Härkätaistelu on Espanjassa kansanhuvi. Meillä hullun ilo on halpaa vanhusten hoidon ympärillä. Ei löydy tahtoa korjata asiaa, kun oma etu on kaikkein tärkein. Kyllä kyrsii Kataistakin rahanohjailu. Siitä huolimatta ollaan jumbosijalla asiassa kuin asiassa EU:n tilastoissa.

Hölmöläisakat laskivat, oliko kukaan hukkunut uidessaan ruishalmeessa. Minä, yks, kaks, kolme ja yksi aina puuttui lukumäärästä. Tuli viisas Matti, käski painaa nenät mutaan ja laskea jäljet. Akat iloitsivat kaikkien olevan tallella. Mistä löytyisi meille se viisas Matti neuvoineen?

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Ken tulta on se tulta palvokoon

Ken maata on se maahan maatukoon. Mitä tekee metalli? Viime syksynä kaivoin esiin punaiset joulupallot. Punainen on tulen väri ja tuli on metallia tuhoava elementti. Kaikki elementit tarvitsevat joskus tuhoavaa elementtiä ainakin värinä. Joulupalloissa sitä oli suuri määrä, että jaksoin vuoden eteenpäin.

Olen karistellut minua hiertäviä asioita kuin kiviä kengästä. Saanut puoltavia palautteita antamiini tutkimuskyselyihin. Olen lukenut "Puhdistuksen", "Kirjavarkaan" ja "Slummien miljonäärin". Löydän itseni kirjansivuilta. Minulle on juonenpaljastukset tapahtuneet ja niiden tultua päivänvaloon voin vaihtaa zoomauskulmaa. En kohdista syytöksiä itseeni vaan syyttäjiin. Pitäisi viedä oikeudenkäynti Ruandaan ja tutkia siellä suomalaisiin kohdistuvat massamurhat itsenäisyytemme alkuaikoina. Nyt meitä toisen sodan aikana syntyneitä syytetään ensimmäisen sodan syihin. "Täällä Pohjantähden alla" -tapahtumat käytiin läpi silloin, mutta syytökset sinkoilevat syntyperän mukaan meihin syyttömiin ja ennen syntymäämme vallitseviin olosuhteisiin.

Ajankohtainen tulen väri, ferrarinpunainen, osui tietotekniikkataitojen hankkimisajankohtaan, kun ei vielä taloyhtiössä oltu varauduttu muutokseen edes budjetoimalla. Minun piti
kohdata jälkijättöisyys. Rubiininpunainen kipupilleri on tämän ajankohdan väri. Vioxista maksetaan korvauksia, sydänpysähdysten aiheuttamista kuolemista ja halvauksista. Suomessa on ollut n. 30 000 käyttäjää. Minulle vaihdettiin lääke korvaamaan edellinen särkylääke, joka vedettiin pois markkinoilta. Kukaan ei hoitanut kivun syytä vaan oireita. Olin uupunut unenpuutteesta, kellogeeni toimi virheellisesti. Se on viimeinen Prisman tutkimustulos.

Lääkärit eivät ehdi seuraamaan tutkimusta, kun pitää ottaa osuutensa lääkefirmojen sponsorirahasta. Lääkärikäynnillä saan reseptin Vioxista. Puolen vuoden kuluttua tulee toinen resepti saatesanoin: Olette unohtaneet noutaa lääkemääräyksenne. Minulla oli voimassa oleva lääkemääräys. Joko minua ollaan hoitamassa dementiaoireisena? Yöllinen kipu jatkuu. Ajattelin, että jalat amputoimalla kipu ehkä hellittäisi. Menen uudelleen lääkäriin. Pääsen jatkotutkimukseen ja ystävällinen lääkäri löytää syyn polven jäykkyyteen. Hän hoitaa ja se auttaa. Kuljen läpi hoitolinjan, kun on tutkittu. Mitä loppulausunnon antaja sanoo? Sinulla on nivelrikko. On syötävä suurempaa annosta Vioxia, otettava kallista kukonhelttauutetta polviin ja sitten tekonivelet. Nuorella lääkärillä oli vahingoniloinen sävy äänessä. Puolustauduin, Viox ei ole auttanut eikä minun polvet ole kukonhelttaa vailla. Lopetan lääkkensyönnin ja kivut hävisivät sen tien. Lääkärin hoitosuunnitelman piti toteutua kohdallani pyytäessäni lähetettä minua auttaneeseen hoitoon. Lääkäri määrää psykiatriseen sairaanhoitoon. Jos minulla on polvessa kusta, sitä ei ole päässä.

Polttouhrien Anna, 16 v, ei selvinnyt raiskauksesta ja hänet kaasutettiin ystävällisesti päästyään laitoshoitoon. Onko lääkäreillä natsiajan menetelmät käytössä luettuna vai ammatinvalintakysymyksenä leikkiä puolijumalaa ihmisten elämällä? Toinen ammatinvalintakysymys toteutuu poliitikoissa vallankäyttäjinä ja omalla rahallisella hyötymisellä. Onneksi on pieni toivonkipinä, Tutu, Norjan prinssi ja Pekka Himanen. Olemme menettäneet terveen järjen, kun eksytys suuri on käynyt maata voimalla valloittamaan. Kuinka pieni, viiksekäs, yksikiveksinen, hassu Hitler sai aikaan joukkohysterian ja maailmansodan? Olen aina elänyt tuota aikaa inhon karsiessa selkää. Katainen sanoo: Kyllä kyrsii ja tarkoittaa juuri tuota inhoreaktiota, mutta heikkona ihmisenä antaa täyden tukensa nykyiselle elämänmenolle pääkallonpaikalla.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Uskollisuus, rohkeus, rehellisyys

YEAT:n näyttökansiosta 18.8.2006 (MTV3-STT)
"FBI maksoi 170 miljoonaa toimimattomasta atk -systeemistä.
FBI:n agentit joutuvat edelleen turvautumaan vanhanaikaisiin paperiarkistoihin, jotka olivat käytössä jo 1920 -luvun gangsterijahtien aikana. (Hanke haudattiin vähin äänin.)"

Uutinen on minunkin kokemus hankkia yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen koulutuksen kautta 2005-2006. Toimivia yhteyksiä ei ollut eikä ole tänä päivänä. Minulle esitetään kysymys: Etkö sinä ymmärrä? Ymmärrän kysymyksen, mutta en kysyjän puolesta, mitä hän haluaisi minun ymmärtävän. Olen päästänyt hänet sisälle mittaamaan pistokkeista digiyhteyksien signaalia. Olen saanut teipillä kiinnitettyjä antenneja seinälle radion kuuntelua varten. Viestintävirasto ei tiedä missä mennään Kehäkolmosen ulkopuolella kaupungeissa ja autioituvalla maaseudulla. - "Saatamme olla 22. vuosisadalla ennen kuin saamme edes 21. vuosisadan tekniikkaa, kommentoi senaattori Patrick Leachy."


Palaan FBI:n toimimattomaan atk -systeemiin vaalirahakohun kääntäessä sisäkalut ylösalaisin.

Wikipedia - FBI -Historia:
"Liittovaltion syyttäjä Charles Joseph Bonaparte perusti FBI:n alunperin nimellä Bureau of Investgation 26. heinäkuuta 1908. Nykyisen nimensä se sai vuonna 1936. Toimiessaan J. Edgar Hooverin alaisuudessa virasto käytti huomattavan osan ajastaan poliittisten aktivistien tutkintaan. Myöhemmin virasto Marttin Luther Kingiin kohdistama tutkinta sai huomattavasti julkisuutta, kun kävi ilmi, että virasto oli yrittänyt kiristää Kingiä nauhoituksilla tämän osallistumisesta seksuaalisiin aktiviteetteihin.

1980 -luvulta eteenpäin viraston tärkein tutkintakohde oli mafia. Kuitenkin syyskuun 11. päivän iskut 2001 saivat vaihtamaan kohdettaan mafiasta terrorismiin ja vuodesta 2002 viraston tärkein tutkintakohde onkin ollut terrorismi ja sen torjuminen. Virastolle myönnetyt uudet valtuudet kiistellyn Patriot-lain myöntämänä ovat mahdollistaneet entistä laajemman salakuuntelun ja Internetin seurannan."


Kyllä kyrsii! Meillä ollaan kiinnostuneita hallituksen seksuaalisista aktiviteeteista. Vanhanen - Kanerva - Kanki-Kaikkonen ovat kiitettävällä tavalla osoittaneet halukkuutensa/lihanhimonsa tankotanssijattariin. Osoittaa hallitusherrojen ja rouvien ominaisuuden "henki on vahva, mutta liha heikko".

FBI ei meillä ole kiinnostunut kenenkään suuntautuneisuudesta. Se oli pillupolliisi minun nuoruudessa ja nyt media on kiinnostunut; kenen kanssa, missä ja milloin. Aineistoa riittää ja rahaa Nova Groupilta. Sitäkö piti rahoittaa konkurssiin asti. Minulle 11.9.2001 on arvojen katoamisen suruliputuspäivä. Hiljennyn muistaen menetykseni ja maailman menetykset. Milloinka näen toiveen "pidä itsesi miehenä" toteutuvan, etten kaikkien tuuttien ja face to face -kohtaamisten edessä tarvitse antaa palautetta. "Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi, kun pääministeri änkee kotiini. Olen vielä sängyssä enkä ole sopinut hänen kanssaan aikaa tulla edes kanavauudistuksen tai tietokoneennäytön kautta esittelemään, mitä hän on viime yönä puuhaillut."
Ollaan jälkijunassa oppia hakiessa: Mitä Isot (Amerikka) edellä sitä pienet (Suomi) perässä. Terrori-iskua odotellaan kuin kaivaisi verta nenästään.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Laki, lääkäri ja pappi

Minulle tärkeä kolmikko, joiden kanssa olen tehnyt työtä hoitaessani vanhempani heidän tarvitessaan kotonahoitamista laitoshoidon vaihtoehtona. Syntyi omaishoitotilanne. Tosin äitini ehdin hoitaa sopimalla kunnan kanssa kunnallisesta kotihoidontuesta. Äidin kuoltua hoitamiseen oli tullut poliittinen sävy asetuksen muodossa. Laki määräsi hyvin tarkkaan, kuinka sitä pitää soveltaa syöpäsairaan, sotaan osallistuneen, punaiseksi leimatun ja vanhan isän hoidossa.

Aamuyön tunteina herätessäni ajattelemaan asioita pyyntöni ylös oli: Lopeta! Vastaus tuli samaa linjaa: Nythän Minä vasta aloitan. Teidän lainaksi antamanne sanat olivat tehneet tehtävänsä. Laki lakkasi syyllistämästä. Olen valinnut osani vapaaehtoisesti eikä hyväntekemisestä voi syyttää muut kuin ihmettelijät: Kuka käski kanniskella vuodetta sapattina? Ei siitä, kuka "paransi" vaan siitä, kuka rikkoi lakia, tuli päivän puheenaihe. Minusta tuntui ristiä kantaessani, että minun olisi pitänyt se pystyttää ja itse kiivetä vapaaehtoisesti ristiinnaulittavaksi.

Nyt laki on täytetty. Onhan minulla omantunnon ääni.
"SUURIA SANOJA pieniä askelia" on minun omaishoitajatarinani.
Kannessa -- Vanhempani kotirannassa Juojärvellä.
Omaishoito -- Seisomme toistemme rinnalla kaikissa niissä vaikeuksissa, joita meillä ei olisi, jos emme seisoisi toistemme rinnalla.
Eikö särkyisi minussa -- Om.hoit.yhdistys maksoi puolet antamani hieronnan hinnasta. Avasin oven. Siellä seisoi omaishoitaja, joka ei pystynyt istumaan eikä käymään pitkäkseen. Hän sanoi odottaneensa 45 minuuttia oven takana päästäkseen hierontaan. Kuitenkin hän huolehti monisairaasta miehestään. En voinut muuta kuin halata.
Yötyössä käyvä omaishoitaja tuli hierontaan. Hän ei jaksanut enää. Kysyin lupaa soittaa hänelle apua hätänumerosta 112. Hän ei itse osannut.

Särkyminen on tehnyt minut vahvaksi.
Köyhät teillä on luonanne aina -- Omaishoitotilanne selvittää sisarus- ja sukulaisuussuhteet, yhteiskunnan velvollisuuden huolehtia vähäosaisista. Sille annettiin toimintamalli jo ajanlaskumme alussa.
Omapa on asiasi -- Ovatko kaikki vanhempien jälkeensä jättämät maat muuttumassa muukalaisten hautausmaiksi?
Takakanessa -- Omaan vanhuuteen varautuminen. Jossain on yhteisö, jossa eläke riittää kattamaan asumiskustannukset. Osallistuminen työhön voinnin mukaan on mahdollista.
Lääkäri ja pappi ovat olleet tarpeellisia antaessaan sanat runossa ja aamuhartauksissa omalle selviytymistarinalle. Tämä on Marjaanan ja Anun näkemys minun todeksi eletystä omaishoitaja-ajasta. Niina antoi kuvat tekstiin.

3.3.2006 jälleen kerran olen iloinnut saadessani ketjukirjeen ja kaikkien mukanaolon vakuuden, että näin me jatkamme. Meillä on koko Suomen kattava otanta omaishoitajista, että minkään paikallisen yhdistyksen projektiin emme mahdu. Meillä on rahanjako kuin "sulkien hattuun hankkiminen" niin suljetun piirin asia. Rahoista päättävät palauttavat ne mieluummin, jos eivät hyödy itse, kuin keksivät niille käyttöä.

Olen lakannut puhumasta rahasta, se ei ole minun tehtäväni. On hyödytöntä myös liian kauan kiemurrella epätoivossa. Tarjan kokemukseen yhtyen: Kaikella on aikansa auringon alla.

Lähetän teille kaikille kopion tästä, KIRJOITTAJALUETTELON kääntöpuolella. Ketjukirjeen lähetän yhdelle teistä ja niin se on taas matkalla. Lupaan olla hoputtamatta tällä kierroksella. Paasto vapauttaa riippuvuuksista.
22.9.2009 maannaiset kutsuvat mukaan kertaamaan YEAT:n näyttökansiota. Onhan projektina elämä ja työnä ihminen. Päivän politiikka elää omaa elämäänsä enkä voi sulkea silmiäni, mitä kaikkea he ovat saaneet aikaan. Tietoyhteiskuntataidot kaikille kangertelee ruohonjuuritassolla kuin FBI:n yritys saada tietotekniikka palvelemaan turvallisuutta. Meillä yhteyksien rakentaminen on antanut huijareille rahastusmahdollisuuden. Minkäs teet, kun laki niin määrää, muuten kuin maksat. Seuraava vaihe on itket ja maksat. Käydään jo käsiksi ja viedään vehkeet valtiolle, vaikka yhteyksiä ei ole.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Puimakoneen nalikat

Se on totisinta totta. Lankapuhelinyhteys katkaistaan saunalahden tilauksesta, uskottelee dna. Saunalahden kotipuhelin on vasta matkalla koodin takana eikä vielä tullut postista saapumisilmoitusta. Viestintävirasto lähettää mediamaksulaskun. Siirryttiin digi-aikaan. Analogiset lähetykset loppuivat ja niin loppui myös tv:n katsominen.
Lankapuhelinyhteys pätki, ostin jo kolmannen puhelinkoneen. Sanottiin, että siinä on vika. Tullaan katsomaan 67€ -tarkastusmaksulla. Vika korjataan kuitenkin kellarin ja kerroksen välillä. Tietokone on vanha, ei voi enää laittaa virustorjuntaa. Ei voi katsoa areenaa. dna ostattaa uuden modeemin ja antaa 50:n sähköpostiosoitteet/nippu yleiseen jakoon. Roskapostia on riittänyt sen jälkeen. Kyttä kyttää kyttää ja kytälläkin on kyttä.

Ilman näitä valvovia silmiä oltaisi jo se kielivähemmistö idässä kuin marilaiset. Tai suunta on kovaa vauhtia lähestymässä. Poliitikoilla ei ole mitään vastuuta meitä kohtaan. On vain oikeus keksiä uusia maksuja oman mukavuuden ja tulevaisuuden varmistamiseksi. Onko siellä kylmä vai kuuma?

Kiinalaisessa helvetissä on juuri niin mukavaa kuin on elämä tänä päivänä. Sinne siirrytään tietämättä, että on kuollut ja jatketaan samoilla linjoilla, mitä keksi meidän maksettavaksi. Tämä on pimeetä touhua ja pilkkopimeys vain lisääntyy.

- Sinun takiasi tuli tämä rahan meno, sanoi Venemestari isälleni. Naapuri hälyytti isän hätiin, kun kunnanmökissä Venemestari sai halvauskohtauksen yöllä. Hevonen valjaisiin ja Venemestari monen miehen voimalla rekeen. 
- Minne päin suuntaisi. Kotona vanha sairas Reetta, pitää viedä kunnaliskodille. Inkeri ottaa vastaan ja kysyy.
- Tuletko hakemaan hänet pois? Isä ei lupautunut. 
Venemestarin valkaisusta on monta tarinaa. Vettä sai vaihtaa aina uuteen, kunnes keltaisenharmaa pohjaväri löytyi. Hinta pesusta oli 800 mk. Isä ei ottanut mitään sairaankuljetuksesta tiettömän taipaleen takana. Onneksi ei ollut kelirikko. Edessä kantava jää ja umpihanki. Aika on mennyt ohi huipuilta varmistellessaan tulevaa kohteluaan, mutta nyt pesun kohteena on raha. Mitä niistä sulhasista sanottiin ennen vävyksi tuloa. Onhan tuo sellainen kynnellä tapettava.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Tulevaisuusverstas

LASSI ja LEEVI -sarjakuva ESS 17.9.2009

Seuraan hengitystä pidätellen verkon kautta esitystä tulevaisuusverstaasta. Mikä mahdollisuus minulle osallistumiseen tämänikäisenä. Minut on kutsuttu mukaan panelistina, mutta olen mielenkiinnolla seurannut pajapäiviä opinnäytetöistä graduihin ja väitöskirjoihin.
Pajasivulta luen: - "Siinäpä vasta sivistynyt nainen, huudahdellaan usein viime vuosisadan romaaneissa, kun nainen hymyilee, istuu ja keskustelee oikealla tavalla." Näitä naisia valitaan tasa-arvon nimissä naiskiintiöihin hymyilemään tai näyttämään tympääntyneeltä, kun asiat eivät menekään sovitulla tavalla.
Olen poistunut takavasemmalle helmat hulmuten ja pelastanut nahkani. Välttänyt vielä elävältä hautaamisen, ettei ylöskaivamisen jälkeen kieli sojota kuin makkara. "Seppo Niemelästä koulutuksen ja sivistyksen välillä on ammottava aukko. 


Sivistyksen Niemelä käsittää filosofi Eero Ojasen ja historian professori Siltalan tavoin joksikin, jonka ihminen tekee itse. "www.neloset.wordpress.com/visiot/ löytyy Yrjö Myllylä, Delfoi-manager, YTT: (Varmuuden vuoksi kopioin visiot, kun aavistin KK-Nelosten päättävän päivänsä tärkeämpien tehtävien tieltä 1.10.2014)
Page Not Found 19.1.2015
Sorry, but the page you were looking for could not be found. It probably has been removed. Try the home page instead. Itsekin olen heikossa hapessa hoidon jälkeen, kun lääkäripula vaivaa Pääterveysasemaa. Yksityisellä puolella on vapaita aikoja, kun osaa niitä hakea.


"Elämme jälkiteollisen yhteiskunnan palveluyhteiskunnan jälkeistä informaatiovaihetta, jossa yli 50% työskentelee informaation jalostukseen liittyvissä tehtävissä (maatalousyhteiskunnassa yli 50% työskenteli maataloudessa." Tiedän eilisen pajapäivän jälkeen, missä Yrjö Myllylä on aikaansa edellä. Sinne minä en yllä. Herääkin kysymys, mitä tekee se puolikas väestöstä, joka ei työskentele tänä päivänä maataloudessa. Onko meneillään apuharvennus kuin juutalaisten hävittämisessä tehokkaan valtionkoneiston kautta? On isketty toistamiseen päätä Karjalan mäntyyn. Olen aina ollut myöhäsyntyinen asiassa kuin asiassa. Mutta ei ole käynyt hyvin niillekään, jotka arvioivat minua epäkelvoksi. Tänään syyskuun 20. päivänä päivänsini leväyttää koko komeutensa täyteen värikylläiseen loistoonsa. Kestää päivän ja kuihtuu pois. Tämä on kuolevien kohtalo, niin ihmisenkin, joka luulee elävänsä tuhat vuotta keräten aarteita ympärilleen.

Kuole ennen kuin kuolet, ettet sitten kuole kun kuolet! Näin kirjoitti vakavasti sairaan isän poika isän elämän lähestyessä loppua. Hän jätti paljon viisautta jälkeensä. Kivunhoitoon kylmäkääreet. Sitä piti minun toteuttaa viime yönä. Onneksi oli keräkaali jääkaapissa. Aamulla kipu oli poissa. Se on psykosomaattista oireilua uuden tehtävän alkaessa. Taiteilija Irja Juntunen vietti kaksi viikkoa sängyssä näkökykynsä menettäneenä, kun työ oli valmis. Picasso elää, vaikka on kuollut. Hautaustoimisto epäili: Jospa hän ei ole kuollut, kun tänne ei mitään ole ilmoitettu. Näin käy, kun luulee olevansa ainoa hautausurakoitsija suurkunnan alueella. Valitsin hyvissä ajoin toimintamallin, kun isäni on kuollut.
Siihenpä se yhteispeli loppuikin. Sen jälkeen olen vastannut yksin perunkirjoituksesta pesänhoitajana, kuolinpesästä ja lapsuuskodin halkomisesta. Nyt olen kaukana, mutta en tuntemattomassa paikassa kuin joskus erikoistilanteissa. Aamulla viedessäni roskia törmäsin hierojien edunvalvojaan siellä suljetussa kellarissa. Hän kiitti, kun annoin hänen tulla ensiksi pois kapeaa käytävää. Sitten vasta vein ilmaisjakelut lehtikeräykseen.
- Huh-huh läheltä piti, mutta hillitsin itseni, onhan heillä omat sotkunsa selvitettävänä. Jos haluat tulla hyväksi härkätaistelijaksi, opettele ensiksi tuntemaan härkä. Tämä on harjoitusta tulevaa varten.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Turvapuhelin

Mummon turvapuhelin piippaa. Tulee ilmoitus tekstiviestinä tilaamani kotipuhelimen postituksesta. On koodikieltä, jolla voin seurata sen liikkeitä. Informaatioyhteiskunta etsii itseään. Sairastaa informaatioähkyä nielaistuaan liian suuren hiivapalan kuin Marjan pikku sammakko. Se paisui niin kuin taikina ja päänsä kattoon löi. Olen valvonut kolmesta lähtien, niin jännittävää on vaihtaa 30 vuotta vanha palvelija langattomaan.
Tähän on tultu, puhelimet kälättävät jokaisella vastaantulijalla nappina korvassa. PHP myy liiketoiminnan dnalle. dna onnittelee hyvästä valinnasta. Enhän minä mitään valinnut, dna valitsi minut maksuistaan huolehtivaksi maksajaksi. Ei ole väliä, onko minulla käyttöoikeuksia tai toimivia yhteyksiä, mistä minua laskutetaan. dna antaa koneeni toisten käyttöön.


DNA internetin sähköposti uusii ilmeensä 11.5.2009. Sen jälkeen on ollut vilkasta, antoihan dna yleiseen jakoon sähköpostiosoitteet 50 vastaanottajan ryhmissä. 28.5. oli varesto@ jo vastaanottajana koneellani. Yleisin aihe on; buy viagra tai With all-natural MaxMan you get the immediate benefits of viagre. (Nuori mieskin käyttää viagraa, kun haluaa pornon esimerkin mukaan olla matkarakastaja raju - silloin menee taju. Luonto ei enää tikanpoikaa puuhun vedä. Onko kaikki valkoselkätikan pesimismetsät hävitetty ja sukupuutto uhkaa. Viagralla ei sitä voi estää tikka eikä ihminen.)
vastaanottaja: roopen@, mira.paappanen@, martti.heino@, mikko.pesonen@, mika.nurminen@, kavionjalki@, miia.tossavainen@, heimo.jaakkola@, var.va@, eke.kaipiainen@, arto.lahteenmaki@, tapani.liimatainen@, satu.viljakainen@, jukka.laitinen@, leila.pelkonen@, vihersilkki@, helena. kivisto-hirvinen@, dupelilianna@yahoo.com, jnejnejnejnejnejnejnejnejne.

Jos joku etsii nimeään kuin poliitikko tullakseen valituksi ministeriksi tai presidentiksi ennen vaalirahakohua, voi paljastusten jälkeen sanoa olevansa hölmö ja hölmölässä on dna isäntänä. Michelin mainosmamma poimi leppäkertun tieltä ja puhutteli: Senkin hölmö, kun olit vähällä tulla yliajetuksi. dna on hölmöjenhölmö, jos luulee, etteikö minua ota päästä.
Jotakin on tehtävä, mutta tällä kertaa minä valitsen eikä dna minun puolesta onnitellakseen hyvästä valinnasta. Olisiko syytä palkata pahoittelija puhelinääneksi, niin kehnoa on asiakaspalvelu. Kuoltuani kaikki sähköpostiliikenne on vapaasti käytettävissä. Sen minä jätän lapsilleni, kaikki muu on jo ryöstetty. Jääköön perintöni kiertämään ulkoavaruuteen etsien uusia planeettoja.
Minua ei askarruta kysymys kuolemanjälkeisestä elämästä. Enemmän on tapetilla kysymys, onko elämää ennen kuolemaa. Mummolla on ollut Guinessin ennätysten kirjaan yltänyt elämä. Samaan voi tavoitella kaikki muutkin. Se ei ole yksinoikeuteni. Yhteistä on uskovaisten tavara ja jokainen taaplaa tyylillään.

torstai 17. syyskuuta 2009

Osterivinokas

"Der ingen skulle tru, at nokon kunne bu." Tiettömän taipaleen takana Norjassa vie voiton selviytymistarinassa presidentinfoorumista. 12,5% perimä norjalaista syntyperää toi rauhanpalkinnon. Se ei ole minulta pois eikä tuo mitään lisäarvoa. Tohtori Arajärven puheenvuoro ihmisarvon loukkauksesta ottamalla pois oikeus työhön, itsensä ja perheensä elättämiseen on minuun kohdistuva ihmisoikeuksien loukkaus.
Lainsäädännöllä saadaan arvokkuus irvokkuudeksi ja päinvastoin, kun puhutaan oikeasta työstä ja työstä, jonka ainoa motiivi on palkan suuruus.

Poika kysyi isältänsä jatkaessaan isänsä työtä, milloin on aika nostaa hintaa. Katso työn valmistuttua, onko kukkarossa mitään jäljellä. Jos kukkaro on tyhjä, pitää hintaa hiukan nostaa. Nostaako takaisin maksetut vaalirahat Nova Groupin taas toimivaksi yritykseksi, jää nähtäväksi.

- Ronkluuks mänj, sanoi Kaho-Otto naapurin perunakuopassa. Tuli yllätetyksi kesken säkin täyttämisen. Isäntä kehoitti tyhjentämään säkin ja varas saisi palata tyhjintoimin kunnanmökkiin. Nälkäänsä hän olisi ottanut. Mihinkä hätään Nova Group jakoi rahojaan poliitikoille kuin saadakseen etuutta lähitulevaisuudessa? Veronmaksajien maksettavaksiko? On meillä kukkaronvartijat. Omaishoidon bisnesenkelistä tulee miljonääri-isän perijä. Politiikan bisnesenkelit Oy tekevät konkurssin jakaessaan holtittomasti rahaa pienen piirin nauttiessa vieraanvaraisuudesta. Mitä minä olisin saanut aikaan niillä oppirahoilla, joita minulla on maksatettu omaishoitoaikana? Olisi sukupolvenvaihdoksen kautta talo maalla. Kunta on ajanut ohi ja houkutellut antamillaan etuuksilla uusrikkaita kunnanmökkiläisiä lisäämään rahallista arvoa sijoitetulle pääomalle.

Olen Vihtaniemen ensimmäinen ja viimeinen ylioppilas, jonka etu on ristiriidassa kunnan edun kanssa. Setäni oli vaatturinopin käynyt, torpparin poika ja osallistui nuorten rientoihin työväentalolla. Hänet vangittiin punaisena samasta torpasta, jonka kohtaloa seuraan aikanani. Vapauduttuaan kuoli nälkään ja sairauteen 29-vuotiaana 1918. Tämä asenne ja henki oli vallitseva, kun palasin vanhempieni hoitajaksi 1991. "Sivistys on kykyä haastaa "jumalaistettua eksperttiyttä",
pajattaa pajasivu. Historian professori Juha Siltala määrittelee sivistyksen elämäntavaksi, johon kuuluu filosofista pohdintaa ja joutenoloa sekä käytännön tietoa. Sivistystä ei saavuteta tuottamalla, vaan ihmiseltä vie aikaa nivoa tiedoistaan oma maailmankuvansa. (Pajatus)

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Euroopan kulttuurilla on monet kasvot

Näin päätti juhlapuhuja puheensa Ekson 40-vuotisjuhlassa. Olemme varanneet riittävästi aikaa nauttia päivästä Helsingissä 15.9.2009. Olemmeko jo perillä, kun kuulutetaan junan lähdöstä Tikkurilaan? Kysymällähän se selvisi, poistumme kiireesti junasta.

Taivas on pilvetön ja sininen. Aurinko häikäisee, menipä mitä puolta katua tahansa. Paistoi alhaalta kuin keväthangille. Oli kirkkaampi kuin muistin. Istumme juomaan kahvia terasille. Nuori mies lähestyy pöytäämme, tyrkkää tikkukirjaimilla kirjoitetun lapun lautaselleni. 1 € -- KIITOS. Hän seisoo takanani ja odottaa. Kun en tee elettäkään kaivaakseni rahaa pyytäjälle, hän tempaa lappunsa liian läheltä kasvojani. Ei tullut turpiin, mutta räkäsi päällemme. Jos se olisi ollut lokki, olisiko siihen ollut mitään lisättävää, mutta hän oli ihminen. Kohta tulee nuori nainen rahanpyyntölappuineen, mutta ei käyttäydy agressiivisesti.

Tutustumme kadun varrella oleviin merkkiliikkeisiin, joilla on suomalainen synty- ja menestystarina. Päädymme kauppatorille naisyrittäjien pöytien ääreen. Naiset käyttävät aikansa neulomalla uusia tuotteita. Olemmeko persialaisella torilla niin kansainväliseltä näyttää. Suuret laivat satamassa ja ihmiset monista kulttuureista. Pistäydymme vielä putiikkeja sisällään pitävään vanhaan taloon. Edessä on Suurkirkko ja Yliopisto ja paljon portaita kumpaankin. Menemme sisälle. Olen paikassa ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Kysyn kahdelta nuoremmalta naiselta, onko heille paikka tuttu. Olimme Savosta ja toinen heistä oli käynyt samaa oppikoulua kuin minäkin. Kertoi rehtorin kuolemasta ja Mikistä tuli seuraaja. Eikös hän ollut Kapu? Muistinhan Mikin, joka kehoitti kansan rappeutumisen ehkäisemiseksi kuninkaallisillekin satamajätkäseikkailua. Se toteutui minun kohdalla, tyttäreni saivat hyvät geenit.


Toisen häpeän tunnustaminen oli Mikille esitetty Kesäpäivä Kangasalla muunnelluin sanoin. Ei se mennyt oikein, Mikki siveli leukaansa ja hymyili. Nyt en enää häpeä siitä kertoessani. Informaatioyhteiskunnassa on kaikki sulassa sovussa kuin Berliinin kadulla kampaajat ja ilotytöt tarjosivat palvelujaan ennen muurin murtumista. Haen tuttuja kasvoja. Heitä löytyy ihan riitävästi. Ensikohtaaminen on ystävällinen. Toivotetaan tervetulleeksi. Kerron taustayhdistyksen ja saan hyväksynnän riittävästä kytköksestä kulttuuritekoihin. Totesin istuessani, että professori Klingen korvantakana asuu kohteliaisuussääntö. 2-tuntinen vierähtää puheineen ja musiikkiesityksineen. Jotakin vanhaa, jotakin uutta ja minulla omat etiäiseni. Olkoon vaikka ystävällinen Helinä-keiju. Hän ilmestyi kultaisena vilkuttelemaan.

"Tapaahan täällä tuttujakin" ja hipaisen näyttelijän olkapäätä. Nimeä en muista. Hän ojentaa kätensä ja on valmis keskusteluun. Kerron käyttäväni hänen seuralaistaan sijaisnäyttelijänä, etten joutuisi työtapaturmaan. Se vaara on olemassa minusta liian henkilökohtaisesti kiinnostuneiden asiakkaiden taholta. Ei haittaa, mutta minut projisoiminen on pelastanut monta kertaa. Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että he ymmärtävät ymmärtämiseni väärin ja tunkevat liian liki. Mutta karmeinta on heitä haudata elävältä kukkapenkkiin.


Kuohuviinitarjoilusta nauttiessani katson taakseni. Siellä on nuori mies työssä. Kysyn häneltä: Missä Bobrikov ammuttiin? Hän kertoo enemmänkin rakennuksen historiasta. Olen juuri kerrannut noita aikoja Hovimäellä ja Täällä Pohjantähden alla. Palaamme toista katua asemalle. On taidenäyttelyn avajaiset, mutta meillä on vähän aikaa. Ehdimme juuri junaan ja Lahdessa on kiire poistua, kun ilmoitetaan junan lähtevän kohti Riihimäkeä.

Tänään kuuntelin Kirsi Virtasta ja vanhustenhoitoa. Kiireessä on unohdettu vastasyntyneet ja vanhukset. Pitää saada lisää rahaa sijoitetulle pääomalle. Onko se kulttuuria, korkeakulttuuria vai yhden yön tähdenlentoja. Etsin radiopsykiatriani kulttuurikasvojen joukosta. En nähnyt, mutta luen eDelfoin-sivulta hänen tekstiään omaishoidosta. Kysyi kulttuuriministeriltä entisenä kulttuuriministerinä hänen ajatuksistaan. Hän onnistui vastauksen kuultuaan pistämään käärmeen pyssyyn. Hänen sanoillaan toistan kysymyksen: Mikä meidät tekee hulluiksi? Tosiasiat sanojen kaksois-, kolmoismerkityksillä. Elämästä tulee draamaa, jossa jokaisella on oma roolinsa. Minulla ei ole varaa muuhun kuin radiopsykiatriin ja kohta ei enää siihenkään, jos Vanhaselta pitää kirjallisesti varata kuunteluaika. Ja siitä pitää maksaa vaikka en kuuntelisi enkä ole kuulolla yhteyksien puuttuessa.

Taas Obama on vihamielisyyden kohteena tapetilla orastavana rotukeskusteluna. Hän on luvannut parannuksia amerikkalaisille; tietoliikenneyhteyksien lisäämistä, koulutuksen tärkeyttä, terveydenhuollon parantamista kaikkien oikeudeksi. Valkoinen herrakansa näitä vastustaa samoin kuin meilläkin. Ajassa on samaa kuin Kekkosen sairastuessa. Pidettiin presidenttinä joidenkin poliittisten tahojen eduksi. Presidentti antaa tiedotteen terveydentilastaan. Lähin valtapiiri sairastaa näkyvästi ja on ottamassa presidentille kuuluvia valtaoikeuksia pois. Ei riitä, että sairaat isät saavat ympäri vuorokauden hoitoa työaikalakia noudattavilta, levänneiltä hoitajilta. On uhka, että pojasta ja tyttärestä parantuneesta vallankäyttäjäpolvesta tulee seuraava hoitajia tarvitseva sukupolvi, joka tähyää ulkolaisen työvoiman varaan.

Mitäs me tavalliset tallaajat tarvitsemmeko armopillereitä kesken elämän. Musta lääkäri totesi: "Jospa hänellä oli paha päivä", kun kuuli kotihoidossa olevan päätöksestä lopettaa lääkkeensyönti. Sairaanhoitaja täyttää lokerikkoa lääkkeillä, ettei kannet mahdu kiinni. Katson vierestä ja totean: Lääkkeistä pidetään huoli, mutta ruuasta ei ole tietoakaan. 

- Ei sinun äitiäsi voida pakottaa syömään. Tähän hätään minusta tuli kunnallisella kotihoidontuella närståendevårdare (omaishoitaja) 1.1.1991. Missä ollaan tänä päivänä?

tiistai 15. syyskuuta 2009

Herätä kuolleita henkiin

Kerran aloitettuasi uneksimisen
älä hetkeksikään lopeta.
Uneksi vain mahdottomia, sillä huomista eivät
järkevät latteudet kiinnosta.

Ole hyvä unelmiasi kohtaan
ja anna niiden toteutua.
Äläkä koskaan kuvittele,
että sinun unelmasi on ainoa.

Älä hämmästele ihmeitä, iloitse niistä.
Kävele vetten päällä.
Herätä kuolleita henkiin.
Muista, että hymyily on uneksimista.
Tommy Tabermann

maanantai 14. syyskuuta 2009

Kenelle kellot soivat

Aikanaan olisin erottanut kotikirkonkellot tunnistettavien joukosta. Nyt en enää muista kuin tunnelman ehtookellojen soiton kantautuessa järven yli. Pyhä on alkanut. Viimeinen tähkä on poimittu. Viimeksi kuuntelin sielunkelloja isälle kotikirkonmäellä.
Tämän päivän kellot ovat saaneet uuden merkityksen erottamaan yksilön massasta.
Jos olet nainen, hieroja (olet ollut) omaishoitaja, sinusta kuuluva hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.
- Etkö tiennyt, äitisi lähti syöpään kuolemaan?
- Kaikkien kuuluu tietää, että sehän joutui lataamoon.
- Älä tule meitä opettamaan.
- Laitoksesta lähetettiin halvaantunut äiti kotiin ilman apua. Saivathan hoitajat palkkaa, onko laitoksessa yksi vai yhdeksän mummoa.
- Mene pois, isäsi otetaan laitokseen pakkohoitoon. Hoidot lopetettu, tilasin kuolintodistuksen hautaamista varten. Isääni ei tapettu, mutta kuivatettiin nesteenpoistopiikillä lihakseen kolmessa kuukaudessa luurangoksi. Näin tehtiin auton alle jääneelle siilille. Vietiin katolle, tuli aurinkokuivattu piikkipallo.
- Rahat loppui, ukki jouti kuolla.
- Kuoltua isästä tuli miljonääri, minusta miljonääri-isän perijä. Sisaruksista pienmetsänomistajia.
- Kunta varaa meidän rannasta muukalaisille hautausmaan, kun vielä ei ole toteutunut kunnan hanke EU:n suurella ja kunnan pienellä rahalla viihde- ja vapaa-ajankeskuksesta.
- 6.2.2000 presidentin valinnan jälkeen paluu takaisin sinne, mistä olin lähtenyt.
- Ei kannata aloittaa työntekemistä, Lahdessa on paljon työttömiä hierojia.
- Pankki oli myynyt vuokralaiselleen osakkeet Käsityöläistalosta. Omasta työhuoneesta pakotettiin luopumaan välimiesoikeudella uhaten.
- Puhun hieronnan puolesta hierojan näkökulmasta, lääkäri puhuu samasta asiasta. Lääkärin mielestä minä kehuin itseäni!?
- Edunvalvoja täydensi kolmen koplan käsitystä. Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa "kuka kysyy, kuka maksaa" -periaatteella.
- Kolmas oli vaihtanut alaa hautausurakoitsijaksi. Minun muistikuva pornofilmit hänen järjestämälle koulutuspäivämatkalle. Kukaan ei valvo yrittäjän sopivuutta alalle, muuten kuin naisyrittäjän kohdalla.
- Urheilussa on dopingtahra. Mutta luonnonoikku hyväksi juoksijaksi naisten sarjassa on vielä ratkaisematta.
- Älä erotu massasta, ole lättäjalka kaduntallaaja muiden medborgareiden kanssa. Jos on polvessa kusta, sitä ei ole päässä enkä lähde tekonivelleikkaukseen hälyytysajoneuvolla vietynä, vaikka olisi vanhentuneita proteeseja, joille pitäisi löytää tarvitsijansa. Tietysti sairaalat tarvitsevat koekaniininsa. Perun ajan lääkärin varaamalle psykiatriselle käynnille, kun en suostunut hoitosuunnitelmaan; lisättyyn lääkitykseen, kukonhelttaan ja tekoniveliin.
Kenelle kellot soivat ja milloin, sitä ei voi valita. Poliitikot ovat tämän päivän kellonsoittajia, soittavat koko elämänsä väliinpudonneille ja selvinneille omaksi edukseen, kunnes itse ovat kuuntelemassa omia ehtookellojaan.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville

'O Sole Mio' on ensimmäisiä tuttavuuksiani Pavarottiin monta vuotta sitten. Laura Pausini on nuoremman polven edustaja. Kävi Suomessa ja kutsuttiin Joonas Hytösen ohjelmaan. Häpeän Hytösen esittämiä kysymyksiä tulkin välityksellä. Kadehtiko suomalainen maitoparta, jonka ylähuulen karvoituksen voi kissa nuolla huithittoon, jos on sattunut kurrivaahto jäämään viiksiin. Tämä on niitä misukkanaisasiantuntijoita.

Pavarottin muistokonsertissa Laura talutti Andrea Bocellin lavalle. He lauloivat yhdessä ja erikseen. Kuinka voi laulaa 'O Sole Mion' näkemättä koskaan auringonpaistetta. Kuinka voin kirjoittaa verkossa ilman tietokonetta ja nettiyhteyksiä. Suuret luulot osaamisesta oli babyministerin eroamisen syy. Laulaa voin näkemättä, mutta laulua en voi kuulla kuurona. Tarvitaan viittomakieli kertomaan laulun sanoma.

Tänään on erikoinen pottuilun päivä yhteyksissä. Vanhalta koneelta tulostan Ekson 40-vuotisjuhlakutsun ongelmitta. Mutta kaikki muu on mahdotonta. Joudun sammuttamaan koneen virheellisesti. Minulle suositeltiin käytettyä konetta, kun oli PC:n hankkimisen aika. Se riittäisi minulle siksi aikaa, kun sitä tarvitsisin ennen sänkyyn sitomista laitoksessa. Ainon mies istuu pyörätuolissa ja hankki uuden tietokoneen vielä 95-vuotiaana. Pojat sanoivat, ettei hän siitä mitään ymmärrä.
- Kunhan vain jotakin liikkuu, oli vastaus. Pienessä lapsessa on kaikki tieto kehittyäkseen viisaaksi aikuiseksi. Meitä sodanaikana syntyneitä pidetään tyhminä, ettei me mitään ymmärretä. Siinä maitoparrat ja blondit plantteineen ovat väärässä. Me ymmärrämme enemmän kuin meille annetaan lupa ajatella. Niitä lupia jaetaan lakipykälillä ja niiden tulkitsemisella. Avaan tv:n katsoakseni kirkonmenot. Ruutuun ilmestyy teksti: Kanava on salattu tai ei ole saatavilla. Et voi sitä katsoa. Radioäänessä on ylimääräistä suhinaa. Ympärillä on henkientaistelu.Tulihan se sieltä. Pahoittelemme lähetyksessä ilmennyttä häiriötä. Sekö on
Radiokuuluttajan tehtävä? Minä häpeän aikaansaannoksia ja kaikki, jotka ymmärtävät puutteet, pahoittelevat. Se on selvää, että kiitos ja anteeksi ovat muuttuneet minä häpeän ja te pahoittelette.

Kaivan aarrelaatikot esille. Toisessa on tunteet ja toisessa tuoksut. Kun perehdyn kolumniin tarkemmin, löydän sen www.tommytabermann.net. Tuoksutkin ovat siirtyneet nuuhkittaviksi onlinessa. En tarvitse enää kuun vaihtuessa tehdä tikusta asiaa noutaakseni kolumnin E-kaupan raunioille perustetusta valintatalosta, onhan Me-lehden kotiinkantaminen ostomäärästä kiinni. Yksineläjän pitäisi elää huittislaisittain; hullu mies Huittisista syö enempi kuin tienaa. Sama pätee huippuihin, jotka kuluttavat meidän rahat omiin höpinöihinsä ja ottavat velkaa tulevien sukupolvien maksettavaksi.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Elokuinen elegia

Olkaa vapisematta kädet!
Tätä ainetta ei ole varaa
läikyttää pisaraakaan hukkaan.


Sillä elämääni, elämääni minä punnitsen.

Vasemmassa mennyttä raskasta.
Oikeassa tulevaa, tuskin
tuntuvaa, ei edes höyhenen
vertaa, vaan ehkä etäisen
linnun verkkaisen
siiveniskun hennosti
lehahtava pyörre.

Elämääni, nuorta onnellisesti
onnetonta elämääni minä
kostein kämmenpohjin
punnitsen.

Minussa on puutarha,
nopeasti kukkinut,
ja hiljainen nyt.
Minussa on koivu
joka tuhlasi surutta
lehtensä jo toukokuussa.
Surutta, vihellellen, hyräillen.

Tommy Tabermann

PS. Minä punnitsin silloin Mukkulan tammien alla elämääni. Vasemmassa mennyttä, raskasta. Oikeassa tulevaa. Sinä poistuit runoinesi verenmaku suussa. 24hBerlin oli kattava läpileikkaus ihmisen elämästä. Huumeriippuvainen palasi sotkuiseen nurkkaansa. Poltti viimeisen huumeannoksen. Fyysisen riippuvuuden syntymisen myötä häviää kaikki mielenkiinto muuhun elämään. Olen kokenut saman omaishoitoajan uuvuttamana. Olisi ollut aikaa palata päiväjärjestykseen huomaamaan omat perustarpeet; nukkuminen, syöminen, peseytyminen, itsestä huolehtiminen, ihmissuhteet. Vielä ei ole ollut aika sanoa nukkumaan käydessä, mutta jospa tänään 17.9.09 Eeva Kilven sanoin:
"Nukkumaan käydessä
ajattelen,
huomenna minä
lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhun ystävällisesti ja ihaillen.
Kehun, sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun."

Olen toki tehnyt kaikkea tarpeellista, mutta harvoin olen tuntenut mielihyvää tekemisestäni. Se johtuu poliittisesta ilmapiiristä. Poliitikot ovat kusseet meidän urakkamme lisätessään vauhtia. Kalikkana rattaassa en tiedä, kuinka kauan minä kestän, kuinka kauan sinä kestät. Toivoisin rakkaudenapostolin kestävän tapahtuipa mitä tahaansa. Toivon meissä olevassa koivussa vielä mahlan virtaavan ensi keväänä. Nyt on luonnollisen ruskan ja kellastumisen aika, mutta ei vielä aika antaa periksi vaikealle sairaudelle. Kesä on soitellut suvituulia lehdistössä, syksy toi sikapandemian. Vihellellään ja hyräillään vielä hetki nauttien lääketieteen saavutuksista sairauden voittamiseksi ja ennaltaehkäsemiseksi. R.I.P  - 1. heinäkuuta 2010 
 
Tommy Tabermann – Wikipedia

Minua on koskettanut lasten syövät. Heidän kohdallaan on saatu hyviä tuloksia. Kuinka kaukana ollaan hoitotuloksista siitä, että syöpää voidaan ennaltaehkäistä, kun rahanpuute vaivaa museosairaalaa ja tutkimusta. Amerikassa syöpä voi vakuutuksista huolimatta aiheuttaa konkurssin. Syöväksi voi sitä kutsua meilläkin koetun konkurssiaallon jälkeen. Syöpä on siitä merkillinen tauti, että solu menettää alkuperäisen tehtävänsä ja alkaa lisääntyä villisti. Yhteiskunta sairastaa markinataloudessa ja näyttäytyy kokonaisina ihmisryhminä, joissa on vielä jokaisella oma sairauskertomuksensa.

In der Kürze liegt die Würtze


"Lyhyestä virsi kaunis" -sanonnan olin lukenut jostakin saksalaisesta tekstistä. Sen tunsi vieraamme, mutta käyttämättömänä se pääsi unohtumaan. Etsin lyhyt - lyhyys, mutta oliko kyse makkaran lyhyydestä. Ei, vaan mausteista. Nyt sen muistan. Tänä yönä kirjoittaisin surullisimmat säkeet. Kollega on sairastunut, luen lööpistä. Sitä lööppi ei kerro, että olemme vahvistaneet kollegiaalisuutemme Lahden runomaratonilla.

Sinä, Tommy, allekirjoituksellasi vahvistit runostasi löytämäni totuuden. Olet runoilija enemmän kuin poliitikko. Runomaraton osoittautui poliitikolle ääntenkalastelupaikaksi ja sellaiseksi se minulle jäi. En ole osallistunut asian oikean laidan valjettua.

Tommy, toivon hartaasti hoitojen auttavan. Kun kuulin Isä Camillon sairastumisesta, otin esille hänen valokuvansa. Näin elävästi, kuinka kuva punastui vilkastuneesta verenkierrosta.
Saarikoski seinälläni raotti vähän silmiänsä ja luomien välistä tarkkailee minua. Eräänä päivänä huomasin, että parta oli kasvanut. Johan toki vuoden 2003 runoviikkojulisteessa Pentinkin parta kasvaa, vaikka hänellä ei ole kiirettä kestopullo kädessä. Tulijuovia lehtiartikkelissa Pentti on pitkäpartainen tietäjä, aikaansa edellä. Odotetaan valo- ja tulijuovia, mutta kehitys on tuonut valokuidun tiedonsiirron nopeuttajaksi. Olemme kohta ajassa, jossa paikkaa vaihdamme avaruudessa lentävällä lautasella ja tietoa ajatuksen voimalla. On vanhanaikaista lähettää roskapostia navanalusasioista. Ei ole miehiä eikä naisia. Ollaan vain avaruusolentoja, ufoukkoja. Ei osata elää ihmisiksi.
Politiikasta on tullut aikuisviihdettä siihen tarkoitukseen luoduilla mies-naisvälineillä. Kun niitä käytetään väärin, ne otetaan meiltä pois. Mitenkä sitten lapsia laitetaan alkuun. Palataan alkueläimiksi, poksahdetaan kahtia jne. Alkueläimet eivät tule loppumaan.

Kuinka käy puoluepolitikoimisen? Hitlerin ajasta ei mitään opittu eikä 11.9. WTC:n tuhosta. Tuhoa me odotamme, oikein massatuhoa taas kerran. Olemme turtuneita pieniin tekoihin ja tekojen seurauksiin, joista uutisia yötäpäivää välittää tuutin täydeltä taukoamatta sentraalisantrat korvannut viestintävirasto.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Tie - La Strada


Yritin tallentaa norjalaisen "Tiettömän taipaleen takana" -ohjelman moton: Kukaan ei koskaa uskonut, että siellä joku voisi asua. Olimme varmasti maatalousyhteiskunnassa kuin aboriginaalit luonnon ehdoilla puolialastomia kummajaisia. Linkola on viimeinen lajinsa ideologian edustaja. Yliopistoisän pojasta ei tullut yliopistouran jatkajaa. Voi, Pentti, diabetes on kohtalosi. Sitä on hoidettava. Sorry, mistä se sitten johtuukin. Oli sinulla kuitenkin huumorisi. Tarjosit pyytämääsi tuoretta kuhaa viinabasso-naisäänelle oven läpi. Sait kehoituksen: Painu helvettiin! Nauroit koko kotimatkan. Vahinko, ettet sattunut minun ovelle kuhinesi.

Olen syönyt tuoretta kalaa niin kauan kuin Juojärven kalastajat kävivät kalassa. Kalat ja vieraat alkavat haista kolmantena päivänä. Ostin kaupasta muikkuja tarjotakseni vieraille harvinaista herkkua, rapeksi paistettuja muikkuja. Vanhat ja tuoreet muikut oli sekoitettu ja niistä tuli pikkusilakoita, joita kukaan ei halunnut syödä edes rahasta. Minulta on mennyt usko välikäsiin. En ole viinabasso, mutta käytän Suuria Sanoja itsepuolustukseksi kysyen: Mitä perkeleitä te luulette olevanne tunkeutuessanne minun reviirille.? Poliisi sanoi: Joku sallii kutsua vieraansa meidän rantaan kaljoittelemaan. Nyt kuolema korjasi sallijan ja sairaus on vanginnut sallijan vieraat. Ei ole tungosta kävijöistä minun reviirillä.

On teollisen yhteiskunnan jälkeinen tila, jossa on pakko kohdata ihminen. Informaatioyhteiskunta ei ota tuulta purjeisiin. On pelattu väärillä pelisäännöillä köyhäksi jäävässä Suomessa. "Sininen ja valkoinen" Kuoppajussin esittämänä: kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin. Ajan kuluessa kaikki käy toteen. Minulla on ollut onnea suhteessa Audi-mieheen, joka ajoi omistamallaan Audilla kanootti katolla minua katsomaan, kun yleisin näkemäni kulkupeli oli Lada. Välimatka ei ollut mitään, 2000 km taittui omalla autolla ja Finnjetillä. Se oli luksusta toimia kartanlukijana. Jos järvi olisi jokena ja joen yli silta, olisin tullut katsomaan vaikka joka ilta. EU on yhtenäistänyt esteet maiden välillä, mutta Audi-mies oli aikaansa edellä jo 50 vuotta sitten.