perjantai 15. toukokuuta 2009

Pettäjän tie

Aamun ajatus
Joka lupaa enemmän kuin pystyy tekemään, pettää ystävänsä.
Joka tekee vähemmän kuin pystyy, pettää itsensä.

Kuuntelen alkajaisiksi Pettäjän tien YuoTubessa. Se soi päässä tiskatessa. Savikiekko särkyy räsähtäen, kun en pystynyt poistamaan vaikeuksia, joihin pettäjä itse oli joutunut. Se ei ollut ensimmäinen sirpaleet särkyneet kokemus nuoressa elämässä. Jaana Venkula on siinä oikeassa, että käsillätekeminen, tiskaaminen, siivoaminen, leipominen tuovat mieleen ajatuksia. Pitäisi jättää työ kesken ja kirjoittaa, mutta ei voi, jos joskus vielä näkisi loppuuntehdyn työn. Odotan ajatuksen siirtymistä kaukokirjoituksena muistiin. 

Tänään aloitan kahden vuoden päiväkirjan pitämisen. Odottamassa on valkea kyyhkynen -mappi. Pitää sisällään 12 ruutuvihkoa kansikuvana Mauri Kunnaksen koiraveljeksistä. Sama kuva on Swot-analyysin nelikentässä - uhat -. Ne minua eniten ahdistavat sukupolvenvaihdoksessa, ammattityössä ja omaishoidossa. Minusta tehdään pettäjä, kavaltaja ja huora. Todellisuudessa olen miljoonaperijätär kuin slummien miljonääri, kirjavaras ja puhdistuksesta pelastunut. Runoviikolta sain seinälleni seuraajan ja eduskuntaan aromahieroja-runoilijan elokuisella elegialla. Tänään kaikki on toisin. En ole pettänyt itseäni millä mittatikulla mitataankin neurotieteellisesti.

Ei kommentteja: