Venäjän emigrantit toteavat: mitään ei voi rakastaa ennen kuin on menettänyt sen. Samaaan voin yhtyä omassa elämässä. Pappi lohduttaa surevaa ja kehoittaa kiittämään siitä, mitä hyvää hän on tuonut elämääsi. Konstanttinopolin satamahanke ja tunneli Bosborin salmen alittamiseen toi päivänvaloon historiaa ja kolmen miljardin dollarin viiveen. Pieneltä osin olen voinut viivyttää Vihtaniemen uudelleen rakentamista. Oikeastaan rajojemme ulkopuolella pelatkaa vaikka tsunamia tai laitonta uhkapeliä, mutta lopputulema on lapsuuden uimarantaan muukalaisten hautausmaa.
Muistan viime vuosituhannelta omakohtaisena kokemuksena, kuinka Vihtaniemellä asuttiin. Se painaa enemmän kuin ulosottomiehen korkealta julistama tiekartta Länsirannalla. Silläkin on ratkaisematon sotatila esimerkkinä juutalaisten pitäessä kiinni Luvatusta maasta. Näihin valtasuhteisiin sotkeutuu suurvallat merien ja rajojen takaa. Paasataan menneiden unohtamisesta, mutta muistinsa menettänyt muistaa aikaisemmat tapahtumat tunnetiloina ja alkaa elää niissä.
Kuinka voi juuri tohtorinväitöstilaisuuden juhlat juhlinut muistaa naapurinsa. Saa päähänsä soittaa yöllä tulevansa tuomaan väitöskirjan. Kolmen summerin takana torjun hänen uhonsa. Siitä hän suuttuu ja jatkaa:
- Mikä sinä luulet olevasi?
Väitöskirjan luovutuspaikasta ei päästy yksimielisyyteen. Hautasin kaikki höpinät hattuineen eroottiseen hautausmaahan. Puhelinsoittoihin en enää yöllä vastannut. Risti-ilmoitus kertoi tohtorin kuolleen. Niissä piireissä hän oli sotilas, valkoinen suojeluskuntalainen, väitellyt tohtori, mutta sortui kuitenkin ministerin ja kankikaikkosen yöllisiin yhteydenottoihin. Sitä on nyt liikkeellä ja se kertoo ihmisten vanhenemisesta. Kun ikää tulee niin vaivat nuortuu. Onko akateemiset ja poliitikot hurahtaneita, vai mistä pandemiasta tämä aika kertoo. Rautatietermiä käyttäen:
Saattaen vaihdettava -aika on yllättävän lähellä suurissa tapahtumissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti