keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Ajassa, ennen ja jälkeen

Valvontavirastoon ovat päättyneet hoitajien kuolemantuottamukset. Aikanani valvonta omaishoitotyössä pysähtyi minuun ja minun tapaani "zu Hause Pflegen" tilanteessa. Valvonta kohdistui joka käänteessä rahaan. Jos isäni joutui sairaalaan myöhään illalla, heti valvoja ilmoitti kuntaan. Sen päivän tehdystä työstä ei minulle maksettu, vaan valvojan tehokas seuranta sai loven kuukausipalkkaani. Sama temppu tehtiin sairaalasta kotiutamispäivänä, vaikka olin kotona avaamassa ovea, että "zu Hause Pflegen" voi jatkua. 
Valvonta kohdistui myös pankkiasioihin pankinjohtajan sulkiessa tilejä väärinkäytösepäilyjen takia. Tuhlaajatytön kuoltua perijä oli ahne leskimies, joka heitti kirjeellä. Sisareni kuoleman olin aiheuttanut sanomisellani. Pyysin ruumiinavauspöytäkirjan. Siinä selvisi kuoleman syy, mutta kuristusjäljet kaulassa eivät voineet olla minun aiheuttamat. Leski uhkasi vielä paljastaa, kuinka paljon olin saanut ilmoittamatonta ennakkoperintöä. Aputilintarkastajat olivat vaatimassa yhtymän tilejä vietäväksi naapurikuntaa tarkastettavaksi. Kun en lähtenyt mukaan hullutukseen, sain viimeisen voitelun halkomistoimituksessa. Sitä vaati syrjäytetty pesäänkuulumaton, jolla oli selvittämättömiä asioita veljeni kanssa. Siitä teosta hän kärsi kuritushuonetuomion eikä koskaan antanut itselleen anteeksi. 

Kaikesta olen selvinnyt etenemällä valheidenverkossa maistraattiin asti. Kunta naapurina, tiekunta isäntä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset käyvät vielä omankädenoikeutta Tiekarttana Länsirannalla. Näin käy, kun valvonta pettää kutsumustyössä. Kenen tässä on vastuu omaishoitajan oikeudesta tehdä työtä, joka ei kerrytä työhistoriaa? Siihen joukkoon kuuluvat myös yrittäjät, maatalousyrittäjät ja perhehoitajat. Rauhanruhtinas on hyväksynyt tätä koskevan lain. Yrittäjyydellä ja bisneksillä on suuri ero, josta on sanonta. Ahneella on psknen loppu. 
Jaksoin odottaa kuolintodistusta hoitojen loputtua, että saan haudata. Sitäkin tietoa arvosteltiin. Onko isäni kuollut, kun en ole ilmoittanut hautaustoimistoon. Sisaren heitto isän kuolemasta. "Kun rahat loppui, jouti ukki kuolla." Isäni viimeisestä elonpäivästä 6.2.2000 alkoi uuden kuningattaren hallitusaika. Ongelma on "kahden lautasen kattauksesta". 

Obama valittiin presidentiksi muutoksen taakse. Olen muutos, jonka haluan nähdä. Neljääs ukkaasi vanhempien kunnioittamisesta on takana. On kivienkuppiinasettelunaika ja ääneen ihmettelen valvonnan puutteesta seuraavia vääriä tekoja. Piäsnuatikoilta ei halukkuutta puutu. He menevät mukaan saadakseen itselleen rahallista etuutta, kun mikään ei riitä. Omaishoidolla miljonääriksi muistaen.
- Sinun omastasi me annamme, sinun lahjaasi jaamme..

Ei kommentteja: