perjantai 22. toukokuuta 2009

Kein gutes Haar an einem lassen

Mustakantisesta sanakirjasta otan sananselityksen otsikkoon: riistää miehen kunnia. Tuhkimo maksaa takaisin,"davon liesse sich viel sagen". Mennyt ei muutu miksikään. Siitä on mustaa valkoisella. Henkilökohtaisesti ääni kellossa on muuttunut kielenkääntämisen myötä. Otan vastaan postia "Sehr geehrte Frau". Olen siirtynyt seuraavalle tasolle. Sinne ei hallin hammas yllä eikä käärmeenkieli pistä. 

Olen saanut kutsun Saunaniemen kansakoulun 50-vuotisjuhlaan. Sitä vietetään Pernankankaalla tyhjillään tönöttävässä koulurakennuksessa. Kävin siellä isäni kanssa inventoimassa irtainta omaisuutta puukauhoista lähtien. Toimin kirjurina johtokunnan isäntien tutkiessa, mitä oli käytettävissä. Tuusniemelle jääneet ja aikanaan kaikki kunnan virat miehittäneet ovat olleet päällepäsmäreitä koulua juhliessaan. En ole kuulunut joukkoon. 
Nyt tulen toisen samoja koulumuistoja kantavan kanssa. Esitin hänelle kutsun ja sain vastauksen. Nurkassa seisomalla kouluni kävin. Olemme yhtä suosittuja, hän selkäpuolelta, minä totisena, nurkkaan ahdistettuna hajuraon erottaessa ahdistelijasta. Kyläkalenterissa julkaistu koulukuva tuosta tilanteesta palaa mieleen työvoimatoimistossa kuulemani palautteen jälkeen. Sinä olit pentuna kova suuttumaan. Valokuvaa katsoessani ole voimautunut ja nyt olen valmis kohtaamaan kaikki samoista lähtökohdista koulunsa aloittaneet. Olin vaikea työllistettävä omaishoitoaikana. Työvoimatoimisto loppui ja irtaimisto myytiin enimmän tarjoavalle. Sieltä on lähtöisin ainakin 8 muovituolia maalla ja yksi pyörivä työtuoli käytössä erityisosaamista vaativassa ammattityössäni. Vien sen vielä mukanani vapaaehtoistyöhön saatuani työpöydälle uuden sijoituspaikan kartanomiljöössä.

Itänaapurille olisi paljon kerrottavaa terveydenhuoltolain toteutumisesta Ohtaansalmen länsipuolella. Kunnalliskoti saaresta mantereelle, palvelukeskuksen johtajan irtisanominen ja vastaavan hoitajan viran varmistaminen kunnanlääkärin kolmannelle rouvalle. 
Hain terveyskeskuksesta isäni hoitotukihakemukseen lääkärintodistusta. Hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa kaikki olivat poislähdössä. Pyöristyvän mahan ympärillä naiset huokailivat lääkärinsä onnea. Todistus ei ollut valmiina. 
- Eikö lääkäri ole soittanut, ettei todistusta tule? 
- Ei, se on annettava hakemukseen. 
Sainhan sen vihdoin, mutta Kelan täti vielä itkukurkussa kertasi, ettei lääkäri puolla päätöstä. 
- Tässä on hakemus ja isälleni on annettava se, mikä hänelle lain mukaan kuuluu, kerjäämättä. 
Näin tapahtui. Sain vielä itkunsekaisen ilmoituksen myönteisestä päätöksestä. Kelan täti ei tuntenut minua sen jälkeen. Isäni olisi ollut valmis kuolemaan lääkärin puolesta, kun hän sai kuolemaan johtaneen sydänkohtauksen ennen toisen lapsen kastamista. Asiat ovat järjestyneet kohdallani etätyönä. Eihän kaikki voi mennä mukaan laittomaan pyöritykseen. Nyt pyörremyrsky riehuu pääkallonpaikalla. On aika kielistudiolle, kirjoittamiselle ja verkkoympäristölle kaukana kavalasta maailmasta.

Ei kommentteja: