torstai 2. heinäkuuta 2009

Musta pilvi murjottaa, savinen pilvi sataa

Istun aatoksissani yksin, tuijotan tyhjyyteen. "Miksi mummo murjottaa" -kysymys pudottaa minut maankamaralle, kylmälle ja kovalle. Kelin mukavuus riippuu siitä, kenen vieressä istut. 

Sain kuulla yöllisissä soitoissa sairaalloisesti masentuneen omaishoitajan valitusta ja pyristelyä pysyä pinnalla. Oli jo alkaneet viimeiset vaiheet. Yöllistä opiskeluaan hän puolusti sublimaationa raskaalle kotona hoitamiselle. Sivistyssanakirja ei antanut selitystä sublimaatiolle, suomensin sen korvikkeeksi, omanelmänpuutteen korvaushoidoksi. Minun 54 omaishoidon miestyövuotta olivat takana. Oli alkanut oma aika. Siitä on kulunut 9 vuotta. Nyt on tutkittu tieto käytettävissä omaishoitajan selviämisestä. 
Sadetta kuvahakuna etsiessäni törmään sublimaatioon härmistymisen vastakohtana. Kuinka se sopiikaan omaishoitajan turhautumiseen. "Härmistyminen on olomuodonmuutos suoraan kaasusta kiinteäksi ilman nestemäistä välitilaa. Härmistymisen vastakohta on sublimoituminen, muutos kiinteästä kaasuksi. - vesihöyry kuurankukiksi, joita turhaan Joel hamusi viereltään, - hiilihappo hiilihappojääksi, vuoroin sublimoituu takaisin kaasuksi." 

Tämä tieteellinen pohdinta meni yli ymmärryksen eikä sitä edes käsitelty kuin omaishoitajan sublimaationa - korvikkeena. Kun en suostunut korvikkeeksi sanan varsinaisessa merkityksessä, minut pudotettiin korkealta, kun ensiksi oli vaativa puhelinsoitto saanut minut ylös sängystä. Kuulin jo kankeasta puheesta, että soittaja oli jo sublimoitunut kaasuksi konjakin voimalla. Hyödyttömät yölliset jorinat loppuivat siihen, enkä enää vastannut soittoihin, kun olin siirtynyt yöpäivystyksestä normaaliin päiväjärjestykseen. 
Tapasin kerran kadulla kuullakseni, kuinka tohtorin torjunta oli ottanut älälle. Pidin sitä tervehtymisen merkkinä, kun ymmärsi suuttua kieltäytymisestäni. Vielä enemmän minua ilahdutti saadessani vastata hierontapyyntöön. 
- Olen lopettanut, olen eläkkeellä. Sen pituinen se. 
Mutta jatkoa saan lääkäri/edunvalvoja/hautaisurakoitsija-tasolta. Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa, kuka kysyy, kuka maksaa. Tätä julistetaan eduskunnassa vaihtoehtohoitojen kieltämiseksi lainvoimalla. Kiinassa on vasta meneillään seksuaalivallankumous, kulttuuri- ja talousvallankumouksen lisäksi. Meillä ovat enot pudonneet veneestä ja puheemme leimataan demareiden kanssa puoluepoliittiseksi räksytykseksi, kun Keva vei eläkerahalla edustajiaan päättäjän paikoille tarjoustalojen tavarataivaisiin. 
Jos vielä viranhaltijalla on loma, lomarahat, joilla kehuskelevia olen tavannut omaishoitajana terveydenhuollossa, mutta jauhaako toukka rahaa eläkepäivien varalle? Punapääoma teki konkurssin, mutta tappiota saattaa tuottaa pyramiidihuijauksiin sijoitetut kahisevat, riihikuivat rahat. Se kaasuuntuminen on jokaisen käytävä läpi omakohtaisena kokemuksena. Haukkuva koira ei pure, oletko varma? Joskus se kopsahtaa omaan nilkkaan, se uhoaminen ja itsensä ylentäminen.

Ei kommentteja: