"Läähätät ja läkähdyt eh-eh-eh, hikoilet ja hengästyt eh-eh-eh. Tunne vähän tolkuton, polvissas on." - Kun mua potkaisi polle päähän, mä sanoin määhän siitä hevoinen. Vaan mitään tässä ei sanat auta jo jukolauta mä tiedän sen.Läähättäminen on suotu vain harvoille ja valituille tunnetilojen purkamiseksi. Se taitaa olla johtajaharjoitteilijan tauti. Kotimainen oppi johtamisesta tapahtuu ulkoisen minän alueella. Sisäinen minä pitää mölyt mahassaan. Kouluttautuminen tulee kalliiksi kuin kalle tappisen samba. Siihen upposivat viimeisetkin siemenperunat. Meillä lähdetään merta edemmäksi kalaan läähättelemään. Mediakokeilu antaa mahdollisuuden jakaa tunnetiloja, kun "kielensä on nielaissut, ovenpieliin nojaillut, saanut akupunktion, sydän jo on".
Olen lähdössä viimeiselle Canossan matkalle syntymäkuntaani. En suinkaan pyytelemään anteeksi keneltäkään, jotka vetivät herneen nenäänsä minun tullessani omaishoitajaksi kesä-heinäkuuksi 1989. Silloin päätin, etten palaisi. Mutta vuoden kuluttua lupasin isälle: Minä tulen. 20 vuotta hoitosuhdetta ja niistä selvittelemistä 9 vuotta. Minun paikkani ei ollut seurata vanhempieni jalanjälkiä. Siitä läähättäjät ja läkähtyjät ovat pitäneet huolen. Jotkut vastarannankiiskit ovat lähteneet opetuksensa mukaan autuaammille metsästysmaille, mutta ketään en nirhannut pois päiviltä. Jotkut vielä keikkuvat toinen jalka haudassa ja toinen haudan partaalla, mutta siinähän miettivät tekojensa seurauksia tulevaisuudessa.
Obama arvioi Putinilla olevan toisen jalan menneessä ja toisen tulevassa ja siitäkin Putin älähtää. Lahjattomien laulukilpailu sattuu samalle päivälle, mutta Canossan matka on vietävä päätökseen uuden oven auetessa projektia muuntamalla.
"Mä hehtaari pellon raivaan ja lyön sen huomenna pakettiin." Kaikki meni uusiksi, organisaatio, yhdistykset, seurakunta. Zu Hause Pflegen on aina ollut ja tulee olemaan. Toisen omaishoitajan työ ei vie toisen omaishoitajan työn arvoa. Yhteiskunnassa on kahtiajako merkittävien ja vähemmän merkittävien omaishoitajien välillä. Se on kokeilujen tulosta projektirahalla. En välitä tietääkään tässä elämässä, mitä ihmiskokeeet saavat aikaan.
Minulle riittää juutalaisen Arnoldin tarina. Säästääkseen henkensä Arnold teki diilin paikallisen asukkaan kanssa. Sianpaskalla peitetyssä kuopassa Arnold vietti aikaansa. Leiväntuoja sopimuksensa mukaan toi leipää pimeällä. Kun vaara oli ohi, leiväntuoja sai Arnoldin maat.
Olen ollut kuopassa kuin Levengoodin arkeologit. Käyttänyt kaikki omat rahat elämiseen yhdessä vanhempien kanssa, mutta kuka on ottamassa lapsuuskodin uimarantaa. Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset edunsaajana. Siinä on tämän päivän arvidin, leiväntuojan ja leivänsyöjän tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti